torstai 31. heinäkuuta 2014

KAKSITUHATTA KILOMETRIÄ

ASENNE ON VAMMA, JOSTA VOI PARANTUA

Pääni nojaa vasempaan käteen koko matkan ajan. Oikea käsi ohjaa ja matka sujuu hyvin. Ei mutkitta, mutta mukavasti.

Menomatka halki Suomen kestää neljätoista tuntia ja 945 kilometriä.

Bensaa kuluu viisi ja puoli litraa sadalla kilometrillä ja keskinopeudeksi tulee  kilometriä vaille kahdeksankymmentä.

Ei mitään rallia tai kaahailua. Meillä ei ole kiire, sillä olemme lomamatkalla. Suomi on äärettömän kaunis maa ja usein on pysähdyttävä kuvaamaan.

Varsinkin matkan loppuosa tulee ajettua pikkuteitä pitkin ja iltayön maisemia on pakko pysähtyä usein kuvaamaan.

KÄSI KOURISTUU RATTIIN

Metsäkanalinnut ovat usein tien laidassa napsimassa pikkukiviä kivipiiraaseen ja antavat kuvata itseään auliisti autosta.

Pienet jäniksenpoikaset pomppivat pientareella ja porot tietysti sarvet tanassa.

Oikea käsi alkaa puutumaan loppumatkasta. Kouristuu rattiin ja kiinnittyy siihen. Yllättävän hyvin kaksituhatta kilometriä kuitenkin sujui.


TUNNEÄLY ORAALLA

Olin jonkin verran huolestunut ennen ajomatkaa lappiin. Viimeksi olin ajanut näin kauan yhteen menoon vuosi sitten.

Sain niihin aikoihin diagnoosin torticollis eli kierokaula.

Tuo kielikukkanen ja huumorin sävyttämä nimitys on pakko olla ihmisen keksimä, jonka tunneäly on vasta oraalla.

Sairastan kierokaulaa on tosin turha julistaa, koska silmätkin sen kertovat.

KRISTALLINKIRKAS HERKKYYDEN TAJU

Monelle torticollis eli kierokaula tai nykyisin kervikaalinen/ servikaalinen dystonia on syrjäyttävä sairaus.

Herkkyys on suurella osaa sairastavista virittynyt mittaamaan olemusta arvioivia ajatusaaltojakin ja noukkimaan piikitkin ruusuista.

Toisaalta myös kauneuden ja laupeuden taju, hyväksyvän kannustamisen ja ymmärtämisen asenne on myös tarkka ja kristallinkirkas.

HERKKYYS ON HERKÄSSÄ

Dystoniaa sairastavien kanssa keskustellessani olen tätä herkkyyttä usein pohtinut.

Toisinaan olen tavannut myös ihmisiä, jotka sairastavat dystoniaa, mutta eivät ole mielestään herkkiä.

He sanovatkin sen herkästi.


MATKAN VAIHTOEHDOT

Lappiin meidän on pakko päästä ainakin kerran kesässä. Olemme siellä syntyneet ja kasvaneet. Jängältä kotoisin kaipaa jängälle takaisin.

Kuikan kutsuhuuto erämaajärven lahdelmasta kuuluu hyvin etelään asti.

Tunturit, suot ja kirkkaat kalavedet on käytävä kokemassa, muuten tulee talvesta liian pitkä.

Mutta millä menisimme sinne tänä vuonna? Ajomatkalla niskaväännöt ja kivut olivat huolena.

Muihin vaihtoehtoihin liittyi perilläolo ilman autoa. Lapissa on oltava auto, että pääsee suolle.

PÄÄDYIN AUTOON

Kävin läpi eri vaihtoehtoja junasta lentokoneeseen, mutta omalla autolla meno tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

Auto olisi mennyt kyllä junassa Rovaniemelle, mutta päädyin ajamaan itse.

Halusin kokeilla kuinka matka sujuisi dystonian vääntämien niskojen kera.

Aikaisemmin riitti, että kosketin kädelläni leukaa, mutta vääntö on vuoden aikana voimistunut botuliinihoidoista huolimatta.

Minun on pakko pitää päätäni suorassa koko ajan, muuten se kääntyy kohti olkapäätä automaattisesti.


JUNASSA MATKA SUJUI MUKAVASTI

Olin matkustanut toukokuussa Intercity-junalla viikon sisällä edestakaisin halki Suomen lappiin asti ja pidin niistä matkoista.

Junassa oli hyvä ja raikas ilma, pistokkeita lataamiseen ja langaton verkko käytössä.

Toisesta kerroksesta avautuivat kauniit maisemat ja matka sujui yllättävän nopeasti.

Tärkeintä oli valita istumapaikka ikkunan vierestä, niin että vääntyvä pää kääntyisi kohti maisemia.

Nyt halusin nähdä kuinka matka sujuisi autolla. Ja yllättävän hyvin se sujuikin.

SOUTELIMME HILJALLEEN JÄRVEN YLI

Olimme perillä kolmen maissa aamuyöllä. Keskiyön selkä oli taittunut ja aurinko kiipesi jo kohti Pyhätunturin komeaa siluettia.

Mutkitellen ja suuria maakiviä väistellen laskeuduimme kyntöpeltoa muistuttavaa tientapaista alas vaaran rinnettä.

Erämaajärven rantaan jätimme auton ja soutelimme hiljalleen järven yli.

Hiljaisuus oli rikkomaton ja lipui sisään kuin vene tyynessä vedessä.

KORVAMADOT MIELEN NEULALLA

Rannassa menimme nuotiopaikalle ja istuimme siinä vielä tunnin verran. Annoimme aamun tulla sydämeen.

Hoitaa mieltä ja sivellä sielua. Parantaa ja tyhjentää.

Häiritsevien sointujen, mielen neulalla pyörivien korvamatojen, kielteisten äänien matka kulki hoippuen rantakiville.

Rannassa ne tippuivat yksi toisensa jälkeen veteen.

Jäljelle jäi vain iloinen liplatus ja kuukkelin pörähdys kuusen oksalle.

Olimme perillä ja menimme nukkumaan.

YKSITOISTA TUNTIA AJOA

Paluu lapista takaisin etelään sujui pari tuntia nopeammin. Minulla oli jo rutiini ajamiseen ja tiesin vaistomaisesti asennon, joka helpotti ajoa.

Pää hieman kenossa vasemmalle, kämmeneen nojaten ja oikea käsi ratissa. Niin oli hyvä ajaa. Yksitoista tuntia ajoa ja yhteensä tunti taukoa. Kymmeneltä illalla olimme taas kotona.

LÄPÄISIN TESTINI

Vajaassa kahdessa viikossa kilometrejä kertyi vähän yli kaksi tuhatta. Hyvin se sujui kun asennoitui oikein.

Olin iloinen, että pystyin vielä ajamaan. Olin testannut itseni ja läpäisin testin. Ajokoe meni hyvin.

Tiedän nyt, ettei sairauteni estä minua tekemästä mitään haluamaani. Ainakaan vielä.

ELÄMÄN MAKU

On vain asennoiduttava uudella tavalla. On löydettävä pointti, joka saa tähän kaikkeen oikean mausteen, tekemisen maun. Selviämisen ja yrittämisen maun.

Vain haasteellinen elämä on mielekästä elämää. Ihminen turhautuu helpossa elämässä ja tulee helposti valittajaksi.

Mitään ei ole koskaan riittävästi. Mikään ei tunnu riittävästi.

NYRKKI LEUASSA

Aikaisemmin juoksulenkki oli minulle aikahaaste ja usein petyin kun en jaksanut juosta riittävän lujaa.

Tässä vaiheessa kun lenkki on haaste itse ja vauhti sivuroolissa en ole pettynyt kertaakaan. Nautin jokaisesta askeleesta ja maisemista.

En tosin pidä siitä, että pääni vääntyy juostessani väkisin vasemmalle.

Pidän kädellä leuasta juostessani, mutta usein se tuntuu oudolta kun ihmisiä tulee vastaan.

SAIRAS ASENNE, JOSTA VOI PARANTUA

Ei ole helppoa olla edes lievästi vammainen. Olen kuullut ajatuksen muiltakin, se on perin inhimillinen, mutta sairas sellaisenaan.

Onneksi siitä voi parantua.

Tämä on minulle koulua ja pohdin usein omaa luonnettani. Olenko ylpeä?

Onko minun haluni näyttää terveeltä ja juosta pää pystyssä ja suorassa ylpeyttä vai luonnollista terveyden kaipuuta.

LUOTU LIIKKUMAAN

Häpeän pään vääntymistä ja samalla tiedän, ettei siinä ole mitään hävettävää.

Sanoisin varmasti jokaiselle muulle, ettei siinä ole mitään hävettävää.

Ihminen on luotu liikkumaan ja kaikilla on oikeus liikkua terveydestä riippumatta jos se vähänkin on mahdollista.

OLEN ONNEKAS MIES

Tiedän, että moni vaikeammin sairas vaihtaisi osia kanssani koska vain, että edes pystyisi juoksemaan, pyöräilemään tai rullaluistelemaan.

Olen onnekas ja tiedän sen. Sairauteni ei estä minua liikkumasta, se asettaa vain lisähaasteen sille.

Tekee liikunnasta mahdollisuuden ylittää itseni ja löytää yhteyden sydämeeni, aitoon ihmiseen jonka hukkasin työelämän kvartaalien pyörteisiin.

Olen onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden.

Ilman sairastumistani en olisi löytänyt sitä.







2 kommenttia:

  1. Lukiessani kertomustasi Lapin matkasta elin siinä voimakkaasti mukana. Olen puolestasi onnellinen sen onnistumisesta. Ehkä pääset sinne toistekin sairaudestasi huolimatta.
    Olet saanut mukaasi muistoja ja hienoja kuvia.
    Terveisin välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Olin itsekin yllättynyt siitä, kuinka hyvin matka lopulta sujui. Olin elänyt sen jo etukäteen ja pohtinut matkan pituutta ja niskojen väsymistä.

      Uskon, että tuo etukäteen ajatuksissa tehty matka valmisti minut kestämään pitkän ajomatkan.

      Matkasta muodostui lopultakin unohtumaton elämys. Suomi on pitkä ja kaunis maa. Ajomatka päivästä aamuyöhön, helteiset kilometrit, ukkoskuurot ja näkökentän sulkevat sademyrskyt tai tummia pilviä vasten yli lentävät kurjet olivat kokemuksia, jotka saivat ajan unohtumaan.

      Loppumatkan lapin maisemat, kuu ja yöttömän yön aurinko peilityynessä Kemijoen pinnassa ja soutumatka perillä yli erämaajärven.

      Kokemuksia, joiden rinnalla kaikki muu jäi pieneen osaan. Olin onnellinen kun sain tehdä tuon matkan!

      Kiitollinen ystäväsi harzu

      Poista