lauantai 30. elokuuta 2014

ONNEN PIENET HETKET

HÄNEN OLISI PITÄNYT OLLA ONNETON

Pienet onnen hetket olivat kadonneet. Niitä etsittiin parhaillaan muun toiminnan ohessa.

Niitä ei pidetty kovin tärkeinä toiminnan kannalta. Otetaan kiinni tavattaessa ja palautetaan kotiosoitteeseen luki ohjeessa.

Moni oli kuitenkin surullinen. Pieniä onnen hetkiä kaipasivat lähinnä omaiset, he joilla ei ollut suuria onnen hetkiä.

He olivat eläneet pienten onnen hetkien varassa jo kauan. Niiden avulla jaksoi yllättävän hyvin. Monta päivää meni kuin huomaamatta. Toisinaan sitä heräsi masentuneena. Monta murhetta painoi mieltä, ne kaikki vielä istuivat peiton päällä.

Ei tahtonut jaksaa nostaa sitä edes ylös. Teki mieli antaa periksi ja jäädä sinne. Jäädä koko päiväksi peiton alle.

Oli niin uupunut ja tiesi mitä on edessä. Näki koko sen harmaan päivän, joka oli edessä, lipuvan elämän rämeikköön ja päättyvän mustaan suohon.

Imu oli vahva, sinne unohduksen suonsilmään. Elämän mustaan aukkoon.

ONNEN SÄDE

Mistä se sitten taas tuli. Pilkisti sieltä peiton raosta. Pieni onnen hetki. Tuli ja muutti kaiken.

Sai nousemaan ylös ja aloittamaan alusta kaiken.

Pieni onnen hetki. Kiskoi ylös epätoivon suosta, nosti ja vei eteenpäin, kantoi hetkestä toiseen.

Pienestä onnen hetkestä.


SUURET ONNEN HETKET

Suuret onnen hetket olivat peloissaan. Ne tiesivät, että olivat vaarassa paljastua.

Niiden olemassaolo oli uhattuna, sillä pienet onnen hetket suojelivat niitä.

Suuret onnen hetket olivat suuria vain pienten rinnalla. Nyt ne kutistuivat omaan kokoonsa.

Niistä tuli pieniä onnen hetkiä, mutta harvinaisia. Toiset eivät nähneet niitä koskaan.

He olivat saaneet aina vain pieniä onnen hetkiä.

Tarttuneet aina niihin, jaksaneet niiden avulla.

YLLÄTTÄVÄT HETKET

Muistan ajan, kun pienet onnen hetket vielä olivat täällä. Kaikki hetket olivat toisenlaisia.

Jokainen piti sisällään yllätyksen. Niitä odotettiin.

Niiden tuloon osattiin varautua. Onnen hetkeen.

Hän tuli silloin vastaani onnellisesti hymyillen. Mietin miksi hän oli onnellinen.

Ei hänellä ollut mitään syytä siihen.

HÄNEN OLISI PITÄNYT OLLA ONNETON

Hän oli köyhä ja sairas, eli yksin kylmällä vintillään ja sai vain pientä korvausta.

Tukea jolla pystyi vaivoin elämään.

Hänen olisi pitänyt olla surullinen ja apea, pettynyt ilme kasvoillaan kävellä katkerana kadulla.

Hän tuli kuitenkin ja sanoi olevansa onnellinen.

Uskoin sen, sillä hänen kasvonsa loistivat, niin ettei sitä edes kannattanut sanoa.

Hän näytti minustakin kadehdittavan onnelliselta.

Minun ei tarvinnut kysyä miksi hän on niin onnellinen.

Hän halusi heti kertoa sen.



JÄÄKUKAT VINTIN IKKUNASSA

Hän oli aamulla herännyt kylmässä ja pienessä vinttihuoneessaan yksin.

Oli ollut kova pakkanen eikä illalla lämmitetty pönttöuuni enää riittänyt lämmittämään huonetta.

Ikkunakin oli jäätynyt umpeen ja jääkukat täyttivät sen yläreunaan asti.

Aamuaurinko oli kuitenkin loistanut jääkukkien läpi uskomattoman kauniisti.

Hän kertoi silmät kyynelissä, mutta säteillen näystään ja siitä kuinka onnelliseksi hän tuli nähdessään ne.

Hän kertoi ajatelleensa, että näin kauniit kukkaset oli hänelle ojennettu jo aamusta.

Onnen pienet jääkukkaset.

HÄN JAKSOI NIIDEN AVULLA

Olen usein myöhemmin pohtinut tuota ihmistä ja hänen elämäänsä. Pientä onnen hetkeä, joka muutti kaiken.

Sai kolean vinttihuoneen muuttumaan sadunomaiseksi.

Toivon säteet tulivat kylmän lasin läpi kuin kukkaset. Onnen säteet, jääkukat ikkunassa.

Hänen päivänsä muuttui pienen onnen hetken ansiosta. Hän jaksoi niiden avulla.

Suuria onnen hetkiä elämä ei hänelle tarjonnut.

Oli suurta saada kokea pieni onnen hetki.


ELÄMÄ OLIKIN ERILAINEN

Milloin me kadotimme pienet onnen hetket?

Koska meistä tuli niin vaativia, että piti olla jotain suurta odotettavissa.

Sinne tähdättiin ja niitä odotettiin.

Kaikki oli viritetty siihen suureen onnen hetkeen. Hetkeen jota ei koskaan ehkä edes tullut.

Elämä olikin erilainen. Suuri kutistui tullessaan ja muuttui pieneksi, katosi johonkin ja ilmestyi kauempana.

Oli taas suuri ja edessäpäin. Suuri onnen hetki.

PUUTTUMINEN HUOMATAAN

Pienet onnen hetket ovat siellä missä niitä tarvitaan. Niiden osa on pieni ja huomaamaton.

Siksi niitä ei huomata helposti. Niiden puuttuminen kyllä huomataan.

Ajan oloon elämä käy raskaaksi ilman niitä.

Pieniä onnen hetkiä.

UITTOKAHVIT KOOKOSRASVALLA

Olen opetellut etsimään niitä ja nykyisin näen pieniä onnen hetkiä usein.

Löysin tänäkin aamuna sellaisen.

En voinut jäädä sänkyyn makoilemaan koska pieni onnen hetki odotti minua.

Kupillinen vahvaa, kookosrasvalla maustettua uittokahvia hämärässä huoneessa.

Onnen hetki oli siinä.

Nautin sen seurasta ja tiesin että jatkoa seuraa.


HERRA SUPPILOVAHVERO

Olin oppinut varautumaan. Tiesin, että pienet onnen hetket ovat kuin metsässä suppilovahverot.

Kävelet metsässä sienestämässä etkä löydä mitään.

Ihmettelet missä ne sienet ovat, vaikka olet harpponut vauhdilla sinne ja tänne sanko puunrunkoihin kolisten, risuihin ja juurakoihin kompastellen.

Pysähdyt hengästyneenä nojaamaan puun kylkeen ja vilkaiset kumisaappaittesi kärkeen.

Herra suppilovahveron ruskea knalli sieltä varpujen välistä kurkistaa.

Kumarrut lähemmäs ja niitä on joka puolella.

Seisovat kaikki kuin kansanjoukot Turun torilla joulurauhan julistamisen aikaan.

Odottavat siinä. Pienet onnen hetket.

Olet löytänyt ne ja nyt tiedät mistä niitä löytää.

Pieniä onnen hetkiä.

TUTKIMUSMATKA NOJATUOLISSA

Kirjat ovat olleet minulle onnen hetkiä aina. Luen tai kuuntelen useita kirjoja samoihin aikoihin.

Parhaillaan luen paria kirjaa, joista toisessa kerrotaan lääkkeistä, niiden vaikutuksista ja markkinoinnista.

Kirja on monelta osin järkyttävää luettavaa.

Toisessa kirjassa käsitellään sairauksia ja niiden syntyä uudesta näkökulmasta.

Molemmat alan parhaiden asiantuntijoiden kirjoittamia, mutta tavallisen lukijankin ymmärrettäviä.

Pieni onnen hetki on istua nojatuoliin kirja kädessä.


SYRJÄSILMÄLLÄ

Sairastamani servikaalinen dystonia ei aktivoidu rennosti istuessa, joten lukeminen onnistuu hyvin.

Aikaisemmin luin useimmin sängyllä makoillen, mutta enää se ei onnistu, koska niskani kouristuu sivuun makuulla.

Kirjaa pitäisi lukea kirjaimellisesti syrjäsilmällä.

ÄÄNIKIRJAT LENKILLÄ

Onnen hetki tulee taas kun lähden lenkille tai pyöräilemään.

Ulkoilma jo muuttaa olon virkeämmäksi vaikka olisi nukkunut vain vähän ja heräillyt usein.

Laitan korviini kuulokkeet ja kuuntelen musiikkia tai äänikirjaa.

Monta äänikirjaa olen lenkeillä ja pyöräillessä kuunnellut.

ALLEVIIVATTUA LUKEMISTA

Tällä hetkellä kuuntelen dekkaria. Hauskasti kirjoitettu nokkela kirja on helppoa kuunneltavaa pyöräillessä.

Lukija on äänikirjassa hieman jännittyneen oloinen ja alleviivaa painotuksilla kohtia, jotka olisivat paremmin toimivia ilmankin.

Itse oivallettaviksi kirjoittaja on ne varmaankin tarkoittanut.

KLISEINEN MUTTA HAUSKA DEKKARI

Onneksi sentään kukaan ei ole huomannut lisätä äänikirjoihin taustanauruja, huokaisuja tai kiljahduksia.

Toisaalta sehän olisi kuunnelma ja varmaankin mielenkiintoinen omana lajinaan.

Tämä dekkari jota kuuntelen on hyvin kirjoitettu, mutta kliseinen ja vanhalla kaavalla tehty.

RUUMIITA TULEE TAPPAVAAN TAHTIIN

Kaikki alkaa ruumiista ja aina sopivaan tahtiin tulee uusia. Nyt on jo kolmas menossa, eikä vielä olla edes puolessa välissä.

Arvailen mielessäni ruumiiden määrää ja veikkaan viittä koko kirjassa.

Pakko tahdin on kohta hiipua, muuten tarinan tutut henkilöt, joihin samaistuminen luo jännityksen loppuvat.

Tuntemattomat murhatut ovat yleensä vain dekkareiden alussa.

Heidän elämänsä kuoritaankin yleensä alkuluvuissa esiin kuin sipuli, kerros kerrokselta.

TARINA KYLLÄ KANTAA

Näin on tapahtunut tässäkin äänikirjassa. Pidän silti kirjasta, se on hauskasti kirjoitettu ja nokkela.

Lukijakin on jotenkin touhukkaan oloinen. Tulee vähän sellainen tunne, että hän on pestistään niin innoissaan, että yrittää vähän yli.

Rauhallisempi ote sopisi paremmin. Hyvä tarina kantaa kyllä omalla painollaan.

LINTUJEN LAULU JA VIRRAN PAUHU

Onnellinen hetki on katsella kauniita maisemia ja kuunnella hyvää musiikkia tai äänikirjaa. Pieniä onnellisia hetkiä.

Alkukesästä juoksin lenkillä jokilaaksoon ja otin kuulokkeet korviltani.

Lintujen laulu täytti metsän. Poikkesin tieltä lehvistön läpi pienelle polulle, joka kulki joen vierustaa.

PIENET ONNEN HETKET

Vesi virtasi ja puhui monilla äänillä, soitteli kivien välissä iloista musiikkiaan.

Linnut lennähtelivät oksilla ja lauloivat veden rytmissä. Olin onnellinen.

Olin löytänyt pienet onnen hetket.






2 kommenttia:

  1. Koinpa onnen hetken katsellessani rantamaisemakuvaasi. Olet tehnyt kuvasta epäterävän varmaan tarkoituksella. Kuvan pääasia onkin värien ja valon leikki. Kuvasatosi on kaikenkakkiaan valtava.
    välläys

    VastaaPoista