sunnuntai 10. elokuuta 2014

TUNTURI POP

HE TANSSIVAT ILOON, MINÄ PYÖRÄILIN

Aurinko paistaa sydämeeni. En tiedä mistä tunne tulee. Tiedän vain niin. On hyvä olla olemassa.

Tämä hetki ja pyöräretki, jota suunnittelen. Niin vähän onneen tarvitaan.

Onni on vaatimaton tunne, onneksi on.

Haen vanhan Tunturini varastosta ja katselen sen kunnon. Rasvaan ketjut ja hammaspyörät.

Lisään ilmaa ja varaan mukaan yleistyökalun ja paikkoja. Olen päättänyt tänään ajaa elämäni pisimmän pyörälenkin.

FACEBOOKIN HUUTOKAUPPAPYÖRÄ

Matkani tulisi olemaan yli 50 kilometriä pitkä ja hieman jännittää pyörän kestäminen. Sain sen viime vuoden loppukesästä netin huutokaupasta.

Olin toivonut pyörää, mutta minulla ei ollut varaa ostaa uutta, koska jäin juuri lomautetuksi työpaikastani.

Vaimoni huomasi silloin facebookin huutokaupassa Tunturi Pop-pyörän, jonka hinta oli alunperin satasen, mutta nyt pudonnut puoleen.

Vaimoni varasi pyörän heti ja kysyi haluanko sen. Kohta tien laitaan pysähtyi auto ja peräkärrystä nostettiin pyörä tielle. Ystävällinen palvelu.

PYÖRÄ KOTIIN VIIDELLÄKYMPILLÄ

Mistä muualta saa viidellä kympillä hyvän polkupyörän kotiin kuljetettuna. Kaupan päälle vielä satulalaukut, alkuperäinen pumppu, turvaviiri ja kolme vaihdetta. Suosittelen.

Olen nyt käyttänyt pyörää vuoden, eikä se ole oikutellut kertaakaan. Olen tehnyt sillä kauppareissuja ja pyöräretkiä pisimmillään yli 30-kilometriä ja hyvin on Tunturi toiminut. Nyt olen päättänyt ylittää uuden kilometrimäärän pyörälläni.

Olen katsonut googlen karttapalvelusta kauniin maaseutureitin kotoa Läyliäisiin, Vihtijärvelle ja Haaviston kautta takaisin. Matkaa karttapalvelun mukaan tulisi yli 50 kilometriä ja aikaa kuluisi runsaat kolme tuntia.


TOUR DE TUNTURI

Olen ostanut juoksuvyön, jossa on kaksi juomapulloa ja pieni tasku välipalalle, edessä on myös lokero avaimille. Todella kätevä varuste ja maksoi alle kympin.

Teen urheilujuomaa pulloihin, taskuun laitan proteiinijuoman ja täytän vielä pyörän oman juomapullon.

Vielä olkavarren kännykkään äänikirja seuraksi ja GPS-ohjelma päälle. Ajan portista soratielle.

Tour de Tunturi alkakoon.

ENSIMMÄINEN OMA PYÖRÄNI

Opin ajamaan isäni pyörällä perinteisesti tangon välistä. Kaahailin sillä ympäri asemaperän rivitalon hiekkapihaa päivät pitkät.

Ensimmäinen oma pyöräni oli tarkalleen samanlainen kuin nykyinen Tunturini, mutta puolta pienempi.

Pyörä odotti minua rivitalon kuistilla kun tulin koulusta. Olin toisella luokalla ja näin viininpunaisen pyörän ovemme edessä. Tajusin heti, että se oli minun pyöräni.

Eräs sukulaispoika oli saanut uuden pyörän ja minulle oli ostettu häneltä jäänyt vanha kulkupeli. Minulle se oli uusi ja oma. Olin onnellinen.

Ajoin heti parhaan kaverini luo esittelemään uutta pyörääni. Kohta hurautimme tietä alas ja kaarsimme asematielle.

Tuuli hyväili kasvoja, minä virnuilin onnellisena. Oli mahtava tunne ajaa omalla pyörällä

PETER FRANZEN MUKANA MATKALLA

Hyvältä tuntuu ajaa tälläkin Tunturilla. Tulen ensimmäiseen risteykseen kasvitarhan kohdalle ja käännyn kohti Vaskijärveä.

Kuuntelen Peter Franzenin äänikirjaa "Samoilla silmillä" ajellessani. Olen kuunnellut Franzenin muistelmien ensimmäisen osan aikaisemmin juoksulenkeillä ja pidin siitä.

Peter Franzen on kotoisin Etelä-Lapista ja pohjoisen poikia kuten minäkin. Pidän hänen kerronnastaan.

Murre on maistuvasti mukana ja kuvaus tuntuu aidolta. Tässä kirjassa ääneen pääsevät myös Peten isäpuoli ja äiti.

Mielenkiintoista on kuunnella elämää myös heidän kokemanaan. Matka etenee mukavasti Franzenia kuunnellen ja maisemia katsellen.


VASKIJÄRVEN TEILINUMMI

Ohitan Vaskijärven kahvion. Vanha aitta on kunnostettu, pihalla on taulu ja pöytä.

Pakettiauto on pysäköity toiselle puolelle tietä, pari miestä turisee kiireettä keskenään.

Tiedän, että jostain täältä lähtee tie lähelle ikivanhaa teloituspaikkaa Teilinummea.

Itse paikkaa on enää vaikea löytää, mutta tie sen läheisyyteen kerrottiin keväällä paikallislehdessä.

Aikoinaan siellä on teloitettu pari rikollista, jotka olivat syyllistyneet kammottaviin tekoihin.

Nyt paikka on jo luonnon piilottama ja paikallislehden jutussakin sinne vaivoin paikallisen asukkaan opastuksella löydettiin.

OPASKILPI TEILINUMMELLE

Lehdessä oli silloin maininta, että historiallisesti merkittävään kohteeseen tulisi saada opastus.

Mietin, että puhutteleva nähtävyys se varmasti olisi, ajatuksia herättävästä ajasta, jossa me suomalaiset elimme vielä oikeastaan vasta vähän aikaa sitten.

Murhanhimo meistä ei toki ole loppunut, vaikka viralliset teloitukset on lopetettukin.

HELLEKAUSI ALKOI LIIAN AIKAISIN

Läyliäisten kohdalla käännyn kylänraittia kohti Vihtijärveä ja juon ensimmäisen pullon energiajuomaa.

Kypsyvät pellot lainehtivat tien ympärillä silmiä hivelevän kauniina. Varsinkin osittain lakoontuneet ruispellot ovat upeita.

Kuulin hiljattain, että hellesäät alkoivat maanviljelijöiden kannalta tänä kesänä viikkoa liian aikaisin.

VARPUSHAUKAN VIIMEINEN SYÖKSY

Läyliäisten kylänraitti päättyy ja pyörätie yhdistyy maantiehen. Suuria rekkoja humahtelee ohi.

Liikenne on vilkasta, mutta autoilijat kiertävät yleensä hieman kauempaa. Näen samassa linnun maassa tien laidassa.

Uljas lintu näyttää minusta Varpushaukalta ja pysähdyn kohdalle. Mielestäni se on haukka, mutta otan pari kuvaa siitä, että voin tarkistaa myöhemmin netistä.

Lintu makaa pää valkoisella viivalla. Punainen veriviiru juoksee päästä, mutta muuten lintu on tuore ja ehjä. Olisi varmaan komea täytettynä.

Mietin mikä linnun on saanut lentämään autoa päin. Ajattelen saalisvaiston koituneen sen kohtaloksi ja jatkan matkaani. Nämä eläinraadot usein surettavat teiden laidoissa.

Uskon pääsyyn olevan siinä, että ylinopeudet ovat toisinaan hurjia, eivätkä eläimet osaa varoa.

PYÖRÄILLEN SUOMEN HALKI

Pyöräillessäni kohti Vihtijärveä on aurinkoista ja vain pari pilvenmöhkälettä lipuu taivaanrannassa. Tuuli hivelee kasvoja ja maisemat hyväilevät sielua.

Muistan samalla erään vanhan ystäväni, joka kertoi pitkästä pyöräretkestään Suomen läpi.

He asuivat jossain Etelä-Karjalan suunnassa, kun hänen miehensä sai töitä rajavartijana lapissa.

Nuorina ja hyväkuntoisina he päättivät pyöräillä pohjoiseen. Kuuntelin lumoutuneena hänen kerrontaansa ja kokemuksia matkalta.

Hän ei pitänyt ajomatkaa edes kovin kummoisena, siihen aikaan liikuttiin muutenkin pitkiä matkoja pyörällä.

ELÄMÄNI UPEIMPIA IHMISIÄ

Hän oli eräs upeimpia ihmisiä, joita olen elämäni varrella tavannut. En koskaan unohda hänen huudahdustaan, kun hän tapasi saapua kirpputorille jota silloin hoidin.

Hänellä oli aina jotain annettavaa, aina jokin tarina ja lopulta hän aina tapasi tokaista, että menehän syömään niin minä hoidan putiikkia sillä välin.

Kirpputori oli uskonnollisen järjestön ylläpitämä, eikä hän kertomansa mukaan ollut yhtään uskonnollinen.

Hän oli kuitenkin ainoa, joka halusi tulla tuuraamaan päivällä ruokatunniksi.


TANSSIEN ILOON SISÄÄN

Hän kertoi hiljattain hoitaneensa erästä syöpäsairasta ihmistä, joka nyt oli jo kuollut sairauteen.

Hän kertoi elävästi kuinka monta kertaa teki ison työn piristäessään sairasta.

Välillä he tanssivat ympäri asuntoa, mutta lopulta elämänilo aina jostain löytyi.

Hän oli ihmeellinen nainen ja monta tarinaa hänestä kulkee pyöräillessä mieleni läpi.

FRANZEN JÄÄ VIHTIJÄRVELLE

Peter Franzenin kirja päättyy samalla ja huomaan ajatukseni hieman karanneen Peten kauniin kerronnan sivu.

Tarina jää mielestäni kesken ja uskon Franzenin joskus jatkavan sitä. Tulen kuuntelemaan jatkonkin mielelläni sillä pidin molemmista kirjoista.

Peter Franzen on varsinainen monilahjakkuus ja vaikuttaa vielä mukavalta kaverilta. Erittäin hyvää matkaseuraa.

PYÖRÄLETKA HAAVISTOSTA VIHTIJÄRVELLE

Tulen Vihtijärvelle ja näen risteyksessä keltapaitaisen miehen pysäyttelevän autoja.

Ajattelen ensin poliisin pitävän ratsiaa, mutta sitten näen pyöräletkat, jotka tulevat Haaviston suunnasta.

On meneillään joku pyöräilytapahtuma. Onneksi vauhdilla sujahtelevat kilpapyöräilijät ovat vastaantulijoita.

Vihtijärveltä Haavistoon asti pyöriä tulee tasaiseen tahtiin vastaan.

Ensimmäiset ovat Vihtijärven kohdalla ja viimeiset, rauhallisempaa tahtia ajavat tulevat noin kymmenen kilometriä perässä. Viimeisillä on välillä jo virnettä naamassa.

Toiset syövät ajaessaan energiapatukoita ja toiset hörppivät juomaa. Pari hienoa juomapulloakin näen tielle pudonneen taistelun tuimassa tiimellyksessä.

Toivottavasti välillä on juomapisteitä. Näin helteellä nesteen tankkaus on kyllä tärkeää.

TUNTURI KESTI MATKAN HYVIN

Tulen perille kotiin kolmen tunnin ja kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen.

Kilometrejä kertyy vajaa 52 ja kaloreja palaa noin 1500.

Keskivauhtini on kuusitoista ja puoli kilometriä tunnissa ja huippunopeus 50 kilometriä.

Tunturi kesti matkan hyvin ja minä nautin matkasta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti