perjantai 6. kesäkuuta 2014

KUVA JA RUNO


ALKUKESÄN VARHAINEN JUOKSULENKKI KUVINA JA RUNOINA



VAIKEA SAALIS

Vapaus on vaikea saalis,
se pöllön huudossa soi.
Usvassa joskus
       tammukkapuron,
pajujen sillan
ylitse kulkee,
       katoaa aamukasteeseen.





AJATUS


Heitän ajatukseni taivaalle.
Ehkä se leijuu äärettömyyteen,
repeää myrskyssä.
            Sataa silppuna maahan.
Tai kenties leppeä tuuli 
tarttuu siihen.
            Lennättää lempeästi.




ELÄMÄN VIRRALLA


Pitkän lenkkini puolimatkasssa
saavuin tutun virran rannalle.
Nousin sileälle kivelle,
katsellen kysyvänä kuohuihin.

Mikä on elämän tarkoitus, pohdin?

Mitä näet, kun painat pääsi, virta kysyi?
Näen vain oman hahmoni, vastasin.
Katso vasempaan päin, virta jatkoi.
Näin lehmuksen oksan kuvastuvan vedestä.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin lehmukselta?

Kantaa metsän lintuja oksillaan, se sanoi.
Antaa niille pesä ja syötävää.
Kaatua sitten virtaan suojaksi kaloille.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin kaloilta?

Uida vastavirtaan, ne sanoivat.
Syödä ja tulla syödyksi, siinä kaikki.
Katselin sileää kiveä jalkojeni alla.
Vaiti se oli kuunnellut kyselyäni.

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Hioutua sileäksi särmistä, kivi vastasi.
Kantaa talven  jäinen kansi ja lumipeite.
Sulaa kevätauringossa paljaaksi.


Valkorintaisen koskikaran levähtää,
muuttomatkallaan pohjoiseen.
Keräämään voimia ja sukeltamaan syötävää.

Tule ensi keväänä tähän,
niin lupaan että se kertoo sinulle
elämän tarkoituksen.


       
        


KATSO IHMINEN


Väsynyt vaeltaja,
elämän vastamäkien
raskaiden, loputtomien.

           Uupunut kulkija.

Paineiden painama,
velvoitteiden vaatima,
epäonnistunut, riittämätön.

          Uupunut uneksija.

Sisäisten särkyjen,
kipeiden niskojen,
lyijynraskaiden, nääntynyt.
          
          Uupunut kantaja.

Katso ihminen.




KOSKETUS


Aamuyön tunteina
 yön peilissä.
Väsyneet kasvot,
elämän kuvassa.
Tuulenvire väräjää
järvenselällä.
Höyhen värähtää
kämmenselällä.
Enkelit istuvat
       hipaisemalla.




SIIVET


Tähän saakka siivet kantoivat,
sitten sakset sattuivat.
        Nyt eletään siipi maassa.
Siipirikkona
       siipirikkojen maassa.




VIIPYVÄ VALO 


Karu ranta,
rinteessä jykevä petäjä.
Oksien varjossa,
     viipyvä valo.
Karheassa kyljessä,
kaarnan pinnalla kartta.
Lähden matkaan.
     Unohdun.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti