torstai 14. elokuuta 2014

NELJÄ NEILIKKAA

TERVEYS ON SAIRAALLE MATKAMUISTO

Sade alkaa hiipimällä, vaihtaa tasaiseen ropinaan ja tulee sitten kuin juoksija viimeisen kierroksen.

Pauhaa hetken kuin omien sanojensa kiihdyttämä julistaja, joka lopettaa puheensa kuin leikaten kesken lauseen.

Vain räystäälle tippuva pisara jää kertomaan tarinaa menneestä kohinasta. Tasainen nopahdus on hiljaisuuden korostus pimeässä huoneessa.

VIIMEINEN KUVA UNESTA

Kello on neljä ja olen herännyt kesken unen. Oikeastaan uni ei lopu kesken. Ennemminkin se vaikuttaa sarjalta, joka päättyy jännittävään kohtaan.

Leikkaa viimeisen kuvan, katseet ja epätoivoisen, mutta jollain tavoin seestyneen tunnelman.

Sulkee ja avaa, on tarinan ovi. Unen ovi heräämiseen.

UNEN RÄMEINEN TIE

Unessa on sotatila ja meillä päällä sarkapuvut. Rämeinen tie kaartaa suurten puupinojen vierestä ja ohi ajaa autokuormia. Lavoilla on pakenevia evakkoja.

Kaksi vanhempaa ihmistä, pariskunta jää kyydistä siihen synkän rämetien varteen. Nainen lepää miehensä käsivarsilla hervottomana.

Mies sanoo vaimonsa olevan hyvin sairas, eivätkä hänen munuaisensa enää toimineet.

He jäisivät rämeisen tien varteen kahdestaan odottamaan kuolemaa.

UKKONEN JYRISEE

Herään siihen, kuvaan naisesta miehen sylissä ja makoilen vielä hetken. Niskani on kouristuneena tyynyä vasten.

Tämä asento on vaikea, sillä dystoniani aktivoituu makuulla lepotilassa. Vääntö on niin kivulias, että nousen ylös.

Menen keittiöön ja keitän vahvat uittokahvit. Maustan ison kupillisen reilulla annoksella kookosrasvaa ja katselen hämärälle pihamaalle.

Sepeli on märkää, mutta sade on mennyt. Ukkonen jyrisee kauempana.

ELÄMÄ ETSII SOPUSOINTUA

Istun juomaan kahvia ja avaan puhelimen ja pädini. Luen aamun ajatuksia ja uutisia. Niskavääntö tässä asennossa on lähes pois.

Huomaan hakevani aina tiedostamatta asentoa joka on rento, silloin dystonia unohtuu ja kivut myös. Olen terve taas.

Merkillistä ja toisaalta luontevaa, että elämä hakee aina toimivaa kohtaa.

Kuin ihmiseen olisi luotu sisäinen vaisto etsiä sopusointu kaaoksenkin sisältä.

INKVISIITTION KIDUTUSPÖYTÄ

Ulos et omasta elämästäsi pääse, joten löydä tila jossa jaksat, onnistuminen siinä ratkaisee ehkä loppuelämäsi.

Kukaan ei kestä kidutusta loputtomiin. Inkvisiition niskanvääntölaitteetkin lopulta tappoivat uhrinsa. Harva niissä lepäsi.

Elämä on kuitenkin sitkeä laji, se on luotu kestämään. Luotu etsimään aina uusia tapoja selvitä.

On löydettävä tapa, joka rikkoo kaavan. Hajottaa kidutuspöydän ja päästää vapaaksi.

Antaa tilan, jossa elämä on elämisen arvoista.




OLET OLEMASSA

Kaikessa on hyvät puolensa, myös siinä, että liikuntakyky on rajoitettu. Keho ei enää tottele. Et enää päätä itse pääsi liikkeistä.

Olet kuitenkin olemassa. Voit löytää vielä jotain sellaista, mitä ennen et ehtinyt löytää.

Tiedän hyvin, ettei ymmärrys riitä aina toisen vaivoihin. Oma elämä voi olla niin taakoitettu, että kaipaa vain ulos oravanpyörästä.

Ei pysty näkemään tilanteen sisälle ja luulee näkevänsä silti. Arvioi väärin, koska näkee vain haluamansa.

RIKAS MIES JA TYÖTÖN

Eräs varakas johtaja tunnusti kerran olevansa kateellinen työttömille. Hän nosti komeaa palkkaa hyvästä toimestaan vakaassa kansainvälisessä firmassa.

Ajeli töihin hienolla autolla ja asui mukavan leppoisassa ympäristössä. Työ oli kuitenkin stressaavaa ja vaativaa, imi mehut ja jätti tyhjän kuoren kotiin vietäväksi.

Kaikki se, mikä ulospäin näytti niin eheältä ja kauniilta, olikin vain haurasta kulissia. Hän oli vain orja.

Hän huokaisi kerran, että saisipa olla hetken kuin nuo työttömät. Vapaana tästä paineesta ja ainaisesta kiireestä.

Ymmärsin hyvin, että hän ei nähnyt työttömän arkeen sisälle. Hän näki vain sen mitä itseltään puuttui.

Sellaisia me olemme. Näemme vain sen, mikä meiltä puuttuu.

TERVEYS ON SAIRAALLE MATKAMUISTO

Sairaus saa näkemään sen, minkä luuli omistaneensa, mutta huomasikin lainaksi.

Terveys oli luonnollinen olotila, kunnes sairaus teki siitä epäluonnollisen.

Nyt sairaus on luonnollinen tila ja terveys on kuin matkakohde, jossa kerran kävi.

Muistaa hyvin ne hetket, kuin iltanuotiot järvellä.


KAUNEINTA KATSOTTAVAA

Kävin eilen pyöräilemässä. Minun oli tarkoitus ajaa maaseudulla muutaman kymmenen kilometrin kierros.

Olin valinnut reitin karttapalvelusta etukäteen. Tuttu reitti muutenkin.

Olen usein ajanut sen kesäiltaisin autolla pelkästään maisemia ihaillen.

Mielestäni kauneinta suomalaista maalaismaisemaa.

KULTAINEN SYDÄN

Kuuntelin Neil Youngin "Heart of gold" kappaletta. Luin jostain, että tuo upea laulu oli listahitti ja huikea menestys joka sai kuitenkin laulajan muuttamaan tyyliään.

Laulun tuoma menestys sai hänet tuntemaan olonsa tylsäksi. Kokemus oli sama kuin olisi ajanut elämän turvallista keskitietä ilman yllätyksiä.

Neil Young kertoi halunneensa pois turvallisen tylsältä keskitieltä. Hän halusi mennä mieluummin ojan kautta.

Young sanoi sen olevan rankka reitti, mutta siellä tapasi mielenkiintoisia ihmisiä.

TUNTURI POPITTAA OUDOSTI

Ojan pohjalla elämä on aidompaa ja rehdimpää, siellä ei enää tarvitse esittää mitään kenellekään.

Päinvastoin, jokainen ohikulkija, jopa ventovieraskin tietää mitä ojan pohjalla konttaavalle kuuluu.

Pohdin näitä Neil Youngin ajatuksia kun ajelen Tunturi Popillani ruispeltojen sivu.

Musiikin läpi kuuluu tasainen ääni, joka sopii hyvin rytmiin, mutta jatkuu kappaleen loputtuakin.

Arvaan äänen kuuluvan pyörästä.


NÄEN HÄNEN JUOKSEVAN

Pysähdyn tutkimaan kulkupeliäni, mutta en löydä siitä mitään näkyvää vikaa. Ääni kuitenkin huolettaa minua ja päätän palata takaisin.

En halua jäädä välille ja taluttaa pyörää kotiin.

Nousen mäen ylös ja ohitan entisen vanhainkodin. Kävimme siellä joskus vuosia sitten laulamassa vanhuksille.

Laskeudun mäkeä alas ja kuuntelen ääntä, pelkään jonkin osan irtoavan ja ajan hiljalleen.

Tulen mutkaan ja muistan samalla jotain, näen hänet taas siinä. Hän puolittain juoksee tien sivussa lähes ojassa.

Vuosikymmenet sulavat mielessäni.

KARKUMATKA KOTIIN

En tiedä oliko hän karannut vai lähtenyt vanhainkodista vain lenkille. Muistan hyvin hänen juoksunsa mutkassa, se oli horjuvaa ja vaikutti karkumatkalta kotiin jostain syystä.

Tunne johtui varmaankin miehen reippaasta etukenosta ja hoippuvasta liikkeestä. Varoin autolla ajaessani häntä ja kaarsin reippaasti keskitielle.

Kaarsin sieltä vaikka tiesinkin, että vastaan saattoi ajaa joku kaahari.

LEMPEÄ ILMAPIIRI

Tapasin hänet tuossa samassa vanhassa, idyllisen kauniissa rakennuksessa, jonka lonksuttavan pyöräni kanssa ohitin.

Vanhainkotina toiminut talo oli varmasti hoidon kannalta jo epäkäytännöllinen, mutta siellä oli uskomattoman hyvä ja lempeä ilmapiiri.

En tiedä mikä sen sai aikaan, mutta kävimme siellä aina mieluusti.


LAULOIMME VANHUKSILLE

Hoitajat kokosivat vanhukset, jotka jaksoivat ja halusivat tulla kuulemaan aulaan.

Siellä näin myös tuon mäkeä ylös hoippuneen miehen.

Me lauloimme vanhuksille hengellisiä lauluja ja minä puhuin aina lyhyesti jotain.

Kerroin ehkä jonkin tarinan ja taas lauloimme. Vanhoja tuttuja virsiä ja välillä uudempia ja nopeampia.

KIRKASTUU KIRKASTUMISTAAN

Tuon miehen sisar kertoi meille, että hänen veljensä oli elänyt alkoholistina elämänsä ja oli siskonsa mielestä myös kleptomaani.

Tuo veli kuitenkin sai vanhainkodissa vietettyjen hetkien aikana sydämeensä uskon Jumalaan.

Viimeisen kerran kun tapasimme hänet kysyin mitä kuuluu. Hän totesi hiljaa, että "kirkastuu kirkastumistaan".

Kohta hän nukkui pois tästä maailmasta.

OUTO PYYNTÖ KADUN KULKIJALLE

Mies oli aikoinaan eronnut kirkosta, eikä kuulunut mihinkään uskonnolliseen järjestöön. Hänet siunattiin kappelissa hautausmaan lähellä.

Ennen hautajaisia sain hänen sisareltaan puhelun, jossa hän pyysi minua siunaamaan veljensä hautaan.

Olin hieman vastaan, koska olin vain tavallinen kadun kulkija, enkä koskaan ollut suorittanut mitään tuollaisia tehtäviä.

Hautajaisissakin olin ollut vain kun isäni kuoli. Mielestäni ne olivat pappien tehtäviä.

Sisar kuitenkin pysyi kannassaan ja suostuin lopulta.


VIIMEINEN TOIVE

Miehen sisar oli päättäväinen nainen ja kertoi minulle miehensä kuolleen aikoinaan vaikeaan munuaissairauteen.

Hän oli valvonut viimeiset hetket tuon miehen vierellä ja saattanut tämän elämän rajalle.

Hän tiesi elämästä paljon ja kertoi kuolemastakin rauhallisen luontevasti.

Yhden toiveen hän asetti minulle veljensä hautajaisten siunaustilaisuuteen.

Täytin hänen toiveensa enkä laskenut hiekkaa arkulle.

NELJÄ NEILIKKAA

Ostimme kukkakaupasta neljä valkoista neilikkaa. Katkaisin yksitellen niiden varret samalla kun lausuin siunauksen.

Neilikat laskin yksitellen arkun kannelle. Minusta ne näyttivät kauniilta siinä valkoisella kankaalla.

Mieleeni tulivat hänen viimeiset sanansa "Kirkastuu kirkastumistaan".









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti