sunnuntai 9. marraskuuta 2014

AJAN MÄÄRÄ



Aikaa on annettu vain se määrä, mikä tarvitaan. Nuo sanat leijuvat vielä unimaailman läpi hämärään huoneeseen. Kello on kuusi ja katuvalot palavat ulkona.

Mietin mihin uneen nuo sanat liittyvät. En saa sitä enää mieleeni. Unessa oli vähän haikea tunnelma, se ehkä selittää tuon ajatuksen ajan määrästä.

Minusta se tuntuu lohduttavalta tässä vaiheessa. On aina riittävästi aikaa tehdä se, mikä oikeasti pitää.

Miksi aika on niin kovin lyhyt joillakin ja pitkä toisilla, se on arvoitus. En ymmärrä sitä muuten, kuin ajattelemalla, että niin on vain tarkoitettu.

AJAN VIRTAAVA JUOKSU

Kaikki alkaa ja loppuu kerran. On aloitettava alusta voidakseen lopettaa, lähdettävä palatakseen.

Päätettävä, että saisi aloittaa. Vapaus valita on vain sillä, joka uskaltaa käyttää sitä.

On helpompaa antaa olla, lipua virran mukana ja katsoa muualle. Olla kuin ei näkisikään.

Unohtaa ajan juoksu. Virran kulku ohi elämän laitureiden. Painua vähitellen kohti pohjaa kuin uppopuu joessa. On helpompaa olla vain.

HILJAISTEN SANOJEN VIRTA

Muutos vaatii voimaa ja uskallusta. Hiljaista harkintaa, hidasta tekemistä. Eteneminen on liikettä, nopeus on sivuseikka, aikaa on koko elämä.

Hiljaisten sanojen virta kohti kivistä koskea. Läpi mielipiteiden kohisevan kaaoksen, ajatusten tyyneen suvantoon. Lepäämään lempeään pyörteeseen.

On uskallettava olla erilainen. Hidas siellä, missä on pakkotahti. Rauhallinen siellä, mistä se puuttuu. Pelättävä siellä, missä ei uskalleta.

On katsottava kauemmas. Sinne minne kaikki päättyy, sinne mihin tämä loputon ryntäily vie. Onko matkalla vai matkassa, kuka vie ja ketä viedään.

Ajatukset kulkevat mielessäni vielä kuin unen virrassa. Makoilu on niskaväännössä vaikeaa.

Pää taipuu sivuttain ja jäykistyy tyynyyn. Nousen ylös ja keitän kahvit.


AJAN MÄÄRÄ

Avaan säleverhot, on hämärää, yhdessä ikkunassa palaa valo. Eilen satanut lumi alkaa olla sulanut. Vastapäisen talon katolta roikkuu nuoskalumen suikaleita.

Ajan määrä on mielessäni vieläkin, kun istun hiljaisessa olohuoneessa ja annan ajan kulua. Olen vain tässä.

Kaksi asukasta tämän kadun varresta on muuttanut pois syksyn aikana. Molemmat olivat yksikseen asuvia vanhempia miehiä.

Toiseen tutustuin kun teimme postin vaatimia telineitä laatikoille.

VAPAAN MAAN VAPAAT MIEHET

Hän tuli katsomaan kun rakensimme telinettä. Kertoili siinä elämästään ja totesi saavansa pitää laatikon kotinsa kohdalla.

Oman osansa telineen kustannuksista hän kuitenkin halusi maksaa. Oli mukava jutella ja hieman tutustua, kuulla myös elämäntarinaa siinä kadulla.

Eräänä päivänä hänen talonsa tuli myyntiin ja nyt siinä asuvat jo uudet ihmiset. Telineeseenkin on ilmestynyt uusi postilaatikko.

Toinen pois muuttanut mies oli myös yksikseen, omissa oloissaan elävä. Hänenkin kanssaan muutaman sanan vaihdoin ohi mennen, sain kuulla joskus vähän elämäntarinaakin.

Myös hän muutti pois hiljattain. Talo on nyt tyhjillään ja odottaa uusia asukkaita.

Mitään sanomatta molemmat lähtivät. Jäin miettimään sitä. Itsekseen eläviä, hiljaisia miehiä. Puhuivat jos kohdalle sattuivat. Juttelivat silloin tarinaansa. Molemmilla jo ikää.

Emme koskaan niin tutustuneet, että he lähdöstään olisivat kertoneet.

Miksi olisivat, vapaassa maassa vapaa ihminen saa tulla ja mennä vapaasti.


REILU VUOSI DIAGNOOSISTA

Aikaa on annettu vain se määrä, joka tarvitaan. Ajatus on mielessäni vieläkin. Milloin se määrä tulee täyteen? Onneksi sitä ei tiedä.

Nyt on kulunut vuosi ja neljä kuukautta siitä, kun viimeinkin sain diagnoosin pitkällisiin niskavaivoihini. Diagnoosi oli servikaalinen dystonia.

Sairautta alettiin hoitamaan Lohjan neurologisella poliklinikalla kolmen kuukauden välein annettavilla botuliinipistoksilla.

Botuliini pistetään lihaksiin, joihin kohdistuu dystonian vaikuttama pakkoliike.

Botuliini muodostaa ikäänkuin puskurin lihaksen ja sille käskyn antavan aivojen kohdan välille.

Minulla tuo pistosten tuoma apu on ollut vähäinen ja sairaus hieman vaikeutunut ajan myötä.

Toisaalta en tiedä olisiko sairaus vielä pahempi tänään ilman saamaani hoitoa.

TYÖKYVYN KARTOITUS

Samoihin aikoihin, kun sain diagnoosin dystoniasta jouduin myös työpaikastani lomautetuksi. Nyt olen ollut toistaiseksi lomautettuna siis saman ajan.

Katselen netistä tietojani TE-toimiston sivuilta ja päätän soittaa sinne. Haluan päästä työkyvyn kartoitukseen nähdäkseni minkälaisiin töihin vielä kykenen.

Olen riittävän kauan antanut ajan vain kulua ja odottanut dystonian oireiden helpottavan hoitojen ja liikunnan avulla.

Nyt kun sairaus tuntuu vakiintuneen tietylle tasolle, haluaisin kuulla jonkun asiantuntijan arvion työkyvystäni.

En pysty tällä hetkellä tekemään mitään kahdella kädellä ilman, että niskojani vääntää ja pääni kääntyy sivuun.

Päätetyöskentely ei suju kuin toisella kädellä päätä suorassa pitämällä.

Myös liikekontrollini ja tasapainoni on siitä syystä heikentynyt.


DYSTONIASTA PARANTUNUT

Kauas työvoimatoimistot karkaavat, ajattelen kun katselen lähintä TE-toimistoa.

Vuosia sitten täälläkin oli sellainen, nyt se on lopetettu Nummelastakin ja lähin on Lohjalla.

Jonot ovat siis pitkiä keskityksistä johtuen. Saan kuunnella kitarasooloja tovin ennen kuin pääsen keskustelemaan virkailijan kanssa.

Komeista kitaran vongahduksista mieleeni tulee eräs dystoniaa sairastanut tuttuni, joka on taitava kitaransoittaja.

Hänet on todettu hiljattain parantuneeksi dystoniastaan.

SISUKAS TREENAAJA

Hän on ensimmäinen ihminen, jonka minä henkilökohtaisesti tunnen ja tiedän parantuneen tästä harvinaisesta sairaudesta.

Olen iloinen, että tutustuin häneen vertaistukiryhmässä.

Hän on esimerkki siitä, että tästä lähes parantumattomana pidetystä sairaudesta voi myös toipua.

Itse hän uskoo, että suuri osa paranemisesta on ollut sisukkaalla ja peräänantamattomalla treenaamisella.

Hän on minuakin aina innostanut ja neuvonut kuntoilussa.

Tuntuu upealta ajatella hänen paranemistaan.

ELÄMÄÄ RAJOITTAVA SAIRAUS

Tämä sairaus on niin kaikkea elämää ja tekemistä rajoittava. Jo pelkästään lenkillä käynti, autolla ajaminen ja kaksin käsin kantaminen on vaivalloista.

Toisaalta turha tätä on liikaa korostaa tai valittaa. Niin paljon pahempia ja elämää enemmän rajoittavampia sairauksia on olemassa.

Kyllä näiden oireiden kanssa pärjää jos eivät tästä pahene ja jos pahenevat, niin sitten on selvittävä niistäkin.

TOIVEENI KIRJATAAN TIETOIHIN

Ajatukseni keskeytyvät, kun kitarasoolo tylysti päättyy kesken mehukkaan vongutuksen.

Virkailija toisessa päässä vastaa ja kysyy asiaani. Kerron tilanteeni ja hän pyytää henkilötunnuksen.

Katsottuaan tietojani hän kirjaa ylös toiveeni päästä työkyvyn kartoitukseen. Lopuksi hän kertoo, että vastuuhenkilöni ottaa minuun yhteyttä myöhemmin.

Jää nähtäväksi minkälainen tuo työkyvyn kartoitus on, mutta olen tyytyväinen, että sain sen nyt vireille.

Lähden vaihtamaan autoon talvirenkaita. Katson jäähdytysnesteen määrän ja huomaan paisuntasäiliön olevan puolillaan nestettä.

EN MAKSANUT TYHJÄSTÄ

Maanantaina vien autoni huoltoon merkkikorjaamolle. Jännittävää kuulla kuinka iso ja kallis remontti on tulossa.

Aikasemman vian lisäksi, kun autoni lämmityslaite lakkasi toimimasta,  autossa on nyt kaksi vikaa.

Toinen vika, jäähdytysnesteen vuotaminen alkoi, kun yritin korjauttaa vian eräällä nyrkkipajalla.

Tuon korjaamokäynnin jälkeen entinen vika säilyi, mutta sain lisäksi uuden, joten siinä mielessä en maksanut tyhjästä.

Ulkona on pilvistä. Nuoskalumi kuorruttaa havuja autotallin vieressä. Maasta lumi on jo sulanut.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti