torstai 13. marraskuuta 2014

OMA AJATUS


“I am very lonely man, doing what i can...”, laulu soi jostain mieleeni kun herään. On hiljaista ja ajatukset ovat vielä jossain tavoittamattomissa. En etsi niitä, annan olla ja kuuntelen.

Toisinaan yksinäisyys lyö kasvoille kylmän rätin. Ihmisen yksinäisyys. Hetki, kun kuvitelmat otetaan pois. Luulot putoavat ja pienen ajan, lyhyen väläyksen näkee kirkkaasti. Seisoo jyrkänteellä ja näkee kauas. Yksinäisyys on tyhjä tila.

Ilman yksinäisyyttä ei syntyisi uutta. Ei olisi tilaa tulevalle. Ei mahtuisi ketään kyytiin. Ei mahtuisi itsekään. Olisi niin täynnä itseään. Ilman yksinäisyyttä.

Ilman sitä, että yksinäisyys riisuu itseriittoisuuden pois.

YKSINÄISYYS TEKEE TILAA UUDELLE

Minä pidän yksinäisyydestä. En ole seurankipeä. En kaipaa pulinaa lenkille. En kaipaa valmiita mielipiteitä tai juoruilijoita, jotka toistavat jotain loputonta, kuorrutettua kertomusta. Eivät kestä itseään ja siksi puhuvat muista.

Olen kyselijä, pohdin ja arvailen. Näen hahmoja, jotka ovat muotoutumassa, tapaan ajatuksia, jotka ovat matkalla. Annan niiden kertoa tarinansa. Ne ovat arkoja. On oltava aistit avoinna, että niitä kuulee. Missä niitä kuulee, on oltava yksin.

Toisinaan se yksinäisyys on liian tyhjä. Tilaa on liikaa. Raivaa kaiken pois, että uusi saisi sijaa. Ei jätä mitään, että näkisi uuden tulevan.

OMA AJATUS

Ajatuksien on saatava muotoutua rauhassa. On uskallettava ajatella omia ajatuksia. Entä jos ei uskalla, ehkä niin on silloin parempikin. Omat ajatukset ovat aina myös vaarallisia väärin käytettynä. On hyvä verrata niitä ja punnita jossain.

On valmiita ajatuksia, joita voi käyttää. Oma ajatus voi olla niiden rinnalla yksinkertainen. Mutta se on oma. Oma ajatus. Itse ajateltu. Kukaan ei sitä syöttänyt. Ei tunkenut mieleen valmiina pakettina tai ohjeena, ajatuksena.

Puhuttuna se tuntuu omalta ajatukselta, mutta sydämessään tietää, ettei ole sitä itse ajatellut.

Ei ollut aikaa, ei ollut tilaa ja oma ajatus tuntui niin köykäiseltä.


AJAN AALTOVIIVA

On sanottu, ettei pitäisi ajatella liikaa. Olisi parempi vain antaa päivien tulla ja mennä. Tapahtua ja unohtua. Katsella ne ja jättää taakseen. Tehdä mitä voi ja unohtaa.

Kohdata tuleva ja menevä tässä hetkessä. Elää aitona ajan aaltoviivalla. Seisoa tyynenä elämän meren aallonmurtajalla ja antaa tapahtumien myrskytä, aaltojen murtua ja taipua tyveneen.

Odottaa iltaa ja ihailla auringonlaskua. Aamunkoitto tulee taas uudelleen. Aina uudelleen.

RIKKA ROKASSA

Yksinäisyys on pahinta siellä missä se ei ole valittua. Siellä missä jätetään valitsematta. On joukossa yksin. Jätetään siihen ja mennään. Näytetään, että hetki ilman sinua on lepohetki.

Et kuulu porukkaan, etkä ole valittu siihen. Jossain paikat jaettiin ja jäit ilman. Oma porukka on kuin yksi me, kaikki ajatellaan, päätetään ja puhutaan siinä muodossa. Me ajattelimme...!

Tuosta porukasta kun putoaa, niin pohja ei aina kestä. Olikin vain joukon yksi yksinäinen, hetkeksi kelpasi tueksi ja porukan jatkoksi. Rikaksi rokassa.

Ei ollutkaan me, oli vain yksi meistä, eikä enää sitäkään.

SUSILAUMASSA ON ULVOTTAVA

Toisten henkiset jalat kestävät ja kantavat, toisten pettävät. Elämän takaovesta on poistunut porukasta pudonneita ja pudotettuja aina.

Susilaumassa on osattava ulvoa joukon mukana. On ulvottava äänissä, eri äänellä kuin toiset. Silloin reviiri säilyy ja pysyy omana. Kaikki kuulevat äänistä, että susilauma on liikkeellä.

Yhden poistumista ei kukaan edes huomaa.

ARAT AJATUKSET

Yksinäisyys valittuna on toisinaan hyvä osa, kuin lepoa. Moni kaipaa siihen kiireen ja paineen keskeltä. Hetki yksinäisyydessä voi olla ratkaiseva ja hedelmällinen.

Omat ajatukset tulevat. Ensin varoen, kuin lintuparvi arkana, pyrähtävät karkuun pientäkin liikettä. Ovat tottuneet pysymään lehvien suojassa. Antaneet tilan äänekkäämmille.

Omat ajatukset, yksinäisyydessä pohditut, on aina punnittava, verrattava ja koeteltava.

Omat ajatukset, onko niitä?

OUTO JA ERILAINEN

Yksinäisyys on aliarvostettu tila. Usein sitä leimaa outous. On kummallista kun ei kelpaa, ehkä ei halua kelvata.

On tilava luonne, täyttää oman alansa. Käyttää sen ja täyttää.

On siinä jotain outoa, sanotaan. Ei sen kanssa voi edes puhua mistään.


HÄN OLI YHTEISÖN ARVOSTAMA MIES

Hän oli elämässään aina arvostettu mies. Johtavissa tehtävissä. Hänellä oli hyvä virka, vaimo ja perhe. Kesämökki ja etelänmatkat.

Työ vaati paljon. Matkoja, yksinäisiä hotelliöitä. Seuraa, joka välillä kadutti. Vaimo jäi kotiin, oli siellä usein yksinäinen. Etsi lohtua tavallaan.

Vastapainona oli hyvä palkka ja edut. Elämä, joka takasi turvatun aseman, yksinäisyyden hinnan. Paikka yhteisön hyväksymänä vaatii aina hintansa.

Mies maksoi sen mukisematta. Hän oli vanhan liiton mies. Elämä oli hänelle maksettu matka.

YKSINÄISEN MIEHEN YMPYRÄ

Eräänä iltana kävelin hoitokodin ohi. Näin hänet korkean verkkoaidan takana. Hän kiersi pihaa saattaja vierellään.

Harmaapäinen hiljainen mies, matkalla unohduksen maailmassa.

Ympyrä oli sulkeutunut. Yksinäisen miehen ympyrä.

Hän oli saapunut perille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti