torstai 25. syyskuuta 2014

IKÄVÄN MUURI

KUKAAN EI HUOMANNUT MITÄÄN

Ikävä tulee jostain ja lipuu kuin usva yli syksyisen veden. Sana on kaunis ja monivivahteinen. Ikävä sana. Mistä se tulee? Löytää aina ihmisen luo ja etsii sijansa. Istuu hiljaa ja häiritsemättä, on ilonkin lähellä olemassa, ei säikähdä sitäkään. Odottaa ja tietää, että sen aika tulee, on tullut aina. Ikävän aika.

Lapsena, ennen kouluikää, minulla oli mieluinen leikkikaveri naapuritalossa. Kesken hauskan leikin hän sanoi, että kohta meidän tulee lopettaa, koska hänen isoveljensä pääsee koulusta. Minä sanoin, että mennään teidän keittiöön ja siirretään kelloa tunti taaksepäin, niin saadaan vielä jatkaa leikkiä.

Olen usein palannut tuohon hetkeen, joka jätti kuvan mieleni maailmaan. Hetkeen, kun tajusin, että aikaa ei voi siirtää. Ikävään hetkeen. Opin siinä, että leikin loppua ei voi estää. Kaikki muuttuu kerran, päättyy ja alkaa uusi tarina, uusi leikki.

IKÄVÄN KIVIMUURI

Ikävä on kivimuuri, jonka taakse voi jäädä. Ei uskalla mennä yli, mutta ei voi palata takaisin. On ikävässä tilanteessa, jumissa ikävään. Näkee takanaan asioita, jotka heittivät kivet eteen, tekivät muurin, jota ei jaksa ylittää. Isoja, raskaita kiviä, liian raskaita liikuttaa. Ketään ei liikuta se ikävä. Olet siinä yksin ikävissäsi.

Mistä löytyy se voima, joka vie tuon ikävän kivimuurin eteen? Saa astumaan ne askeleet, jotka ovat liian raskaita. Haluaisi vain palata menneeseen. Kääntää kelloa ja jatkaa leikkiä. Jatkaa, vaikka tietää, että se kaikki oli silloin niin vaikeaa. Koskaan se ei ole helppoa ollutkaan, ei kenellekään.

KIVINEN KIIHDYTYSKAISTA

Ikävän kivimuurin takana on jotain. Mitä se on selviää vain menemällä muurin yli. Ikävän kivimuurin yli. Sinä tiedät ne kivet, jotka eteesi heitettiin. Tiedät, että monella on vielä suurempi muuri. Toisilla se näyttää olevan vain kasa pikkukiviä ja joillakin kuin kivinen kiihdytyskaista, josta koko ajan löytyy uusia ohitettavia.

Ikävän kivimuurin edessä on tasainen tanner, kovaksi poljettu ja kuljettu. Ympyrän muotoinen polku on tullut, kun itseään on kiertänyt liian monta kertaa ympäri. Paennut omaa kuvaansa koska sen on kokenut niin ikävänä.

Haluaisi olla jotain muuta. Katsoo ikävissään aamuteeveen kauniiksi taputeltuja, sanavalmiita ja ohjelmiin sparrattuja keskustelijoita. Ikäviä ihmisiä ei niihin oteta.

IKÄVÄT IHMISET

Mielestäni pitäisi ehdottomasti ottaa. Valitettavasti kuitenkin ikävien ihmisten aamuteeveet lopetettiin jo viime vuosituhannella. Nyt ikävä kyllä ikävät ihmiset pannaan nopeasti kuvaruudusta pois ja äänestetään äkkiä ulos jokaisesta tositeevee-ohjelmastakin.

Ikävät ihmiset ovat aina muurin takana. Ikävän muurin. Heidän edessään on mahdoton ylitettävä ja takana mahdoton palattava. Tilanne on kiistatta ikävä. Miten siitä löytäisi tien muurille, ikävän muurille.

Onko jokin voima, joka voi saada ihmisen astumaan nuo askeleet. Onko mitään mikä veisi sinne ja näyttäisi mitä ikävän muurin takana on.

TERVEYS ON SAIRAUDEN ESIVAIHE

Sairaus on ikävä asia, kukaan ei kiistä sitä. Sairas, joka ikävöi terveyttä on kaikkein ikävin asia. On surullista, että ikävöi sitä, mihin ei voi palata. Terveys voi olla edessäpäin, mutta koskaan sitä ei voi ikävöidä. Terveys, jota ikävöi, johti tähän sairauteen. Oliko se edes terveyttä, vai sairauden valmistelua tai esivaihe?

Mitä on terveys? Hyvä kysymys, kun on sairas. Pakko kuitenkin sanoa, että terveen etsiminen voi olla työlästä puuhaa. Sairaita tulisi paljon jos alettaisiin terveitä etsimään, sairaan paljon. Terveen ihmisen löytäjä olisi kuin Kolumbus, ja jäisi historiaan. Ei ole terveitä ihmisiä, on vain eri tason sairaita.

IKÄVIEN IHMISTEN AIKA

Ikävien ihmisten aika on taas tulossa, minä uskon siihen. He tulevat kuin hahmot usvasta, ikävän usvasta. He tulevat ja näyttävät meille miten valheellista ja julmaa se kaikki oli. Miten ahneus oli kaiken takana ja sai tekemään hirvittäviä asioita.

Mikään ei riittänyt ja ikävät ihmiset oli helpoin uhrata. Ikävän vanhat ihmiset potkittiin ulos ensimmäisenä työpaikoilta. Ikävän vanhat ihmiset nöyryytettiin ja jätettiin ikäväänsä. Vietiin lopulta hoitokotiin ikävöimään jotain minkä oli jo unohtanut.

VAIVAISTALO VAI HOITOKOTI?

Katselin hiljattain hienon dokumentin vanhainkodista. Hoitokodiksi sitä kai kutsutaan, mutta työntekijätkin taisivat edelleenkin puhua vanhainkodista. Kukaan ei kuitenkaan puhunut vaivaistalosta tai kunnalliskodista.

Mielestäni tuo vaivaistalo olisi kuitenkin paras nimitys laitoksille, jotka meitä viimeiselle rajalle kuljettavat. Rehellisempi nimi.

Vaivaistalo antaisi reilumman kuvan siitä mikä meitä odottaa jos elämme sinne saakka, että niistä ovista on mentävä. Tosiasia on, ettei kukaan oikeasti halua elää niin vanhaksi, että joutuisi sellaiseen paikkaan, olipa nimi mikä hyvänsä.

En nähnyt tuossa dokumentissa yhtään onnellista ihmistä. Hoitajatkin vaikuttivat apeilta ja stressaantuneilta.


KYYNELTEN MERI

Eräs vanha mies dokumentissa istui yksin pöydässä ja itki tuskaisena. Hoitaja siveli hänen selkäänsä ja kyseli lempeästi itkun syytä.

Vanhus ei sanonut mitään syytä, ei ehkä tiennyt enää ikävänsä syytä itsekään, itki vain. Ihmisen ikävääkö itki, vai kadonneita muistojaan. Ikävän muuri on kyynelten meren rannalla.

Mitä on ikävän muurin takana? Onko siellä mitään? Onko kaikki jo takanapäin ja sitä voi vain ikävöidä. Vai onko jotain myös edessäpäin? Jos vain uskaltaisi sille muurille. Löytäisi aukon siitä tai jaksaisi kiivetä sen yli. Ikävän muurin yli.

Vai onko parempi vain jäädä tähän. Huumata itsensä jotenkin ja kuvitella, että näin voi jatkaa loputtomiin. Että tämä ei pääty koskaan. Kiertää itsensä ympäri niin monta kertaa, että eksyy suunnasta.

HENKINEN TASAPAINO

Katsoin eilen dokumentin kuulusta kriisitilanteiden valokuvaajasta. Hän meni kuvissaan aina sinne, missä oli sotaa, kurjuutta ja nälänhätää.

Eräs hänen kuvaamistaan ihmisistä oli mies, joka eli perheensä kanssa pahvien päällä raiteiden välissä. Hän oli jossain vaiheessa jäänyt junan alle, mutta selvinnyt siitä menettäen osan raajoistaan.

Kuvaaja hääräili kameransa kanssa ympärillä, kun perhe makoili pahveilla ja söi siinä raiteiden välissä. Mies lähti reppu olantyngän yli heitettynä keppinsä avulla kerjäämään ja sai muutamia kolikoita autoista. Virralla he peseytyivät ja perheen äiti pyykkäsi.

Mitään valittamista tai elämään pettymistä ei heistä voinut havaita. Henkinen tasapaino oli varmaankin sydämessä eikä turvatussa taloudessa.

INHIMILLINEN KOSKETUS

Missä ihmisen on hyvä olla? Lämpimässä pöydässä yksin kylmästä täristen ja unohdusta itkien vai kerjäläisenä raiteiden välissä pahvien päällä. Toiselta ei puutu mitään, toiselta puuttuu kaikki.

Inhimillinen kosketus ja lämpö, on se mitä ihminen kaipaa. Kaikki tulee tai menee sen mukana. Inhimillinen kosketus tekee ihmisestä näkyvän. Tekee hänet läsnä ja olevaksi.

HUOMAAMINEN TEKEE OLEVAKSI

Kuuntelin radiosta eräänä iltana tarinaa katulapsista. Kertoja sanoi, että rahaa ja ruokaa tärkeämpää katulapselle on tulla huomatuksi.

Huomaaminen on rakkauden teko. Oletko huomannut, että elämäsi parhaat hetket olivat ne kun sinut huomattiin. Olitkin olemassa jollekin.

Muistat myös tarkkaan ne kohdat, missä sinut ohitettiin vilkaisemattakaan. Ainoa huomio saattoi olla ilkeä ele, mutta sekin oli huomio. Vain eläviä kiusataan.

KAIKKI KAIPAAVAT HUOMIOTA

Työpaikoillakin eräs kiusaamisen muoto on se, ettei huomioida toista. Ei sanota huomenta tai vastata siihen. Olen itsekin joskus kokenut sen. Sanonut huomenta tai moi, mutta saanut vain tyhjän katseen. Se tuntuu samalta kuin potta heitettäisiin naamalle.

Hyvä että tuntuu, sillä tunteettomuus olisi vielä pahempaa. Kyynisyys on ikävän muurin vartija ja yksi osa sen valtaa ja rakennetta.

Huomenta sana jo kertoo mistä on kysymys. Huomioiduksi tulemisesta heti aamusta lähtien.

MAAILMAN VANHIN VALHE

Katulapsi, raiteiden välissä asuva kerjäläisperhe, vanhus tyhjässä pöydässä ja kiireinen työntekijä käytävällä kaipaavat lopulta samaa asiaa.

Me haluamme tulla huomatuksi, olla olemassa ja läsnä. Kyllä se aina tietoinen teko on, kun sitä ei tehdä, vaikka selitys tottakai tuleekin kuin apteekin hyllyltä.

Näin meitä kylmästi manipuloidaan. Kukaan ei huomannut mitään on maailman vanhin ja yleisin valhe.

POLKU IKÄVÄN MUURILLE

Minä olen kokenut oman sairauteni olevan viesti terveydestä. Olen löytänyt ikävän muurini ja tiedän nyt missä se on. Aion vielä ylittää sen. Ikävän muurin.

Huomaan, että moni muukin on seisonut tässä ennen minua. Näen poljetun maan ja kuljetun reitin.

Tie muurille on raivattava itse. Ikävän muurille on jokaisen mentävä omaa reittiään, omaa polkua.

On vain lähdettävä liikkeelle pienin askelin.

On uskallettava, sillä aikaa on vain tämä elämä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti