torstai 6. marraskuuta 2014

HILJAISET HEIJASTINLIIVIT



Ajan auton vanhan ja matalan hallin eteen. On pilvinen aamupäivä, kello hieman vaille yhdeksän.

Autokorjaamon teipit hallin muutamissa laseissa näyttävät oikean oven. Avaan sen ja suoraan edessä on auton puskuri.

Toisen korjattavana olevan auton luona seisoo pari miestä keskustelemassa. Vilkaisen pienessä hallissa ympärilleni.

Täyttä näyttää olevan ja ehkä yksi auto vielä mahtuisi vasemmalle sivulle.

Tässä paikassa on vanhan nyrkkipajan tuntua, jokainen neliö tuntuu olevan käytössä Ja öljyinen tuoksu ilmassa.

Asentaja, jonka kanssa olen sopinut ajan korjauksesta puhuu kyykyssä puhelimeen. Hän lopettaa ja vilkaisee minua ja tervehtii.

Hän muistaa heti viime viikon käyntini ja pienen osan, joka oli pudonnut auton lattialle. Tuo osa oli muovisella tapilla kiinni jossain kojelaudan alla.

Ilmeisesti pientä, muovista osaa paikallaan pitävän akselin murtuminen oli syynä siihen, ettei auton lämmityslaite toiminut.

Asentaja uskoo saavansa sen korjattua ja kertoo laskeneensa työlle parin tunnin ajan.

Jätän auton ja sanon käyväni pitkän kävelylenkin sillä välin. Hän ajaa auton halliin heti.

LAATTA KALLIOSSA

On raikas ja pilvinen ilma kun kävelen tien laitaa. Kauempana kulkevaa Porintietä ajaa tasainen autojen virta kohti Nummelaa ja siitä Helsinkiin päin.

Käännyn ennen pääväylää pienemmälle mutkaiselle tielle, joka on oikaistu jossain vaiheessa ja jäänyt sivutieksi.

Tulen korkean kuusikon kohdalle, oikealla puolellani on maatunut kallio, joka nousee ylöspäin muutaman metrin.

Kallioon on kiinnitetty laatta, jonka aika on patinoinut. En heti saa selvää tekstistä, joten pysähdyn ja kävelen kapean tien laitaan.

Luen laatasta, että se on Vapaussodassa 1918 isänmaan puolesta kaatuneiden muistolle.

Selkäni takana on korkea kuusikko ja siitä muutaman metrin päässä kulkee vilkas tie.

Lähellä on poliisin valvontakamera, eli niin sanottu “peltipoliisi”.

VAPAUSSODAN MUISTOMERKKI

Seison siinä hetken ja mietin, mikä murhenäytelmä tässä kallion edessä on kerran tapahtunut.

Tunnelma on hieman epätodellinen ja koen seisovani menneen, tulevan ja tämän hetken rajalla.

Ajattelen, että seison varmaankin kohdassa, josta ennen meni mutkainen tie pohjoiseen päin.

Mietin mikä taistelu tässä kerran on käyty ja tutkin asiaa myöhemmin netistä.

Löydän Ylen sivuilta kartan, johon on merkitty Suomessa käytyjä taisteluja.


ONKO ELÄMÄ SATTUMAA?

Huomaan, että juuri samassa paikassa, josta laatan löysin, on merkintä.

Tiedoissa kerrotaan, että kyseessä on Vapaussodan muistomerkki ja muutaman sotilaan nimi.

Kommentiksi joku on kirjoittanut, etteivät kaatuneet olleet sotilaita, vaan pohjoista kohti matkaavia tavallisia siviilejä.

En tiedä mikä on totuus, mutta jotain järkyttävää tuossa paikassa on lähes sata vuotta sitten tapahtunut.

Jatkan matkaa ja ajattelen elämän merkillistä kulkua.

Tavallinen tie, arkipäivä ja kävely, joka vie ohi tuollaisen surullisen paikan.

Ajattelen, että jos olisin kulkenut sattumalta tuon paikan ohi siihen aikaan, kun laukaukset ammuttiin, olisin nyt ehkä siinä kallion juuressa.

Hyvä, että satuin sata vuotta liian myöhään paikalle.

Mietin kävellessäni sattumaa. Onko elämä pelkkää sattumaa?

