torstai 17. huhtikuuta 2014

PUOLEN MILJOONAN PASSIKUVA

KUTSUSSA OLI VÄÄRÄ NUMERO JA PUUTTUVAT TIEDOT

Mies pesee auton ja kiillottaa sen. Aamulla hän lähtee ajamaan kohti kauppalaa, on katsastuksen aika. Katsatusmies käy kauppalassa kerran kuukaudessa pitämässä katsastuspäivän.

Miehellä jännittää. Matka kyliltä kauppalaan on pitkä ja sorainen. Nimismiehen kiharoita riittää. Yöllinen sade on tehnyt kuoppiin kiilteleviä lätäköitä.

Mies kaartelee niiden ohi, ettei auto sotkeennu. Katsastusvirkailija on iso herra. Hän voi pompauttaa auton pelkästä likaisuudesta mies tiesi.

PÄÄKATU TÄYNNÄ AUTOJA

Vastaan tulee auto juuri mutkan kohdalla ja ajaa suoraan lätäkön yli. Mies kiroaa raskaasti kuraisen veden valuessa sivuikkunan poikki.

Hän saapuu kaupalaan ja asettuu jonoon. Katsastus on jo alkanut ja Kemijärven pääkatu on täynnä jonottavia autoja.

Katsastusmies kävelee kuin kukko kanalassa autoja katsellen. Mies on tullut kaukaa syrjäkyliltä ja kiertelee autoaan huolissaan.

Hän kaivaa takaluukusta rätiksi joutaneet vanhat alushousunsa ja alkaa puhdistaa auton kylkeä. Katsastusmies on kävellyt huomaamatta hänen selkänsä taakse ja katselee miehen puuhia yrmeänä.

AUTON PESUUN JA JONON HÄNNILLE

Mies näkee ikkunasta virkamiehen ja hätkähtää, yrittää tunkea likaista luutua selkänsä taakse ja nyökkää katsastusmiehelle. Tämä katselee miestä ja autoa pitkään.

Lopulta virkamies ärähtää, että menkäähän pesemään autonne ennen kuin tuotte sen katsastukseen. Poistuessaan hän vielä huutaa, ettei heillä ole täällä aikaa autoja putsailla.

Mies vilkaisee kymmenien autojen jonoa ja lähtee pesemään autoaan. On iltapäivä kun hän pääsee uudelleen katsastusvirkailijan eteen.

JOULUKUUSI JA JARRUVALOT

Tämän tarinan kertoi minulle eräs vanha mies, kun muistelimme katsastusaikoja ennen vanhaan. Silloin katsastusvirkailija oli iso herra ja autoilija pieni.

Muistan itsekin, kun muutin Ruotsista takaisin Suomeen ja kävin katsastamassa autoani täällä. Olin asentanut lisäjarruvalot autooni ja katsastusmies tutki niitä ihmeissään.

Hän tokaisi, että täällä koristellaan vain joulukuuset ja määräsi ottamaan valot pois. Ei mennyt monta vuotta, kun samanlaiset lisäjarruvalot olivat vakiovarusteina lähes kaikissa autoissa. Minkäs teet, virkamies on aina oikeassa.

DYSTONIA JA AJOKORTTI

Jotain näitä virkailijoiden suuruuden ajoista ja sanomisen vallasta kaikuu vielä tähänkin päivään. Tämän huomasin, kun kävin hakemassa Lohjan poliisiasemalta ajokorttipäätöksen.

Olen kertonut ajokorttimuutoksesta blogissani “Dystonia ja ajokortti”. Kävin silloin lääkärintarkastuksessa ajokorttia varten ja ajoluvastani jätettiin pois C-kirjain, eli kuorma-autolla ajo.

SERVIKAALINEN DYSTONIA

Lääkäri kertoi, että silloin ei tarvitse käydä niin usein tarkistamassa ajokykyä. Myös sairastamani servikaalinen dystonia, joka vaikuttaa jonkin verran ajooni oli syynä. Olin itse sitä mieltä, etten pystyisi hallitsemaan suuremmalla autolla ajoa niskaväännön takia.

Terveyskeskuslääkäri, joka oli vielä sillä hetkellä lääketieteen kandidaatti ei tuntenut sairautta nimeltä servikaalinen dystonia.

KANDIDAATTIA EI DYSTONIA KIINNOSTANUT

Yritin sitä hänelle selittää, mutta hän ei jaksanut monta sanaa kuunnella. Harvinainen sairaus on kyseessä, jota moni terveyskeskuslääkäri ei kohtaa koskaan.

Muutenkin ajokortin lääkärintarkastuksessa tuntui olevan pallo hukassa Nummelan terveyskeskuksessa. Kandidaatin ja terveyskeskuksen toimintaa ihmeteltiin Lohjan neurologisella polillakin.

OMA POSTI JA POLIISIASEMA

Nyt päätös oli noudettavissa Lohjan poliisiasemalta puolensadan kilometrin päästä. Ajattelin haikeana, kuinka nykyisessä kotikaupungissani oli vielä takavuosina oma posti ja poliisiasema.

Nykymeno on järkyttävää kuntien pakkoliitoksineen ja pienten paikkakuntien järjestelmällinen näivettäminen törkeää.

Pakko tällaiseen on joku tolkku tulla ennen pitkää, en usko että me nöyrät suomalaisetkaan enää nykyisin siedämme tällaista pakkovaltaa loputtomiin.

PÄÄTÄN VARMISTAA SOITTAMALLA

Nyt kuitenkin on Lohjalle lähtö edessä ja luen kutsun tarkkaan, että osaisin ottaa matkaan vaikka passikuvat jos niitä pyydetään.

Kutsussa ei mainita passikuvia, mutta virkailijat tuntien päätän soittaa Lohjan poliisiasemalle kysyäkseni otanko jotain matkaan, kun näin kaukaa tulen.

Ilokseni huomaan, että kutsussa on jopa lisätietoja varten puhelinnumero ja virkailijan nimi, jolta saa kysyä lisätietoja.

Tämäpä hyvää palvelua erehdyn luulemaan. Pian palaan suomalaiseen vanhaan virkatodellisuuteen. Virkailija on yhä hyvin tärkeä henkilö.

ROBOTTIÄÄNI PAJATTAA

Soitan kutsussa olleeseen numeroon, mutta mitä vielä. Koneääni alkaa jauhaa, että numero johon soititte ei ole enää käytössä, soittakaa uuteen numeroon.

Nopeasti robottiääni takoo jo ruotsinkielistä numeroa kun löydän kynän. Ihmeellistä, että juuri tulleessa kutsussa on numero, joka ei ole enää käytössä.

VANHA NUMERO UUDESSA KUTSUSSA

Onko niin, että näitä kopioita on joskus joku harjoittelija pantu ottamaan joku komeron hylly täyteen ja täytyyhän ne tietysti käyttää. Tottakai.

Katselen kanslistin nimeä, jolta saisi lisätietoja ja pohdin onkohan hänkin jo pois käytöstä. Kuntien yt-neuvottelut ja pienten paikkakuntien näivetys toimipaikkojen keskittämisineen tunkevat ihmisiä pihalle solkenaan. Palvelut huononevat ja muuttuvat robottiääniksi. Näin meitä kohdellaan.

VIRKAILIJA ON AINA OIKEASSA

Soitan koneäänen numeroon ja asetun puhelujonoon kuin tarinani alun katsastukseen kauppalaan lähtenyt maalaiskylän mies. Toiset asiat eivät koskaan muutu. Virkamies on yhä virkamies vaikka onkin nykyisin virkailija.

Pitkän jonotuksen jälkeen hento ääni ilmoittaa Lohjan poliisiaseman. Selitän asian ja kerron varmistavani pitäisikö jotain ottaa matkaan ajokortin ajoluvan muutosta varten.

ILTASATU ALKAA

Hän sanoo yhdistävänsä virkailijalle. Alkaa taas koneäänifestivaalit. Väliin tulee vaihteen pyyntö odotella vielä hetki. Minä jonotan.

Lopulta robottiääni käskee ystävällisen lempeästi kuin iltasatua ennen lukenut mattiranin, että virkailijat ovat nyt kiireisiä, soita myöhemmin uudelleen tai lähetä sähköpostia. Plimp, käännä sivua.

TÖYKEÄN YSTÄVÄLLINEN VIRKAILIJA

Ajan kuitenkin Lohjalle ja ajattelen asian sitten selviävän siellä. Aulasta otan jonotuslapun ja haen paikkani. Pääsen yllättävän nopeasti virkailijan tiskin taakse.

Töykeän ystävällinen virkailija katselee antamaani kutsua ja pian tulee luonnollinen kysymys. “Oliko sinulla passikuvat?”

Hetken kelaan tyhjää ja ajattelen kauniita ajatuksia suomalaisesta virkamieskulttuurista. Näen komerojen hyllyt täynnä kaavakkeita, jotka on joskus otettu ja täytyy myös käyttää vaikka tiedot ovat vanhentuneita ja niistä puuttuu oleellinen tieto.

RIVIEN VÄLISSÄ TIETO OLI SELVÄSTI

Ajattelen, että passikuvat, luonnolisesti minun olisi pitänyt osata lukea sieltä rivien välistä, vanhentuneiden puhelinnumerojen ja robottiäänen tylyn komentokielen takaa tämä tieto. Lukea ja käydä paikallisen pikkukaupungin passikuvissa varmuuden vuoksi.

Sanon virkailijalle, että kutsussa ei pyydetty passikuvia eikä puheluun aamupäivällä vastattu. Hän ei pahoittele eikä pyytele anteeksi, katselee vain totisena. Virkailijan on varmaan vaikea pyytää anteeksi, kuuluu sekin varmaan vanhaan kulttuuriin. Virkailija on aina oikeassa.

VIISI EUROA PER KUVA

Hän sanoo, että passikuvat voi tuoda tai lähettää sitten postissa. Kysyn kuinka nopeasti ne tarvitaan ja hän sanoo, että mahdollisimman pian. Kysyn onko tässä lähellä kuvaamoa, jossa voisin käydä passikuvassa. Hän neuvoo ystävällisesti lähimmän valokuvaamon.

Menen ulos kadulle ja kävelen virkailijan neuvomaan  valokuvausliikkeeseen. Passikuvan ottaminen on muutaman sekunnin toimenpide. Menen kassalle ja myyjä pyytää parikymppiä. Neljä pientä kuvaa maksaa siis viisi euroa kappale ja kaksi tarvittaisiin.

PUOLEN MILJOONAN PASSIKUVA

Ovella vastaan tulee seuraava passikuvan ottaja. Hän kysyy myyjältä paljonko paperikuvan teettäminen maksaa? Kuulen ovella myyjän sanovan, että kolkytviis senttiä kappale. Ajattelen poliisiasemalle kävellessäni, että huikea on passikuvien kate verrattuna tavallisiin valokuviin.

Lasken siinä kävellessäni, että jos passikuvia ottaa tuohon tahtiin jatkuvasti nousee vuosipalkka kevyelläkin arviolla puoleen miljoonaan euroon.

Huikeaa hommaa. Kannattaa perustaa passikuvaamo poliisilaitoksen viereen. Keskitetyissä kunnissa luonnollisesti.

PASSIKUVAN RAHAT KOTIPAIKKAKUNNALLE

Mietin, että kyllä nämä passikuvarahat olisivat varmaan kelvanneet myös kotipaikkakuntani keskitysten näivettämälle taloudelle.

Pienellä vaivannäöllä kopioihin oikeat puhelinnumerot ja tiedot passikuvista. Päätän lähettää palautetta Lohjan poliisiasemalle.

ONKO KYSEESSÄ KORRUPTIO?

Pohdin myös ajatusta, että jos virkailija aina neuvoo tuon saman passikuvaamon, niin onko kyseessä jonkinlainen korruptio? En tiedä, itsehän kysyin lähintä kuvaamoa.

Mitä siihen sanoisivat kilpailevat passikuvaamot? Puolella miljoonalla eurolla olisi varmaan muitakin ottajia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti