maanantai 8. syyskuuta 2014

REITIN UUDELLEEN LASKENTA

AJATUS VIILETTÄÄ VAPAANA KUIN POUTAPILVET TAIVAALLA

Ajatus reitistä tulee jostain ja jää mieleeni pyörimään. Kuuntelen sitä ja huomaan nukkuneeni pitkään.

Kello on jo yli kahdeksan. Nousen ylös ja napsautan kahvinkeittimen päälle. On tulossa aurinkoinen päivä.

Mietin sitä reitin uudelleenlaskentaa ja pohdin mistä ajatus tuli. Näin ehkä unta, jonka unohdin samalla kun heräsin. Vain unen viimeinen lause jäi.

Olin ilmeisesti ajanut unessa harhaan, mutta peli ei ollut vielä menetetty, koska reittiä laskettiin uudelleen.

ROIKUMME MUKANA

"Tällainen maailma, ja kaikki roikumme siinä kynsin hampain mukana”, kirjoitti Erno Paasilinna aforismissaan.

Huomaan olevani yksi mukana roikkujista.

En minäkään haluaisi antaa periksi kaikesta tästä maailman järjettömästä menosta huolimatta.

Huolimatta siitä, että oma suuntavaistoni on kadonnut elämän sumuun. Reitti on hukassa ja uudelleen laskennassa.

KOTEIHIN KADONNEET

On sittenkin niin paljon kaunista ja hyvää, joka pitää kiinni elämässä. Pitää vaikka sairauden voimat vääntävät siitä irti.

Yksinäisyys on liian monen sairaan valinta. On yhtä helppo kadota kotiin kuin kaduille.

Jää vain neljän seinän sisään ja kohta ei edes uskalla ulos.

Tietysti siinäkin on monilla kysymyksessä oma valinta.

Yksinäisyys on joskus helpompaa kestää yksin.



LÄNTISELTÄ UUDELTAMAALTA KANTA-HÄMEESEEN

Olen lähdössä pyöräilemään yli 70-kilometrin reittiä läpi maalaiskylien ja peltomaisemien.

Valitsin reitin googlen karttapalvelusta.

Enää ei tarvitse kaivaa karttaviuhkoja esiin edes eksyessään.

Tosin kannattaa ottaa huomioon kännykän akun loppuminen, varsinkin kun lähtee täysin oudoille seuduille seikkailemaan.

Onneksi tietä kuitenkin saa vielä kysyä, vaikka navigaattoreilla pelataankin.

LIIKKUVA OSA

Aion olla kiinni elämässä ja roikkua siinä mukana ainakin tällä tavoin, roikkua niin kauan kuin jaksan.

Liikun ihmisten joukossa ja olen maiseman liikkuva osa.

Reittini kulkee Läntisen Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajamailla poukkoilevia teitä pienten kylien ja taajamien läpi.

Kauniit maalaismaisemat, pitkät pellot ja sakeat metsät reunustavat kartasta katsomiani teitä.

“HITAASSA MATKANTEOSSA ON SYVYYTTÄ”

Erno Paasilinna tuli mieleeni juuri pyöräilystä. Kerrotaan, ettei hänellä ollut koskaan ajokorttia.

Erno Paasilinna oli aikansa omatunto, yhteiskunnan epäkohtien ja heikompia röyhkeästi tylyttävien päättäjien sivaltaja.

Hänen satiirinsa ja aforisminsa ovat tänäänkin täynnä sanan voimaa.

Niissä soi yhä, ja ehkä juuri nyt, se kuuluisa järjen ääni.

“Harvaan asutussa maassa ihmisiä voidaan valvoa kadottamalla heidät näköpiiristä”.

Paasilinnasta tehtiin vuosia sitten pyöräilyn teeman ympärille dokumentti "Hitaassa matkanteossa on syvyyttä".

Nimi sopii hyvin pyöräilijän filosofiaan, pyöräilihän Erno Paasilinna siinä satojen kilometrien verran.


AJATUS VIILETTÄÄ VAPAANA

Pyöräillessä voi painaa täysiä, rullata vapaalla ja polkea hiljakseen, väliin kuvaamaan pysähdellen.

Siinä rullaillessa ajatus leikkii kuin itsestään, hakee vertaistaan, tavoittaa taivaanrantaa ja viilettää vapaana kuin pilvet taivaalla.

Mukava on aina silloin tällöin myös meissä pyöräilijöissä ilmenevä pieni sosiaalisuus.

Vastaan tuleva tuntematon fillaroija heilauttaa toisinaan kättään ja liittää näin pienellä eleellä osaksi sosiaalista verkkoa.

“Hei, olen jollekin olemassa”, se tunne on aina hyvä.

POLKUPYÖRÄLLÄ AJAMISEN TAITO

Luin vuosia sitten kirjan pyöräilystä. Kirjan nimi oli “Polkupyörällä ajamisen taito”.

Suosittelen kirjaa kiinnostuneille, se on pyöräilyn “On the Road"-romaani. Tarina etenee kuin kolmivaihteinen polkupyörä pitkin elämän suoria ja mutkien takana odottavia yllätyksiä.

Olin vielä silloin terve kun luin kirjan, harrastin vain juoksemista satunnaisesti. Pidin kirjasta ja luin sitä nautiskellen.

En kuitenkaan vielä siinä vaiheessa innostunut pyöräilystä, mutta  innostuin kirjasta.

AURINGONLASKUN PYÖRÄILIJÄ

Pidin Smithy Iden tarinasta, vaikka se olikin luuserin tarina, tai ehkä juuri siksi.

Hän oli selviytyjä satulan päällä. Ide pyöräili vapauden iltaruskoon kuin karjapaimenet aikoinaan.

Hän oli tämän päivän John Wayne tai Clint Eastwood polkupyörän satulassa.


LEMPEÄN LUUSERIN TARINA

Itse Stephen Kingin kerrotaan innostuneen kuultuaan Ron McLartyn äänikirjan. Hän oli suositellut sitä kustantajalle julkaistavaksi.

Aikaisemmin kirjoittaja oli saanut teoksensa läpi vain äänikirjana. Kingin suosituksesta kirja julkaistiin ja siitä tuli menestysteos.

Lempeän luuserin, antisankari Smithy Iden pyöräretki halki Amerikan on sen jälkeen kulkenut monessa mielessä ja maassa.

Minä etsin illalla kirjan taas hyllystäni ja aloin lukemaan sitä uudelleen.

Pyöräily on selvästi ajanut sydämeeni.

REITTIPALVELU JA ÄÄNIKIRJA

Ilma on syyskuun alkupäivinä vielä aurinkoisen lämmin ja lyhythihainen pyöräilypaita saa mielestäni riittää. Kevyen sadetakin otan pyöräilyvyön taskuun varmuuden vuoksi.

Vyöpullot täyteen vettä, niihin energiatabletti ja suklaan makuista proteiinijuomaa paidan takataskuun.

Pieni heikkous kesken matkaa taittuu näillä tauon myötä.

DEKKARI MATKALLE MUKAAN

Vähän rahaa matkaan jos välille osuisi grillikioski. Aina on aikaa pysähtyä syömään tien varteen, sen verran kaloreita kuluttaa matkalla.

Pieni kamera vielä taskuun ja GPS-reitin tallennus kännykkästä päälle.

Äänikirjaksi valitsen dekkarin, jo kolmannen peräkkäin.

Pyöräily on vienyt minut taas niitä kuuntelemaan ja olen kehittymässä omasta mielestäni asiantuntijaksi.

Huomaan ajattelevani, että tekisi mieli arvioida kirjat ja kirjoittaa niistä arvostelu.

KOTIKOKKI JA DEKKARISOPPA

Mielestäni jokainen kirjoista omaa vahvan alun, mutta aina jossain vaiheessa tarina lähtee sakkaamaan.

Kirjoittajan ote herpoaa ja uskottavuus murenee. Tulee tökeröitä oikaisuja tai epäuskottavia käänteitä.

Mielestäni dekkarikirjailijat ovat kuin kokkeja, jotka ovat kotikokkia piirun verran edistyneempiä.

MAKUHERMON VÄRÄHDYS

Reseptit ovat molemmilla kuitenkin samoja. Ero mestarin ja peruskokin välillä on pieni makuhermon värähdys.

Pienellä, mutta taitavalla, toisinaan nerokkaankin persoonallisella maustelulla keitos saadaan erottumaan joukosta.

Lukijat ehkä odottavatkin dekkareita kuin tiettyä ruokalajia.

ELTAANTUNEEN DEKKARIN MAKU

Perusdekkari on kuin aurajuustolihis nakeilla, pekonilla ja kaikilla mausteilla.

Nälkä lähtee, tulee syönyt olo, mutta kurkkuun jää toisinaan vähän eltaantunut maku. Vaativa lukija ja kuulija huomaa joskus uudelleen lämmitetyn maun.

Harva yltää tarinoissaan legendaarisen Matti Yrjänä Joensuun tasolle.

Hänen kerrontansa inhimillistä otetta ja taitavaa ihmismielen kuvausta olen usein kaivannut nykyisiä kirjoja kuullessani.

NELJÄN DEKKARIN ILLALLINEN

Haen pyörän varastosta ja istun vielä kahvikupillisen verran portailla koiran kanssa ja annan auringon lämmittää ihoa.

Kuuntelen uusinta dekkaria ja ajattelen, että hän pääsee ehkä lähimmäs arvostamani Joensuun tyyliä.

Päätän kuunnella vielä yhden dekkarin tämän jälkeen ja tehdä joku ilta kaikista neljästä arvostelun.

TOTUUS PAISTAA TARINAN LÄPI

Mukava kirjoja on kuunnella pyöräillessä. Ammattitaito on useimmilla hallussa ja uskottavuus varsinkin aluissa vakuuttava.

Monella tuntuu olevan taustallaan kokemuksen tuoma todellisuus ja tarinan yhteys siihen halutaan painavasti erottaa.

Kirjoittajien ote on usein juuri niissä kohdissa hyvä. Totuus on vahva maku keksittynäkin.


TAIPUVAT TARINAT

Huomaa kuitenkin usein, että tarina taipuu matkalla kuin lakritsinauha tai nimismiehen kihara pyöräillessä.

Yksi alkaa tehdä uskomattomia käänteitä, toinen väsyy kuin viidenkympin hiihtäjä, kolmas ampuu vain ymmärryksen ohi.

Ammattilaisen sudenkuoppa on rutiini, se maistuu aina yhtä tympeältä.

Yllätys on mausteiden kuningas, mutta sitäkään ei saa olla liikaa sopassa.

HIRVIKÄRPÄSTEN AIKA

Lähden liikkeelle ja olen pian kapealla tiellä. Alkumatka etenee sakeiden Läntisen Uudenmaan metsien halki, ohi Vaskijärven ja kohti Pilpalaa.

Ohitan pian Kanta-Hämeen rajan ja näen aina välillä autoja pysäköitynä levikkeille metsän katveeseen.

On sienestysaika ja ihmisiä liikkuu puiden seassa. Moni ei näytä uskaltavan kovin kauas autojensa läheltä.

Hirvikärpäsiä on tänä syksynä runsaasti olen kuullut metsissä liikkuvilta.

REITIN UUDELLEEN LASKENTA

Mietin pyöräillessä aamulla mieleeni jäänyttä ajatusta reitin uudelleen laskennasta.

Ajattelen, että reitin uudelleen arviointi on minunkin edessäni.

Oikeastaan se alkoi jo vuosi sitten, kun sain diagnoosin sairastamastani servikaalisesta dystoniasta ja viikon päästä siitä lomautuksen työpaikastani.

RAPISTUVA SIVILISAATIO

Vuodessa yksinkertaisempikin ihminen kyllä tajuaa, ettei häntä tässä yhteiskunnassa enää tarvita.

On vain rapistuvan, entisen sivistyneen sivilisaation tapa; kuin jäänteenä inhimillisistä ajoista, pitää myös heikommista huolta.

Tämä on menestyjien maa, niillä joilla on, ei ole mitään annettavaa, ja niillä joilla ei ole on.

OMAN ELÄMÄNI MUUTOS

Huomaan, että en ole toipunut vielä kummastakaan.

Olen katsonut liian syvälle ihmisen röyhkeyteen ja ahneuteen. Nähnyt tilanteen toivottomuuden.

Muutosta ei tule ilman täydellistä muutosta. Paras paikka aloittaa se on peilin edessä.

Minun on oltava oman elämäni muutos.


PIIKKITYYNY

Dystonian annettavien hoitojen nopeat liukuhihnakäynnit ovat jo arkea. Piikit ja kotiin on edessä taas pian.

Olen jälleen harkinnut botuliinipiikkien pistojen lopettamista.

Niiden teho tuntuu vähäiseltä. Vuoden aikana sairauteni on hoidoista huolimatta hieman edennyt.

Pelkään että piikeistä on pitkän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Varsinkin kun niitä pistetään kuin neulatyynyyn.

Lihaksien heikentyminen piikitettävissä kohdissa verrattuna piikkien vähäiseen tehoon väännöissä laittaa ajattelemaan.

Pahinta on epävarmuus; “entä jos-oireyhtymä” jäytää mieltä.

PIIKKI JA KOTIIN

Vuodessa olen oppinut, että välttämätön on niin vähän kuin mahdollista, niin nopeasti kuin pystyy.

Piikki ja kotiin, muuta ei ole enää odotettavissa. Itse teet ratkaisusi.

Tässä maassa valvotaan kadottamalla ja hallitaan unohtamalla.

Ihmisiä katoaa ja ruumiita löytyy.

Olisi edes toisinpäin.

ELÄMÄN REITTI

Kaksi henkistä lyöntiä viikon sisällä vuosi sitten oli liikaa ja tyrmäys oli täydellinen.

Jotain oli sammunut sisälläni, kun lopulta tajusin, ettei kukaan piittaa.

Ehkä uusi reitti on nyt tässä.

Elämän reitti.


























2 kommenttia:

  1. Älä Harzu anna periksi piikkien suhteen. Itselläni saattaa mennä kuukausia, ettei piikeistä ole apua. Kun ne sitten menevät nappiin, on tunne sanoinkuvaamaton. Kesäkuussa saamieni piikkien jälkeen tunsin itseni reilun kuukauden ajan pitkästä aikaa terveeksi. Itse en jaksaisi tautini kanssa ilman piikkejä ja niiden tuomaa hetken helpotusta. Ole myös rohkea ja uskalla vaatia joko lisää annostusta tai pistoskohtien muuttamista. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Kommenttisi lohdutti ja rohkaisi minua!

      -harzu-

      Poista