torstai 27. marraskuuta 2014

VERTAISTUKI JA DYSTONIA


Sä surun pyyhit silmistäni pois...”. Laulu on jo hieman ajan kuluttama ja laahaava rytmiltään.

Kirka Babitzinin kerrotaan vierastaneen aluksi sitä, koska halusi säilyttää rock-imagonsa.

Lopulta hän kuitenkin, sovitukseen vaatimiensa muutosten jälkeen, lauloi siitä huikean hitin.

Laulussa on jotain ajatonta ja vielä tänäänkin hyvin puhuttelevaa.

Veksi Salmi on siinä tavoittanut jälleen kerran suomalaisen sielunmaiseman ytimen.

KYYNELVIRROISTA RAHAVIRTOJA

Me olemme surumielistä kansaa ja sille on omat historialliset perusteensa.

“Muualla tulta säihkyy harmaahapset, vanhoissa hehkuu hengen aurinko. Meill’ ukkoina jo syntyy sylilapset, ja nuori mies on hautaan valmis jo”.

Eino Leino runoili meitä kaikkia syvälle luotaavan tulkintansa “Lapin kesässä”.

Haikeat kyyneleet nostivat “Vain elämää” -ohjelmankin huippusuosituksi.

Kyyneleet myyvät ja riittävän monet muuttuvat rahavirroiksikin toisille.

HYMY SAA JAKSAMAAN

Kyyneleet tekevät hyvääkin usein, sulattavat sisäisiä jäävuoria ja patoutumia.

Pehmentävät routaista sydämen maaperää.

Ja kuitenkin me aina toivomme, että joku tulisi ja pyyhkisi kyyneleet silmistämme.

Jotenkin tuo laulu “Surun pyyhit silmistäni”, on soinut ajatuksissani.

Siinä on mukana myös elämän iloa surun läpi kuten meillä tapaakin olla.

Hymy, joka saa jaksamaan eteenpäin ja uskomaan elämään.

Toivottavasti jonkun silmistä suru pyyhitään tänään pois.

Joku saa hymyn, joka auttaa uskomaan elämään.

Ei se ole vähän toivottu, uskon sen.


MITÄ PARANEMINEN ON?

Olen kirjoittanut paranemisesta parissa viime blogissani.

Aihe ei ole ollut ihan vaivaton kirjoittaa.

Ei, vaikka ajatukset ovat tulleet ja eläneet välillä kuin ryöppynä mielessäni.

Paraneminen on niin suuri ja monipuolinen aihe.

Pohjaton ja loppuunkäymätön.

Mitä koko paraneminen on ihmiselämässä?

OMA OSA

Toiset osaavat tuoda huumorin mukanaan.

Hymy tulee kasvoille heidän kauttaan, tarttuu taskuun ja silmiin kun heitä ajatteleekin.

Elämä sellaisen ihmisen tahdissa on kuin kevyttä lenkkeilyä, pilke silmissä ja naurunrypyt vauhdittavat matkaa.

Toisten elämäntarinat ovat surullisia ja koskettavia.

Ne tarinat sisältävät osia, jotka koskettavat sisintä rajusti ravistellen.

Muuttuvat kerrottuina omaksi ja itse koetuksi.

Kuullessaan tajuaa, että osa oli toisen, mutta sama olisi voinut käydä kenelle vain.

Myös itselle!

ARVOKASTA VERTAISTUKEA

Kaikkea ei kukaan pysty kirjoittamaan koskaan.

Aina jää jotain sanomatta.

Hienoa, että moni kuitenkin avaa sydämensä keskusteluissa ja monissa vertaistukiryhmissä.

Arvostan todella paljon tarinoita, jotka tulevat kovien koetusten kautta.

Ihmisiä, jotka jakavat vielä toisillekin kokemansa rohkaisuksi.

Varmasti moni lukee tyydyttääkseen vain uteliaisuuttaan ja ehkä joku kokee jopa vahingoiloa.

Ihmiset jotka välittävät, ovat kuitenkin pohjimmiltaan ymmärtäviä, useimmat meistä.

Jään usein pohtimaan näitä kokemuksia.

Niiden jakaminen on todella arvokasta vertaistukea.

Ehdottomasti niistä on monelle apua luettuna.


RENTO LUOVUUS

On hyvä aina muistaa, ettei vedä itseään liian tiukille missään asiassa.

Rento luovuus on syytä säilyttää kaikessa ja varsinkin treenaamisessa.

Kiitos paljon jokaiselle palautteesta, jota olen saanut blogeistani täällä ja vertaistuen keskusteluissa.

Alkuperäinen ideani kirjoittamisessa lähti juurikin siitä, että sain itse apua tuntemattomien kirjoituksista netissä.

Halusin itse olla samanlainen ja auttaa jotain, joka kipuilee epävarmana oman sairautensa ja oireiden kanssa.

SAIRAUS VOI MYÖS PARANTAA

Paranemisen toivon ylläpitäminen on aina hyvä asia.

On oltava unelmia. Paraneminen on yksi suurimmista unelmista.

Kuitenkin ihminen voi parantua myös monesta muusta kuin sairaudesta.

Sairauskin voi parantaa monesta asiasta.

Sairaus voi parantaa ihmisen turhasta kunnianhimosta.

Ei enää tarvitse puristaa sitä viimeistä kierrettä pätemisen ja uran momenttiin.

Sairaus antaa luvan hellittää ja löysätä.

Vaikka ei fyysisesti koskaan paranisi, voi loppuelämä olla laadukkaampaa monella tavoin.

KYVYT SAAVAT KYPSYÄ

Sairaus, tai sen seuraus, voi olla monelle henkisten kykyjen esiinmarssi.

On viimeinkin aikaa sille, mistä jo lapsena tai nuorena haaveili.

Voi nyt antaa unelmien viedä, kun kukaan, vähiten itse enää mitään odottaa.

Voi antaa itselleen luvan ja sairauden myötä madaltunut kynnys päästää läpi helpommin kokeiluja.

Itsekritiikki, joka terveenä tyrmäsi kaikki aikeet väistyy.

Kyvyt saavat kehittyä ja kypsyä!

Ei paraneminen mielestäni aina tarkoita vaivan poistumista.

Ei varsinkaan dystonian kaltaisessa sairaudessa.


SAIRAUDEN KOULU

Palaan nyt siihen, mitä aiemmissa blogeissani painotin; sairauden viestiin.

Mitä tämä sairaus opettaa ja mitä se haluaa sanoa?

Onko niin, että tämä koulu on vain käytävä ja otettava vastaan sen sanoma?

MITÄ MINÄ KAIPAISIN SAIRAUDESTA

Minulle itselleni tästä sairaudesta on ollut paljon apua ajattelussani.

En tosin kaipaa näitä dystonian oireita, en niskakipuja tai muita sen aiheuttamia outoja oireita.

En kaipaa öisiä heräämisiä niska kouristuneena. En kyvyttömyyttä juosta tai kävellä, tai ajaa autoa pää suorassa.

Se mitä tämä sairaus on tuonut elämääni, on se hyvä mitä olen saanut ja käyn läpi sen myötä.

Katselen kuin aavistellen tätä kaikkea.

Sitä ystävyyttä ja vertaistukea minä kyllä kaipaisin, vaikka paranisinkin.

Kaipaisin sitä jos nyt heräisin tästä ja huomaisin tämän sairauden olleenkin vain unta.

AUKKOJA PILVIIN VERTAISTUESTA

Kyllä minäkin välillä väsyn ja masennun.

Vetäydyn silloin hiljaisuuteen, lepään, lueskelen ja katselen takkatuleen.

Annan ajatusten kypsyä rauhassa ja palaan sitten kirjoittelemaan.

Luen usein toisten sairautta läpi käyvien tekstejä.

Heidän kirjoittajan lahjansa perustuu herkkyyteen, jota ei elämän kova koulu ole sulkenut.

Pikemminkin sairaus on antanut jo ennestäänkin vahvaan sanomaan syvyyttä.

Antanut painoa ja mielen pilviä avaavaa osuvuutta.

Toivon tähdet loistavat kirkkaasti aukoista.


VOIMAN LÄHDE

Saan niin paljon voimaa näistä teksteistä ja elämän taakkoja urheasti kantavien ajatuksista.

Siinä on ollut aina minun voiman lähteeni.

Olen saanut kohdata ja kuulla ihmisiä, joita kantaa usko siihen, että elämässä on tilaa kaikille meille pienille vaeltajille.

Olemmehan tänne tulleet ja saaneet oman tehtävämme.

Arvoituksen, jota ratkaisemme koko elämän matkan ajan.





3 kommenttia:

  1. Ystävien merkityksestä sairaiden ja väsyneiden tukena
    Poimin isäni päiväkirjoista otteita:

    Kirjoituksesta ”Valon hetkiä vaivojen keskellä”:

    Kuusisataa päivää mennyt on aikaa.
    Muistanpa tuon ajan takaisen
    koskettavan, kohtalokkaan tapauksen:
    Kun kohtaus vaimolta kyvyn liikkua vei,
    itseään voinut hän liikuttaa ei.
    Niin paljon Kohtalo otti, mutta myös antoi:
    liikuntakyvyn osittain takaisin toi.

    Pitkästä kronikasta välläyksen tekemä tiivistelmälisäys tähän väliin: Oli yksi kaksiviikkoinen, jolloin ystäviä ja sukulaisia kävi usein. Se oli hyvää aikaa. Isä iloitsi, oikein leikitteli sanoilla kertomuksessaan. Sitten jatkoa:

    Niin päivä paistoi välillä risukasaankin,
    että minunkin, kuivan risukasan
    sielun solut se sai silmuja kasvamaan.
    Kuin pajun kissat valkoiset
    aukesivat risut kuivat ja katkeilevat,
    ruusuiksi muuttuivat, versoilivat, kukkivat
    vuoksi Kohtalon kaksiviikkoisen kiltteyden.
    Kunnon kohennukset olen koonnut kertoellen.

    Jospa jaksaisin vielä edes samalla lailla
    joka hetki olla mielellä auttavalla.
    Sinä Kohtalo, jos vielä ymmärrät minua,
    risukasan kukkivilla silmuilla kiittäisin sinua.
    Risuistani kasvatan kissan tassun,
    silmuja pehmeitä kuin pajun ritvoissa kevätairueita,
    hentoja, hempeitä, aikansa kestäviä söpöjä, somia,
    ei ihan ikuisia, vain kevätaikain uusiutuvia.

    Jospa kätenikin lämpimät, pehmeät olisivat
    ja hellästi hoivatessa koskettelisivat,
    niin näistä ominaisuuksista kiitollinen olla saisin.
    Kiitoksen kultaiselle vaimolle antaisin,
    että hän apuni on ymmärtänyt, ei koskaan kyllästynyt.
    Kiitosta aina olen saanut,
    ihmettelen, ihmettelen vaan,
    miten tyynesti kestämme, jaksamme kaiken tämän.

    välläyksen tallentamaa

    VastaaPoista
  2. Toisesta kertomuksesta:

    Kotiin ajaessa

    Tämä päivä oli kuin lähde ylipursuava,
    kohokohtia kirkkaita kukkuraisin kumpuava.
    Annoittepa ystävät päiväni parhaisen,
    ilonauruin, lauluin suruttomain armaisin,
    sieluni sisällä muistoissa aina säilyväisen
    täällä tiellä elämän epävarman ja häilyväisen.

    Hellyyden herttaisen hehkuessa lähellänne
    huoliani huojensitte näinkin lämmöllänne.
    Saaneeni tunsin riemujen ruusuja aina kukkivia,
    tuskin milloinkaan nuutuvia,
    ja tuoksuja niiden kukkien tarhasta.
    Ystävyys, rakkaus elämän tippoina on parasta.
    Luojani, älä anna loppua näiden tippojen,
    elämän ajaksi riittää anna näiden pisaroiden.
    Näin ystävyys, rakkaus sielussa kukkivi,
    ehkä silloin kyynelpisaratkin kuivuisi.
    --

    Isäni kirjoitti päiväkirjassa murheitaan ja myöskin ylitsevuotavia iloja. Ehkä päiväkirja olisi monelle muullekin hyvä apu tunteiden tuskan ja ilon purkamiseen.
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Hyvin lähelle lukijaa isäsi sanoillaan saapuu vielä vuosikymmenienkin matkan päästä. Hänellä on taito puhua samalla arvoituksia ja suoria kokemuksia, tunteiden liekki palaa elämän iltatuulessa. Löydän paljon samaa omasta kokemusmaailmastani, kuin isäsi sanoissa elävät iloje, riemujen, surujen ja uteliaan toiveikkuuden. Elämänilo säilyy ihmisessä juuri niin pitkään, kuin utelias odotus, jännitys siitä, mitä elämä vielä tarjoaa. Usko siihen, etttä vielä jotain on kokematta, odotus täyttyy, kypsyy kerran, siinä on pieni toivon kipinä aina, joka voi sytyttää valon pimeimpäänkin hetkeen.

      -harzu

      Poista