perjantai 3. lokakuuta 2014

ETTÄ KESTÄISI KAIKEN

TOTUUS ON PAHOINPIDELTY SANA

Kuinka elämän kestää? Kuinka tämän matkan kestää pystyssä, jaksaa nousta jos kaatuu ja kestää loputtomat olemisen hetket, sekunnit ja minuutit.

Arkisen rutiinin, mitättömät tekemiset ja juhlien turhuudet, päivien päättömän menon.

Miten sen kaiken kestää ja jaksaa?

Kaikki eivät haluakaan kestää. Ihminen, joka näkee kaiken tämän turhuuden läpi on vaarassa murentua.

Hän voi vain valita elämän kestämisen tai katoamisen.

Hän voi nähdä merkityksen arkisissa pienissä asioissa tai suurissa unelmissa, aina edessä, mutta saavuttamattomissa.

Joku näkee merkityksen elämän takana olevassa.

TAPPAVA TAHTI

Mielestäni ei ole pieni asia elää koko elämä. Tiedän, että enemmistö, ihmiset jotka pärjäävät ja jaksavat kyllä myös kestävät. He eivät tarvitse näitä sanoja.

En kirjoita enemmistölle. Kirjoitan niille jotka väsyvät, ovat jo väsyneet eivätkä oikein enää jaksa, ovat jääneet jyrän alle.

En kirjoita miellyttääkseni vahvoja, heitä on kyllä tarpeeksi ja uutta pokkaria pukkaa tappavaan tahtiin.

TUIKKU PIMENEVÄLLÄ POLULLA

Haluan kirjoittaa elämän kipuilijoille, kärsiville kanssavaeltajille. Elämän tiellä eksyneille. Vaellukseen uupuneille ja uupuville.

Olla kuin luu, josta vielä vähän voimaa virtaa syvältä ytimestä, olla kävelykeppi, johon voi nojata pienen askeleen verran, tai vain nojata ja levähtää hetkisen.

Olla tuikku pimenevessä illassa.

Olla kämmenen koura, joka suojaa, jonka varjossa lepattava liekki selviää aamun kajoon.


KIRJOITAN HENKENI EDESTÄ

Sellainen haluaisin olla ja toivon, että poistut jos et sellaista tarvitse. En minäkään kaipaa kovia ja sydämensä paaduttaneita lukijoita.

En kerjää sellaisilta mitään, sillä olen vapaa kirjoittaja enkä saa senttiäkään rahaa teksteistäni.

En kirjoita ansaitakseni mitään, kirjoitan henkeni edestä, kirjoitan elääkseni.

SYDÄMESTÄ SYDÄMEEN

Haluan elää ja olla siinä virrassa joka tulee vapaana ja sataa taivaasta, kiertää takaisin ja saa aikaan muutoksen sydämessä.

Haluan olla kanava elämän veden virralle, omassa elämässäni ensin, sitten ehkä myös jonkun lähimmäisen elämässä.

Mikä ei kosketa omaa sydäntä, ei kosketa muitakaan, mikä sattuu omaan sydämeen, osaa myös toiseen.

VAPAA KIRJOITTAJA

Olen päättänyt jo silloin kun tämän blogini aloitin, etten kumartele mihinkään suuntaan.

En kenenkään ihmisen kättä kohti, enkä kerjää mitään.

Haluan olla vapaa kirjoittaja. Haluan ravistella itseni irti kuin koira, joka pudistaa turkkinsa lenkin päälle.

VAPAUS ON AINA RAJALLISTA

Ihminen on luotu vapaaksi, mutta hän hakeutuu usein orjaksi jostain syystä. Millainen on sitten vapaa ihminen?

On olemassa kaikenlaisia vapauden nimissä kulkevia ryhmiä, jotka ovat vapaita vain etuliitteessään, muuten he ovat vahvojen tahtoon sidottuja.

Vapaus on aina rajallista, tuskin rajatonta vapautta ihmiselle on edes olemassa.

Mitä on olla vapaa rajattomasti?


RAKKAUS RAHAAN

Kerrotaan, että Aleksanteri Suuri kohtasi kerran Korintissa miehen, jota voi sanoa vapaaksi.

Hän kulki keskellä kirkasta päivää savuava lamppu kädessään etsien ihmistä. “Älä pelkää mitään, älä halua mitään, älä omista mitään”, tuo mies opetti.

“Rakkaus rahaan on kaikkien paheiden päämaja”, oli hänen tunnuslauseensa.

“SIIRRY AURINGON EDESTÄ”

Aleksanteri Suuri tahtoi tietysti nähdä sellaisen miehen. Hänet vietiin tuon suuressa saviruukussa asuvan miehen luo, joka omisti vain viitan, sauvan ja kukkaron.

Aleksanteri Suuri kysyi, mitä voisi tehdä hänen hyväkseen.

Mies vastasi Aleksanterille kuuluisilla sanoilla: “Siirry syrjään auringon edestä”!

Aleksanteri Suuri sanoi silloin: “Jos en olisi Aleksanteri, haluaisin olla sinun kaltaisesi”.

MAMMONAN METSÄSTÄJÄT

Tässä on jotain siitä vapaudesta, jota suomalainen luonne on joskus omistanut ja jota vieläkin virtaa ja pulpahtelee siellä täällä.

Tuollaisessa vapauden virrassa haluan elää ja olla kanavana sille.

Mammonan metsästäjät menkööt minun puolestani ja pyörikööt oravanpyörässään vapaasti.

Minä pyöräilen missä huvittaa ja mieli tekee, niin kuin vain vapaa voi tehdä.

ITSE ANTOI SITOA LIEKAAN

On sinänsä merkillistä miten nopeasti vapaana alkanut, muuttuu sidotuksi, vapauden valinnut vaihtaa vankilaan.

On turvallisempaa katsella elämää kaltereiden takaa, eipähän pääse säikyttämään eikä yllättämään, edes elämä.

Ja pääsee kuitenkin kerran, ehkä viimeisen ja yllättää täysin, silloin ehkä kaduttaa, ettei elänytkään.

Ei tarttunut siihen mahdollisuuteen, joka tarjottiin. Ei uskaltanut sanoa: “Siirry syrjään auringon edestä”.

Oli liian sidottu siihen liekaan, itse antoi sitoa.

Koko elämänsä kiersi ympyrää ja yritti vaientaa sydämen hiljaista vaikerrusta.


LOPUSSA OLISI VIIMEIN AIKAA

Olen nähnyt muutaman ihmisen muutoksen, kun he lähestyvät viimeistä rajaa. Aivan kuin jotain oli irronnut heistä.

Rooli, jota täytyi ylläpitää oli pudonnut yltä. Ihminen, avuton rääpäle ja lämpöä kaipaava kärsivä sai viimeinkin luvan tulla esiin.

Nyt tunnettiin niitäkin, joiden ohi ylväinä voiman päivinä käveltiin ja ajeltiin.

Nyt oli aikaa niillekin, jotka ennen ohitettiin tylysti.

Nyt oli aikaa, kun se oli päättymässä.

MEMENTO MORI

Olen joka kerta hämmästynyt sitä muutosta, kuinka ymmärtävä ihminen kuoriutuu kuoleman edessä esiin.

Olisiko hyvä pitää sitä aina edessä, että olisi ymmärtäväinen.

Kerrotaan, että kuuluisat sanat “Memento mori, muista kuolevasi”, kuiskasi eräs orja.

Hän lausui ne sanat ylpeän roomalaisen sotapäällikön korvaan tämän riemuitessa voitostaan.

RAHA PYHITTI KAIKEN

Minulle on tullut näiden ihmisten lähellä tunne, kuin he olisivat vaistonneet miten turhia ne tiukat asenteet ja roolit olivat.

Miten vähäinen on ihmisen voima kun kuoleman kellot kumisevat korvissa.

Silloin moni muu ääni kuulostaa falskilta valheelta ja korvat erottavat elämän todellisen kutsun.

Näkevät viimeinkin kristallinkirkkaasti mikä oli todellista, mikä vain porkkana aasin edessä.

Raha sai tekemään sellaista, mikä pyhitti kaiken, nyt sillä ei enää ollut voimaa, sillä kaikki jää tänne.

TOTUUS ON PAHOINPIDELTY SANA

Käärinliinoissa ei ole taskuja, siteerasi Mika Myllyläkin kerran.

Hänessä tulee hyvin esiin se valheellinen kulttuuri, jonka keskellä elämme.

Sankaruus muuttui hetkessä petturuudeksi.

Jos hän ei olisi jäänyt kiinni, hän olisi kansallissankari tänäänkin, vaikka totuus tiedettäisiin.

Kiinni jääminen on se pääasia, sillä kaikki tietävät muutenkin, ettei kukaan urheillut puhtain keinoin. Mitä se sana edes tarkoittaa.

Totuus on maailman pahiten pidelty sana.


PAAVI POLVILLAAN

Muistan kun Mika Myllylä hiihti maaliin 50-kilometrin maailmanmestarina.

Hän putosi polvilleen ja suuteli hiihtolatua niin kuin paavi tapaa tehdä saapuessaan jonnekin.

Eräällä tavalla Myllylä varmaan olikin jotain paavin kaltaista meille suomalaisille.

Hänen lankeemuksensa oli sitten myös sama kuin paavi olisi langennut.

Putous oli niin raju, että pieni, tavallinen ihminen hajosi.

TAVALLINEN ELÄMÄ

Olen pohtinut joskus, miksi Mika Myllylä ei pystynyt elämään enää tavallista elämää.

Mikä oli syynä siihen, ettei raskaasti omasta mielestään epäonnistuneelle, nöyryytetylle ja lyödylle mestarille enää löytynyt sijaa tavallisessa elämässä.

Tai ehkä hän itse ei sitä enää löytänyt.

KAIKKI ME SUUTELEMME MAATA

Oliko arkinen, pieni elämä edes mahdollista kaiken koetun jälkeen?

Oliko hänellä edes mahdollisuutta aloittaa alusta?

Elämä pudottaa jokaisen kerran polvilleen ja panee suutelemaan maata, sieltä me kaikki olemme ja sinne päädymme.

LAPSUUDEN HIIHTOKILPAILUT

Olen pikkupoika ja lumihangessa leikkimässä. Rakennan linnaa, johon tulisi aukot ja tornit.

Niistä olisi hyvä katsella ja heittää sitten nopeasti lumipallo kaverin linnakkeeseen.

Kesken leikin isä ajaa pihaan ja pyytää mukaansa. Hän ottaa sukseni autoon ja lähdemme ajamaan Asematietä.

Isä kertoo, että siellä on menossa paikallisten rautatieläisten päivä ja hiihtokilpailut.

Minä saisin osallistua lasten sarjaan.

ISO POIKA

Osallistujia on kuulemma vain kaksi, joten saisin varmasti palkinnon, isä lupaa ja ajaa aseman takaa ratapihan sivua suuren rakennuksen viereen.

Ison nuotion ääressä paistetaan makkaraa, kuuluu puhetta ja naurahduksia. On menossa joku henkilöstön virkistyspäivä ja siinä ohessa myös kisaillaan.

Isä vie minut hiihtokilpailun lähtöpaikalle ja näen lasten sarjan toisen osallistujan.

Hän on lähes puolta pidempi minua, roteva kaveri, jonka tiedän voittavan kisan leikiten.

ETUMATKA JA VARMA VOITTO

Isäkin huomaa ylivoiman ja pyytää minulle etumatkaa. Isomman pojan äiti on siinä ja lupaa reilun etumatkan.

Minä laitan sukset jalkaani ja hiihdän monta metriä eteenpäin, olen varma voitostani sillä matka ei ole pitkä.

Meidän tulee vain kiertää pieni varasto ja palata takaisin.

HEITTÄYDYN HANKEEN ITKEMÄÄN

Lähtöhuuto kuuluu ja minä syöksyn sivakoimaan, hiihdän täysiä ja kuulen vain suksieni suhinan.

Varaston jälkeen alkaa suora kohti kannustavaa ihmisjoukkoa.

Kuulen takaani suksien kolinan kannoille ja iso poika menee huutojen siivittämänä lentäen ohitseni.

Komeasti hän sauvoo maaliin ja minä heittäydyn lumihankeen. Jään siihen itkien makaamaan.

Makaan niin kauan, kunnes isä tulee hakemaan minut.

LEIKKI OLI MUUTTUNUT KILPAILUKSI

Väitän itkuisella äänellä, että iso poika tönäisi minut nurin. Isää nolottaa. Hän vie minut autolla kotiin.

Pihalla hajoitan lumilinnani. Ajattelen, että petin isäni. Minun olisi pitänyt voittaa koska sain etumatkaakin.

Leikki oli muuttunut kilpailuksi, jossa nöyryytettiin ja nolattiin.

ANKARA TOTUUS

Olen jälkeenpäin ajatellut, miksi isä puhui tuon etumatkan minulle. Olisi ollut helpompaa hävitä heti, kuin tulla ohitetuksi etumatkan jälkeen.

Häviö oli moninkertainen pienelle pojalle. Tunsin pettäneeni isäni luottamuksen ja vielä valehtelin ison pojan tönäisseen minut nurin.

En tiedä mistä sellainen hätävale tuli, mutta ajattelen, että en vain kestänyt ankaran tappion totuutta.


OMAT LAHJAT

On vaikea myöntää, että jotkut ovat vain parempia. Heille on vain annettu enemmän. Miksi siitä itseään kiusaisi.

Antaa heidän mennä menojaan.

Miksi lähteä edes kilpailemaan heidän kanssaan. Omat lahjat ovat jokaisella erilaisia.

Mutta jotain on kyllä jokaiselle annettu.

Toisinaan voi yllättyä kun huomaa miten lahja puhkeaa kukkaan siellä mistä sitä vähiten odottaa.

“EI OLISI IKINÄ USKONUT”

Muistan päivän, kun lapsuuteni haave toteutui ja ensimmäinen kirjani julkaistiin.

Olin silloin jollain kurssilla ja eräs luokkakaverini näki jutun kirjani julkaisusta paikallislehdestä.

Nainen katsoi minua ihmetellen ja totesi “ettei olisi ikinä uskonut minusta sellaista”.

Eräs toinen kurssikaveri kahvipöydässä totesi, että kyllä meillä jokaisella jokin lahja aina on.

Minua vähätellyt nainen tuhahti, ettei hänellä ainakaan ollut mitään lahjoja.

AVOIMESSA SELLISSÄ VAPAANA

Mietin hänen mielipidettään omista lahjoistaan avaimena minuun kohdistettuihin sanoihin.

Ymmärsin että ihminen, joka ei nähnyt itsessään mitään lahjakkuutta, ei voinut nähdä sitä toisessakaan.

Ehkä se oli keino kestää se tilanne, hänen hätävaleensa, kuin vapaalippu elämästä.

Sillä tavoin voi olla vapaa kaikesta yrittämisestä ja sulkea itsensä turvalliseen selliin.

Selliin, jonka ovi on avoin koko elämän ajan. Että kestäisi kaiken.



3 kommenttia:

  1. Olet taas miettinyt paljon asioita. Viisaita ja hienosti kirjoitettuja ajatuksia. Annat ajateltavaa myös muille, jopa pistät meidät ajattelemaan...

    Kirjoitit mm:

    "En kirjoita ansaitakseni mitään, kirjoitan henkeni edestä, kirjoitan elääkseni.

    SYDÄMESTÄ SYDÄMEEN

    Haluan elää ja olla siinä virrassa joka tulee vapaana ja sataa taivaasta, kiertää takaisin ja saa aikaan muutoksen sydämessä.

    Haluan olla kanava elämän veden virralle, omassa elämässäni ensin, sitten ehkä myös jonkun lähimmäisen elämässä.

    Mikä ei kosketa omaa sydäntä, ei kosketa muitakaan, mikä sattuu omaan sydämeen, osaa myös toiseen."

    Kostetat kyllä.

    Sinulla on valtavasti pääomaa, nimittäin päässäsi, vaikka se on vino. Sinä todella elät!

    Ystäväsi välläys

    VastaaPoista
  2. tarkoitin, että kosketat.
    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut tehdä kanssasi yhteistyötä, lukea muistelmiasi ja elää niiden myötä mennyttä aikaa.

      Myös vuorovaikutus täällä kommenteissa on ollut aina hyvä lisäpaino kirjoittamiselle!

      -harzu-

      Poista