HILJAINEN KANSA

Pari kilometriä kuljettuani näen vasemmalla merkillisen joukon ihmisiä heijastinliivit yllään.

Katson tarkemmin noin sadan metrin päähän ja huomaan, että heijastinliivit on puettu kepeistä ja muoviputkista tehtyjen kehikoiden ylle.

Kyseessä on taideteos samaan tapaan kuin Kainuussa tien laidalla heinäpellon täyttävä Reijo Kelan taideteos “Hiljainen kansa”.

Kelan taideteoshan on symboli Suomussalmen työttömistä ja ensimmäisen kerran paikan ohi ajava hätkähtää varmasti, niin vaikuttavan näköinen heinäpellon täyttävä “ihmisjoukko” on.


HILJAISET HEIJASTINLIIVIT

Hätkähdän kyllä nytkin, kun näen heijastinliivein puetun joukon tien laidassa, bussipysäkin takana.

Kävelen ottamaan kuvia ja näen suuren kyltin jossa kerrotaan työn olevan muistutus ohiajaville autoille koululaisista, jotka tästä yli kulkevat.

Hyvin vaikuttava ja pysäyttävä taideteos. Eräs hahmo, ikäänkuin kaatunut, tai auton töytäisemänä ilmaan lennähtänyt, on saanut kasvot, jotka katselevat ylöspäin kuin ihmetellen ajan päättymistä.

Näinkö nopeasti elämä loppuikin. Vastahan se alkoi. Minut pysäytetään kävelylläni jo toisen kerran ajattelemaan elämän päättymistä ja lyhyttä matkaa, joka meillä on tässä maailmassa.

Elämä loppuu aina yllättäen, kukaan ei tiedä milloin.

Toivon, että hieno taideteos saisi meitä autoilijoita muistamaan, että moni elämä päättyy tai vammautuu varomattomuudesta liikenteessä.

HALLI ON TÄYNNÄ

Palaan takaisinpäin ja käyn kysymässä autokorjaamolla työn edistymistä. Samat miehet seisoskelevat juttelemassa kuin auton korjaukseen tuodessani. Paikassa on inhimillisen kiireetön ilmapiiri.

Asentaja, joka otti autoni työn alle puuhailee kyykyssä jonkun osan parissa. Hän huomaa minut ja nyökkää. Kysyn miten työ edistyy ja onnistuuko korjaus. Hän sanoo onnistuvan ja kertoo, että työ on kuivumassa.

Hän kasaisi osat vielä ja auton saisi noutaa vajaan tunnin kuluttua. Lievä epävarmuus lipuu jostain mieleeni, mutta rauhoittelen itseäni.

Sisällä on nyt kolme autoa ja omani on toisessa reunassa, johon se juuri mahtuu. Halli on aivan täynnä, jokainen neliö tuntuu olevan hyötykäytössä.

Lähden vielä kävelylle toiseen suuntaan. ehdin vielä käydä kääntymässä muutaman kilometrin päässä keskustassa ja palaan hallille sovittuun aikaan.

Kaksikko, joka keskusteli molemmilla kerroilla käydessäni, kävelee nyt peräkkäin hallissa. Toinen nyökkää ja alkaa aukomaan työkaluvaunun laatikoita.

Näen autoni ja oven avoinna. Kävelen viereen ja huomaan asentajan olevan työn touhussa kuskin puolella kojelaudan alla. Hän nousee kohta ylös ja toteaa, että ainakin se puhaltaa.

Käyn maksamassa parisataa euroa, kiitän ja peruutan hallista ulos. Asentaja heilauttaa kättään ja minä ajan pois.

Vilkaisen kuittia, jossa lukee kahden tunnin asennustyö ja hinta. Mihin aika käytettiin, sitä ei kuitissa lue. Oloni on hieman epävarma.

Ajattelen, että jos ei asentaja kirjoita kuittiin mitä hän on asentanut, niin se ei herätä oikein luottamusta.

Ehkä tällaisella pienemmällä korjaamolla on kuitenkin sellainen tapa.

POHJASTA TIPPASEE NESTETTÄ

Kotona päätän heti korjauksen jälkeen tilata ajan katsastukseen ja saankin sen samalle päivälle.

Ajan iltapäivällä katsastusasemalle ja otan odotellessani kahvikupin automaatista.

Katsastusta hoitava mies tulee kohta ja annan hänelle avaimen. Menen ulos hänen jäljessään, mutta katsastaja on nopea ja ajaa heti autoni hallin päädyn kautta tutkittavaksi.

Vettä tihuuttaa ja kävelen takaisin sisälle juomaan kahvin loppuun. Kohta näen ovilasista autoni olevan jo nosturin päällä.

Hörpin kahvin loppuun ja menen halliin. Autoni nytkähtelee nosturin päällä ja katsastaja tutkii alustaa. Pohjasta tippasee jotain nestettä.

Ajattelen sen olevan ilmastoinnin kondensiovettä, mutta katsastusmies sanoo, että se on jäähdytysnestettä. Jokin vuoto ilmeisesti.

Katsastaja ei ota kantaa siihen missä vuotokohta on. Hän kertoo, että auto on kyllä muuten kunnossa.

Auto hyväksytään katsastetuksi, mutta myös korjauskehoituksen katsastaja merkitsee rekisteriotteeseen. Aikaa vuodon korjaamiseen on kuukausi.

HUOLTOASEMAN KADONNEET AUTOTARVIKKEET

Ajan lähellä sijaitsevan suuren huoltoaseman eteen. Kävelen sisään ja etsin katseellani jäähdytysnestettä.

Oven vieressä on suuri pino halkoja muovipaketeissa ja kasoittain tuulilasinpesunestettä sisältäviä kanisteteita.

Iso kauppapuoli, täynnä päivittäitavaraa on vasemmalla ja ravintola oikealla. Yhdellä tiskillä on hampurilaisketjun myymälä ja keskellä käytävää kaiken maailman rihkamaa.

Missään ei tällä huoltoasemalla näytä olevan autotarvikkeita.

Kysyn hampurilaisketjun myyjältä, mistähän löytäisin jäähdytinnestettä. Myyjä kertoo, että kaikki autotarvikkeet löytyvät myymälän kauimmaiselta perältä.

Kävelen sinne ja ajattelen miten kauas huoltoasemat ovat ajautuneet autoilusta.

Syrjäisimmästä, hämärästä nurkasta autotarvikkeet löytyvät ja käyn maksamassa ostokseni.

Suuressa päivittäistavaroita täynnä olevassa aulassa ei näy yhtään asiakasta. Muutama ihminen jonottaa ruokapuolelle.


LÄMMITIN EI VIELÄKÄÄN TOIMI

Menen ulos ja avaan konepellin. Jäähdyttimen paisuntasäiliö on lähes tyhjä, joten onhan sieltä vuotanut nestettä aika paljon.

Olin äskettäin tarkistanut nesteen määrän, eikä se ollut silloin kuin puolessa välissä. Vuoto on alkanut hiljattain.

Kaadan ostamani nesteen säiliöön, joka tulee aivan täyteen.

Lähden ajamaan kotiin päin ja matkalla huomaan, ettei lämmitin toimi vieläkään.

Pelkkää raitista ilmaa puskee sisään.

SITÄ SAA MITÄ TILAA

En osaa sanoa johtuuko jäähdyttimen vuotaminen aamullisesta korjaamolla käynnistä.

Mieleeni tulee kuitenkin varoitus, jonka merkkiketjun huoltoon soittaessani sain.

Hän varoitti yhden ja kahden miehen korjaamoista ja kertoi, ettei suosittele sellaisia, vaikka niissä voikin päästä hieman halvemmalla.

En tiedä varmasti, mutta aamulla vein autoni pieneen korjaamoon yhden vian takia.

ONNEKSI SE ON VAIN AUTO

Vikaa ei siellä onnistuttu korjaamaan vaikka uskon kyllä asentajan yrittäneen parhaansa. Hän oli kiinnittänyt osan paikalleen, mutta se ei ollut auttanut.

Olin itse valinnut tuon vaihtoehdon. Yritin korjauttaa autoni halvemmalla.

Taisin saada mitä tilasin, tai ainakin laskun siitä.

Maksoin parisataa euroa, mutta lämmitin ei tullut kuntoon. Nyt minulla on autossani kaksi vikaa.

Onneksi kyseessä on kuitenkin vain auto.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti