lauantai 24. toukokuuta 2014

KOKEMUKSIA OMAISHOIDOSTA

ÄITINI ALZHEIMER-OIREET PUHKESIVAT ENSIMMÄISENÄ YÖNÄ


Kello on varttia vaille viisi aamulla, Kemijärven linja-autoasemalla on hiljaista. Vettä tihuuttaa ja valvontakamerat katselevat kysyvinä.

Viikko omaishoitajana on takanani. Mielenkiintoinen ja monella tavalla opettava viikko. Näin viikon aikana paljon ja kuulin vielä enemmän.

Pysähdyin pohtimaan ihmisen matkaa, lähtöasemaa ja vääjäämätöntä saapumista päätepysäkille.

Minne siitä matka jatkuu on arvoitus, mutta jonkun palasen tuosta elämän arvoituksesta löysin viikon aikana.

BUSSIMATKA ROVANIEMELLE

Kleinbussi saapuu umpiperäkärry perässään ja nitkahtaa linja-autoaseman eteen. Kuljettaja kurottaa avaamaan oven ja sanoo huomenen.

Maksan seitsemäntoista euroa matkasta Rovaniemelle ja vaihdamme muutaman sanan sateesta. Olen ainoa matkustaja autossa, joten saan rauhassa valita istumapaikkani.

Otan paikan keskivaiheilta, siitä mistä voi katsella vasemmalle, koska sinne pää joka tapauksessa taipuu.

ENSIMMÄINEN YÖ

Vettä valuu ikkunaa pitkin kuin suuria kyyneleitä. Minullakin on vähän itkuinen olo ja haikea tunnelma.

Olen kokenut ja nähnyt viikon aikana niin paljon, että kokonaisuuden muodostumiseen menee aikaa.

Ensimmäinen yö kotona, alzheimerin tautia sairastavan äitini omaishoitajana oli shokki, josta en ole toipunut vielä.

OMAISHOITAJAN RAPORTTI

Sulattelen ja muotoilen sitä mielessäni varmasti vielä pitkään. Pystyn vastaanottamaan tuon kokemuksen ja sen yön kaoottiset vaiheet vain pieninä annoksina.

Minusta ei ole siihen, että annetaan asioiden olla ja unohdetaan. Minä yritän muistaa mitä omalle muistisairaalle äidilleni tapahtui sinä yönä.

Yritän myös muistaa mitä kaikkea tapahtui ja kuulin tuon viikon aikana. Tämä on minun raporttini viikosta omaishoitajana.

ASEMAMIEHEN POIKA

Kirjoitan tätä Rovaniemen aseman odotushuoneessa. Helsinkiin menevä InterCity juna lähtee kahden tunnin kuluttua, joten minulla on hyvin aikaa.

Korkeilla puutuoleilla on helppo istua. Tuolien malli sopii sairastamaani servikaaliseen dystoniaan hyvin ja olen lähes oireeton.

Aina välillä ohi kävelee kovaäänisesti puhuvia VR:n työntekijöitä värikkäissä huomioasuissaan, muuten on hiljaista.

Tämä on tuttu ja mukava paikka minulle kirjoittaa, olenhan asemamiehen poika. Olen asunut elämäni ensimmäiset vuodet veturitallin takana, kääntösilta takapihallani.

VESI VALUU NOROINA IKKUNASTA

Matka Kemijärveltä Rovaniemelle kestää vajaa puolitoista tuntia. Misissä kyytiin nousee nainen ja vähän ajan kuluttua mies.

Meidät kolme asiakasta kuljettaja vie läpi soiden reunustaman tien ja harvenevien lumitäplien värittämien karujen aapojen Rovaniemelle. Vesi valuu ikkunasta koko matkan ajan.

Vesinorot lasissa vievät ajatukseni viikkooni omaishoitajana. Ne itkevät minun puolestani, sillä omat kyyneleeni, omat tunteeni ovat säilöttynä syvemmällä, en ole uskaltanut avata niille vielä ovea.


LIIKAA MUUTOKSIA

Mietin äitiäni ja ensimmäistä yötä, syitä siihen mikä käynnisti niin voimakkaan alzheimer-taudin oireet hänessä.

Kuulin, että vastaavia kohtauksia oli ollut aikaisemminkin, mutta ne olivat olleet lyhyempiä. Nyt ilmeisesti suuria tekijöitä olivat muutokset, joita tuli sarjana liian monta yhdellä kertaa.

Isäpuoleni, joka on varsinainen omaishoitaja joutui polvileikkauksen vuoksi sairaalaan ja siskoni tuli ensimmäiseksi viikoksi hoitamaan äitiä.

Eräänä yönä hän oli herännyt siihen, että äitimme sai sairauskohtauksen. Säikähdys yllättävässä tilanteessa oli niin voimakas, että edes 112-numero ei ollut ensin tullut siskoni mieleen.

Ambulanssin saavuttua paikalle äitini oli viety sairaalaan. Terveyskeskuslääkäri oli ollut sitä mieltä, että erästä lääkettä, jota äitini on käyttänyt vuosikymmeniä kipuihin tulisi vähentää.


ALZHEIMER-OIREET PUHKESIVAT

Minä tulin vastaamaan hoidosta, juuri kun vieroitusoireet alkoivat. Omaishoitajan vaihtuminen ja voimakkaan lääkkeen aiheuttamat vieroitusoireet aiheuttivat sen, että alzheimer-taudin oireet puhkesivat yhden yön ajaksi hyvin rajulla tavalla.

Niin rajulla, että minun on vaikea sitä käsittää, vaikea sisäistää kuinka oma rakas äitini nopeasti muuttui täysin vieraaksi, ei tunnistanut minua ja nimitteli kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Veljeni, joka on luonteeltaan erilainen, suhtautui tapahtumaan enemmänkin huumorilla ja häntä nimittelyt suurimmalta osin huvittivat.

Hän kertoi kohdanneensa työnsä vuoksi niin vaikeita asioita, että osasi suhteuttaa niihin myös äitimme käyttäytymisen sairauskohtauksen aikana.

VIIMEINEN ILTA KOTONA

Omaishoitaja isäpuoleni oli päässyt sairaalasta kotihoitoon ja pystyi liikkumaan kyynärsauvoilla sisällä.

Minun oli määrä lähteä aamulla seuraavaan majapaikkaan tapaamaan vielä ennen etelään paluuta vaimoni vanhempia.

Halusin nähdä heitäkin, koska myös anoppini sairastaa muistisairautta. Hänellä on dementia ja heillä omaishoitajana arvokasta työtä tekee appeni.

Veljeni soitti Rovaniemeltä ja kertoi päässeensä juuri kokouksesta, hän halusi tulla yöksi Kemijärvelle työtehtävien vuoksi.

Saunoimme viimeisenä iltana ja söimme iltapalan. Äitini ja isäpuoleni menivät jo varhain sänkyyn. Minä katselin hetken televisiosta vaaliväittelyä ja siirryin uutisten jälkeen lueskelemaan vuoteeseen.

ISÄN HAUDALLA

Aamulla kävimme veljeni kanssa yhdessä isän haudalla, siivosimme sen talven havuista, kynttilöistä ja muusta roskasta. Haravoimme haudan vielä ja lähdimme, veljelläni oli jo kiire töihin.

Löysin isän haudalta särkyneen savikoristeen palasen, joka oli enkelin kasvojen puolikas.

Ajattelin, että jotain on mennyt elämässä rikki, enkä saa enää sitä korjattua. Otin palasesta kuvan ja asetin sen isän haudan reunaa vasten.

Sanoin lähtiessä veljelleni , että vastahan me olimme asemaperällä pikkupoikia ja isämme oli asemamies. Kävelimme autoon ja suuntasimme kotiin.

REPPU JA REISSUMIES

Hyvästelin äidin ja isäpuoleni, jotka lepäilivät sängyllä. Halasin äidin lujasti syliini ja niin lähdin.

Nostin repun selkään ja lähdin kävelemään alas mäkeä. Naapurit, jotka silloin ensimmäisenä yönä kävivät meillä olivat pihatöissä.

Juttelimme siinä hetken, hyvästelimme ja lähdin reppu tukevasti selässä keikkuen kohti keskustaa.

TARINATAAKKA

Olin vielä vuorokauden vaimoni vanhempien kotona ja kuulin heidän muistojaan, jotka painan mieleeni. Appeni on asunut koko elämänsä ajan tässä samassa paikassa.

Hänellä on lukematon määrä erikoisia ja mielenkiintoisia muistoja värikkäistä ihmisistä ajoilta joita ei enää ole. Tarinankerääjän taakka kasvaa. 

NAUTIN JUNAMATKASTA

Rovaniemen aseman odotushuone on täyttynyt puoli yhdeksään mennessä. Nostan repun selkään ja kävelen ulos.

Junani on jo ykkösraiteella, joten kävelen  vaunulle ja etsin paikkani. Puhelimesta haen mobiililipun valmiiksi ja etsin mukavan asennon. Nautin junamatkasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti