sunnuntai 28. joulukuuta 2014

JOULUTÄHTI JA JUOKSUMATTO


Seuraan joulutähteä joka on pakattu kestämään pikkupakkasta. Kädessäni on kaunis kortti. Kotona askarreltu joulutervehdys.

Tutulla ovella katselen hetken ympärilleni. Olen ilmapiirien ihminen, elän kuulolla ja tunnustelen ajan liikkeitä.

Ilmassa on seesteistä, hieman värinää ja poikkisointuja.

Ovelle tulee ystävällinen lähimmäinen, näkee pussini ja sanoo leikillään, ettei nyt osteta mitään. Hymyilee sitten ja vetää sisään.

Annan kortit, halaan ja toivotan hyvät joulut, keittiössä avataan kukkapaketti.

Olen onnellinen, että sain mukaani joulutähden, hyasintti olisi jäänyt ulos. Voimakas haju on liikaa monille.

Seisomme siinä rivissä kuin kolme muskettisoturia, totean että sairaita tässä ollaan kaikki.

Ystävä kertoo rauhallisesti kuulumisia, heillä on ambulanssi vieraillut useamminkin.

Minä sanon siihen, että kyllä se vielä meidän jokaisen pihaan löytää.

On hyvä muistaa olevansa samassa jonossa. Samassa saattueessa. Samanveroinen sairastelija kerran meistä jokainen.

SEURASIN JOULUTÄHTEÄ

Tässä kodissa tiedetään mitä sairaus on. Liikun sisällä hiljaa ja katselen vanhoja valokuvia. Yhdessä kuvassa tuttavani on pienenä lapsena.

Se aika on jo vuosikymmenien takana. Elämän vuodet kiertyvät hiljaa kerälle. Kutovat valmiiksi vääjäämättä jokaisen.

Kodissa on harmonia, kuvien tuoma elämän jatkuminen. Juttelemme ja kysyn häneltä piikitysaikaa.

Sairastamme kumpikin liikehäriöitä lihaksiin aiheuttavaa dystoniaa.

Sairautta, jota hoidetaan lihaksiin pistettävällä botuliinilla noin kolmen kuukauden välein.

Silitän lähtiessä häntä hartioista, toivotan hyvää ja siunattua joulua.

Poistun ja ajattelen, että seurasin joulutähteä oikeaan paikkaan.

OLEN TOTTUNUT PEITTÄMÄÄN OIREITA

Pohdin elämän kulkua kävellessäni kotiin. Lumi narskuu kenkien alla. Pakkanen kiristyy illan hämärtyessä.

Päätä vääntää kävellessä vasemmalle. Dystonian oireet ovat tietyissä toiminnoissa voimakkaat.

Kaikki kaksin käsin, keskittyneesti tekeminen aiheuttaa pään vääntöä. Osaan käden liikkeillä ja kosketuksilla jo ohjata katseen oikeaan suuntaan.

Sairaus kulkee jo luontevasti mukana. Huomaan, että olen tottunut siihen. Olen antanut sairastamani dystonian muuttua osaksi elämääni.

Osaksi, johon on turtunut. En enää kapinoi sitä vastaan.


SISÄISET ENERGIAVIRRAT

Olen miettinyt, onko sairaus hieman parantunut vai olenko ehkä vain tottunut siihen.

Rehellisesti asiaa arvioidessani tulen siihen tulokseen, ettei sairaus sinänsä ole muuttunut.

Asenteeni on muuttunut ja sairauden hyväksyminen osaksi kaikkea tekemistä, on vapauttanut sisäisiä energiavirtoja.

Kapinointi ja pään seinään hakkaaminen vie voimia ja aiheuttaa kipuja.

Aiheuttaa niitä vaikka iskut olisivatkin vain henkisiä.

ELÄMÄN SALAISUUS

En silti ole mielestäni luovuttanut. Käyn koko ajan läpi prosessia, johon tämä sairaus on vienyt minut.

Mikäänhän ei pysy paikallaan elämässä. Kaikki virtaa, kaikki elämässä muuttuu.

Uoma mutkittelee, syöksyy välillä kuin koskessa ja toisinaan pulppuaa syvältä.

Hetki hetkeltä elämä virtaa ja niin murenee ajan kallio edessämme.

Avaa elämän salaisuuden halusimmepa tai emme.

Minne sitten kuljemme, se on onneksi arvoitus.

“KUKKULUURUU”

Eräs dystoniansa kovalla treenillä parantanut ystäväni, josta kerroin blogissa “Dystonia ja paraneminen”, kyseli hiljan minulta, onko kuntoilu vienyt parempaan suuntaan oloani.

Vastasin hänelle, että mielestäni on, vaikka oireet ovat edelleen samat.

Hiljalleen mennään kuitenkin parempaan suuntaan.

Olen huomannut, että dystonia pitää huomiosta. Toisinaan se jopa unohtuu, enkä ole varma missä se on.

Olenko ehkä parantunut tai tauti menossa selvästi parempaan suuntaan.

Sitten se hyppää esiin, juuri kun sitä ajattelee. “Kukkuluuruu”, täällä ollaan.


MIETISKELEVÄÄ AUTOILUA

Huomaan, että olen oppinut luovimaan sairauteni kanssa. Teen kaiken jos se on mahdollista, sillä tavoin, ettei dystonia aktivoidu.

Heti jos lähden ajamaan autoa, pidän ratista kahdella kädellä ja päätä eteenpäin, niin dystonia aktivoituu.

Pää lähtee vääntymään vasemmalle ja minun on tuettava sitä kädellä.

Ajan siis kyynärvarsi ikkunan alalaidassa ja käsi ohimolla. Mietiskelevää autoilua.

Dystonia ilmoittaa olevansa olemassa.

EN ANNA SEN VAIKUTTAA LIIKAA

Vajaa pari vuotta sitten se oli vielä hienovaraisempi väännöltään.

Ajaessa pää lähti hiljalleen menemään vasemmalle ja kosketus riitti pitämään pään suorassa.

Noin vuoden verran dystonia on minulla pysynyt samalla tasolla. En ole varma siitä, olenko tottunut siihen vai onko oloni hieman kohentunut.

Usein unohdan koko sairauden. Elän sen kanssa tai ilman sitä, mutta en anna sen vaikuttaa liikaa elämääni.

Monet ihmiset kärsivät huomattavasti rankemmista sairauksista ja elävät täysipainoista elämää.

ELÄMÄN VALO

Kuntoilu on elämässäni ollut usein avain ulos ahdistuksesta jonka sairaus toisinaan tuo elämään.

Lenkkeily ulkona luonnossa tai treeni juoksumatolla on avannut sisäiseen umpioon aukkoja.

Aukkoja joista elämän valo on virrannut sisään.

Koskaan en ole kuntoilun jälkeen ollut mieli maassa.

Kerta toisensa jälkeen olen liikunnan aikana saanut elämäniloa ja löytänyt myönteisten voimien lähteitä.


LUOVAA LEIKITTELYÄ

Sain tuolta parantuneelta ystävältäni kuntoiluohjeet, joiden avulla ja rajulla treenillä hän toipui tästä sairaudesta.

Suoraan ne eivät sopineet minun luonteelleni, jonka on vaikea tehdä mitään kaavamaista.

Kaipaan kuntoiluun luovuutta ja elävää leikittelyä rajun treenin lisänä.

Ne ovat suola ja piriste, joka tekee liikunnasta mielekästä.

Olen siis soveltanut saamani ohjeet oman makuni mukaan treeniini.

VÄHÄN ON ENEMMÄN

Päänäyttämö minulle on kuntoilussa edelleenkin juoksumatto.

Juoksen ja hölkkäilen, muutan rytmejä, kävelen ja väliin pinkaisen täysiä pidempiä ja lyhyempiä spurtteja.

En tiedä onko ohjelmani oikea, mutta minulle se sopii hyvin.

Tätä jatkan sopivan ajan ja alan tekemään niitä liikkeitä, joita sain ohjeissa.

Hyviä ohjeita sain ystävältäni ja paras oli varmaankin liikkeiden hidastaminen.

Repivä tempoilu ja yliyrittäminen tekee vain huonoa jälkeä. Lihakset kipeytyvät ja masentaa huomata, ettei jaksa kovin paljon.

Huomaan liikkeitä tehdessäni, että olen vaatinut lihaskuntoilussa itseltäni aiemmin liikaa, rouheaa armeijatyyliä.

Olen nyt ymmärtänyt, että on parempi tehdä rauhallisesti vähemmän ja nostaa sitten kunnon kohotessa ehkä tasoa.

Huomattavasti parempi, kuin rouhia itsensä kipeäksi ja lopettaa siihen.

Vähän on aina parempi kuin ei mitään.

HITAASTI JA RAUHALLISESTI

Nyt yritän lihastreenejä hitaasti matolla, teen liikkeet rauhallisesti ja annan aikaa.

Välillä vain makoilen ja rentoudun. Hengitän syvään ja annan ajan, elämän virrata lävitseni.

Hyvä ohje oli se hitaus ja rauhallisuus. Rentous meinaa joskus unohtua treenissä ja niistä tulee suorituksia.

Seuraava kerta voi jäädä väliin vain sen takia, että kiusasi itseään liikaa.

Kuntoilun on oltava sellaista, että ajatukset virtaavat uusissa uomissa treenin jälkeen.


JUOKSEN PÄIN SEINÄÄ

Välillä vedän soutulaitteella tietyt määrät sopivalla vastuksella ja pyöräilen kuntopyörällä, sitten juoksen matolla eri tahteihin.

Tämä tapa kuntoilla sopii hyvin minulle ja voisin jatkaa sitä loputtomiin.

Usein kuuntelen hyvää musiikkia ja toisinaan katson tietokoneelta elokuvia, sarjoja tai dokumentteja.

Joskus kuntoilen hiljaa ja annan ajatusvirtojen juosta.

Minulle ei ole mikään ongelma juosta matolla päin seinää.

Jo tasapainon hallinta ja tempojen vaihto tekee kuntoilusta mielenkiintoista.

PÄÄTIN JATKAA

Fiilis kuntoillessa on yleensä loistava. En oikeastaan siinä edes ajattele dystoniaa vaikka pääni vääntyy sivuun.

Annan sen vääntyä ja juoksen siitä huolimatta.

Toisinaan pidän päätä suorassa kädelläni. Tärkeintä on, ettei anna sairauden estää elämästä asioita, jotka tuovat siihen iloa ja voimaa.

Kuntoilin aktiivisesti jo ennen sairautta. Sairastuttuani kervikaaliseen dystoniaan jatkoin samalla tavoin kuin ennenkin.

Välillä olin vähällä lopettaa dystonian oireiden pahentuessa.

Lähes tasan vuosi sitten löysin kuitenkin kuntoilun uudelleen. Päätin jatkaa urheilua sairaudesta huolimatta.

HITAUS JA RENTOUS

Ystäväni ohjeet muuttivat vielä lisää tapaani treenata. Ymmärsin niiden aikana jotain.

Löysin enemmän iloa kuntoiluun. Tajusin hitauden ja rentoutumisen olevan isompi osa treeniä kuin olin aikaisemmin ymmärtänyt.

Vuosi sitten löysin kuntoilun uudelleen, nyt löysin siihen uuden, valoisamman asenteen.

Elämä virtaa eteenpäin ja löytää uusia uomia, kun vain on valmis kuuntelemaan sen viestejä.

Herkkä aistimaan uusia tuulia, nöyrä ottamamaan vastaan ja sisukas soveltamaan niitä elämään.

KUIN RAIVO HÄRKÄ

Välillä tuntuu, että tämä dystonia on kuin nyrkkeilymatsi. Se otti minusta pari tyrmäystä ensimmäisissä erissä.

Makasin kanveesissa pää sivulle kouristuneena ja halusin luovuttaa.

Jokin sisäinen voima nosti minut siitä kuitenkin jaloilleen ja luvun laskun jälkeen ottelu jatkui.

Sitten jossain vaiheessa opin rytmin ja matsi alkoi tasoittua. Nyt tuntuu, että tätä mennään vaikka viimeiseen erään asti.

Toisaalta olisihan se tyrmäysvoittokin ja paraneminen dystoniasta upea.

Ystäväni sen sai. Kävi kuin raivo härkä dystoniaansa päin, tyrmäsi ja voitti sen.

Pistevoitto kelpaisi hyvin minulle.

Pystyssä pysyminen seuraavassa erässä riittää tavoitteeksi.

Koko elämän mittaisen ottelun kestäminen on pääasia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti