sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

KANNU JA MUOVIRUUSU

HÄN KERTOI KASVAIMESTA, JONKA OLI LÖYTÄNYT

Satakieli lurittelee jokilaaksossa, kun juoksen Karjaanjoen rantapolkua. Kalastajia on paljon liikkeellä.

Eräs kalastaja kävelee vastaani vajaa kiloinen taimen oksanhaarukassa.

Lintujen konsertti on taukoamaton, tikka pörähtää polun yli punainen perä hehkuen.

Päätä vetää nyt vasemmalle tavallista enemmän, enkä juuri pysty katsomaan eteeni. Onneksi olen oppinut juoksemaan sivulle päin katsoen.

Valitsen reitin aina niin, että vasemmalla olisi paremmat maisemat. Joella siis juoksen pää joelle kääntyneenä, se tuntuisi luontevalta terveenäkin.

KATSE VASEMPAAN PÄIN

Tunnen botuliinin haihtumisen dystonian hallitsemista lihaksista selkeästi. En pysty tahdonvoimalla kääntämään päätäni eteenpäin. Mutta pystyn juoksemaan eteenpäin, sitä dystonia puolestaan ei pysty estämään.

Välillä käännän kädellä pääni suoraan. Riittää usein, kun kosketan leukaa, juoksulaseja tai teen muun pienen eleen, joka laukaisee jännityksen. Hetken tie on kevyt ja matka tuntuu täysin normaalilta, sitten poistan käden ja katse kääntyy vasempaan päin.

Nautin juoksusta, joka aluksi on väkinäistä. En ole yli viikkoon juossut metriäkään. Tulin runsas viikko sitten Lapista hoitamasta alzheimerin tautia sairastavaa äitiäni ja kävin siellä ollessani viimeksi lenkillä. Viikko siis meni matkasta palautumiseen.

JOKAINEN ASKEL VIE ETEENPÄIN

Nyt jokainen askel vie eteenpäin fyysisesti ja henkisesti. Vaikka katse viekin vasempaan, niin henkisesti menen joka askel eteenpäin.

Juoksu on minulle vapautta ja elämää ilman sairautta, kuin uni. Samalla tavoin kuin Johanna Kurkelan laulussa “Hän ei kävele koskaan.”

Kuuntelen laulun sanoja “...hän ei kävele koskaan, mutta sielunsa viilettää...”. Samalla tavoin minä olen vapaa juostessani, osa luontoa, virtaa ja lintujen laulua, virrassa lipuvia pyörteitä.

Osa maailmankaikkeutta ja taivaalla liikkuvia pilvilaumoja.



TAVOITTELEN VOITTAMATONTA

Juostessani tavoitan jotain, jotain mitä en koskaan saavuta, jotain mitä aina kannattaa tavoitella. Tavoittelen voittamatonta.

Toisinaan olen saavuttanut sen, mutta koskaan en ole saanut sitä kiinni.

Voittamaton on mielentila, jonka aikana kaikki on mahdollista ja eloisaa, ajatus on vapaa ja liikkuu kuin linnun siivin. Kieppuu kuin pääskyt taivaalla.

Voittamaton on juoksun salaisuus, hetki jonka sisällä on haavoittumaton.

YSTÄVÄ VUOSIEN TAKAA

Tulen kotiin ja käyn suihkussa, laitan pesukoneen päälle ja kuuntelen samalla vanhaa LP-levyä. Leonard Cohenin tumma ääni rahisee rauhallisesti sielun pinnalla.

Suzannen ja Hallelujan kuunneltuani menen ylös. Kuulen, että eräs vanha tuttu vuosien takaa on soittanut.

Hän oli kertonut sairastuneensa pahanlaatuiseen syöpään, mutta löytänyt itse kasvaimen ajoissa ja päässyt heti leikkaukseen.

Ystävä tuo mieleeni muiston vuosien takaa, sairaalan sängyn, pienen valkoisen kannun ja punaisen tekoruusun.

KIRPPUTORIN TARINAT

Sairastuin silloin yllättäen ja jouduin sairaalahoitoon. Olin töissä kirpputorin hoitajana, ja tuo nainen oli vakituinen asiakkaani liikkeessä.

En muista, että hän olisi koskaan ostanut tai tuonut mitään myytävää liikkeeseen. Hankalaa se varmaan olisi ollutkin, koska hän lonkkavaivaisena liikkui huonosti.

Asiakkaana hän kuitenkin vakituisesti kävi ja istui usein kirpputorille lahjoitetun sohvan kulmassa tai mukavaksi painuneessa nojatuolissa.

ELÄMÄN KIPUPISTEET

Meillä kävi muutenkin useita vakituisia asiakkaita, jotka vain juttelivat. Istahtivat myytäväksi lahjoitetulle sohvalle ja pyysivät kupin kahvia tai lasin vettä.

Juttelu lähti siinä aina käyntiin luontevasti ja kiireettömästi. Moni kertoi elämänsä kipupisteet siinä vanhan sohvan kulmalla, kirpputorin tiskin edessä, näyteikkunan vieressä.

KAIKKI TARINAT OVAT TOTTA

Myös meille soittanut ystävä kertoi paljon tarinoita ja minä kuuntelin mieluusti, olenhan tarinankerääjä, eikä niitä koskaan ole liikaa.

Et voi milloinkaan tietää, koska tarvitset hyvää tarinaa, siksi niitä kannattaa kerätä.

Tositarinat ovat parhaita, ainakin ne joihin kertojat itse uskovat. Eräällä tasolla kaikki tarinat ovat totta ja moni asia voi olla totta samalla aikaa.

Minä uskon niihin tarinoihin joihin kertojatkin uskovat. Ikinä et voi lopulta tietää, siksi on parempi uskoa. Olen aina kertojan puolella.



OUTO LINTU

Yksi kaunis aamupäivä istuin kirpputorin penkillä tiskin takana ja hörpin kahvia. Oloni oli outo, eri tavalla outo kuin tavallisesti, sillä outohan minä olen aina muutenkin ollut.

Outo lintu tässä maailmassa ja outona tulen täältä lähtemään. Enää en sitä vastaan kapinoi. Hyväksyn outouteni.

Sinä päivänä kirpputorilla huomasin, että olen kuumeessa, mutta en kipeä. Ihmettelin oloani, sillä tavallisesti 39 asteen kuumeessa tuntuu jotain.

Minä en tuntenut muuta kuin oloni loistavaksi, paitsi että olin kovassa kuumeessa.

AJATON JA IÄTÖN YSTÄVÄNI

Soitin kirpputorin uskollisen tuuraajan avukseni. Hän asui lähettyvillä ja tuli pian ovesta takki heiluen ja iloisesti nauraen.

Ihailin aina hänen elämänasennettaan. Siinä oli uniikkia tyyliä.

Olen kertonut hänestä ja hänen tarinoistaan aina joskus blogeissani. Hänessä oli jotain ajatonta ja iätöntä.

Hän oli vanha, mutta hän oli myös nuori. Me tulimme loistavasti toimeen keskenämme.

YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN

Kirpputori oli uskonnollisen lähetysjärjestön kannatusta tukeva ja kaikkien avustajien toivottiin olevan uskovia tai ainakin tulossa uskoon.

Minulla oli siihen aikaan tapana joskus tuputtaa uskoani, mutta hänelle se oli kuin vesilasi hanhen selkään. Hän ei ollut millään tavalla uskonnollinen.

Meidän hyvää ystävyyttämme, se ei kuitenkaan millään tavoin estänyt. Pikemminkin lisäsi kokemusten kirjoa ja tarinoiden väriä.

KIRPPARIN LUMPUT

Uskovia tuuraajia ei ovista koskaan tunkenut, heitä ei jostain syystä kirpputorilla tehtävä vapaaehtoistyö kiinnostanut.

Toisilla heistä oli hyväpalkkaiset ammatit, isot talot ja komeat autot, joiden lainat oli hoidettava.

Ei siinä kirpparin lumppuja hoitamaan kerinnyt. Tietysti ymmärsin sen hyvin.

HETI SAIRAALAAN

Onneksi oli myös köyhiä, joilla ei ollut mitään maksettavaa. Ei ollut isoa taloa. Ei muskeliautoa tai venettä.

Heillä oli aikaa tulla auttamaan. Ystäväni oli yksi heistä. Hän tuli heti kun soitin ja lähetti minut nopeasti sairaalaan.

JÄTTILÄISPIIKKI

Sairaalassa minuun pumpattiin penisinliiniä suuria määriä, koska niihin aikoihin useita ihmisiä oli kuollut nopeisiin kuumetauteihin.

Oireet eivät kuitenkaan helpottaneet. Päätäni särki ja näkökentässäni oli häiriöitä. Lääkäri päätti lopulta tehdä minulle selkäydinpunktion.

Istuin vuoteella, kaksi hoitajaa piti kädestäni ja lääkäri tuli ison piikin kanssa eteeni.

Muistan sen isona piikkinä. Itse asiassa valtavan suurena. Jättiläispiikkinä. Ilmeisesti piikit ovat kuin kaloja, molemmat kasvavat muistoissa.

Lääkäri vaikutti epävarmalta ja epävarmuus tarttui minuunkin.


JALKANI HEILAHTI HOLTITTOMASTI

Tunsin piikin painuvan selkänikamiini. Hoitajat pitelivät tiukasti käsivarsistani, vaikka istuin rauhallisesti sängyn reunalla.

Äkkiä oikea jalkani heilahti rajusti. Tuntui oudolta nähdä potku, joka oli kuin robotin tahdoton liike. Säikähdin ja pelkäsin halvausta. Neula oli ilmeisesti osunut johonkin hermoon.

JOTAIN MENI PISTOSSA PIELEEN

Lääkäri kiskaisi neulan ulos ja lopetti kokeen siihen ja poistui paikalta. Hoitajat totesivat, että sinä et taida pitää piikeistä.

En ymmärtänyt mikä siinä meni pieleen. Oliko syy ehkä lääkärin tai minun jännityksessä, vaikka istuin vain paikallani hänen pistäessään.

Kokeesta minulla jäi pitkäksi aikaa tunnoton kohta oikeaan reiteen.

PUUMALA-VIRUS

Seuraavana päivänä kokenut vanhempi lääkäri ihmetteli selkäydinpuntion ottamista.

Hän sanoi, etteihän siinä kokeessa ole mitään ihmeellistä, pistetään vain ja otetaan näyte.

Tämä vanhempi lääkäri alkoi tutkia kokeilla ja kysymyksillä minua.

Hän päätyi epäilemään minulla olevan myyräkuumeen ja lähetti verikokeiden testitulokset eteenpäin.

Oireistani, munuaisten vajaatoiminnasta, kovasta päänsärystä ja näköhäiriöistä hän päätteli sairauden oireiden vaikuttavan puumala-viruksen aiheuttamalta myyräkuumeelta.

ONTUVA YSTÄVÄNI

Sairaalaan sain vieraakseni monia ystäviä myös kirpputorilta. Vuoteeni vierellä kävi tuo minut sairaalaan lähettänyt tuuraajani.

Kävi monia muitakin ja eräänä päivänä tuo tarinani ystävä ontui lonkkavaivansa vuoksi keppiinsä nojaten sisään.

VALKOINEN KANNU JA PUNAINEN MUOVIRUUSU

Hän oli kirpputorilta kuullut sairaudestani ja halusi tulla katsomaan. Ystävälläni oli kädessään valkoinen pieni ruukku. Tuo ruukku on minulla vieläkin tallessa vintin hyllyllä.

Siinä kannussa oli punainen tekoruusu ja kortti, myös tuo kortti on minulla jossain tallessa.

Kortissa luki vain erään psalmin numero. Luin tuon hyvästä paimenesta kertovan psalmin ja itkin.

LÄPI PIMEIDEN LAAKSOJEN

Ajattelin paimenta, joka kuljettaa lampaitaan läpi pimeiden pelottavien laaksojen ja vie lopulta vihreille niityille.

Ajattelin maljaa, josta psalmi puhuu. Maljaa, joka on täynnä hyvyyttä ja rakkautta, niin että sitä vuotaa yli reunojen.

Ystäväni pieni valkoinen kannu ja punainen muoviruusu olivat siinä pöydällä minun ylitsevuotava maljani.

Tänään tuo ystäväni käynti sairaalassa, silloin vuosia sitten, tuli mieleeni kuullessani hänen omasta sairaudestaan.

Muistan hyvin, kuinka paljon minulle merkitsi hänen käyntinsä kun makasin sairaalan vuoteella.

TAUTIVUOSI BLOGI

Tässä blogissani on myös linkki erään syöpään sairastuneen blogiin. Blogi on nimeltään “Tautivuosi”.

Suosittelen lukemaan ja seuraamaan sitä.

Koskaan ei voi tietää milloin on itse sairaalan vuoteessa ja tarvitsee ystävän tukea.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti