tiistai 20. toukokuuta 2014

ÄITINI JA ALZHEIMER

RUTISTAN ÄIDIN HELLÄSTI SYLIINI

Ambulanssi viilettää junan viereistä tietä. Otan siitä kuvan, mutta en tiedä, että se on pieni enne tulevasta yöstä ja äidistäni.

Rovaniemellä herään aamulla hyvin nukkuneena veljeni luota. Ulkona pomppii jäniksiä useampiakin. Ne syövät kuulemma kaikki istutukset.

Pieni talvipoikanen viilettää pellon laitaa ja näyttää söpöltä. Juuria myöten jyrsityt istutukset kertovat toisen puolen söpöistä pupuista.

Nousen ylös ja menen alakertaan. Veljeni on valmistanut tuhdin pekoniaamiaisen, joka maistuu kahvin kera. Sää on upea. Pellot hieman kuurassa ja Ounasvaaran rinteet näkyvät ikkunasta.

SONNIHAKA JA VANKILEIRI

Äiti on viety yöllä ambulanssilla sairaalaan, veljeni kertoo. Mieleeni tulee kuva junan ohi viilettävästä ambulanssista, mutta veljeni sanoo äidin pääsevän kotiin jo tänään, kunhan hänet ensin tutkitaan.

Kiertelemme veljeni kanssa hieman ympäristössä ja hän kertoo alueen värikkäästä historiasta. Paikkaa on pidetty aikoinaan sonnihakana ja siinä lähettyvillä on sidan aikana ollut vankileiri.

Mieleeni tulee vaimoni isän tarina sodanaikaisesta vankileiristä Kemijärvellä. Hän muisteli kuinka eräs vanki karkasi tuolta leiriltä. Aamulla hänen lemmikkikaninsa, jota hän hoiti häkissä oli kadonnut. Vanki oli myöhemmin saatu kiinni ja hakattu pahoin.



KAUNIS JA KARU LAPINMAA

Ajamme päivällä Rovaniemen linja-autoasemalle ja nousen Sodankylään menevään bussiin. Ostan lipun Kemijärvelle ja istun etuosaan, niin että voin katsoa vasemmalle. Auto käy vielä mutkan asemalla ja suuntaa kohti Napapiiriä.

Tien varressa rauhallisesti ruokailevat porot, lumiläikkäiset jängät ja jääpeitteiset lampareet kertovat, että olemme Lapissa. On kauniin karua. En tarvitse muuta katsottavaa, annan silmieni levätä maisemassa.

Tulemme Kemijärvelle ja soitan siskoni hakemaan minut linja-autoasemalta. Ihmettelen Kemijärven vedenpinnan alhaisuutta. Mutarannat näkyvät ulottuvan kauas ja saarekkeita on noussut näkyviin. Kysyn kuljettajalta miksi vesi on niin matalalla.

Hän sanoo, että sillä suojellaan Rovaniemeä liialta vedentulolta. Sanon, että näin alhaalla vesi oli vain silloin kun pikkupoikana asuin Kemijärven asemaperällä.

VANHA KOLIKKO

Muistan kun silloin seikkailimme, eli meidän asemaperän poikien kielellä urskailimme laskeutuneen veden paljastamilla mutasaarekkeilla. Löysin sieltä vanhan lantin ja toin sen rantaan.

Aikuinen, joka käveli rannassa halusi vaihtaa vanhan kolikon kanssani oikeaan markkaan. Vaihdoin mieluusti ja ihmettelin, että vanhalla pinttyneellä lantilla sai oikeaa rahaa.

Siskoni tulee noutamaan minut ja ajamme kotiin. Hän kertoo tilanteen, jonka aikana joutui soittamaan ambulanssin. Hetki oli sellainen, ettei edes hätänumero ollut muistunut mieleen. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.



RUTISTAN ÄIDIN HELLÄSTI SYLIINI

Äitini on väsynyt. Rutistan hänet hellän tiukkaan syleilyyn ja äiti menee pitkäkseen. Hänellä on ankara päänsärky, joka ei meinaa hellittää millään. Siskoni vie kylmägeelin hänen otsalleen ja äiti yrittää levähtää.

Juomme siskoni kanssa kahvit ja juttelemme samalla. Meillä on hauskoja muistoja ja nauramme niille yhdessä. Miten se olikaan eilen kun kaikki tapahtui ja nyt ollaan tässä. Äitikin tulee mukaan ja istuu juttelemaan keittiöjakkaralle.

Siskoni on lähdössä iltajunalla ja neuvoo minua lukemattomissa käytännön asioissa. Pyykinpesukoneen ohjelmissa, jotka toimivat, tiskikoneen oikuissa ja lääkkeiden jaossa. Asioita tulee niin paljon, että päätän lähteä lenkille.

Siskoni lupaa laittaa sillä välin kanafileitä ja salaattia, joten lähden vaihtamaan juoksuvaatteet ylle.

LENKKI LAPSUUDEN MAISEMISSA

On nautinto ravata hiljalleen tuttua tietä alaspäin. Tästä kuljin nuorena kouluun ja ensimmäisiin työpaikkoihini. Tämä on tie, joka on minulle ehkä merkittävin muisto nuoruudestani lapsuuden Asematien jälkeen.

Juoksen ohi lapsuuteni koulun. Siellä aloitin kouluvuoteni ja monia muistoja liittyy siihen pihaan. Jatkan aseman ohi kohti lapsuudenkotiani ja ohitan sen poutapilvisessä säässä.

Otan kuvan veturitallin mäestä. Siitä laskettiin lapsena. Kääntösilta on yhä veturitallin edessä. Tukeilla lastatut vaunut peittävät tien raparantaan.

Yksi lapsuudenystävieni puurivitaloista on palanut ja jäljellä on vain peruskivet, ne on kerätty läjään. Katselen ja kuvaan niitä. Muistan kuinka päätyasunnossa asui eräs luokkakaverini, jonka kanssa leikimme paljon.



SISKO ILTAJUNALLE

Tulen kotiin ja käyn suihkussa, on hyvä olo ja keittiöstä tulee ihana tuoksu. Siskoni ja äitini ovat valmistaneet kanafileitä, salaattia ja paistettuja perunoita. Otan ison annoksen ja alan syömään.

Syötyäni otan ison kupin kahvia ja menemme olohuoneeseen juttelemaan. Äidin päänsärky on yhä kova. Hän makaa sohvalla kalpeana jäägeeli otsallaan. Kysyn onko hänellä aikaisemmin ollut noin kovia päänsärkyjä. Hän kertoo olleen useinkin.

Kuuden jälkeen laitan saunan lämpiämään ja vien siskoni asemalle. Halaamme Kemijärven asemapihalla ja lähden takaisin. Muistan ohjeet vaihteista liikennevaloissa ja ajo sujuu hyvin. Vanha kunnon volkkari, oiva ajopeli.

HELLÄ JUTTUHETKI ÄIDIN KANSSA

Kotona totean, että olen nyt yksin vastuussa äidistä. Otan sen myönteisenä tilaisuutena jutella ja muistella menneitä. Makoilemme saunan lämmitessä äitini kanssa vierekkäin ja annamme ajatusten virrata. On mukava kuunnella äitini lempeää tarinointia.

Kaikesta huomaa, ettei äiti ole päästänyt katkeruutta sydämeensä. Hän on kokenut elämässään kovia aikoja lapsuudesta lähtien, mutta selvinnyt kaikesta ja säilyttänyt valoisan mielen. Kovistakin kohtalon iskuista hän voi kertoa ilman katkeruutta.



PITKÄ JA PIMEÄ YÖ

Tähän loppuu tarinani onnellinen osa, se päättyy siihen, että kello yhdentoista aikaan äitini herää, kävelee eteiseen ja sanoo karskisti “Kuka perkele meiät on tuonu tänne paleleen!”

Nyt on edessäni toinen ihminen. Toinen äiti, jonka kanssa äsken keskustelimme ja muistelimme menneitä. Tämä äiti ei enää tunne minua. Hän alkaa syyttää minua salajuonesta jossa olen mukana. Salajuoni on, että hänen omaishoitajansa on häipynyt.

Alkaa ronski kiroilu, syyttely ja haukkuminen. Välillä saan äidin rauhoittumaan ja makoilemme menneitä muistellen. Hän kertoilee isoisästään, joka raivasi korpeen maatilan. Hän muistelee isovanhempiensa ja isänsä luonteita. Nukahdamme siihen.

HERRA ALZHEIMER SAAPUU

Herään kun äiti hiipii eteiseen. Hän menee vessaan, niinkuin arvelenkin, mutta sieltä alkaa kuulua puhelimen painikkeiden ääni. Kuulen hänen puhuvan miehelleen sairaalaan. Omaishoitajana toimiva isäpuoleni on polvileikkauksessa.

Kuulen hänen kiroillen sättivän isäpuoltani siitä, että hän on lähtenyt reissuun ja jättänyt äitini tänne. Äiti palaa makuuhuoneeseen ja kysyn mihin hän soitti.

Hän kertoo saman minkä kuulin ja asettuu makuulle. Hänellä on seitsemän peittoa päällä, mutta valittaa kylmää. Eteisestä tulee kuulemma kylmää vetoa. Nukahdamme siihen.



YÖLLÄ HERÄÄN KUN OVEEN JYSKYTETÄÄN

Puoli yhdeltä herään kovaan kolkutukseen ulko-ovella. On hämärä ja tajuan, että joku hakkaa kovalla esineellä oveen. Kurkistan ikkunasta ja näen vanhemman miehen ovella. En tunnista häntä selästä ja avaan ikkunan.

Naapuri kääntyy katsomaan ja sanoo omaishoitajan soittaneen heille sairaalasta, että täällä on nyt joku hätä. Tuttu mies jo lapsuudesta tämä naapuri, mukava ja auttavainen mies. Hän seisoo vaimonsa kanssa ovella, kättelen heidät ja pyydän sisään.

Naapurit tulevat makuuhuoneen ovelle ja äiti jatkaa syytöksiään. Hänet on kuulemma jätetty tänne salajuonella. Naapurit näkevät mikä on tilanne ja lähtevät pois. Ovella naapurin emäntä pyytää minua piilottamaan äidin puhelimen. Otan sen yöpöydälleni.

OMAISHOITAJA SOITTAA SAIRAALASTA

Puoli yhden aikoihin herään puhelimen soittoon. Omaishoitaja soittaa ja kertoo hälyttäneensä naapurit katsomaan äidin soiton vuoksi.

Hän kysyy mistä äiti on keksinyt, että hän on lähtenyt naisiin. Äiti haukkuu vieressä salaa livahtanutta omaishoitajamiestään. Ojennan puhelimen hänelle.

Isäpuoleni saa äidin jotenkin tolkkuihinsa puhumalla hänelle rauhoittavasti. Äiti pyytää anteeksi ja lopuksi sovitaan, että menemme seuraavana päivänä katsomaan isäpuoltani sairaalaan. Puhelu päättyy ja nukahdamme taas.



ÄITIKULLAN KIROSANAVARASTO

Puoli neljältä herään siihen, että äiti seisoo vaatteet päällä ovella ja kysyy mitä minä vielä nukun. Hän kertoo meidän lähtevän nyt sinne sairaalaan niin kuin sovittiin.

Yritän selittää, että on aamuyö ja sielläkin nukutaan. Vastaan tulee sellainen ryöppy kirosanoja ja luonteeni arvioita, etten tiennyt äitikullan osaavankaan sellaisia sanoja.

Pyydän äitiä tulemaan sänkyyn nukkumaan, niin menemme seuraavana päivänä katsomaan isäpuoltani sairaalaan. Äiti haistattelee minulle ja sanoo menevänsä kävellen ja painelee ulos.

AAMUYÖLLÄ NAAPURIN OVELLE

Näen ikkunasta äitini harmaan hahmon häviävän kohti naapuria ja tietä. Minun tulee kiire ja juoksen alusvaatteissa paljain jaloin hänen peräänsä.

Saan äidin kiinni naapurin pihalla ja käännytän hänet lempeästi, mutta päättäväisesti takaisin. Hän tulee kotiin sisälle, mutta livahtaa pian takaisin ovesta.

Tällä kertaa hän ehtii naapurin ovelle asti. Hän haluaa keskustella naapurin tutun emännän, ystävänsä kanssa.



ÄITINI VARTIJA

En anna hänen soittaa ovikelloa ja äiti huutaa kovalla äänellä apua. Hän onnistuu potkaisemaan naapurin ovea ja jatkaa huutamistaan.

Lempeästi, mutta lujasti tartun häntä olkapäistä ja talutan äidin kotipihalle. Siinä kävelemme edestakaisin, kunnes äiti suostuu tulemaan sisälle.

Nyt istumme olohuoneessa. Äiti suostui ottamaan aamulääkkeet ja alzheimer-laastarin. Hän pitää minua vartijana, joka pidän häntä vankina.

Hän haluaisi omaan kotiin. Hänen oma kotinsa on toisaalla, samanlainen kuin tämä, mutta eri paikassa. Siellä ovat kaikki tutut ihmiset.

ODOTAN ÄITINI PALUUTA

On pelottavaa kohdata tuollainen muutos omassa äidissään yllättäen. Lempeä muistelu illalla äidin kanssa muuttui, kun hän nukkui tunnin verran.

Herättyään uniltaan ei äitiä enää ole ollut samanlaisena. Nyt odotan pitkän yön jälkeen, että tuttu äitini palaisi takaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti