lauantai 28. kesäkuuta 2014

ELÄMÄ KANTAA


SAMEILTA VESILTÄ VIRTAAVILLE UOMILLE


Tuli takassa kertoo, että on kesäkuun loppu ja koleaa. Takka on kuitenkin aina mukavaa katseltavaa, kun siellä on tuli.

Ajatus kaipaa liikettä, tulen liekkejä, ihmisen kasvoja, ääntä tai maisemaa, joka liikuttaa ajatuksia.

On saatava ajatusvirtaa. Muuten sisäinen elämä pysähtyy ja sakkautuu, alkaa käymään ja löyhkäämään.

VIRTA VAIN VIRTAA

Virta pysyy puhtaana vain virtaamalla, vain juoksuttamalla vettä pitkin uomaa. Jos virran patoaa, päättyy virta.

Älä patoa ajattelusi virtaa. Älä anna minkään rakentaa patoaan ajatustesi virran eteen. Älä, vaikka tiedät, että se on majavan elämäntehtävä.

Keskity omaan tehtävääsi. Sinun on löydettävä aina uusi uoma. Aina virrattava sinne, missä on tilaa.

VIRTA LÖYTÄÄ REITIN

Toisinaan se tila voi olla syvällä ja virta voi juosta maan alla. Tilaa voi olla sielläkin. Ajatusten tilaa ja vapautta.

Pimeää, mutta veden juoksu ei pysähdy. Kuin Lapin suolla se pulpahtaa toisaalla esiin ja jatkaa juoksuaan. Täynnä raikasta, puhdasta vettä.

Elämä virtaa, siksi se on elämää. Siinä voi myös huuhtoa kultaa ja pyydystää kaloja. Vain siksi, että se uskaltaa virrata. Vain siksi.


SAMEAA VETTÄ

Ajatuksen on annettava virrata samalla tavoin. On vain uskallettava. On uskallettava kiertää hankalat kohdat, löydettävä uusia reittejä.

Padot rakennetaan vain, että virrasta jotain hyödyttäisiin, niin sen raikkaus katoaa.

Vesi pysähtyy, muuttuu sameaksi, mutta sitä voi hallita ja käyttää hyväksi.

OMA MIELI JA SYDÄN

On löydettävä ajatuksille aukkoja, joista voi katsella elämää eri kulmilta.

Oma näkökulma voi olla oikea, mutta tuskin ainoa. Toinenkin on oikea eikä kumoa omaa.

On luotettava sydämeen, omaan mieluiten. On uskallettava olla mieltä, vaikka ei aina olisi mieliksi.

Vaikka se olisi kuinka epämiellyttävää ja vastenmielistä, niin se on ainoa oma.

OMA ÄÄNI

On löydettävä oma ääni, sisäinen, sielun ääni. On kuunneltava sitä enemmän kuin muita ääniä.

Vain niin voi kasvaa ja oppia. Oman äänen kautta. Erehtyä ja korjata, mutta olla silti uskollinen itselleen. Vain niin selviää.

Rakastaa voi vain jos rakastaa myös itseään, muuten vihaa itsensä lisäksi muitakin.

MUUT ÄÄNET

Oma ääni voi olla outo jos on kuunnellut liian kauan muita ääniä. Mutta se on ainoa oma.

On pystyttävä erottamaan se toisista. On uskallettava kuunnella sitä.

Moni ääni puhuu paljon, viisaita sanoja ja ajatuksia. Teilaa tylysti vastaväitteet ja perustelee väitteensä vankasti.

Olet äimistynyt älyn vahvuudesta ja hämmennyt oman ajattelusi vertaamisesta tuohon kuulemaasi.

YKSINKERTAINEN ELÄMÄ

Alat kuulla tuon äänen ja luulet sitä omaksesi, hoet sitä kuin papukaija, etkä tajua kuinka oma äänesi on tylysti tyrmässä ja vaikeroi hiljaa.

Menee muutama vuosi ja tuo älyn jättiläinen käy kovat koulunsa, putoaa polvilleen ja kypsyy ihmisenä. Peruu puheensa ja kertoo löytäneensä tavallisen, yksinkertaisen elämän.

Elämän salaisuus on yksinkertainen elämä. Oma pieni elämä. Oma ääni olisi halunnut kertoa sen jo kauan sitten.

KÖYHÄT RIKKAAT

Olen tavannut ihmisiä, joilla on kaikkea, mutta he eivät halua antaa mitään. Hyvät sanatkin ovat heille liian kalliita jos niistä ei hyödy.

Heidän on vastentahtoista antaa mitään, koska he kaikessa rikkaudessaan ovat äärettömän köyhiä.

Koskaan heillä ei ole tarpeeksi, koskaan he eivät saa riittävästi. He ovat virran patoja, jotka on vain kierrettävä.

SAMEAT LAMMIKOT

On uskallettava jättää heidät, ettei muuttuisi heidän kaltaisekseen lietelammeksi.

Pysähtyneeksi, sameaksi ja löyhkääväksi lammikoksi.

Lammikoksi, joka kerran oli raikas virta, mutta sitten pysähtyi keräämään kaiken itselleen.

Voi sielläkin kalaa olla, mutta en söisi sitä.

Olen nähnyt ihmisten muuttuvan, kun he syövät niistä lammikoista. Heistä tulee osa sitä.



AIKA LÄHTEÄ


On uskallettava lähteä, kun on aika lähteä. On otettava vain askel kerrallaan ja mentävä. Kuunneltava sydäntä ja luotettava siihen.

Aivan kuin muuttolintu, joka tietää suunnan, koska sydän tietää sen.

Monta kaunista maisemaa se matkansa varrella näkee, monta levähdyspaikkaa, johon voisi jäädä, mutta matkan on jatkuttava, muuttomatkan.

PAINOLASTIT ON PUDOTETTAVA

On jaksettava, kunnes on perillä. On löydettävä voimat, koska kaikki on annettu matkaa varten.

Kaikki on lahjaa ja valmiina. Mitään ei voi matkaan ottaa, sillä kaikki ylimääräinen veisi voimat.

Kaikki taakat on jätettävä. Kaikki painolasti pudotettava.

Monta komeaa puuta on muuttomatkalla ohitettava.

Monta kaunista maisemaa ylitettävä, koska on luotettava sydämen ääneen ja kutsuun. On vain luotettava.

ELÄMÄN SELVIYTYMISOPPAAT

On ihmisiä, jotka ovat kuin elämän lahjoja, kuin selviytymisoppaita tällä muuttomatkalla. Heidän esimerkillään voi selvitä monesta vaikeasta, väsymisen hetkestä.

Hetkestä, kun on luovuttamassa ja antamassa periksi.

He ovat kuin kurkiauran vetäjiä, voit peesata siinä ja kerätä voimia, kunnes tulee aikasi ja voimasi taas palaavat.

LEPÄÄT SIINÄ ILMAVIRRASSA

Aika, kun saat nähdä siipien kantavan ja sydämesi tietävän suunnan.

Silloin näet alhaalla monta ruikuttajaa ja huutelijaa, mutta tiedät, etteivät ne enää voi sinulle mitään.

Olet löytänyt oman sisäisen äänesi. Kuuntelet sitä ja katselet levollisesti ympärillesi.

Olet siinä ja lepäät. Ilmavirta antaa nosteen ja elämä kantaa.

Elämä kantaa sen, joka antaa siipiensä kantaa.

RIKOSNIMIKKEENÄ VANHUUS

Muistan erään vanhan ja viisaan ihmi.... Hei, nyt taisin kirjoittaa jotain outoa. Kirjoitinko todella vanhan ja viisaan ihmisen.

Vanhathan ovat Suomessa dementoituneita huruja, joita ei tarvitse ottaa vakavasti. Heistä voi kyllä hyötyä taloudellisesti.

Heitä voi ryöstää tuulikaapeissa ja potkia kumoon kadulla.

Heitä ei kaivata työpaikoilla. Heidät potkitaan pihalle ensimmäisenä yt-neuvotteluissa.

Vanhuus on lievä rikos Suomessa, onneksi kuitenkin vain ehdonalainen tuomioltaan.

Kannattaa muistaa, että useimmat meistä ovat syyllistyneet tai tulevat syyllistymään tähän rikokseen.

Vanhenemisen rikokseen.

VANHA JA VIISAS IHMINEN

Niin kirjoitin todellakin, että muistan erään vanhan ja viisaan ihmisen sanat, jotka rohkaisivat minua vaikealla hetkellä.

Hänellä on sellainen tapa. Rohkaista ratkaisevalla hetkellä. Sanoa juuri oikeat sanat oikeaan kohtaan.

Siinä tapauksessa, kun nuo sanat sanoo elämää lähes vuosisadan katsellut ihminen, niin voi kokea sanat koetuiksi.

Voi tulla tunne, että hän tietää mistä puhuu, että hän on elänyt tämän läpi ja nuo sanat on tulessa puhdistettuja, elämän tulissa.

ELÄMÄ KANTAA

Elämässä oli vaikea hetki silloin, mutta tilanne ei ollut uusi hänelle.

Hän kuunteli ja maiskautteli sanoja hetken, antoi niiden sulautua ja valua kuin kynttilän vahan.

Antoi niiden virrata ja kuohujen tasaantua. Elämä kantaa, hän sanoi sitten.

Kyllä elämä kantaa.




maanantai 23. kesäkuuta 2014

ELÄMÄ ON KARKUMATKA

SINÄ KESÄNÄ MEISTÄ TULI KAVEREITA

Aluksi hän aikoi viedä vain juoksukaljat. Tilanne avautui kuin itsestään tutun lähikaupan myyjän poistuessa hetkeksi kassalta.

On hiljainen loppukesän ilta. Hyllyjen välistä hän näkee tyhjän reitin kassan ohi ovelle. Näkee valvontakamerasta kassan yläpuolella myyjän, joka pujahtaa nopeasti sosiaalitiloihin.

Hän on ennenkin käyttänyt näitä hetkiä ja tutun myyjän luottamusta. Nopeasti kaljat kainaloon ja vauhdilla pihalle, siitä kulman ohi puistobaariin radan varteen.

NÖYRYYTYSTEN KIERRE

Vanhojen ratapölkkyjen suojissa oli hyvä istua ryypiskelemässä lämmintä kaljaa, katsella ohi kiitäviä junia ja pohtia elämää.

Toisinaan hän oli ajatellut kaiken lopettamista. Ohi kiitävä juna olisi nopea ratkaisu. Hetkessä eroon tästä kaikesta. Voisi päättää tämän loputtoman kierteen ja nöyryytysten ketjun.

Mistä se kaikki alkoi, miten tähän oli tultu? Hän oli usein sitä pohtinut ja muistellut,  siellä kätkössään, kyllästeelle tuoksuvien ratapölkkyjen suojissa.

MAAILMA NÄYTTI PAIKAN

Hän on ajautunut takaisin pohjoiseen Ruotsista palattuaan. Vuodet siellä olivat olleet rankkoja. Hyvä kun selvisi pois. Junapummina ja liftaamalla takaisin kotiseudulle.

Takaisin palasi erilainen kaveri, kuin se joka kerran lähti. Takaisin palasi paikkansa nähnyt, ruotsalaisen suurkaupungin lähiöissä eksynyt pohjoisen kasvatti.

Pakoon hän sieltäkin oli lähtenyt, pakoon yksinäisyyttä. Nyt hän oli täällä. Aluksi yritti esittää jotain, mutta taipui pian kortiston kautta sosiaaliluukulle.


TUTTU MYYJÄ

Rahat ovat taas lopussa, mutta hän osasi vaania sopivan hetken, se oli tänään nyt ja tässä. Hänen hetkensä.

Kärppänä hän juoksee tyhjän käytävän läpi kohti ulko-ovea. Näkee tyhjän kassan ja päähänpistosta päättää avata sen.

Painautus vain ja kassa helähtää auki. Hän kahmaisee setelit kouraansa ja tunkee ne taskuun. Hän ei huomaa valvontakamerasta lähestyvää myyjää ja päättää vielä napata tupakkahyllystä pari askia.

Myyjä huutaa ja hän vilkaisee taakseen. Myyjä on tuttu, lapsuuden koulukavereita, Ruotsista hänkin palannut. Usein oli juteltu kassalla menneistä, muisteltu lapsuutta tehtaan lähiössä. Siitä syystä myyjä oli aina hänen kaupassa ollessaan uskaltanut lähteä kassalta.

Nyt hän oli päättänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen.

VIIMEINEN KARKUMATKA

Oli kuitenkin myöhäistä perääntyä. Myyjä huusi häntä pysähtymään, karjui idiootiksi, mutta hän oli jo ovella. Juoksi ulos ja kääntyi kulmasta.

Nyt oli pakko juosta kovaa. Myyjä hälyttäisi vartijan. Niillä oli koirakin, hän oli nähnyt. Iso susikoira. Kerrottiin, että se oli raadellut erään varkaan  käden takaa-ajossa. Hän pelkää koiraa ja juoksee hädissään metsikön läpi kohti rataa.

Taskussa on nippu seteleitä. Hän kaivaa ne esiin, vilkaisee rahoja ja ajattelee paluuta Ruotsiin. Hän ostaisi matkalipun ja lähtisi vielä kerran täältä.

Suunnitellessaan matkaa hän vilkaisee taakseen. Hän ei huomaa juurakkoa johon kompastuu.  Hän lentää suoraan kivikkoon ja iskee päänsä.

Siitä hänet myöhemmin löydetään. Kädessä hänellä on setelinippu.

Juoksukaljat ovat levinneet kivikkoon.

LÄHIÖ TEHTAAN VARJOSSA

Kuulin tuon varhaisnuoruuden kaverini kuolemasta käydessäni kerran kotiseudulla. Tapaus oli sattunut jo vuosia aikaisemmin.

Muistin hänet hyvin, olimme yhtenä kesänä kavereita ja asuimme samassa tehdaslähiössä kunnes muutin perheeni mukana alueelta pois.

Lähiön kerrostalot olivat suuren ja työllistävän tehtaan varaan nopeasti metsän keskelle rakennettuja epäsosiaalisia slummeja. Nyt tehdas on jo lopetettu ja kerrostalot purettu.

Lapsiperheitä lähiössä oli paljon, pihalle kaikuvia riitoja, jengejä ja tappeluita. Kivet lentelivät toisinaan kerrostalojen välisissä sodissa. Turpaan sai jos yksin joutui toisen talon porukan käsiin.

JÄIN JENGIN KYNSIIN

Minä oli kerran vähällä saada kunnolla selkääni yhdeltä jengiltä, mutta tuo kaverini pelasti minut pahemmalta hakkaamiselta väliintulollaan. Meistä tuli sinä kesänä kavereita.

Olin silloin tulossa kaupasta ja ajatuksissani oikaisin toisen kerrostalon läheltä. Näin porukan liian myöhään ja nopeasti he kiertyivät ympärilleni.


KIVI LENSI AUTON LASIIN

Jengiä johti isokokoinen tyyppi. Toiset olivat häntä pienempiä, mutta heitä oli monta ja tiesin saavani turpaan. Näin kivet muutamien käsissä ja peräännyin romuautoa vasten. Sen pelti oli kuuma kämmenissäni.

Porukka ympärilläni tiivistyi ja odotin jo ensimmäistä iskua. Muutama lyönti tuli sivuilta nopeasti ja minulta pääsi itku.

Painoin pääni käsiin ja kyyristyin. Kivi iskeytyi pääni viereen ja romuauton lasiin tuli särö.

PYYHIN VEREN HIHAANI

Näin silloin tuon kaverin menevän ohi kauempaa, huusin hänelle ja hän juoksi paikalle. Jengi ympäriltäni häipyi nopeasti ja olimme kahden. Minä niiskutin nenä veressä, mutta hän ei kiinnittänyt siihen huomiota.

Hän alkoi innoissaan selittää, kuinka oli saanut äidiltään tärkeän tehtävän ja pyysi minua mukaansa. Pyyhin veren hihaani ja kuivasin silmäkuoppia hänen kertoessaan tehtävästään.

Hänen isänsä oli tuurijuoppo, joka kävi töissä, mutta tapasi juoda tilinsä. Tänään oli tilipäivä ja isä oli kuppilassa juomassa sitä.

Äiti oli pyytänyt häntä menemään ja nappaamaan lompakon isältä. Lompakossa olisi perheen kuukauden ruokarahat.

RYYPPÄSI JA TARJOILI KAVEREILLEEN

Menimme lähiön liikekeskukseen ja näimme ikkunasta hänen isänsä kaljatuopin takana rehvakkaasti rojottamassa. Hän vaikutti olevan jo tukevassa humalassa ja ojensi lompakostaan seteliä kavereilleen. Lompakon hän asetti eteensä pöydälle.

Näin kaverini juoksevan ovella seisoneen portsarin ohi. Tämä huudahti jotain ja lähti pojan perään. Ikkunasta näin hänen menevän pöydän luo ja nappaavan lompakon isänsä edestä pöydältä.

Isä pomppasi pöydästä, mutta sotkeutui jalkoihinsa ja rojahti tuolien päälle. Portsari yritti napata ovelle ryntäävän pojan, mutta tämä väisti ja syöksyi ulos. Yhdessä juoksimme lähiön metsään portsarin jäädessä parkkipaikalle.

SINÄ KESÄNÄ MEISTÄ TULI KAVEREITA

Kaverini otti lompakosta kasan kolikoita, mutta jätti setelit koskematta. Lompakon kävimme viemässä hänen äidilleen ja palasimme pihalle.

Lähdimme keskustaan, kävimme kioskilta karkkia ja jäätelöä. Niin meistä tuli kavereita sinä kesänä.

Opin häneltä asioita, joista en ole ylpeä. Hän oli taitava myymälävaras, joka osasi kaikki kikat.  Hän näytti minulle miten helppoa se on.

Meillä ei ollut koskaan rahaa, mutta aina uimarannalle menimme karkkipussien, jäätelöiden ja limukoiden kanssa.

Yllätyin varastamisen helppoudesta. Piti vain olla nopea ja riittävän röyhkeä.

NÄIN HÄNET VIIMEISEN KERRAN

Menin nuorena Ruotsiin töihin ja asuin siellä muutaman vuoden. Muistan hyvin erään kesäloman ja parin tuhannen kilometrin ajomatkan Suomeen. Näin silloin hänet viimeisen kerran.

Olin tullut jo lähes koko matkan läpi Ruotsin ja halki Lapin. Ajoin Rovaniementietä pohjoiseen ja näin nuoren miehen kävelevän keskellä pohjoisen korpea.

Ohi ajaessani huomasin hänen kävelevän jotenkin tutulla tyylillä. Katsoin taustapeiliin ja pysäytin auton. Peruutin ja otin kaverin kyytiin.

VARKAUDESTA VARKAUTEEN

Hän oli tulossa Ruotsista. Pitkä matka Tukholmasta Haaparantaan ja siitä liftaten Rovaniemelle. Yötä vasten hän oli lähtenyt kävelemään vajaan sadan kilometrin matkaa kotiseudulle.

Yöttömän yön auringossa hän käveli ja oli aamuyöllä jo puolessa välissä. Onnellisina uupunut kaveri kuitenkin istahti takapenkille.

Jätin hänet keskustaan ja ajoin pois. Koskaan enää en nähnyt tuota lapsuuden ystävääni, joka pelasti minut kerran hakkaamiselta.

Ystävää, jonka tarina alkoi varkaudesta ja päättyi varkauteen.

Pakomatka oli päättynyt.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

JUHANNUSLENKKI

MATKA KOSKIEN PARTAALTA MUISTOIHIN

Juoksen juhannusaamuna hiljaisen kaupungin halki.

Varikset nokkivat torin keskelle kerättyä roskakasaa. Ilma on pilvinen, mutta kesäisen lämmin.

Juoksen ohi rakennuksen, jossa ennen oli posti ja poliisiasema, nyt molemmat on lopetettu täältä.

Ohitan kirkon ja hautausmaan, katselen nimiä kivissä ja ajattelen elämän mittaa. Juoksen tyhjien näyteikkunoiden ohi kohti vanhaa ruukin aluetta.

TEHTAAN PORTTI

Ohitan kohdan, jossa ennen sijaitsi tehtaan portti. Kerran siitä kulki työvuoroon ja kotiin parituhatta ihmistä ja tehdas oli paikkakunnan tärkein työllistäjä.

Nyt alue on hiljainen ja äänetön. Ennen täältä kuului jatkuva kilke ja kalke. Elämä kuului ja tuoksui.

Porttivahtejakin tarvittiin paljon, sillä portteja oli kolmessa kohdassa. Portinvartijaksi valittiin yleensä tehtaan vanhempaa, jo eläköityvää väkeä.

Myöhemmin valvonta keskittyi tähän ohi juoksemaani kohtaan ja siirtyi vartiointiliikkeelle.

OVI LUKOSSA

Tapasin kerran lenkillä miehen, joka oli nuorena ollut portilla vartijana, silloin kun alueella oli vielä jonkin verran elämää.

Kerran hänelle oli käydä nolosti, kun kopin ulkopuolella tupakalla ollessaan tuuli paukautti oven lukkoon.

Portti oli suljettuna ja mies seisoi kopin ulkopuolella ilman avaimia.

Millä hetkellä tahansa joku pomo tai auto tulisi portille.


IKKUNA RIKKI

Mies kertoi lyöneensä pienen ikkunan rikki. Hän oli avannut sen ja ryöminyt sisään. Pudottauduttuaan lattialle hän ehti irrottaa rikkinäisen pokan juuri kun ensimmäinen auto ajoi portin eteen.

Hän kertoi olleensa tyytyväinen, että toimi heti. Olisi ollut aika nolon näköistä jos portille olisi ajanut auto tai tehtaan pomo olisi tullut juuri kun hän olisi jalat heiluen ryöminyt ikkunasta sisään.

PORTINVARTIJA MURTAUTUI PORTTIKOPPIIN

Olen siis murtautunut portinvartijana omalle työpaikalleni, enkä jäänyt edes kiinni, mies muisteli nauraen. Oli vieläpä aika tyytyväinen nopeaan toimintaansa.

Hän oli irrottanut ikkunan pokasta rikkinäiset palat ja asettanut sen takaisin paikoilleen. Koska sisälasi oli ehjä, ei kukaan ollut edes huomannut asiaa.

Nyt porttikoppi on purettu, portti viety pois ja minä juoksen paikan läpi. Jatkan siitä tietä alas tehdasalueen vierustaa yli kävelysillan.

Pari kalastajaa vatkaa vedessä seisoen perhoja.

“HÖGFORSIN AMME ILONAMME”

Katselen tehdashalleja ja ajattelen niiden maineikasta historiaa. Suuressa hallissa emaloitiin aikoinaan ammeita ja mainoslause oli “Högforsin amme ilonamme”.

Kuulin tuolta entiseltä portinvartijalta, että tehdashallien WC-tiloissakin on ennen ollut lasikoppi vartijalle. Hän on sieltä ojentanut paperia ja vahtinut, etteivät työntekijät jää lorvimaan tiloihin liian pitkäksi aikaa.

Mikähän ammattinimike valvojalla on ollut.

VALURAUTARISTI

Hän kertoi myös, että tehtaan työntekijät saivat valaa ennen eläkkeelle lähtöään mukaansa vielä hautaristin.

Viimeisenä työpäivänä lähdettiinkin sitten kotiin valurautaristi olkapäällä.

KULLANHUUHDONTAA

Jatkan juoksua jokisuistossa ja ylitän tien ajosillan kohdalla. Hölkkään Myllykosken sillalle ja pysähdyn hetkeksi kuvaamaan virtaa.

Olen juossut tästä lukemattomia kertoja, mutta lähes aina otan kuvia koskesta.

Rakastan näitä lenkkipolkujani.

Muistan kun tässä kosken partaalla kerran erään tapahtuman yhteydessä oli kullanhuuhdontaesitys.

KULTAA LÖYTYY JOKA PAIKASTA

Lapin kultamuseosta Tankavaarasta oli työntekijä esittelemässä vaskoolin käyttöä ja siinä sai itsekin kokeilla vaskaamista.

Kysyin häneltä löytyisikö täältäpäin mahdollisesti kultaa. Hän kertoi, että varmasti löytyy.

Kultaa on kuulemma joka paikassa, mutta sitä on täällä maaperässä niin vähän, ettei kaivuu ja huuhdonta kannata.

Hänelläkin oli kulta mukanaan kokeiluihin. Hippusen minäkin siinä huuhdoin hänen opissaan.

HAAVEET KAATUU

Juoksen siitä tyhjillään olevan kauniin rakennuksen ohi. Tyhjät ikkunat ja hiljalleen rapistuva pinta kertovat elämän kovuudesta joskus.

Unelmien murtumisesta ja haaveiden kaatumisesta.

Merkillisen heppoisan oloisten pylväiden varaan rakennetussa talossa ei tietääkseni ole koskaan asuttu. Olen kuullut, ettei talon rakennuttaja hyväksynyt lopputulosta ja asiaa puidaan kai oikeudessa.

Kerrotaan että tekovaiheessa oli moottorisaha soinut sisällä viimeistelyvaiheessa.

“NOUHÄTÄ ISÄNTÄ”

Juoksen eteenpäin ja ohitan talon, jossa aikoinaan tehtiin erikoista salaojitusta. Oli otettu halvin mahdollinen työtä tekemään ja miehet olivat alkaneet puuhaan

Sisällä oli kuunneltu iloisia työn ääniä tyytyväisenä. Kohta oli kuulunut kova paukahdus ja seinän yläosaan keskelle huonetta oli ilmestynyt rysähdyksessä repeämä.

Isäntä oli juossut ulos ja nähnyt remonttimiehet, jotka olivat kaivaneet vähän liikaa sokkelin alta. Veljekset olivat hymyilleet leveästi, lapioineet soraa takaisin ja huutaneet “nouhätä isäntä”.

OMA VOIMALAITOS

Juoksen ohi Massakosken, jonka juurella on pieni voimalaitos. Muistelen lukeneeni vuosia sitten miehestä, joka seisoi tämän saman paikan edessä.

Hän kertoi jutussa halunneensa aina oman voimalaitoksen. Mietin ohi juostessani onko mies vielä paikan omistaja. Vuosiin en enää ole häntä täällä kyllä nähnyt.

Jatkan juoksua ja tulen kohtaan jossa on lenkkipolkuni risteys. Toinen vie ylös maantielle, toinen jatkaa Karjaanjoen vierustaa.

Jatkan siihen suuntaan, mutta keskellä risteystä näen hänet muistoissani siinä seisomassa.


KOSKIKAROJA KATSOMASSA

On kevät ja maassa on vielä lumivalleja. Aurinko paistaa ja hän seisoo kasvot aurinkoon päin. Hän hymyilee kun juoksen ohi.

Seisahdan juttelemaan hänen kanssaan. Hän on matkalla katselemaan koskikaroja, mutta pysähtynyt ottamaan aurinkoa.

Siinä kevätauringon lämmössä hän alkaa kiireettä kertomaan elämästään.

MUUTTO POHJOISEEN

Hän meni nuorena naimisiin ja pian heille syntyi lapsi, kaunis tyttövauva. Vuodet kuluivat ja nuoripari oli onnellinen talossaan lähellä rataa. Mies oli töissä ja vaimo hoiti lasta kotona.

Eräänä päivänä mies tulee kotiin ja kertoo saaneensa tarjouksen hyvästä työpaikasta tehdaspäällikkönä kaukana pohjoisessa.

Nuoripari muuttaa ja mies on töissä eläkeikään saakka. Eläkkeelle jäätyään pariskunta palaa kotiseudulla. Pian mies kuolee ja vaimo jää yksin.

SYRJÄYTYNEIDEN NUORTEN AUTTAJA

Ainoa lapsikin on jo muuttanut kotoa pois, mutta leskeksi jäänyt vaimo ei halua jäädä yksin kotiin odottamaan kuolemaa.

Hän on syvästi uskovainen ja alkaa rukoilla elämäntehtävää vanhuuden päivilleen.

Hän saa sydämelleen syrjäytyneet nuoret ja alkaa ottamaan heitä siipiensä suojaan. Hän antaa heille kodin ja mahdollisuuden aloittaa alusta.

Monelle heistä hän on kuin äiti, joka antaa turvan ja suojan.

Eräs heistä yrittää kerran käydä häneen käsiksi, mutta hän onnistuu riistäytymään irti otteesta ja lukitsemaan itsensä turvaan.

RAKASTAVASSA SYLISSÄ

Kerran hän on hyvin yksinäinen ja ikävöi miestään.

Siinä hämärässä eteisessä yksin ikävissään hän tuntee suurten käsien sulkevan hänet syliinsä.

Hän tuntee miehensä rakastavan läsnäolon.

Tunne ja kokemus menevät pian ohi, mutta hän muistaa aina sen hetken ja saa vaikeina hetkinä voimaa siitä.

SELVIYTYMISTARINA

Tapasin kerran hänen suojissaan kasvaneen miehen, joka oli hienosti käyttäytyvä ja ystävällinen kaveri.

Hänellä oli silloin jo perhe ja työpaikka. Kuulin myös hänen tarinansa, selviytymistarinan.

Tuo vanha nainen kuoli jonkin aikaa tapaamisemme jälkeen, mutta hänen muistonsa jäi eloon, varsinkin niiden sydämissä, jotka hän otti suojiinsa.

PUNKKI JALASSA?

Jatkan juoksuani joen vierustaa ja katselen kalastajia rannoilla. Kirjosieppo lennähtää edestäni oksalle.

Käännyn joelta ylös soratietä. Lupiinit kukkivat hehkeinä tien vierustassa.

Kimalainen pörrää kukassa, sen jalassa on punainen patti. Mietin voisiko se olla siitepölyä tai punkki.



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

ENNEN DYSTONIAA

MIETTEITÄ VIRRAN VARRELTA ERÄÄNÄ AAMUNA

Tämä päivä edessäni on kuin puhdas sivu. Aamulla tyhjä, illalla täynnä muistiinpanoja, usein virheitä, jotka lannistavat.

Liian usein löydän edestäni eilisen päivän ja annan periksi.

Ja kuitenkin saan kirjoittaa oman elämäni sivuille. Saan nousta kohtaamaan uuden alkavan päivän.

Uusi päivä edessäni on kuin kangas taiteilijan edessä. Odottaen ensimmäistä herkkää siveltimen pyyhkäisyä.

OMAN ELÄMÄN MAALARI

Liian usein luulen jonkun maalanneen jo päiväni valmiiksi, maalanneen elämäni värit. Katselen jälkeä pettyneenä. Olisin maalannut toisin.

Tämän päivän tarkoitus on siinä, että elämäni kangas saa omat värini. Oman siveltimeni jäljen.

Odotan jännittyneenä valkoisen kankaan edessä. Odotan ensimmäistä herkkää siveltimen piirtoa.

SISÄINEN TUSKA

Sisäinen ahdistus voi puristaa ihmisen niin tiukkaan muottiin, ettei hän löydä liikkumatilaa. Elämän näkökenttä voi käydä niin kapeaksi ja valottomaksi, ettei hän löydä tietä eteenpäin.

Näkee vain tekemänsä erehdykset, viat ja virheensä. Usvan tavoin ne kiertyvät ympärille ja peittävät auringon. Otetta niistä ei silti saa.

Tuskanhuuto pyrkii ulos pelon jähmettämästä sydämestä. Etsii ulospääsyä. Kuulijaa.

Olkapäätä johon voisi nojata ja itkeä sydämensä tyhjäksi ahdistuksesta.



KÄSIEN VARAAN

Etsii käsiä joiden varaan voisi pudota lepoon ja rentoutumiseen. Voisi irrottaa kouristuksenomaisen kiinnipitämisen.

Irrottaa pelkäämättä putoamista pohjattomaan kuiluun.

Etsii käsiä joiden varaan voi jättää koko elämänsä.

ME KAIPAAMME KUULIJAA

Me kaipaamme kuulijaa, joka kestää rujoutemme ja raadollisuutemme. Kuulijaa, jonka luokse saamme tulla sisin rikki revittynä ja sielu kipeänä.

Kuulijaa, jonka sylissä uskallamme huutaa tuskamme ulos.

ULKOISET PAINEET UUVUTTAVAT

Ihminen väsyy sittenkin helposti. Omat voimavarat kuluvat nopeasti loppuun. Elämän vastamäet voivat olla niin raskaita ja loputtomia, että uupumus yllättää kesken matkan.

Joku väsyy ulkoisten paineiden alle. Mittaa omat mahdollisuutensa riittämättömiksi velvoitteiden edessä.

Epäonnistumisen tunne murskaa elämänhalun ja vie voimat jatkaa eteenpäin.

SISÄISET LYÖNNIT RAMPAUTTAVAT

Toinen nääntyy sisäisten iskujen, elämän koetuksissa saatujen lyöntien vuoksi.

Katkera ja haavoitettu sydän on lyijynraskas kuorma, joka ennenpitkää näännyttää kyllä jokaisen kantajansa.

Me tarvitsemme armahtajan, joka parantaa jo läsnäolollaan ja kuuntelemisella elämän raskaille taipaleille väsyneen.

KUUNTELEVA LÄHIMMÄINEN

Ihminen, jolla on aikaa epäonnistujalle tuo aina mukanaan uuden alun soinnin.

Moni elämän sammuttama sydän syttyy silloin uuteen iloiseen liekkiin. Moni eheytyy omille jaloilleen.

Ihminen, jonka läsnäolossa on lämpöä, vetää puoleensa lempeästi.

Hänen lähelleen voi tulla omana, rujona itsenään. Ilman rooleja.

Ilman sankaritarinoita. Ilman selityksiä.

ELÄMÄN SIRPALEET

Kuinka me löytäisimme tuon lähimmäisenrakkauden taas?

Kuinka tavoittaisimme sellaisen sydämen jäät sulattavan lämmön ja sydämensykkeen.

Niin että näkisimme kärsivän ystävämme. Itkevän, elämänsä sirpaleita keräävän lähimmäisen.

RAKKAUDEN MURUSET

Ettemme enää lyötyä löisi. Särjettyä murskaisi tai nöyryytettyä nöyryyttäisi.

Etsitään sitä voimakasta lempeyttä ja tyyneyttä.

Etsitään, että meillä olisi edes rakkauden murusia jaettavaksi kärsiville.


AUTO LUMIVAIPAN ALLA

Kirjoitin tuon edellä olleen tarinan yli viisitoista vuotta sitten paikallislehteen.

Olin silloin lomalla lapissa perheeni kanssa. Menimme pohjoiseen junalla, jätimme automme radan varteen.

Auto peittyi paksun lumivaipan alle Riihimäen aseman edessä.

PUHELU PAIKALLISLEHDESTÄ

Joulun pyhinä tuli puhelu paikallislehdestä etelän kotikaupungistamme. Lehden toimittaja kyseli avustajalta juttua alkuvuoden lehteen.

Lupasin yhden jutun kirjoittaa.

Kirjoitin tuon ylläolevan jutun ja vein sen toimitukseen. Toimittaja oli kiitollinen.

Lomat tekivät aukkoja, joita avustajilla oli hyvä paikata. Hän otti juttuni ja filmirullan turhia katselematta.

NOU MANIA

Juttu oli sitten myös lehdessä ja minä olin tyytyväinen siihen. Olihan se kyllä pohdiskelua, joka minulle on aina ollut luontevinta.

Ei mikään haastattelu, mutta juttu kuitenkin ajattelin.

Eräänä aamuna puhelin soi ja toimittaja, joka jutun oli pyytänyt ilmoitti vähän äreänä, että sehän oli vähän enempi mielipidekirjoitus.

Hän totesi, ettei jutusta toki palkkiota makseta, mutta voin tehdä uuden niin pian kuin ehdin.

Minä tietysti tein.

PALKKIO MAKSETTIIN KUITENKIN

En ollut mitenkään pahoillani vaikka jutusta ei palkkiota maksettukaan.

Olin onnellinen, että sain pohdiskeluni lehteen, siinä oli palkkiota kyllin.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän puhelinsoittoon. Palkkioni oli vielä edessäpäin.

Palkkio, jota ei rahalla mitata.

TARINA AUTTOI HÄNTÄ

Eräänä iltana puhelin soi ja eräs jonkinverran tuttu nainen soitti.

Hän oli lukenut pohdiskeluni virralta ja halusi kertoa kokemuksensa.

Pohdiskelu virralla oli auttanut häntä selviämään huomiseen ja jaksamaan eteenpäin.

Puhelu oli lyhyt, mutta jätti minut onnelliseksi.

Tänä vuonna näin hänet televisiossa sattumalta.

Hän oli mukana eräässä ohjelmassa ja vaikutti henkisesti vahvalta.

EN TIENNYT

Mietin tänään tuota pohdiskeluani ja tarinan kirjoittamisen ajankohtaa. En silloin tuntenut dystonia-nimistä sairautta.

En tiennyt, että vuosien kuluttua juoksisin samalla virralla pää sairauden vuoksi vääntyneenä.

En tiennyt, että kaikki tämä mistä kirjoitin olisi vielä edessäni.

En tiennyt vielä silloin ja kuljin pystypäin.

ELÄMÄN TAAKAT

Tänään pohdin oliko tarinani jo sairauden ennakointia. Valmistautumista siihen. Elämän taakkojen alle uupuvan hätähuuto.

Ehkä niin, kukapa tietää, mutta uskon kyllä elämän taakkojen aiheuttavan monia sairauksia.

Dystonia on yksi niistä.


IHMISYYS ON OHEISTUOTE

Tänään tiedän jo monta tarinaa ihmisistä, jotka ovat sairastuneet dystoniaan. Tiedän, että useimmiten taustalla on liian raskas elämän kuorma.

Liikaa vaatimuksia ja liian vähän ymmärrystä.

Ihmistä ei haluta tämän päivän maailmassa arvostaa ihmisenä. Hän on arvokas vain johonkin liittyen.

Ihmisyydestä on tullut oheistuote, valitettavasti.

IHMINEN ON ARVOKAS SELLAISENAAN

Ihminen ja ihmiselämä on arvokas sellaisenaan. Tämä usein unohdetaan. Oma arvo on löydettävä vaikka väkisin.

Kyse on selviytymisestä.

Mieluusti hyvällä muistellaan ja kaivataan, mutta eläessä hyljeksitään.

Näin se vain menee. Tämä on tosiasia.

Ihmisen arvo on kuitenkin pelkässä olemisessa, pelkässä ihmisyydessä.

Tämä pitää sisäistää että selviää.



Kirjoitin silloiseen juttuuni mukaan myös tämän runon.


RAKKAUDEN KALLIO



Rakkaus etsii sinua.
Rakkaus kutsuu sinua,
Sellaisena kuin olet.

Saat tulla särkyneenä,
pelokkaana,
murheisena.

Saat tulla pettyneenä,
katkerana,
epäonnistuneena.

Sillä rakkaus luo uutta.

Rakkaus voittaa pelon,
sillä rakkaus karkoittaa sen.
Rakkaus voittaa katkeruuden,
sillä rakkaus antaa anteeksi.
Rakkaus voittaa kuoleman,
sillä rakkaus on kuolemaa väkevämpi.

Rakkaudella on aina aikaa
aloittaa alusta.
Rakkaudella on aina voimaa
raivata rauniot.

Rakkaus on elämän kallio.










tiistai 17. kesäkuuta 2014

DYSTONIAVAELLUS

SAIRAUS ON MATKA SUMUISTEN VUORTEN HALKI

Takka rätisee, napsahtelee ja humisee. On juhannusviikko ja tuuli ulvoo ulkona. Lehmuksen oksat tanssivat kuin juhlissa.

Sisällä on kaikki. Elämä ei tarvitse paljon ollakseen täysi.

On vain keskityttävä siihen mitä on. Kaikki muu on pois siitä. Haluaminen on jo sitä. Tässä on kaikki.

KOURISTUS TULEE LEVOSSA

Yöt ovat vaikeimpia. Lepo ei ole rento tila. Lepo on kouristus. Olen yrittänyt sitä joskus selittää. On aika turhauttavaa yrittääkään.

Moni ei ymmärrä, ettei ihminen pysty makoilemaan ilman jännitettä. Kouristus tulee lepoasennossa. On mahdotonta makoilla rennosti.

Heti kun asettuu makuulle on jonkinlaisessa kouristuksessa, useimmiten pää sivulle vääntyneenä.

DYSTONIA ON OUTO SAIRAUS

Istuallaan on helpompaa. Varsinkin aamupäivällä, kun uni on rentouttanut lihakset ja pakkoliike tai vääntö niskoissa lähes pois. Silloinkin kaikki molemmilla käsillä tekeminen on mahdotonta ilman vääntöä.

Tietokoneen käyttö molemmilla käsillä aiheuttaa heti pään kääntymisen sivulle.

Autolla ajo kädet ratissa vääntää pään sivulle. Kaikki keskittynyt tekeminen aktivoi dystonian.

Tämä on merkillinen sairaus.




OIREET JOITA EI KERROTTU

Monta päivää on vain mennyt. Valunut kuin vesi rännistä tai hiekka sormien välistä. Kaikki tekeminen on leimattu D-kirjaimella.

Tämä on näkyvä sairaus, kuin työ tai elämäntehtävä.

Tätä ei voi piilottaa keneltäkään, tai ehkä itseltään. Lähes jokaisen dystoniaa sairastavan historiassa joku läheinen on huomannut sairauden vuosia sitten.

Moni kuulee omaisen kertovan huomiostaan ja lisäävän, ettei kehdannut silloin kertoa.

KÄÄPÄ JA KÄENPOIKA

Vielä nytkin, monta vuotta sairastettuani ja diagnoosin vuosipäivän lähestyessä voin pettää itseäni. Voin olla kuin terve, kuin tätä ei olisikaan.

Tämä on pieni ja harvinainen sairaus, joka jää aina isompien jalkoihin. Tämä on kuin kääpä koivussa, tai käenpoika pesällä, joka suu ammollaan vaatii huomiota.

Voit mennä hyvänä päivänä vastaanotolle ja joutua luulosairaaksi epäillyksi tai sinua ei oteta riittävän vakavasti.

Olet skarppi, etkä joudu tekemään dystoniaa aktivoivia liikkeitä, silloin sairaus on piilossa, kuin käenpoika pesässä.

KUKAAN EI NÄE SYDÄMEESI

Olet niin terve, kuin sairas vain voi olla. Epikriisiinkin voit saada vain merkinnän taudin epäilystä.

Eiväthän he näe sisällesi, eivät näe öitäsi, jotka valvot kouristuksessa.

Eivät ajomatkaasi sairaalaan käsi päätä suorassa pitäen.

KÄENPOIKA HUUTAA

Kerrot sen heille, mutta näyttää kuin he eivät kuulisi, he katsovat vain sinua kuin tervettä, tuikkaavat piikin.

Lähettävät reseptin edelläsi apteekkiin ja sinut perässä.

Kaikki muuttuu kun palaat kotiin. Hetkesi on ohi. Olet taas sairas.

Käenpoika huutaa, pahka painaa ja sinä jatkat taivallusta seuraavaa piikkiä kohti.

DYSTONIAVAELLUS SUMUISILLE VUORILLE

Olet dystoniavaelluksella. Sumuisten vuorten luokse. Dystonian vuorille.

Tiedät, että tämä tauti ei tapa, mutta kiduttaa ja vääntää sinut kuin käärme, joka on kiertynyt ympärillesi.

Tai kuin elämänlanka, joka kietoutuu emokasvinsa ympärille ja vähitellen tukahduttaa sen elämänvoiman.

Hengität ulos ja huomaat olosi helpottuvan, mutta kavala sairaus kiristää otettaan, etkä saa enää happea sisään.

Vääntö on alkanut jatkuakseen loputtomiin.

DYSTONIANEULA JÄI PÄÄLLE

Missä sen ensimmäinen käsky on tullut. Käsky lihaksille, kuin vanhan ajan LP-levy, joka on jäänyt päälle.

Kuka nostaisi neulan ja painaisi sen oikeaan kohtaan. Etsisi kohdan rikkomatta levyä.

Piikki oikeaan lihakseen ja vääntö loppuu.

Toisinaan se toimii niin ja ihminen löytää jälleen oikean rytmin elämään. Toisinaan mikään ei muutu.

Enimmäkseen olo hieman helpottaa ja vääntö muuttuu siedettävämmäksi.

EPIKRIISI KOTIIN

Soitin tänään Lohjan neurologiselle polille ja pyysin epikriisini hoidon ajalta.

Ystävällinen hoitaja lupasi lähettää sen kotiin, kysyttyään ensin henkilötunnukseni.

Näen siitä ainakin jotain tietoja sairaudestani ja sen hoidosta.

Tärkeimpinä varmaan botuliinitoksiini ja sen määrä.

Seuraava piikitys minulle annetaan Lohjan huonon neurologitilanteen vuoksi Meilahdessa.

Pistoskohtiin toivottavasti käytetään Meikussa ENMG-laitetta dystonisten lihasten etsimiseen.

Olen varma, että tehokkaammalla hoidolla sairauteni oireet selkeästi vähenisivät.

ERILAISIA BOTULIINEJA

Netistä löytyy kyllä etsivälle aika hyvin tietoa eri hoidoista ja botuliineista.

Botuliineista Botox, Xeomin ja Dysport ovat eniten esillä. A ja B tyyppisiä botuliinejä on myös olemassa.

Toisille on kokeiltu B-tyyppiä jos heille on kehittynyt immuniteetti A-tyypin botuliiniin, tai se ei muuten sovi.

Lisäksi sairaalat tuntuvat kilpailuttavan eri botuliineja, mikä on tietysti luontevaakin.

Harmittavan usein näyttää kuitenkin siltä, että tiedotusketjussa potilas on yleensä sama kuin ohitus.

KANNATTAA KYSYÄ

Mielestäni pitäisi kuitenkin myös potilasta aina infota lääkkeen merkkiä vaihdettaessa, tai jo hoidon alkaessa.

Minä sain tietää botuliinin, jota lihaksiini pistettiin vasta kolmannella pistokerralla, kun itse huomasin kysyä.

LÄÄKÄRIT KERTOVAT VÄHÄN

Kannattaa muistaa, että lääkärit kertovat yleensä aika niukasti.

Olen ajatellut, että ehkä he siksi puhuvat vähän, koska heidän sanansa on juridisesti sitovaa.

Kysyminen kannattaa siitä huolimatta aina, tyhmät kysymykset ovat parhaita, siksi niitä ei edes ole.

ITKUISUUS KUULUU DYSTONIAAN

Eräs neurologi väitti potilaalleen, ettei tämän sairauden oireisiin kuulu itkuisuus.

Oli kyllä mielestäni merkillinen neurologi? Miten niin ei kuulu itkuisuus.

Ihmisyyteen yleensäkin kuuluvat tunteet, naurut ja itkut.

Dystoniaa sairastavat ovat usein herkkiä.

KYYNELEET TULEVAT SILMIIN

On ihan normaalia, että dystoniaa sairastavan ja taudin herkistämä mieli purkaa taakkaansa itkemällä.

Niin minäkin aina selviän rankoista hetkistä.

Tosin osaan itkeä vain pakon edessä syvää parantavaa itkua.

Lukiessani tukiryhmässäni ihmisten viestejä, tulevat kuitenkin tämän tästä kyynelet silmiini.


DYSTONIAAN KUULUU USEIN HERKKYYS

Olen huomannut, että tähän sairauteen liittyy meillä monilla herkkyys.

Kannattaa jättää omaan arvoonsa sellaiset kommentit joissa herkkyyttä vähätellään.

Voi olla, että siinä on kyse jostain lääkärin henkilökohtaisesta kyvyttömyydestä tunteiden ymmärtämisessä.

TUNNEÄLY ON MYÖS TÄRKEÄ

Kenties lääkärin koulutus voi painottua niin paljon matemaattiseen puoleen, että empatian ja tunneälyn puuttuminen jää huomioimatta.

Sääli, sillä moni sairaus voi lähteä sitä kautta liikkeelle.

SISÄISET VOIKUKAT

Turha nöyristely on kylvetty ja kasvaa meissä kuitenkin sisäisesti kuin voikukat pihalla.

Aina ne vain on ensin kitkettävä ja joka kerta ne kasvavat uudelleen.

SYDÄMEN SISU

Puolensa pitäminen on luvallista, mutta sittenkin huomaa usein olevansa samassa tilanteessa.

Sydämestä pitäisi löytää se sisu, joka uskaltaa vaatia tilanteen niin vaatiessa.

OIKEA ASENNE

Ihailen aina sitä asennetta, joka monilta meistä on yritetty ja pyritään nujertamaan.

Asenne puolustaa itseään, läheistään tai tärkeää asiaa.

Asenne, joka herää lopulta, nousee ja voittaa kylmän ja tylyn virkakoneiston.

PAKON EDESSÄ SE LÖYTYY

Useinhan siinä esteenä lopulta on vain yksi  ihminen, joka haluaa vain päteä ja hallita.

Aivan liian usein narsistinen ihminen.

Asenne on kyllä meissä, mutta joskus se löytyy vasta pakon edessä.




perjantai 13. kesäkuuta 2014

KOHTI NELJÄTTÄ PIIKKIÄ

POTILAS ON MATKALAUKKU SAIRAALAN HIHNALLA

Meilahdessa ollaan kotona. Hoitaja vastaa puhelimeen parin hälytyksen jälkeen.

Esittelen itseni ja kerron saaneeni kutsun botuliinipiikeille Meilahteen koska Lohjan sairaala ei anna pistosaikoja kesäkuulle.

Sanoin haluavani kysyä pari kysymystä koskien pistoksia. Hoitaja naurahtaa, että kyllä voi kysyä jos hän vain osaa vastata. Sanon ajatelleenikin niin.

ELEKTRONEUROMYOGRAFIA

Kerron, että minua on pistetty sairastamani servikaalisen dystonian vuoksi Lohjan sairaalan neurologisella poliklinikalla nyt kolme kertaa ja teho on ollut vain lievästi auttava.

Lohjalla ei ole käytetty pistoksiin ENMG-laitetta dystonisten lihasten etsimiseen, joten kysyn käytetäänkö heillä sitä. Hoitaja sanoo heillä olevan kyllä sellaisen pienen laitteen.

Hän kertoo olevansa mukana pistoksissa ja voivansa ottaa sen mukaan. Pistävän lääkärin kanssa voin neuvotella itse sen käytöstä.

MEIKUSSA KÄYTETÄÄN XEOMINIA

Kysyn seuraavaksi botuliinitoksiinista ja siitä mitä ainetta Meilahdessa dystonian hoitoon käytetään.

Hoitaja kertoo, että Xeomin on heillä käytössä ja valmiiksi sekoitettuna liuoksena.

Kysyn vielä onko käytössä muita vaihtoehtoja joita voisi kokeilla jos teho vaikka on kiinni lääkkeestä.


HALVIN ON SUOTAVIN

Olen lukenut dystoniaa sairastavien kokemuksista, että toisilla eri lääkeaineet toimivat paremmin.

Hoitaja sanoo, että heillä käytetään Xeominia, joka on valmiiksi liuotettu.

Sanon, että tilanne on ilmeisesti liikkumaton tässä asiassa.

Hoitaja sanoo, että Xeominia käytetään.

Hän väittää vielä mielestäni virheellisesti, että Xeomin on tunnetuin botuliineista.

Totean, että halvin niistä.

Hän sanoo sen olevan suotavaakin, koska kyseessä on kallis aine. Sanon siihen, että luonnollisesti.

PISTÄKÖÖT ITSEENSÄ

Puhelu menee kuten odotinkin. Voin vain olla tyytyväinen, että minua vielä hoidetaan näillä kalliilla aineilla.

Olen toisen sairaalan ylijäämäpotilas, joka hoidetaan nopeasti ylitöinä.

Mietin, että jos teho on ollut kolmen pistokerran jälkeen vain lievä, eikä asia tunnu kiinnostavan hoitojen antajia, niin kannattaako niitä kalliita myrkkyjä pumpata edes minuun.

Jos pistäisivät vaikka itseensä ne botuliinit.

Saattavat tietysti pistääkin.

MEILLÄ TEHDÄÄN NÄIN

Halusin kuitenkin soittaa Meilahteen vaikka tiesinkin, että puhelu on kuin puoluetoimistoon soitto. No comments ja meillä tehdään näin.

Luonnollisesti olisi helppo mennä jos piikeistä olisi ollut selkeää apua.

Nyt kun apu on ollut vain lievää ja hoito näyttää olevan Lohjalla ja Meilahdessa yhtä jäykkää ja liikkumatonta.

Molemmissa nopeaa piikki ja kotiin linjaa, niin meno pelottaa.

Minua hieman huolettaa botuliinin haitat.

Haittapuolista eniten huolettaa niskojen lihasheikkous.

MATKALAUKKU LIUKUHIHNALLA

Pohdin vakavasti sitä mahdollisuutta, etten ottaisi nyt piikkejä.

Ajattelen selviämistä ilman piikkejä.

En enää luota hoitoihin, ne ovat kuin liukuhihnalla matkaamista.

Olen matkalaukku Meilahden terminaalin kautta takaisin Lohjalle.

Mitään inhimillistä ei käteen hoidoista ole jäänyt. Akvaarioon sukeltaminen tuntuu varmaan samalta.

Tämä viimeisin soitto oli kuin piste, en todellakaan ole varma uskallanko mennä pistettäväksi.

Olisiko parempi kestää tämä niskojen vääntö jos kerran liikkumavaraa tai suunnitelmaa ei hoidoissa ole.

TURUN MALLI

Mielenkiintoista on se, että käytännöt ja hoidot näyttävät vaihtelevan eri paikkakunnilla yllättävän paljon.

Paras ja potilaan eniten huomioonottava hoito tuntuu olevan Turussa.

Siellä käytetään pistoksiin myös Botoxia ja pistosvälit ovat vakio kolme kuukautta.

Potilaan tilanne otetaan myös huomioon ainakin hyvää palautetta antaneiden kertomana.

POTILAAN KÄRSIMYS ON SAIRAALAN SÄÄSTÖ

Tampereen seudulla olen kuullut käytettävän myös Botoxia. On sanottu, että jos muuhun botuliiniin siirrytään, niin siitä ilmoitetaan myös potilaalle.

Tampereen seudulla tuntuu olevan Meilahteen verrattuna liikkumavaraakin koska jollekin oli ehdotettu botuliinin vaihtoa eri merkkiin.

Kokeilun jälkeen oli palattu takaisin Botoxiin.

KAUNEUS ON RAHASTUS

Monissa paikoin ollaan kuitenkin siirtymässä halvempiin Xeominiin tai Dysportiin ja osittain pidempään pistosväliin.

Pistosväli on tärkeä potilaalle, koska lääke haihtuu elimistöstä 2-3 kuukaudessa, Xeomin näistä nopeammin.

Pidempi pistosväli tarkoittaa potilaalle lisää kärsimystä ja sairaalalle lisää säästöä.

Olen myös lukenut, että Botox ei olisi kallis lääke, mutta lääketeollisuus olisi hinnoitellut sen kalliiksi.

Onhan se kauneudenhoidossa käytössä ja siitähän jotkut maksavat maltaita.

Siinä mielessä ymmärrän kyllä esimerkiksi Xeominiin siirtymisen.

LIIKKUMAVARAA PITÄISI OLLA

Muuallakin Suomea näyttää siltä, että kaikilla sairaaloilla on omat käytäntönsä.

En sitten tiedä kuka ne sanelee, mutta perinteisesti dystonia on Turussa parhaiten tunnettu sairaus.

Onhan siellä dystoniaa sairastavien keskuudessa Suomen arvostetuin neurologi.

Toisille dystoniaa sairastaville Xeomin tai Dysport toimii paremmin, toisille enemmän apua on ollut Botoxista.

Minun mielestäni aina pitäisi kuitenkin etsiä se lääke joka eniten auttaa.

Liikkumavaraa pitäisi olla ainakin aivoissa.


AMERIIKAN MALLIIN SUMEILEMATTA

Aika avuton olo näiden hoitojen edessä sairaalla on. Suomalainen julkinen terveydenhuolto vaikuttaa olevan horjuva jättiläinen, joka tuntuu romahtavan sisäänpäin.

Olemme kovaa vauhtia menossa Amerikkalaiseen “maksa niin saat hoitoa” tyyliin.

Vakuutus kattaa jos on varaa siihen. Tähän malliin ajetaan ja on jo ajettu, selkeästi ja sumeilematta.

Tällainen kuva on muodostunut, kun olen lukenut kokemuksia sairauksien hoidoista ja itse niitä käynyt läpi.

RAPPEUTUVA HYVINVOINTIVALTIO

En puhuisi kyllä enää selkeästi hoitavasta hyvinvointivaltiosta, pikemminkin raunioituvasta hyvinvointivaltiosta.

Tänä päivänä tämä on valitettava tosiasia.

Tilannetta ajetaan vain niin häikäilemättä ja valtavilla voimilla, että vasta tulevaisuudessa nähdään, mitä näinä päivinä tapahtui.

Potilas on hyttynen sairaanhoidon erämaassa ja inisee turhaan kohtaloaan.

PIIKITYSVÄLIÄ PIDENNETÄÄN

Muutamat dystoniaa sairastavat kehuvat kyllä hoitojaan ja varmasti syystäkin, mutta pahoin pelkään, että muutokset tulevat pian sinnekin.

Nyt jo monissa paikoin Suomen julkisessa sairaanhoidossa on siirrytty aikaisemman kolmen kuukauden piikitysvälistä neljään kuukauteen.

Hoitoaine on vaihtunut tai vaihtumassa lyhyemmän ajan tehoavaan halvempaan botuliiniin.

PAIKKA HOITOJEN AURINGOSSA

Potilaalla on ota tai jätä vaohtoehdot. Itse saat valita. Parempi olla sairastumatta jos on köyhä tai asuu väärällä sairaanhoitoalueella.

Toki on mahdollisuus myös kirjallisella ilmoituksella vaihtaa hoitavaa sairaalaa.

Tosiasia kuitenkin on, että sairaan ihmisen on rankkaa nousta taistelemaan paikasta hoitojen auringossa.

Varsinkin dystoniaa sairastavat ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta herkkiä jo luonteeltaankin.

Kipujen vuoksi nukutaan huonosti ja hermot voivat olla lujilla. Soita tai vaadi siinä sitten.

MONI LUOVUTTAA

Niissä tilanteissa asioiden hoito tylyissä virkakoneistoissa, kyynisten ammattivastaajien edessä on joskus ylivoimaisten ponnistusten takana.

Moni luovuttaa numeroksi tilastoihin ja otsikoksi iltapäivälehtiin. Kukaan ei heitä sairaalakoneistossa kaipaa. Kukaan ei heitä tuotannossa tarvitse. Kukaan ei heidän asioitaan aja.

Vain omaiset kaipaavat rakkaitaan.

UUPUNEET OMAISET

Kuulin äskettäin järkyttävän tiedon, että näinä päivinä haudataan paljon ihmisiä, jotka ovat menehtyneet hoitovirheiden takia.

Omaiset ovat niin uupuneita, etteivät jaksa lähteä ajamaan asioita potilasasiamiehelle tai muuten.


VASTUUNKANTAJAT KATOAVAT

Suuret sairaalakoneistot ovat suojanneet itsensä ja rapautuvan julkisen sairaanhoidon virheitä haudataan hiljaisuudessa.

Kuka kantaa vastuun? Luultavasti lentokoneet!

Vastuunpakoilijoita lentokentillä riittää ja hurvittelulomalla hoitovirheet voi skipata kurkusta alas.

Omaiset ovat menettäneet rakkaansa hoitovirheen vuoksi.

On selvää, ettei moni jaksa enää valittaa, eihän kuollut palaa valittamalla eloon.

KUKKAKIMPPU HAUDALLE HOITOVIRHEESTÄ

Hoitovirheen tehnyt lääkäri jatkaa huokaisten toimintaansa ja kierre pahenee. Miksi näitä ei tutkita ilman omaisten toimia.

Ehkä joku on laskenutkin, että omaisten on äärettömän raskasta tehdä kantelu hoitovirheestä.

Eräs sairaala kuittasi hoitovirheensä pienellä rahasummalla ja pahoittelulla.

Saihan niillä sureva omainen kukkakimpun haudalle.

ONKO SUOMI SIVISTYSVALTIO?

Kuulin kerran tositarinan eräästä hoitovirheestä, joka johti potilaan ja samalla rakkaan elämänkumppanin kuolemaan.

Siitä tapauksesta ei tietääkseni koskaan tehty valitusta, vaikka koko tapahtumaketju hakee vertaistaan monessa muussakin sivistyneessä maassa.

Tämäkin tapaus asettaa uuteen valoon ajatuksen Suomesta sivistysvaltiona.

Kirjoitin tapauksesta myös blogin “Juhlakorut”.



JUHLAKORUT


ELÄMÄN KELLO EI ODOTA

Kohtaus tulee autossa, yllättää juuri kun hänen piti ajaa juhlista pois. Hän on se vahvempi osapuoli, pariskunnan selkäranka, moottori joka pitää elämän rytmissä.

Tänään oli juhlat ja korut, kaikki kauniit korut ovat hänen yllään kauniisti kotona, peilin edessä aseteltuina.

Hän vilkaisee vielä taustapeiliin, kohentaa jotain ja asettaa avaimen virtalukkoon. Mies istuu viereen ja huokaisee. Katselee eteensä, pimeään iltaan ja odottaa lähtöä. On tottunut odottamaan. Odottaa että vaimo vie eteenpäin.

Vie niinkuin aina. Kauppaan, kylään, kävelylle, on elämän virta hänelle.

ELÄMÄ ON HAURAS

Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Vaimo ei pysty käynnistämään autoa. Sairauskohtaus. Mies tajuaa lopulta.

Hän palaa kyläpaikkaan ja kohta ambulanssi vie vaimon terveyskeskukseen. Lääkäri tutkii potilaan ja tekee kohtalokkaan virheen. Virheen joka tulee maksamaan naisen hengen. Virheen, joka vie elämän virran mieheltä ja murskaa yhden pienen, mutta pienelle ihmiselle ainoan elämän.

Elämän, joka vielä aamulla sykki elinvoimaisena ja ehjänä, mutta joka lopulta oli hauraampi kuin ohi mennen huitaistu hämähäkinseitti.

Päivystävä lääkäri päättää naisen tutkittuaan, että odotetaan ja seurataan tilannetta. Katsotaan jos kohtaus menisi ohi. Ei lähetetetä vielä jatkotutkimuksiin.

Viisi tuntia mies odottaa. Omaiset odottavat. Odotushuoneen kello ei odota.

LIIAN MYÖHÄÄN

Lopulta lääkäri alkaa ehkä ymmärtää tilanteen vakavuuden. Lopulta hän tekee päätöksen. Lopulta potilas lähetetään jatkotutkimuksiin.

Ei kuitenkaan vielä yliopistolliseen sairaalaan vaan lähempänä sijaitsevaan suurempaan sairaalaan kuvauksiin.

Siellä tilanne saadaan selville ja matka yliopistolliseen sairaalaan alkaa. Matkan aikana potilas menettää tajuntansa ja perillä hänet siirretään heti leikkaussaliin.

Juhlat on juhlittu ja korut, ne kauniit juhlakorut on riisuttu jossain välillä. Lopullisesti riisuttu.

Hänet leikataan ja omaiset jäävät jännittyneinä odottamaan. Hän saa sairaalabakteerin, mutta sitä ei omaisille kerrota. Asia selviää heille vasta myöhemmin papereista. Häntä ei eristetä mitenkään kun omaiset käyvät katsomassa. Lääkäriä omaiset eivät tapaa.

VAHVEMPI OSAPUOLI

Liian myöhään suoritettu leikkaus ei enää pelasta.
Sairaanhoitojärjestelmä jauhaa omaan tahtiinsa. Pienen ihmisen osa on jauhautua siinä koneistossa.

Mies palaa tyhjään kotiin. Kotiin jota yhdessä hoidettiin, kotiin jonka piha oli pariskunnan ylpeys, kotiin jonka sisällä vaimon läsnäolo on niin voimakas, ettei mies vielä pysty jäämään sinne.

Onneksi omaiset voivat ottaa miehen luokseen toipumaan. Hän jää miettimään elämän arvaamattomuutta.

Vaimo oli aina se vahvempi osapuoli. Oli niin monta kertaa puhuttu, että hän on se joka ensin lähtee. Ja nyt hän on se joka jäi.

HOITOVIRHE

Vaimon vaatteet palautetaan sairaalasta, mutta lähes kaikki korut puuttuvat. Korut ovat kadonneet jossain vaiheessa, ne on ehkä varastettu tai hukattu.

Mies käy myöhemmin lääkärillä keskustelemassa. Tämä on kokenut, vanhempi lääkäri, joka toteaa että on tehty hoitovirhe.

Potilas olisi pitänyt lähettää heti leikkaukseen. Parhaassa tapauksessa hän olisi silloin selvinnyt kohtauksesta. Lääkäri kehoittaa tekemään valituksen potilasasiamiehelle.

Mies ei jaksa. Hän on yksin.