keskiviikko 17. joulukuuta 2014

ELÄMÄN PUNTARI


“Mä tekisin tätä ihan varmasti ilmaseks myös edelleen”. Sanat jäävät illalla soimaan mieleeni taustalta kuuluvasta dokkarista.

Aamulla mietin niitä sanoja ja katson areenalta tuota dokumenttia Kimmo Laihosta, artistista ja musiikkialan  yrittäjästä, taitaeilijanimeltaan  Elastisesta.

Hänellä on hieno asenne tekemistään kohtaan. Menestys tulee ihmisten kautta, mutta kaikki perustuu omaan juttuun.

On rakastettava sitä mitä tekee niin paljon, että tekisi sitä myös ilmaiseksi.

ÄIDIN SANAT JÄIVÄT MIELEENI

Minulle kirjoittaminen on aina ollut oma juttu. Olen sitä tehnyt siitä lähtien kun tarinat alkoivat elää mielessäni.

Lapsena kirjoitin parin sivun tarinan ja äitini sattui lukemaan sen. Hän totesi luettuaan, että sinähän olet kirjailija.

Sanat olivat minulle arvokkaat, sillä äitini oli innokas lukija kiireisen työnsä keskellä.

ISTUIN HILJAA JA SEURASIN NÄYTELMÄÄ

Hän piti pientä kahvilaa ja valmisti kaiken myytävän itse. Hän paistoi aamulla munkit ja sämpylät. Teki lounaalle ruokaa ja pihvit hampurilaisiin.

Koko ajan hän oli liikkeellä, kiepahteli baarin heiluriovesta myyntitiskin ja keittiön väliä. Siitä huolimatta hän oli koko ajan läsnä.

Minä istuin keittiön pöydän vieressä lukemassa. Samalla seurasin kahvilan elämää kuin näytelmää.

TOINEN KUPPI KAHVIA

Äitini tuli aamuvarhain ennen kuutta kahvilaan isäni kanssa, joka meni asemalle töihin.

Pitkä päivä päättyi illalla kahvilan siivoamiseen. Kotona hän oli yleensä ennen seitsemää.

Hän oli taitava käsittelemään asiakkaita. Sanat ja vastaukset osuivat aina hyvään saumaan.

Pöydissä mölähtelevät, äänekkäät autoilijat saivat välillä letkeille sutkautuksilleen nasakan vastauksen.

Vastauksen, jonka päälle piti hörpätä toinenkin kuppi kahvia.


AUTOILIJAT KATSOIVAT SUU AUKI

Toisinaan kahvilaan sattui juoppo, joka alkoi pitää omaa esitystään. Huutelu saattoi mennä niin kovaksi, että toiset asiakkaat häiriintyivät.

Kerran äitini, joka ei ole kovin suuri kooltaan, mutta rivakka liikkeeltään, pani yhden räyhääjän vauhdilla pihalle.

Hän toimi niin nopeasti, että isot autoilijatkin jäivät suu auki katsomaan.

ÄITINI HEITTI HÄIRIKÖN PIHALLE

Äitini meni pöydässä äänekkäästi mesoavan juopon viereen, tempaisi tuolin tämän alta ja työnsi niskasta pihalle.

Mies ei ehtinyt edes vastaan panna ennen kuin oli pihalla.

Hän tajusi tilanteen vasta ulkona ja päätti kovalla äänellä kiroillen palata takaisin.

Siinä vaiheessa raamikkaat kuorma-autoilijat nousivat pöydästä ja estivät häirikön paluun.

Äitini ei pelännyt mitään, kun hän suuttui.

Muuten hän oli yleensä hyvällä tuulella touhuillessaan päivän tarjoiluja baariin.

SIIVOOJA PUHALTELI SAVUJA PIHALLE

Uskon, että äitini nautti siitä, että sai suunnitella ja tehdä kaiken itse.

Hän rakasti työtään, vaikka tuskin olisi sitä suoraan myöntänyt.

Baarin keittiössä kävi usein myös huoltamon siivooja juttelemassa äitini kanssa.

Hän nojasi avonaiseen oveen ja puhalteli tupakastaan savuja pihalle.

Siivoojalla oli aina mehukkaita juoruja, joita hän kertoili.

Minä istuin pöydän nurkassa keittiöjakkaralla ja olin hiljaa kuulolla.

Monta maukasta tarinaa imin siinä sisääni.


HAIN KIRJASTOSTA LUETTAVAA

Tästä kaikesta kiireestä ja puuhasta huolimatta äitini myös luki kahvilassa paljon.

Hän istui aamu- ja iltapäivän hiljaisina hetkinä heilurioven kapean ikkunan takana jakkaralla.

Rentona hän nojasi pöytään ja luki kirjaa tai lehteä.

Minä kävin äidille Kemijärven kirjastosta lainaamassa aina kassillisen luettavaa.

Samalla lainasin myös itselleni kasan nuortenkirjoja.

Toisinaan sain äidiltä rahaa ja kävelin rautatien ylittävän sillan kautta keskustaan.

Ostin kioskista jonkun lehden ja toin sen kahvilaan.

KIRJOITTAMISEN PALKKIO

Me luimme molemmat paljon. Äidiltäni olen perinyt rakkauden lukemiseen.

Jossain vaiheessa se sitten synnytti myös halun kirjoittaa itse.

Enimmäkseen olen kirjoittanut ilmaiseksi tai pienillä palkkioilla.

Kirjoittamisen kautta olen saanut aina purkaa jotain sisältäni. Samalla teen tilaa uudelle.

Palkkio kirjoittamisesta on yleensä monivivahteinen. Raha olisi motiivina mielestäni ahdistava.

Toimeentulo kirjoittamisen kautta tietysti olisi upea asia. Sitä en ole koskaan kokenut.

Parhaimmillaan olen saanut kohtuullisia korvauksia.

LUKIJAT OVAT KIRJOITTAJAN PALKKIO

Julkaistu juttu, tarina tai kirja, joka kruunaa kirjoittamisen, on ollut minulle aina riittävä palkinto.

Luonnollisesti mieluusti kirjoittajana menestyisi myös taloudellisesti.

En ole koskaan nähnyt sitä kuitenkaan omalla kohdallani mahdolliseksi, joten en osaa sellaista edes kaivata.

Olen kiitollinen siitä, että olen koko elämäni ajan saanut kirjoittaa lähes päivittäin.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa, runoja, tarinoita, juttuja ja kirjoja.

Lähes kaiken haluamani olen myös saanut julkaistua jossain muodossa.

Mielestäni se on pääasia. Lukijat ovat kirjoittajan palkinto.

Aina kun lukija antaa palautteen, se on minulle kirjoittajana ratkaisevaa.


AVAIN ONNELLISEEN ELÄMÄÄN

Julkinen kirjoittamiseni olisi ehkä loppunut jo alkuunsa jos en olisi saanut tekstejäni läpi ja palautetta niistä.

Ajattelen kuitenkin samalla tavoin, kuin alussa siteeraamani Elastinen.

Sitä mitä rakastaa, harrastaa joka tapauksessa, vaikka ei menestyisikään.

Myös kirjoittamista voi harrastaa vaikka vain omaksi ilokseen.

Siinä on iso avain onnelliseen elämään.

MIKÄ ON ELÄMÄSSÄ PÄÄLLIMMÄISENÄ?

Elämä on muutenkin niin arvaamatonta. Kaikelle ei vain löydy selitystä.

Pelkäisin ihmistä, joka osaisi selittää kaiken.

Kammottavin on ihminen, joka tietää ratkaisun kaikkeen.

Tapasin eräänä päivänä tutun, joka on sairastellut paljon.

Myös hänen perheessään sairaus on tuttu vieras, vakiovieras voi sanoa.

Hän kertoi muutamin sanoin nykyisestä tilanteesta. Haki sanoja ja lopetti lyhyeen.

Katsoi, niin että siitäkin ymmärsin lukea rankan tarinan.

Totesin, että vaikea meidän näistä on puhua ja sydäntä purkaa.

Ei se ole meille luontevaa.

Hän totesi, etteihän nämä asiat saakaan olla elämässä päällimmäisenä.

Elämässä on niin paljon muutakin.

Jäin miettimään hänen sanojaan. Elämässä on niin paljon muutakin.

On luonto ja monta muuta hyvää asiaa.

On paljon sellaista, jonka voi nostaa elämässä päällimmäiseksi.

ELÄMÄN PUNTARI

Eräs lukijan kirjoitus tuli mieleeni kun tätä blogia ajattelin.

Kaikki koettu on aina hyvä punnita.

Tässä lukijan kommentissa on puntari, joka saa monet oman elämän asiat oikeaan mittaan.

On paljon turhaa valittamista.

Jokaisen elämässä on myös paljon hyvää.

Paljon sellaista, jonka voi nostaa päällimmäiseksi elämässä.

Tämän lukijan tarinan jälkeen jokainen löytää elämästään niitä asioita.



JÄLJELLÄ ON ENÄÄ VAIN OLEMINEN


On mies, syntynyt luovutetussa Karjalassa, kaksi kertaa kotoaan lähtenyt. Lähes tyhjästä kasvanut.

Luki lehden ja osasi hakea kouluun. Kolmekymmentäseitsemän työvuotta takana, kun eläke ja vapaus koittaa.

Miehellä on poika ja sairas tytär. Hieno poika, oikea herrasmies.

Tuo minullekin kukkaset äitienpäivänä, vaikka en ole äiti. Oikein hämäännyn.

Poika on ottanut isovanhempien tilan haltuunsa ja parantanut sen EU-kuntoon.

Hän on alkanut myös jatkaa kesken jääneitä opintojaan yliopistossa.

Olimme saaneet kutsun tilalle. Juhlittiin tilan laajenemista ja saimme myös kuulla yllätyksen.

Esikoinen on tulossa ja kaikki hyvin.

Mieheni on nyt virkatyöstään vapaa mies. Hän on vapaa menemään ja ilomielin auttamaan poikansa maatilalla aina  tarvittaessa.

Onnellista vapautta kestää viikon.

KÄDET RISTIIN JA MATKAAN

Eletään myöhäistä syksyä. Sato on saatu talteen. Traktorit on laitettu tip-top ajokuntoon.

Kalliine viljalasteineen ne ovat kaikkien sääntöjen mukaisia.

Mieheni on siinä asiassa hyvin tarkka.

Poika ja naapurin mies lähtevät ajamaan arvokkaita kuormia.

Me laitamme kädet ristiin ja toivomme onnea matkaan.

REKKA ON AJANUT PERÄÄN

Seuraavaksi tulee seurakuntasisar. Hän tulee pojan kotiin suruviesti mukanaan.

Rekka on ajanut takaa päin molemmat traktorit tiepuoleen.

Vapaa ja onnellinen mieheni, pojan isä murtuu, ja työstä palaava pojanvaimo järkyttyy lapsi kohdussaan.

Seurakuntasisar soittaa myös minulle. Olen tullut työstä kotiin myöhään illalla.

Ihmettelen, että kuka tähän aikaan soittaa.

EI SELITYSTÄ

Syksy on ollut rankka, ja olen hyvin uupunut. Olen yksin kotona, en oikein usko viestiä todeksi.

Soitan miehelleni. Hän sanoo, ettei hänellä ole enää elämää vaan on vain olemista.

Nuo sanat muistan ikuisesti.

Lapsi syntyy kahden kuukauden päästä, mutta hänellä ei ole isää.

Siitä on nyt yli kuusitoista vuotta.

On kuitenkin isoisä, pappa.

Tällaisille tapahtumille ei ole selitystä.

Lukijasi ja ystäväsi Välläys.








2 kommenttia:

  1. On jännä lukea toisen kirjoittamana oma kertomus. Sitä lukee jotenkin eri tavalla.

    Uskon, että tässäkin tapauksessa on paljon muutakin kuin vain olemista.

    Pappa ja lukiolainen nuori.

    "On löydettävä rohkeus, vaikka on täynnä pelkoa." Näin Harzu sanoo runossaan.

    On uskallettava kiintyä, vaikka pelkää menettävänsä.

    välläys

    VastaaPoista
  2. Uskomatonta selviytymistä, moni olisi murtunut kuin puu liian raskaan lumitaakan alle.

    VastaaPoista