sunnuntai 19. lokakuuta 2014

MAHDOLLISUUDEN OVELLA

EILINEN ON MENETETTY, TÄMÄ PÄIVÄ MAHDOLLISUUS, HUOMINEN MATKA SIIHEN

Menetettyjen mahdollisuuksien seurassa oli kaikki mahdollista. Siellä on aina tilaa uudelle mahdollisuudelle, joka voidaan menettää.

Aina kun mahdollisuus tulee, se menetetään. Mikään ei ole mahdollista sille, joka haluaa menettää mahdollisuuden.

Mahdollisuuden ovessa on kahva vain sisällä. On itse avattava se. On uskallettava itse. Mahdollisuus avautuu vain ulospäin.

Sisäänpäin avautuva on menetetty mahdollisuus. Siitä pääsee takaisin menetettyjen mahdollisuuksien seuraan.

Mahdollisuus on siinä, missä sen näkee. Ymmärtää, että se on mahdollisuus. Tuntee sisällään kuin tuulen vireen. Ei halua menettää tätä mahdollisuutta. Ei halua kerätä menetettyjä mahdollisuuksia.

HUOMINEN ON MATKA MAHDOLLISUUTEEN

Mahdollisuus on sitä, että näkee mikä on mahdollista. Ei jää katsomaan menetettyjä mahdollisuuksia. Pohtimaan mitä olisi tapahtunut, jos ei olisi menettänyt niitä mahdollisuuksia.

On valmis uuteen mahdollisuuteen. Odottaa sitä toiveikkaana joka hetki. Uutta mahdollisuutta. Mitä odottaa, sitä tapahtuu. Mitä kohti on menossa, sinne päätyy.

Matka mahdollisuuteen on mahdollista menettää. Menetettyjen mahdollisuuksien seurassa kaikki on mahdollista menettää.

Matkalla menneeseen menettää voi vain eilisen. Tämä päivä on aina mahdollisuus, huominen on matka siihen.

Huominen on matka mahdollisuuteen.

MAHDOLLISUUS ON MATKAN VARRELLA

Mahdollisuuden ohi on helppo mennä. Mahdollisuus on toisinaan niin hyvä piiloutumaan, sulautumaan joukkoon, ettei sitä kiireinen erota.

Vaatimaton mahdollisuus vaatii hyvää huomiota. On oltava herkkä ja valpas. Helposti näkee vain vaatimukset. On mentävä, ettei menetä sitä joka pois otetaan kuitenkin kohta.

Menee ohi ja katuu myöhemmin menetettyä mahdollisuutta. Turtuu ja paatuu lopulta. Kerää kokoelman ja osaa ne kaikki ulkoa. Ei ymmärrä, että on aina matkalla uuteen mahdollisuuteen, aina ohittaa, aina menettää.


VALITTAJIEN JONOSSA ON SEURAA

Mitä jos kerrankin käyttäisi sen oman mahdollisuuden. Ottaisi riskin ja kokeilisi. Kannattaisiko se? Olisiko siinä mahdollisuus aloittaa alusta. Jättäisi menetetyn mahdollisuuden ja näkisi uuden.

Ei pelkäisi sitä eikä väheksyisi. Olisi valmis. Vaikka uusi mahdollisuus on outo, eikä siihen ole rutiinia tai valmiita toimintatapoja. Ei ole ohjekirjaa tai takuuta. Ei ole edes valitusoikeutta.

Valitusoikeus on vain menetettyjen mahdollisuuksien seurassa. Siellä on valitettavasti vain aina jonotettava päästäkseen valittamaan. Jonossa voi sentään valittaa seurassa.

PUUT MENETTÄVÄT LEHTENSÄ

Seison lehtisateessa. Niitä leijuu puista kuin suuria hiutaleita. Lehmuksen, vaahteran, haavan ja koivunlehtiä. Keltaisia, oransseja ja punertavia lehtiä.

Ne keinuvat tuulessa edestakaisin ja laskeutuvat hiljalleen maahan, rinteeseen tai alas virtaan. Joessa ne lähtevät lipumaan kuin pienet laivat. Poukkoilevat ja pomppivat virran poimuissa.

Juuri eilenhän minä tästä juoksin, oli kevätaamu ja lehdet avautumassa. Lintujen konsertti oli huumaava. Elämää kohisi kaikkialla. Tulevan kesän kuohua.

Nyt on syksy, kesä mennyt ja viimeisetkin lehdet satavat maahan lenkkipolulle ja virtaan.

MAHDOLLISUUDEN OVELLA

Puut menettävät lehtensä. Niiden on luovuttava siitä kauniista vehreydestä joka suojasi pikkulintuja ja ilahdutti kulkijoita. Kesä on mennyt, nyt on syksy ja talvi on tulossa.

Mikä on mahdollista silloin, kun näyttää että menettää kaiken kauniin. Menettää sen mikä teki onnelliseksi, sai elämän tuntumaan elämisen arvoiselta.

Miten siinä tilanteessa näkee tai löytää mahdollisen? Miten osaa taas uuden mahdollisuuden ovelle, mistä sitä osaa etsiä?

Missä näkee sen valon, jonka avulla jaksaa kulkea uuteen mahdollisuuteen?


HUUTOLAISTYTÖN MAHDOLLISUUDET

Eräs vanhus muisteli minulle kerran köyhää lapsuuttaan. Hän oli viimeisiä huutolaisia. Ihmisiä, joita varattomina otettiin taloihin ihmishuutokaupoissa aina vuodeksi kerrallaan.

Ihmishuutokauppoja pidettiin kerran vuodessa ja talo, joka otti huutolaisen halvimmalla sai kunnalta maksun hänestä. Tämä ystäväni oli kokenut pienenä tyttönä  nuo ajat.

Kerran hänet määrättiin hakemaan maitoa kaukaa joen toiselta puolelta talon pienelle lapselle. Hän oli itsekin vielä lapsi, mutta pakkaseen oli lähdettävä tarpomaan.

HÄN EKSYI TUISKUSSA

Oli satanut lunta ja tuiskuttanut suuria kinoksia. Tie joella oli ummessa ja pieni tyttö eksyi reitiltä. Hän kahlasi itsensä uuvuksiin uppolumessa.

Kaamoksen hämärtyvässä illassa hän lopulta näki edessään rakennuksen. Ilahtuneena tyttö jatkoi tarpomista, mutta näki pian edessään vain heinäladon.

Kylmästä täristen hän kiipesi oviaukosta latoon ja kaivautui heiniin. Pakkanen kiristyi ja jalat alkoivat käydä tunnottomiksi.

YKSI TÄHTI TUIKKI ALHAALLA

Tyttö katsoi ladon hirsien välistä lumen huurruttamien petäjien kylkiä. Lumisia latvoja ja kirkkaita tähtiä taivaalla. Eräs tähti oli hänestä ihmeellisen alhaalla.

Kohmeessa ajatus ei enää toiminut kuten tavallisesti huutolaistytöllä, joka oli tottunut selviämään nokkeluutensa avulla. Äkkiä hän kuitenkin tajusi, ettei lumisten puunkylkien välistä kajastava valo ollut tähti.

Hän lähti ladosta ja onnistui kaikki voimat pinnistäen tarpomaan läpi lumisen metsän talon pihaan. Hän pääsi sisälle lämpimään yöksi. Kotiin palattuaan hän sai selkäänsä, mutta oli selvinnyt.


MAHDOLLISUUS SELVITÄ MAHDOTTOMASTA

Hänen koko elämänsä on selviytymistarina. Kun ajattelen hänen elämäänsä, niin näen siinä mahdollisuuden. Hän käytti oman mahdollisuutensa.

Hänen elämänsä ei ole ollut menetettyjen mahdollisuuksien seura. Hänen elämänsä on mahdollisuus selvitä mahdottomasta.

Hän oli täysin mahdottomassa tilanteessa pakkasen ja lumen keskellä yksin. Siellä hän näki valon, joka antoi mahdollisuuden selvitä mahdottomasta.

MAHDOLLISUUS MISTÄ TAHANSA

Elämä jatkui hänen kohdallaan. Mikään ei muuttunut. Mikään ei liikuttanut niitä kovia ihmissydämiä, jotka eivät koskaan muutu.

Mutta hän oli selvinnyt. Hän oli nähnyt valon. Hän tiesi, että mistä tahansa on mahdollista selvitä. Ja hän selvisi aina.

Hän on selvinnyt koko pitkän elämänsä käyttämällä ne mahdollisuudet, jotka elämä hänelle antoi.

Hän on minulle ihminen, joka ei halunnut jäädä menetettyjen mahdollisuuksien seuraan.

Ihminen, jonka elämän ajatteleminen antaa joka kerta voimaa ja uskon siihen, että kaikki on mahdollista.

RURIK JA HAMSTERI

“Syksy! Voi sinua, syksy! Jonakin päivänä riemastutat meitä värikkäällä kauneudellasi, ja seuraavana iltana jo teet mielen apeaksi ja peität kaiken hämäräviitallasi.”

Näin kirjoittaa Veikko Huovinen Hamsteri-romaanissaan. Kirja kertoo kahdesta kaveruksesta, Rurikista ja Hamsterista. Molemmat omalla tavallaan onnellisia.

Toisissaan he löytävät ystävät, joilla on yhteinen päämäärä. Kerätä talven varalle sellainen varasto kellariin ja komeroihin, että niillä selviäisi helposti talven yli.


MENETETTYJEN MAHDOLLISUUKSIEN MIES

Hamsteri on aina halunnut kerätä varastot täyteen talven varalle, mutta hänellä ei ole koskaan ollut varaa siihen. Rurikilla puolestaan on varaa, mutta hän on oman oravanpyöränsä loppuun ajama menetettyjen mahdollisuuksien mies.

Kunnes hän kohtaa Hamsterissa uuden mahdollisuuden ja päättää käyttää sen. He keräävät riemukkaassa romaanissa talven yli verrattoman varustuksen ja toteavat lopuksi, että nyt se voi tulla.

“Ja niin alkaa oikea talvi, kylmä, armoton. Kuutamoöinä kaikki jäätyy. Aamut ovat raudanhehkuisia, iltahämärät kolkosti vihertäviä.”

MAHDOLLISUUDEN OVI

Elämä tarjoaa tänäänkin jokaiselle uuden mahdollisuuden.

Valo tuikkii jostain pimeimpäänkin ja kylmimpäänkin paikkaan.

Tuikkii elämän kohmettamaan sydämeenkin.

On vain avattava mahdollisuuden ovi.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti