torstai 10. huhtikuuta 2014

PÖLLÖN HUUTO

KOIVUN JUUURESSA OLI MAATUNUT RISTI

Hiljaisuus puhuu eniten siellä missä on paljon puhetta. Äänettömyys sanoo sen mihin sanat eivät kykene.

Muovaavat tilan sille, mihin vastaus mahtuu. Poistavat sen, mikä esti elämän vapautumisen.

Oli niin paljon sanoja, ettei vastaus mahtunut sisään. Vastaus jätettiin ulos odottamaan.

Oli liian raaka vielä. Vastaus kypsyy hitaammin ja vaatii varjoisan paikan, katveen.

Kaikki eivät löydä sitä koskaan.

AIKA VAATII SANOJA

Puheella voi peittää niin paljon. Eniten sillä peitetään se, ettei ole mitään sanottavaa. On vain sanojen rooli. Puhujan tuoli ja paikka, joka on täytettävä. On mitta, joka annettiin. Tilattiin mahtumaan. Älä pilaa puhumatta mitään.

Sanottava on silti. Asia on sivuseikka. Aika vaatii puhetta. Odottaa sanoja, jotka kulkevat kuin muusikon sormet kitaran kielillä. Sielun mielillä soittavat kuulijan unelmien uneen. Huomasitko, kun he poistuivat. Et varmaan, koska nukuit.

RAAKA VASTAUS

Vastaus jaksaa odottaa. Kasvaa hiljaisuudessa. Katselee sisään meneviä ja antaa mennä. Hiljaisuudessa kypsyy paras vastaus. Sitä kannattaa odottaa. Tuore vastaus on vaarallinen. Sitä ei ole koeteltu ja riski on suuri. Toisille vastustamaton.

Minä pidän kypsistä vastauksista. Olen oppinut, että ne kestävät parhaiten. Niissä on koetun maku. Eletyn leima ja tuoksu. Niissä on askelten ääni ja rytmi.  Niissä on polku lähteelle. Raikkaan veden virroille.

Iloinen pulputus koskikivien välissä. Koskikaran pulahdus veteen ja hypähdys kivelle. Pääskysen kaaret taivaalla. Ilta-auringon kultaama männyn kylki saaren rannassa. Harjuksen tuikahdus pinnassa erämaajärvellä. Kuikan alkuhuuto lahdelmassa.



TYHJÄT SANAT

Vastaus on siinä. Koskaan se ei ollut poistunut. Odotti ja kypsyi. Odotti kypsymistä. Odotti näkemistä. Antoi mennä ja vouhottaa. Näki, että tuohon ei vastaus mahdu. Antaa mennä. Pysähtyy kerran. On puhunut itsensä tyhjäksi.

Yritti täyttää mitat. Sai paljon ja menetti kaiken. Nyt on täynnä tyhjiä sanoja. Täynnä lupauksia, jotka jäivät sisään. Halusivat täyttää kaiken. Lupasivat lisää, kunnes entiset unohtuivat. Lupauksista tuli vastaus. Vastaus oli aina uusi lupaus.

Lopulta oppi, että sanat ovat vastaus. Puhe, joka mielen täytti sai unohtamaan miksi oli täällä. Mitä oli tullut etsimään. Eihän kukaan muukaan löytänyt. Miten minä voisin löytää.

PAKKO KESTÄÄ

On mentävä, että saisi tulla. On jaksettava, että saisi väsyä. On kuunneltava, että saisi pitää paikkansa. On myönneltävä, vaikka kuulee vääriä sanoja. Eihän kukaan muukaan kuule. Kaikki tietävät, mutta kukaan ei uskalla lähteä.

Kaikki kestävät koska on pakko. Lieka on liian tiukka. Itse sidottu. Pää tuli siihen työnnettyä. Nyt se ei enää irtoa. Tästä pääsee vain lähtemällä, mutta rohkeus ei enää riitä. On kuullut liikaa lupauksia. Ne painavat ja täyttävät, vievät kaiken tilan ja voiman.

Vastaus jaksaa odottaa. Elämällä on aikaa koko elämän ajan. On varaa, jota ei voi ostaa. On vain osattava kuunnella. Vastaus kyllä löytyy. Vastaus on siinä, missä puhe päättyy. Sanojen tyhjä kaiku loppuu ja äänet vaimenevat.

SUUREMPI SAARNAMIES

Eräs pappi kierteli kerran lapin kyliä ja piti niissä hengellisiä tilaisuuksia. Hän kertoi kuinka tuli tuli yksinäisen vanhanpojan talolle. Mies oli halkonut puita pihalla ja kuunnellut papin pyyntöä tulla illalla kuuntelemaan puhetta. Mies oli nostanut kirveen yli olkapäiden ja lyönyt voimiensa takaa. Kirves oli viuhahtanut ilmassa.

Pölkyn pilkottuaan vanhapoika oli vilkaissut pappia ja viitannut kädellään kauempana näkyvää tunturin lakea. Hän oli sanonut kuuntelevansa täällä suurempia saarnamiehiä. Nyreissään pappi oli lähtenyt pois ja muisteli vanhaapoikaa jälkeenpäin pilkallisesti.

PUHUMALLA SANOMATTA MITÄÄN

Voi olla joskus vaikea, lähes mahdotonta myöntää, että parempiakin puhujia on kuin itse. Vaikka pystyykin puhumaan vuodesta toiseen sanomatta mitään. Ansaitsemaan sanoillaan leipänsä puhumatta oikeastaan koskaan.

Tienaamaan suuren omaisuuden kertomalla taitavasti taottuja tarinoita. Täyttämällä tyhjillä sanoilla vastauksen paikan.

Vaatimalla osaa, joka kuuluisi vastauksille, peittämällä tyhjyyttään pyytämällä ymmärrystä. Kaihtamatta keinoja asemansa edessä. Valmiina työntämään kilpailijat junan eteen.




VARISEVAT SANAT

Viimein tajuaa, että nyt on sen suuremman saarnamiehen vuoro. On puhuttu, mutta sanat jäivät sisälle. Niitä ei kukaan päästänyt ulos. Ne varisivat ovensuuhun. Rapisivat vaatteista kuin syksyn lehdet. Lattioilta ne imuroitiin ja pihalta haravoitiin. Tyhjät sanat. Vastauksen täyttäneet sanat.

Sanat, jotka puhuttiin, että hiljaisuus ei puhuisi, etteivät todelliset nousisi esiin. Oli pysäytettävä niiden matka. Oli nähtävä niiden tulo. Tartuttava hetkeen. Nyt oltiin tässä. Tyhjät lupaukset lensivät kuin vappupallot. Sanat varisivat elämän koetuksissa. Putosivat maahan kuin omenat puusta.

HILJAISUUS PUHUU

Nyt oli vastauksen vuoro. Kuulija oli valmis. Häntä oli kypsytelty. Hän oli kuullut niin paljon tyhjiä sanoja, että vastaus mahtui sisään. Suuremman saarnamiehen vastaus.

Elämän vastaus. Hiljainen sateen ropina katukivillä aamulenkillä. Virran solina joen varressa ja koskikaran pulahdus vedessä. Hiljaisuus puhui nyt.

PÖLLÖN HUUTO

Kävelen suolla kesäyössä. On hiljaista, mutta valoisaa. Aurinko on vielä vaarojen yläpuolella vaikka on aamuyö. Saappaat uppoavat mutaan ja irtoavat maiskahtaen. Näen edessäni pajukon. Olen matkalla tammukkapurolle.

Pajukko taipuu yli puron, joka virtaa hiljaisena kohti metsää ja kaukana siintäviä vaaroja. Aamukaste tipahtelee pajunlehdistä. Aurinko siivilöityy suon usvasta ja leikkaa käytäviä siihen. Pöllön huuto kaikuu yli aavan.

PYHÄ HETKI

Kuuntelen hiljaisuutta. Annan sen täyttää sydämeni. Annan rauhan tulla ja asua mielessäni. Lepään siinä hetkessä. Näen tammukan pomppivan suoheinien keskellä. Tunnen vavan painon ja jännityksen. Olen läsnä. On vain tämä hetki. Pyhä hetki.

Istun lähteen viereen lopuksi metsän rajassa ja asetan puun juureen takkini. Hyttyset inisevät korvissani kuin konsertissa.

Sytytän pienet tulet ja keitän kahvit. Metsä alkaa herätä. Otan paketista ruisleipää ja hörpin päälle kahvia. Kuukkeli lennähtää kuusenkäkkyrään. Heitän sille leipää.



NELJÄ NUORTA

Palaan aamupäivällä järven rantaan veneelle. Näen veden päällä oksiaan roikottavan koivun juuressa lahonneen puuristin. Tiedän miksi se on siihen painettu. Välillä se on lahonnut ja kadonnut, mutta aina uudelleen se on siihen asetettu. Risti kertoo neljän nuoren miehen kalaretkestä eräänä yönä vuosikymmeniä sitten.

He olivat salakalassa. Omalla kumiveneellään verkkoja laskemassa. Syysmyrskyssä veivät verkot tästä lahdelmasta. Odottivat yön tulilla ja antoivat siikojen uida verkkoihin. Eräällä heistä oli puukko vyöllään, se koitui heistä kolmen kohtaloksi.

RISTI KOIVUN JUURESSA

Pimeä syysyö, myrskyinen järvi ja neljä nuorta miestä kumiveneessä. Siellä se sattui, keskellä aallokkoa. Vyöllä, puukon tupessa oli lovi pohjassa, vuolaistu roskien tippumisen vuoksi. Nyt siitä pisti puukon terä kumiveneeseen reiän.

Pian kaikki olivat jääkylmässä vedessä ja pyrkivät hädissään rantaan. Vain yksi selvisi.

Hän juoksi lähimmälle kesämökille ryskyttämään ovea.

Sisällä oli kuitenkin salakalastajiin kyllästynyt mies. Hän kieltäytyi auttamasta. Hädissään nuorukainen juoksi järven ympäri lähimpään kylään hälyttämään apua.

Mitään ei ollut enää tehtävissä kun apua saatiin. Kolme salakalastajaa hukkui tuona myrskyisenä syysyönä. Katselen ristiä koivun vieressä, kun veneeni loittonee rannasta.

VASTAUS SAA MENNÄ

Ajattelen sen nuoren miehen hätää, joka juoksi rantoja pitkin etsien apua kavereilleen. Ajattelen sen miehen kylmyyttä, joka kieltäytyi auttamasta hukkuvia. Kieltäytyi, koska tiesi heidän olevan salakalastajia.

Ajattelen, että tuo mies on tämän päivän ihmisen vertauskuva. Itsellä on kaikki hyvin. On lämpöä, ruokaa ja omaisuutta. Hänellä on kaikki mitä elämään tarvitsee. Ulkona olevien hätä ei häntä kiinnosta.

Vastaus saa mennä. Juoskoon.





VAIKEA SAALIS

Vapaus on vaikea saalis,
se pöllön huudossa soi.
Usvassa joskus
       tammukkapuron,
pajujen sillan
ylitse kulkee,
       katoaa aamukasteeseen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti