sunnuntai 24. elokuuta 2014

UNOHDUKSEN RANTA

LAHDELMAN RANTAAN UNOHTUNEET SOUTUVENEET

Kumollaan rannan soralla makaavat veneet katselevat taivasta kysyvästi.

Pohjasta näkee, että yksi kesä on jälleen mennyt käyttämättä.

On unohduksen aika ja tarpeettomien veneiden satamassa on tiivis tunnelma.

Pohjien viesti on vakuuttava. Meitä ei kukaan käytä.

Olen unohduksen rannalla. Käyttämättömien veneiden satamassa.

MUISTOJEN ÄÄNET

Muistot menneistä kesistä, rantakivien rahinasta, raapaisuista pohjassa.

Ne muistot kuuluvat vielä jostain lahdelman rantakivikoista.

Kiljahdukset ja onkien kopsahdukset veneen laitaan.

Eväsrepun kumahdus pohjaan tai airon läiskähdys veteen kuuluu vielä herkkään korvaan.

UNOHDETUT VENEET

Pysähdyn lenkeillä joskus kumollaan olevien soutuveneiden kohdalle.

Katselen niiden pohjan yli järvelle ja taivaanrantaan.

Veneistä näkee usein, ettei niitä ole kesän aikana lainkaan käytetty.

Mietin aina silloin mitä kaikkea tuo kumollaan oleva vene viestii.

Monet tarinat kulkevat lävitseni siinä rannassa.


UNOHDUKSEN RANNALLA

Ihminen on siinä kuin unohdettu vene. Kumollaan rannassa. Tallessa, mutta käyttämättä.

Ajattelen, kuinka moni ihminen on unohtuneena omalla rannallaan.

Unohduksen rannalle yksin jääneenä odottaa.

Taas meni yksi kesä, syksy lähestyy ja unohdus saapuu talven myötä.

Ei kukaan tänäkään kesänä käyttänyt vesillä.

Ajoi ehkä ohi, kävi rannassa ja katseli omaansa, näki sen ja jatkoi matkaa. Tallessa vielä.

ONNEN PÄIVÄT

Kaukana ovat ne kesäiset, onnelliset aamupäivät. Västäräkit pomppimassa rantakivillä ja sotkapoikueen loittoneva vana.

Vanhus, joka työntää venettä verkoille.

Takana onnen päivät, lasten riemukkaat kiljahdukset ja iloinen onkiretken odotus.

Kihelmöivä jännitys ja eväiden tuoksu korissa. Matopurkki odottamassa heinikossa.

KERRAN NE KANTOIVAT ELÄMÄÄ

Veneiden pinttyneet pohjat. Hapettuneet ja tummuneet, eivät kerro kulkijalle kuin unohduksen kesästä.

Lohduttomasta odotuksesta.

Kerran ne kantoivat elämää. Antoivat turvan ja suojan.

Aallot löivät laitaan, vesi pärskyi silmille. Siinä oli hyvä istua ja katsella rantoja.

Antaa ajatuksen levätä.

KIIRE PERILLE

Unohduksen ranta on täynnä käyttämättömiä veneitä. Järvi on kaunis ja tyhjä.

Vedessä ui pari vesilintua ja lokkeja kaartelee saaren yläpuolella.

Ohi kulkee autoja tasaiseen tahtiin, on kiire johonkin. Ei ole aikaa soudella.

Ei ole aikaa istua joutilaana hiljalleen keinuvassa veneessä.

On mentävä siihen asti, kunnes viedään.

On ehdittävä perille, ennen kuin jää välille.

Riski, että joku toinen ehtii perille ennen on liian pelottava. Perille minne?

OMA ELÄMÄ

Ei uskalla ottaa sitä riskiä, että ajatukset saavat kiinni.

Pakomatka on vielä kesken.

Ihminen on usein karkumatkalla. Oma elämä ajaa takaa.

Yrittää tavoittaa, mutta jää kiireessä yhä kauemmas, ei pysy vauhdissa.

Putoaa ja jää kumoon rannalle. Oma elämä.

ELÄMÄ PAKETISSA

Onneksi on ostettuna tarjouselämä, valmis ja paketissa.

Oli hyvä paketti, tuttu paikka ja täyshoito. Ei tarvitse tehdä mitään, saa olla vain ja levätä.

Lomalla se paketti avataan, kunhan tästä ruuhkasta ehditään.

Ehditään ensin perille.

Sitten eletään kun ehditään. Tämä vielä tehdään alta pois. Taotaan nyt kun rauta hehkuu.



ELÄMÄ EI KARKAA

Tarvitaan paljon rohkeutta, että pysähtyy unohduksen rantaan.

Pysäyttää ja etsii veneensä. Ottaa elämänsä taas käyttöön.

Lähtee kiireettä soutelemaan. Antaa kiireen mennä.

Elämä ei karkaa. Elämä on ja sykkii siinä.

KYSYMYS ITSELLE

Tarvitaan paljon rohkeutta nousta vastavirtaan.

On niin helppo mennä joukossa. Puhuakin monikossa. Luulla olevansa osa porukkaa.

Me ollaan sitä mieltä on helpompi sanoa kuin minä olen.

Kaikkein vaikeinta on kysyä mitä mieltä sinä olet. Kysyä sitä itseltään.

MILTÄ ITSE TUNTUU?

Tarvitaan paljon rohkeutta olla oma itsensä, hyväksyä ja arvostaa elämäänsä sellaisenaan.

Itsetunto on sana, joka pitää sisällään elämän muuttavan voiman.

Miltä itse tuntuu? Miltä tuntuu olla minä. Oma itsensä.

Tuntuuko minä hyvältä ja rakkaalta. Käyttökelpoiselta ja toimivalta.

Onko itse olemassa itsenään?



SAIRAUS ANTOI ROHKEUDEN

Toisinaan tarvitaan sairaus, että itse löytyisi.

Tarvitaan jotain, mikä pysäyttää pakomatkan.

Vie unohdettujen veneiden rannalle. Vie etsimään omaa elämää.

Oma elämä odottaa siellä käyttämättömänä pohja pystyssä.

Vasta sairaus antoi rohkeuden etsiä sen.

Vasta pysähtymällä pääsi eteenpäin.

KENOLLEEN MENNYT PIHALLE

Pääsi eteenpäin kun uskalsi hypätä oravanpyörästä ulos.

Uskalsi, tai heitettiin ulos.

Heitettiin kuin vanhentunut tai epäkelpo, rikkinäinen huonekalu.

Pois muodista mennyt, jalka lenkottaa, kenollaankin jo, hankala ja vaikea hyödyntää.

Uusia sai koska vain. Niitä tuli jonona sisään.

Nöyriä ja nöyryytettyjä pudotellaan pois.

Valmiiksi ohjelmoituja ja säikytettyjä, vanhentuneella käyttöjärjestelmällä.

VIERAAT PERÄVALOT

Oli parempi pudota siitä kyydistä. Oli parempi olla ojassa kuin ahdistavassa ruuhkassa.

Parempi mennä rikki, jäädä kyydistä ja löytää elämänsä.

Parempi kuin ehjänä ajaa takaa vieraita perävaloja.

Aina mennä kohti jotain, mikä ei riitä.

Tavoitella lepoa paikassa, josta pian haluaa pois.

Odottaa omaa aikaa, joka odottaa muualla.


ELÄMÄ JÄI ELÄMÄTTÄ

Odottaa aina toisaalla. Aina eri paikassa, aina seuraavassa mutkassa.

Aina, kunnes huomaa, että se kului jo.

Löytää aikansa unohdettujen veneiden rannasta, kumollaan ja käyttämättä.

Huomaa, että elämä jäikin elämättä.

Kenen elämää eli?

OMAT AJATUKSET

Hän puhui aina taukoamatta, kunnes huomasi, ettei uskalla olla hiljaa.

Pelkäsi että ajatukset voisivat saada hänet kiinni, omat ajatukset.

Elämä voisi kysyä jotain vaikeaa.

Hän ei uskalla antaa elämälle tilaisuutta kysyä sitä.

On helpompi olla koko ajan äänessä. Puhua ja painaa päälle.

Puhua kuin kone ja hyökätä heti jos kysytään.

Miksi pysähtyä, kun pelkää hiljaisuutta. Pelkää tyhjyyden sanomaa.

Pelkää, ettei omia ajatuksia enää olekaan.

On ajatellut niin paljon muiden ajatuksia. Omat tuntuvat liian hennoilta.

Omat ajatukset. Onko niitä?

AINOAT JA ALKUPERÄISET

Vai jäivätkö omat ajatukset sinne naiviin päiväkirjaan, unohtuivat kypsymättöminä lapsuuskodin laatikkoon.

Pölyttyivät vintille.

Myöhemmin luki ja kuuli niin hienoja ajatuksia, että omat jäivät käyttämättä.

Ainoat, jotka kuitenkin olivat omia, alkuperäisiä ja aitoja omia ajatukia.

Pelkää, että jos pysähtyisi unohduksen rannalle. Etsisi elämänsä ja kokeilisi sitä.

Soutelisi kiireettä lahdelmaan.

Joutilaana, soutuveneessä omat ajatukset voisivat lipua viereen.

Hiljaisuudessa saa usein kutsumattomia vieraita. Linnut pomppivat vierelle, perhonen lennähtää polvelle.

Ajatus pulpahtaa yllättäen pintaan. Oma ajatus.

JOUTILAS HETKI

Kerrotaan, että Albert Einstein keksi suhteellisuusteorian soudellessaan joutilaana järvellä.

Ihmisen aivot alkavat tuottaa omia ajatuksia, kun ne saavat tilaisuuden siihen.

Joutilaan hetken.

Uskallanko antaa niille sen?

OMA ELÄMÄ

Unohdettujen veneiden rannalla muistan monta ajattelijaa, joita olen elämässäni tavannut.

Muistan heidän olemuksensa ja tarinansa.

Kaikki eivät selvinneet. Näen monta venettä, jotka ovat jääneet rantaan lopullisesti.

Koskaan enää niihin ei nousta soutelemaan.

Koskaan enää ne eivät irtoa rannasta ja ota omaa aikaa.

Aika päättyi ja vene jäi.

Jäi siihen kumolleen unohduksen rannalle.

Oma elämä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti