keskiviikko 7. toukokuuta 2014

KOSKEN KORVALLA

VIRRAN VARRELLA ASIAT ASETTUVAT PAIKOILLEEN

Juoksin eilen reilun puolimaratonin kevyesti hölkäten. Nautin joka askeleesta alusta lähtien. En pysty pitämään päätäni suorassa kuin hetkittäin, mutta olen jo tottunut siihen.

Juoksen pää lähes vasemmalle kääntyneenä ja katson tietä eteenpäin toisella silmällä. Hyvin siinä pysyy tiellä ja samalla tulee tarkkailtua luontoa paremmin.

Huomaan useammin linnut puiden lehvistöissä ja muut liikkeet tien varrella tai joella. Ainoastaan talvella, kun juoksin pimeässä otsalampun avulla oli vaikeampaa, mutta opin nopeasti siihenkin hyvän keinon ja käänsin otsalampun oikealle ohimolle.

Kysymys on usein asenteesta. Tahto ratkaisee. Ihminen pystyy niin paljoon kun tahtoo. Muistan aina erään voimakastahtoisen mummon, joka liikkui rollaattorillaan vauhdikkaasti.

ROLLAATTORILLA KIITÄVÄ MUMMO

Lähdin kerran lenkille ja kuulin takaani rullien ropinaa. Ajattelin, että joku on tulossa rullaluistimilla ohi ja siirryin hieman sivummalle.

Mummo kiisi rollaattorillaan ohitseni huivi hulmuten ja näytti nauttivan vauhdista. Katsoin menoa ihaillen.

Hän on jo poistunut tästä elämästä, mutta yhä näen mielessäni hänen hymynsä ja harmaat hiukset, jotka vauhdissa liehuivat tuulessa. Hän osasi nauttia hetkestä ja mahdollisuudesta.

FINLANDIA-HYMNI

Mietin tuota asennetta tänä aamuna, kun kuuntelin netistä Kalevi Kiviniemen komean urkusoolon Finlandia-hymnistä. Ystäväni oli jakanut tuon linkin Facebook-sivuillaan YouTube-videoon.

Kylmät väreet kävivät lävitseni, kun kuuntelin tuon urkusoolon. Näin silmissäni eilisen lenkkini varrelta kynnetyt pellot, siintävän järven ja poutapilvet taivaalla.

Näin urheuden ja sitkeyden, joka ihmisissä asuu. Näin tuon mummon kiitämässä rollaattorillaan elämästään ja hetkestään nauttien.

Näin kuin väläyksenä asenteen, joka voi muuttaa ihmisen. On vain uskallettava olla olemassa. Kaikki tarvittava annetaan, kun on oikea asenne.

NAUTIN MATKASTA EN VAUHDISTA

Juoksin eilen myös itseni vapaaksi, pääsin karkuun ja sain kiinni, sitä juoksu parhaimmillaan on. Keskittymistä, joka jättää kaiken ulkopuolelleen ja saattaa sisään vain tarvittavan.

Energia on käytettävä oikein, että jaksaisi. On hiljennettävä vauhtia että jaksaisi pidemmälle. En enää juokse vauhtia, juoksen matkaa.

En pyri parantamaan ennätyksiäni, pyrin nauttimaan matkasta. Ohi ovat ne ajat, kun yritin juosta niin kovaa kuin pystyin. En pystynytkään, mutta yritin. Nyt vain juoksen ja nautin siitä.

VÄSTÄRÄKIT JA NÄRHI

Näen paljon matkani aikana ja otan kuvia aina välillä. Linnuista en edes yritä ottaa kuvia. Niillä on veikeä tapa kiusoitella. Tulevat lähelle ja katsovat maasta tai oksalta, mutta jos kaivan kameran esiin ovat jo pois.

Västäräkit ovat rohkeita. Juoksevat välillä ojan pientareella ja tulevat lähes viereen, pyrähtävät sitten pensaikkoon. Suojelevat varmaan jo valmiiksi pesiään.

Närhi näyttäytyy taas. Lähes joka lenkillä se on tullut katsomaan juoksuani. Aina se paljastaa itsensä mielellään pörhistelemällä, mutta jää johonkin varjoisaan paikkaan sitten katselemaan.

Otin kerran siitä kuvan, mutta siihen jäi vain tumma varjo. Ovela ja utelias lintu on tuo kaunis närhi.

KALASTAJA JA HOLVISILTA

Jokivarressa istuu kalastaja. Hän virittelee vapaansa ja siima kiiltelee auringossa. Tervehdin ja kysyn onko kalaa tullut. Kuvaan samalla läheistä siltaa.

Ihailen sen kauniita holvikaaria. Mietin samalla, että kalastajassa oli jotain tuttua, en kuitenkaan kehtaa kysyä ja juoksen eteenpäin, olen vasta lähestymässä puoliväliä ja taukopaikkaani kosken korvalla.

KESÄLEIRI VUOSIEN TAKAA

Muistan samalla erään kesäleirin vuosia sitten. Muistan erään häirikön siellä. Nuoren kaverin, joka halusi huomiota kaikin keinoin. Parhaiten sitä saa tietysti esiintymällä kovaäänisesti ja häiriköiden kesken tilaisuuksien.

Tuo nuori leiriläinen oli todella mukava ja ystävällinen muuten, mutta ohjelmatilaisuudet hän yritti aina käyttäytymisellään pilata. Huomion tarve oli niin voimakas ja halu olla jotain toisten leirin poikien edessä.



KYYNELEET VIRTASIVAT HÄNEN KASVOILLAAN

Hänen käyttäytymisensä kävi niin rasittavaksi ja toisia leiriläisiä häiritseväksi, että hänet päätettiin poistaa kesken leirin. Ratkaisevaksi tuli eräs ohjelmatilaisuus, jonka hän pilasi kokonaan häiriköinnillään.

Häntä pyydettiin keräämään tavaransa ja sovimme, että soitamme hänen kotiinsa noutoa varten. Nuorukainen lähti salista pakkaamaan ja tuli noin tunnin kuluttua takaisin.

Kyyneleet virtasivat hänen kasvoillaan kun hän tuli pyytämään anteeksi ja hyvästelemään. Siinä hetkessä tuo poistaminen peruttiin ja hän oli koko loppuleirin rauhallinen. Minkäänlaista häiriötä hänestä ei enää ollut.

KOLLIEN TURNAJAISET

Muistoni eräältä kesäleiriltä jolla olin vuosia sitten ohjaajana mukana katkeavat kun näen pellon laidassa kaksi kollia. Kissat ovat sänkipellolla kuin turnajaisissa.

Noin viiden metrin välimatka näyttää tarkkaan mitatulta ja kollien tuijotus enteilee taistelua. Varmaankin alueen kuninkuus on kyseessä.

Tiedän kuinka rajuja kollien taistelut voivat olla. Olen kuullut hirveät moukumiset, kun hävinnyt kolli on hädissään ulvahdellut ja syöksynyt karkuun kuin lentämällä. Voittaja on yleensä löntystellyt lanteet letkahdellen hitaan merkitsevästi pihojen halki.

KOLLIEN UHOAVA TUIJOTUS

Nyt pysähdyn ja kaivan kameran esiin. Odotan kunnon kissatappelua, mutta turhaan. Tuijotus keskittyy nyt minuun. Isompi kolleista, varmaan alueen kuningas katselee ojan yli minuun ja toinen joka vaikuttaa haastajalta jatkaa tuijotustaan.

Uho on käsinkosketeltavaa. Isompi kolli näyttää rennon huolettomalta. Pienempi haastaja jännittyneeltä ja hieman aralta.

Haastajan osa on horjuttaa tuijotuksella valtaa pitävän mestarin itseluottamusta, mutta nyt se vaikuttaa epäonnistuneelta yritykseltä, niin rauhalliselta isompi kolli vaikuttaa.

ISTUN TAUOLLA KOSKEN KORVALLA

Juoksen eteenpäin ja tulen kosken korvalle. Istun taukopaikalleni ja pohdin siinä elämää, samalla kun tankkaan vyölaukusta proteiinijuomaa.

Koski kuohuu vastustamatta eteenpäin ja vie ajatukseni elämän kuohuihin. Ajattelen niitä kolleja ja tarkkaa etäisyyttä, joka niiden välillä oli, reviirirajaa.

KOIRATKIN HAUKKUVAT PELÄTESSÄÄN

Mieleeni tulee tarina, jonka eräs saarnamies kertoi kerran minulle automatkalla. Hän oli ollut pitämässä hengellistä tilaisuutta vankilassa pienen lauluryhmän mukana.

Vangit olivat häiriköineet tilaisuutta huuteluilla ja letkautuksilla. Saarnamies oli kuunnellut huuteluja taustalta. Hänen vuoronsa pitää puhe tuli tilaisuuden lopulla.

Kyllästyneenä vankien huuteluun hän oli ensimmäisenä tokaissut huomanneensa, että rakkikoiratkin haukkuvat silloin kun ne pelkäävät.

TUOLEILLE ON RAUHALLISTA PUHUA

Vangit olivat samantien pompanneet ylös ja kävelleet ulos salista saarnamiestä hulluksi huudellen.

Sanoin saarnamiehelle, että sait ainakin rauhassa puhua. Hän totesi, että niin sain, mutta ei ollut enää muita kuulijoita, kuin uskovien lauluryhmä selän takana.

ASIAT ASETTUVAT PAIKOILLEEN

Jatkan juoksua ja otan kuulokkeet pois. Virralla kuuntelen kohinaa ja lintujen laulua. Täällä olen usein löytänyt sisäisen rauhan ja levon juostessani.

Asiat asettuvat omaan painoonsa ja moni turha murhe löytää oman sijansa sivummalla. Mikä on tärkeää, se nousee esiin.

ROSKAT EIVÄT OLE VIRTA

Virrassa näen usein jotain roskia ja jätettä. Ne ovat jääneet jonkun kulkijan heittäminä tai kulkeutuneet tulvavirran mukana.

Ajattelen, että näin se elämässäkin usein menee. Virta juoksee, elämä kulkee ja turhat asiat ovat turhia. Kyllä ne siinä elämän virrassa ovat, mutta ne eivät ole se virta, se kannattaa aina muistaa.

Elämä on enemmän. Elämä on suurempi, kuin ne asiat, jotka se tuo mukanaan. Antaa niiden koettujen olla siinä omalla matkallaan.

ELÄMÄ VIRTAA

Antaa niiden rosoisten, naulaisten lautojen painua sinne pohjaan ja kadota vähitellen unohduksen pohjamutiin.

Elämän virta kulkee ja on enemmän. Juoksen virralta ja nousen mäkeä ylös tien laitaan. Jatkan siitä pyörätietä eteenpäin.

Taivas tummenee ja muutama lumihiutale leijailee vasten tummanvihreää kuusimetsää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti