lauantai 21. kesäkuuta 2014

JUHANNUSLENKKI

MATKA KOSKIEN PARTAALTA MUISTOIHIN

Juoksen juhannusaamuna hiljaisen kaupungin halki.

Varikset nokkivat torin keskelle kerättyä roskakasaa. Ilma on pilvinen, mutta kesäisen lämmin.

Juoksen ohi rakennuksen, jossa ennen oli posti ja poliisiasema, nyt molemmat on lopetettu täältä.

Ohitan kirkon ja hautausmaan, katselen nimiä kivissä ja ajattelen elämän mittaa. Juoksen tyhjien näyteikkunoiden ohi kohti vanhaa ruukin aluetta.

TEHTAAN PORTTI

Ohitan kohdan, jossa ennen sijaitsi tehtaan portti. Kerran siitä kulki työvuoroon ja kotiin parituhatta ihmistä ja tehdas oli paikkakunnan tärkein työllistäjä.

Nyt alue on hiljainen ja äänetön. Ennen täältä kuului jatkuva kilke ja kalke. Elämä kuului ja tuoksui.

Porttivahtejakin tarvittiin paljon, sillä portteja oli kolmessa kohdassa. Portinvartijaksi valittiin yleensä tehtaan vanhempaa, jo eläköityvää väkeä.

Myöhemmin valvonta keskittyi tähän ohi juoksemaani kohtaan ja siirtyi vartiointiliikkeelle.

OVI LUKOSSA

Tapasin kerran lenkillä miehen, joka oli nuorena ollut portilla vartijana, silloin kun alueella oli vielä jonkin verran elämää.

Kerran hänelle oli käydä nolosti, kun kopin ulkopuolella tupakalla ollessaan tuuli paukautti oven lukkoon.

Portti oli suljettuna ja mies seisoi kopin ulkopuolella ilman avaimia.

Millä hetkellä tahansa joku pomo tai auto tulisi portille.


IKKUNA RIKKI

Mies kertoi lyöneensä pienen ikkunan rikki. Hän oli avannut sen ja ryöminyt sisään. Pudottauduttuaan lattialle hän ehti irrottaa rikkinäisen pokan juuri kun ensimmäinen auto ajoi portin eteen.

Hän kertoi olleensa tyytyväinen, että toimi heti. Olisi ollut aika nolon näköistä jos portille olisi ajanut auto tai tehtaan pomo olisi tullut juuri kun hän olisi jalat heiluen ryöminyt ikkunasta sisään.

PORTINVARTIJA MURTAUTUI PORTTIKOPPIIN

Olen siis murtautunut portinvartijana omalle työpaikalleni, enkä jäänyt edes kiinni, mies muisteli nauraen. Oli vieläpä aika tyytyväinen nopeaan toimintaansa.

Hän oli irrottanut ikkunan pokasta rikkinäiset palat ja asettanut sen takaisin paikoilleen. Koska sisälasi oli ehjä, ei kukaan ollut edes huomannut asiaa.

Nyt porttikoppi on purettu, portti viety pois ja minä juoksen paikan läpi. Jatkan siitä tietä alas tehdasalueen vierustaa yli kävelysillan.

Pari kalastajaa vatkaa vedessä seisoen perhoja.

“HÖGFORSIN AMME ILONAMME”

Katselen tehdashalleja ja ajattelen niiden maineikasta historiaa. Suuressa hallissa emaloitiin aikoinaan ammeita ja mainoslause oli “Högforsin amme ilonamme”.

Kuulin tuolta entiseltä portinvartijalta, että tehdashallien WC-tiloissakin on ennen ollut lasikoppi vartijalle. Hän on sieltä ojentanut paperia ja vahtinut, etteivät työntekijät jää lorvimaan tiloihin liian pitkäksi aikaa.

Mikähän ammattinimike valvojalla on ollut.

VALURAUTARISTI

Hän kertoi myös, että tehtaan työntekijät saivat valaa ennen eläkkeelle lähtöään mukaansa vielä hautaristin.

Viimeisenä työpäivänä lähdettiinkin sitten kotiin valurautaristi olkapäällä.

KULLANHUUHDONTAA

Jatkan juoksua jokisuistossa ja ylitän tien ajosillan kohdalla. Hölkkään Myllykosken sillalle ja pysähdyn hetkeksi kuvaamaan virtaa.

Olen juossut tästä lukemattomia kertoja, mutta lähes aina otan kuvia koskesta.

Rakastan näitä lenkkipolkujani.

Muistan kun tässä kosken partaalla kerran erään tapahtuman yhteydessä oli kullanhuuhdontaesitys.

KULTAA LÖYTYY JOKA PAIKASTA

Lapin kultamuseosta Tankavaarasta oli työntekijä esittelemässä vaskoolin käyttöä ja siinä sai itsekin kokeilla vaskaamista.

Kysyin häneltä löytyisikö täältäpäin mahdollisesti kultaa. Hän kertoi, että varmasti löytyy.

Kultaa on kuulemma joka paikassa, mutta sitä on täällä maaperässä niin vähän, ettei kaivuu ja huuhdonta kannata.

Hänelläkin oli kulta mukanaan kokeiluihin. Hippusen minäkin siinä huuhdoin hänen opissaan.

HAAVEET KAATUU

Juoksen siitä tyhjillään olevan kauniin rakennuksen ohi. Tyhjät ikkunat ja hiljalleen rapistuva pinta kertovat elämän kovuudesta joskus.

Unelmien murtumisesta ja haaveiden kaatumisesta.

Merkillisen heppoisan oloisten pylväiden varaan rakennetussa talossa ei tietääkseni ole koskaan asuttu. Olen kuullut, ettei talon rakennuttaja hyväksynyt lopputulosta ja asiaa puidaan kai oikeudessa.

Kerrotaan että tekovaiheessa oli moottorisaha soinut sisällä viimeistelyvaiheessa.

“NOUHÄTÄ ISÄNTÄ”

Juoksen eteenpäin ja ohitan talon, jossa aikoinaan tehtiin erikoista salaojitusta. Oli otettu halvin mahdollinen työtä tekemään ja miehet olivat alkaneet puuhaan

Sisällä oli kuunneltu iloisia työn ääniä tyytyväisenä. Kohta oli kuulunut kova paukahdus ja seinän yläosaan keskelle huonetta oli ilmestynyt rysähdyksessä repeämä.

Isäntä oli juossut ulos ja nähnyt remonttimiehet, jotka olivat kaivaneet vähän liikaa sokkelin alta. Veljekset olivat hymyilleet leveästi, lapioineet soraa takaisin ja huutaneet “nouhätä isäntä”.

OMA VOIMALAITOS

Juoksen ohi Massakosken, jonka juurella on pieni voimalaitos. Muistelen lukeneeni vuosia sitten miehestä, joka seisoi tämän saman paikan edessä.

Hän kertoi jutussa halunneensa aina oman voimalaitoksen. Mietin ohi juostessani onko mies vielä paikan omistaja. Vuosiin en enää ole häntä täällä kyllä nähnyt.

Jatkan juoksua ja tulen kohtaan jossa on lenkkipolkuni risteys. Toinen vie ylös maantielle, toinen jatkaa Karjaanjoen vierustaa.

Jatkan siihen suuntaan, mutta keskellä risteystä näen hänet muistoissani siinä seisomassa.


KOSKIKAROJA KATSOMASSA

On kevät ja maassa on vielä lumivalleja. Aurinko paistaa ja hän seisoo kasvot aurinkoon päin. Hän hymyilee kun juoksen ohi.

Seisahdan juttelemaan hänen kanssaan. Hän on matkalla katselemaan koskikaroja, mutta pysähtynyt ottamaan aurinkoa.

Siinä kevätauringon lämmössä hän alkaa kiireettä kertomaan elämästään.

MUUTTO POHJOISEEN

Hän meni nuorena naimisiin ja pian heille syntyi lapsi, kaunis tyttövauva. Vuodet kuluivat ja nuoripari oli onnellinen talossaan lähellä rataa. Mies oli töissä ja vaimo hoiti lasta kotona.

Eräänä päivänä mies tulee kotiin ja kertoo saaneensa tarjouksen hyvästä työpaikasta tehdaspäällikkönä kaukana pohjoisessa.

Nuoripari muuttaa ja mies on töissä eläkeikään saakka. Eläkkeelle jäätyään pariskunta palaa kotiseudulla. Pian mies kuolee ja vaimo jää yksin.

SYRJÄYTYNEIDEN NUORTEN AUTTAJA

Ainoa lapsikin on jo muuttanut kotoa pois, mutta leskeksi jäänyt vaimo ei halua jäädä yksin kotiin odottamaan kuolemaa.

Hän on syvästi uskovainen ja alkaa rukoilla elämäntehtävää vanhuuden päivilleen.

Hän saa sydämelleen syrjäytyneet nuoret ja alkaa ottamaan heitä siipiensä suojaan. Hän antaa heille kodin ja mahdollisuuden aloittaa alusta.

Monelle heistä hän on kuin äiti, joka antaa turvan ja suojan.

Eräs heistä yrittää kerran käydä häneen käsiksi, mutta hän onnistuu riistäytymään irti otteesta ja lukitsemaan itsensä turvaan.

RAKASTAVASSA SYLISSÄ

Kerran hän on hyvin yksinäinen ja ikävöi miestään.

Siinä hämärässä eteisessä yksin ikävissään hän tuntee suurten käsien sulkevan hänet syliinsä.

Hän tuntee miehensä rakastavan läsnäolon.

Tunne ja kokemus menevät pian ohi, mutta hän muistaa aina sen hetken ja saa vaikeina hetkinä voimaa siitä.

SELVIYTYMISTARINA

Tapasin kerran hänen suojissaan kasvaneen miehen, joka oli hienosti käyttäytyvä ja ystävällinen kaveri.

Hänellä oli silloin jo perhe ja työpaikka. Kuulin myös hänen tarinansa, selviytymistarinan.

Tuo vanha nainen kuoli jonkin aikaa tapaamisemme jälkeen, mutta hänen muistonsa jäi eloon, varsinkin niiden sydämissä, jotka hän otti suojiinsa.

PUNKKI JALASSA?

Jatkan juoksuani joen vierustaa ja katselen kalastajia rannoilla. Kirjosieppo lennähtää edestäni oksalle.

Käännyn joelta ylös soratietä. Lupiinit kukkivat hehkeinä tien vierustassa.

Kimalainen pörrää kukassa, sen jalassa on punainen patti. Mietin voisiko se olla siitepölyä tai punkki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti