lauantai 3. toukokuuta 2014

ELÄMÄN KOURA

ELÄMÄN PIENET ONNEN HETKET

"Poika sun polkus on sorainen ja hankala taivaltaa, eikä sun suuntasi viivoja kukaan osannut aavistaa...”.  Miksi tämä tie on niin hankala ja sorainen, mietin laulun sanoja juostessani.

Miksi on turha kysymys. Vastaus on tie, jota on vain kuljettava. Mentävä eteenpäin halusi tai ei. Mieletön reitti elämän halki, joka etsii mieltä elämään. Mikä tarkoitus tällä kaikella on?

Tarmokkaat ja voimakkaat luonteet löytävät tarkoituksen tekemisestä, jatkuvasta tehtävästä toiseen siirtymisestä. He siirtyvät aina uuteen ja yrittävät unohtaa, että pakenevat vanhaa.

Heille elämä on tekemisten puntarissa mitattu suoritus. Eräänä päivänä hekin kuitenkin punnertavat unohduksen käytävillä.

IHMINEN PETTÄÄ

Mistä löytyy mieli tämän kaiken keskellä. Tahto jatkaa matkaa, kun kaikkialla on vain torjumista. Olisiko parempi poistua?

Moni tekee sen valinnan. Useimmille se on pakkovalinta. Voimat vain loppuvat. Uupuva ihminen vain sammuu, ponnistelut heikkenevät ja taakkojen paino, ankara sisäinen tuska on liian suuri.

Mikä saa jaksamaan, kun näkee mikä tämä maailma on. Mikä ihminen on, kun häneen lähemmin tutustuu. Keneen voi luottaa, kun näkee, että ihmisellä on vahva taipumus pettää.




AIVAN SAMA

Ihminen etsii aina lopulta omaa etuaan. Haluaa ajaa omaa asiaansa tai niiden asiaa, jotka ovat samaa mieltä kuin hän. Ryhmän etu on oma etu.

Mistä saa voiman, kun kaiken tämän näkee, kun huomaa, ettei kukaan oikeastaan välitä. Lopulta on niin, että pohjimmiltaan useimmille on aivan sama miten toisen käy.

Aivan sama, ellei tämä ole läheinen. Aivan sama, kunhan hänen oma asiaansa ajetaan. Aivan sama, kunhan omat asiat ovat hyvin.

ELÄMÄN KOURA

Ihminen herää usein vasta sitten, kun omalle kohdalle sattuu, kun oikein elämä kouraisee. Tulee huutomerkki kesken tasaisten päivien ja muuttuu ajan oloon kysymysmerkiksi. Siinä vaiheessa neuvojia riittää ja viisaita sanojia.

Eletään päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan. Autoa ei ajeta peruutuspeilistä. Menneet on menneitä, koeta unohtaa ja ajattele eteenpäin.

Vesilasi on vielä puolillaan. Nauti loppumatkasta. Aloita alusta. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Lauseita riittää ja lisää keksitään.

ANNA MENNÄ

Eräs ystävä totesi kerran, että mietin liikaa menneitä, jään kiinni tapahtuneisiin asioihin ja pohdiskelen niitä.

Hänen mielestään ne pitäisi vain jättää taakseen. Antaa olla ja mennä. Elää eteenpäin ja mennä kohti uusia kokemuksia.

Hänen mielestään elämästä juuri sillä tavoin tulee taakka, raskas ja hankala kantaa. Pitäisi osata jättää ja unohtaa, mennä eteenpäin vain. En voi kiistää hänen sanojaan. Hänen puheissaan on kyllä paljon perää.

KUKASTA KUKKAAN

Ihailen hänen kykyään tehdä niin. Olen nähnyt hänen pystyvän siihen. Lentävän kuin perhonen kukasta kukkaan. Aina jossain uusi avautuu, kun entinen lakastuu.

Kieltämättä se on eräs tapa elää ja nauttia siitä mitä vastaan tulee. Tapa, joka minulle ei ole koskaan sopinut.

Minä haluan nähdä jotain muuta. Haluan nähdä, miksi näin tapahtui ja kukka lakastui. Haluan olla siinä vierellä ja elää ne hetket. Kerätä niistä oman matkani tienviitat. Soraisen polkuni mutkat avautuvat vasta niiden kautta.

AKTIIVINEN UNOHTAJA

Miksi pohtia menneitä ja usein kipeitä kokemuksia? Uusia tulee joka hetki. Joka hetki tapahtuu jotain. Olisiko viisaampaa tarttua vain niihin ja antaa mennä.

Antaa elämän tuulien kuljettaa ja nauttia näistä hetkistä, onnen hetkistä joita eteen tulee. Voiko unohtaa ennen kuin kaikki muutenkin katoaa.

Onko mahdollista opetella jo nyt aktiiviseksi unohtajaksi?

RAUNIOT SAVUAVAT TAKANA

Onneksi elämä on niin monella tavalla rikasta. Myös muistojen vaalijat saavat täällä vaeltaa vaikka hetkessä eläminen on muotia. On trendikästä tarttua hetkeen ja kiitää kokemuksesta toiseen.

Minulle se on vieras tapa elää, mutta en kiellä sen viehätystä. Kaikki vain näyttää hajoavan sillä tavoin.

Kaikki kaatuu ja romahtaa, mutta tietysti edessäpäin on aina jotain kiinnostavaa. Ymmärrän miksi he eivät halua katsoa taakseen.

Savuavat rauniot ja kaatuneet kulissit ovat liian karua katsottavaa. On helpompi mennä eteenpäin, kun takana on vain raunioita.

ITSENSÄ NÄKEE TOISESSA

Oman elämän näkee parhaiten toisessa ihmisessä. Itseään voi pettää, mutta toisille on yleensä armoton. Siinä on hyvä mahdollisuus itsensä arviointiin.

Toisen ihmisen virheet on helppo nähdä. Niitä on mukava tutkia ja arvioida. Kiusallinen olo tulee, kun tajuaa arvioivansa itseään.

Näkikin itsensä siinä toisessa. Arvioi itseään ja näki rappionsa. Tajuaa, että tuollainen minä olen. Sanat ja ajatukset kimpoavatkin peilistä.

Usein toisessa ihmisessä katselee omaa eilistä. Tuollainenko minä olen. Olin jo unohtanut.

NYKYHETKESTÄ ETEENPÄIN

Mikä muuttaa elämän suunnan? Onko mahdollista muuttua jos aidosti haluaa? Entä jos ei haluakaan elää tässä hetkessä.

Entä jos haluaakin elää menneessä ja antaa ajatusten liidellä muistojen maisemissa. Onko silti tässä hetkessä?

Minä usein liitelen muistojen maisemissa ja katselen menneitä maisemia. Mielestäni siellä on vastaus, joka vie nykyhetkestä eteenpäin,  tai antaa voimaa selvitä tästä päivästä.

MUUTOS ON MAHDOLLINEN

Ne jotka hylkäävät historian, toistavat sitä tietämättään. Tekevät samat virheet aina uudelleen, ja jättävät samat rauniot aina uudelleen. Ei ihme, että ne haluaa unohtaa.

Minä haluan muistaa kunnes unohdan.

Muutos on mahdollinen. Minä uskon siihen. Tämä ei ole lopullinen tilanne. Olemme vasta matkalla ja matkan pituus on arvoitus.

YKSINÄINEN IHMINEN

Taakse katsominen kannattaa. Siellä näkee miten naivia se niinsanottujen vahvojen elämä oli. Niiden, jotka jyräsivät heikot ja keräsivät omaisuudet.

Nyt näet suuret autiotalot. Hautakivet ja hajonneet elämät. Valtavat neliöt ja yksinäisen ihmisen siellä vankina sisällä.

Hän lensi kukasta kukkaan, kunnes osui lihansyöjäkasviin.

Nyt hän ei enää lennä. Nyt hän ei enää elä hetkessä. Hän istuu hoitokodissa ja kuolaa kaulukselle. Hän on lentonsa lentänyt.

PIENET ONNEN HETKET

Olen oppinut, ettei elämässä kannata kadehtia ketään. Olen nähnyt ja kuullut riittävästi. Ihminen on liian pieni omistamaan paljon ja kärsimys kaikkien osa lopulta.

Onni on siinä mitä nopeammin sen tajuaa. Osaa iloita kahvikupista aamulla. Lievistä kivuista ja riittävistä yöunista. Vähäisestä väännöstä niskoissa ja mahdollisuudesta lähteä ulkoilemaan.

Mahdollisuudesta nähdä sinitiaisen puuhat pesäpöntöllä, palokärjen pyrähdyksen puunkylkeen ja närhipariskunnan räpistelyn lehtometsässä.

Kuulla ensimmäisen kerran satakielen livertelyä tai peipposen lurauttelua, virran kohinaa ja pysähtyä rantakiville rentukoita katsomaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti