lauantai 5. huhtikuuta 2014

KOIRANKIUSAAJAT

MITÄPÄ MIES EI TEKISI TIPUN RENGASTAAKSEEN

Karannut koiramme tulee mieleeni tehdessäni eväitä. Voitelen reissarien väliin paksusti merisuolalla maustettua levitettä, leikkaan tuhdit juustosiivut ja puolitan camping-makkaraa väliin.

Pala juustoa vieressä maagisesti tuijottavalle pikku hauvalleni ja kansi kiinni. Teen vielä toisen samanlaisen ja keitän vihreän terästermoksen täyteen vahvaa uittokahvia, höystän sen reilusti kookosrasvalla ja laitan reppuun.

Vielä vesipullot sivutaskuihin ja olen valmis metsään. Haen vintin väliköstä metsätakin ja pohdin mikä koiramme nimi oli. Katselen kuistin ikkunasta omenapuiden alla töpöttäen juoksevia mustarastaita ja muistan samalla koko tapauksen.

HARMAIDEN HAJUPILVIEN LÄHIÖ

Olemme juuri muuttaneet Kemijärven asemaperältä uudelle kerrostaloalueelle, joka on polkaistu kuin tyhjästä metsän keskelle. Lähellä on selluloosatehdas, joka puskee harmaan hajupilven kerrostalojen väliin. Siinä sumussa on hyvä käydä talojen taisteluja.

Taloja on monta ja lapsilaumat valtavia. Kerrostalojen välillä käydään sotia. Kivisodassa lentävät suuret nyrkin kokoiset molikat. Miekkasodassa lyödään kepein armotta päin näköä. Valtaustaisteluissa hyökätään katolle ja ajetaan kilpailijat väkisin alas.

JERRY COTTON

En viihdy kerrostaloissa yhtään. Haju on hirvittävä ja kiusaajalaumat kulkevat pihoilla. Erästä jengiä johtaa isokokoinen tyttö. Satun tulemaan veljeni kanssa silloin kaupasta.

Veljeni ostaa Jerry Cottonin ja juoksee näyttämään lehteä minulle. Lehden kuvassa Jerry Cotton on lentokoneen siivellä pyssy kädessään ja kannessa lukee “Viikatemies soittaa siivellä”. Lehti näyttää jännittävältä.

KOHTAAN KIUSAAJAT

Veljeni ja minun tieni eroavat siinä ja oikaisen koulun pihan poikki kohti kerrostalosluetta. Minun on mentävä viholliskerrostalojen kautta. Tiedän vaaran ja kuljen sissimällä puiden kautta. Taloilla on oudon hiljaista. Ymmärrän sen, kun tulen meidän talon pihaan. Jengi on talon päädyssä kiusaamassa koiraamme.

Tempaisen pitkän kepin käteeni ja ryntään juoksuun. Näen, että porukkaa on paljon, mutta koiran hätä sumentaa tajuntani. Viha tekee minusta voittamattoman. Syöksyn kohti kiusaajia keppiä pyörittäen. Iso jenginjohtaja huomaa minun juoksevan kohti ja nousee koiran vierestä ylös ylimielisesti virnuillen.

JENGIN POMO KATKAISEE HIHNAN

Kuulen Pepi-koiramme valituksen ja isken lähimpiä kiusaajia kepillä. Olen pienempi kuin suurin osa kiusaajista, mutta he ovat perinteisiä laumakiusaajia ja vilkaisevat epäröiden johtajaansa. Tämä ottaa veitsen taskustaan ja katkaisee koiran hihnan.

Toiset pakenevat huutaen keppini iskuista. Yritän saada Pepin kiinni, mutta se ryntää kerrostalon päädyn ohi metsään. Koiran irti leikannut tyttö juoksee alas rinnettä kohti toisia kerrostaloja.

PUNERTAVATURKKINEN PYSTYKORVA

Koiramme koppi on tyhjä ja hihna roikkuu apeana juoksulangasta. Lähden juoksemaan siihen suuntaan, johon suomenpystykorvamme meni. Juoksen alas järvelle asti. Jään reunassa näen koiran jälkien vievän toiselle puolelle. Koira on edennyt hätäisesti ja peloissaan. Huutelen siinä Pepiä, mutta ääneni vain kaikuu vastarannan metsistä.

Kotona kerron koiramme kohtalon ja veljeni aikoo käsitellä muutamaa kiusaajaa. Isä on murheissaan. Pepi oli palkintokoira. Kaunis punertavaturkkinen suomenpystykorva, palkittu muotovalio. Häntä pörheästi pystyssä ja monta mitalia kilpailuista tuonut. Hyvä lintukoira, jonka haukuista isä oli pudottanut usein teeriä.

KATOAMISESTA ON JO VIIKKO

Monta päivää kuljimme etsimässä koiraamme. Metsistä ja keväisiltä jäiltä. Kului päiviä ja toivomme alkoi hiipua. Pepi oli ehkä hädissään juossut niin kauas metsään ja eksynyt sinne. Keväiset pakkasyöt pystykorva kyllä turkissaan tarkenisi, mutta nälkä täytyi hauvalla jo olla. Katoamisesta oli jo viikko.

Eräänä aamuna puhelin soi. Isäni puhuu pitkään ja lopetettuaan kertoo työkaverinsa soittaneen. Isän ilme on surullinen. Työkaveri oli löytänyt Pepin järven toiselta puolelta. Sitten isän naama kääntyy hymyyn, koira on löytynyt elävänä. Me kaikki hypimme riemusta, kun kuulemme, että löytäjä tuo kohta Pepin meille.

KOIRAN HAUKUSSA OLI HÄTÄÄ

Mies on puhelias ja mukava. Olen nähnyt hänet usein pilkkireissuilla ja tiedän hänen asuvan järven rannassa. Hän kertoo tulleensa pihaan eilen illalla katselemaan järvelle. Jostain oli kuulunut koiran haukkua. Mies oli ihmetellyt suuntaa ja päätellyt, että koiran haukussa oli jotain outoa. Vanhana koiramiehenä hän tunnisti siinä hätää.

Keväinen ilta oli jo ollut hämärtymässä, mutta mies oli lähtenyt järven poikki katsomaan äänen aiheuttajaa. Hän oli löytänyt meidän Pepin erään kesämökin pihasta. Koiramme oli jäänyt hihnastaan kiinni. Alue oli ollut tallattu ja koira oli selvinnyt lunta syömällä. Mies oli irrottanut nääntyneen koiran ja kantanut järven yli kotiinsa.

LÖYTÄJÄN SURULLINEN KOHTALO

Muistan vieläkin mieleni kuvissa Pepin syömässä lihasoppaa olohuoneen nurkassa. Me silittelemme sitä kyynelten valuessa silmistä. Koira on kaunis, mutta heikossa kunnossa, vaivoin se pysyy syömisen ajan jaloillaan. Kiittelemme löytäjää, joka lähtee tyytyväisenä kotiinsa.

Tuon mukavan miehen loppu oli surullinen. Isäni kuoleman jälkeen näin hänet vielä kerran kaupungilla. Olin juuri saanut ajokortin ja ajoin parkkiin. Koiramme löytänyt mies käveli ohi ja vaihtoi muutaman sanan.




MIES YMMÄRSI KOIRIEN KIELTÄ

Vähän ajan kuluttua hän jäi auton alle kotinsa lähellä ja menehtyi välittömästi. Lähellä sitä rantaa, josta hän oli käynyt pelastamassa kadonneen koiramme.

En koskaan unohda tuota ystävällistä, kovaäänistä miestä. Hänellä oli aina aikaa jutella. Hän ymmärsi myös koirien kieltä.

Joku toinen olisi ajatellut vain kulkukoirien räksyttävän, mutta hän erotti pelon äänessä. Hän oli ihminen.

PEIPPONEN SOOLOILEE

Katselen olohuoneen ikkunasta tielle ja odotan kaveriani. Muistot ovat vallanneet mieleni niin voimakkaasti, että hätkähdän, kun näen sinitiaisen lennähtävän pöntön oksalle. Taitavasti se pujahtaa sisään. Samassa auto pysähtyy postilaatikoiden eteen. Nostan repun selkään ja menen pihalle.

Metsässä on konsertti. Peipposen ääni soi voimakkaasti yli tinttien yksitoikkoisen titityksen. Menemme suuren ladon luo. Puurykelmä on kasvanut komeaksi, mutta vaaralliseksi siinä vieressä.

KURJEN HUUTO

Puut pitää kaataa, etteivät ne myrskyssä rikkoisi latoa. Suurin koivuista on yli kaksikymmentä metriä ja kenollaan ladon katon yli. Puun kaataminen olisi vaikein haaste.

Nousen tikapuita kiinnittämään köyttä kun näen joutsenet. Ne uivat puurintaman takana lammella. Laskeudun alas ja sanon käyväni katsomassa lintuja.

Kaverini menee noutamaan moottorisahaa autosta. Kävelen metsän reunaan ja otan kuvan linnuista. Hiljalleen ne lipuvat lammessa. Jostain kuuluu kurjen huuto.

KEVÄTMUUTTO KIIVAIMMILLAAN

Palaan ladolle ja kurjen huuto voimistuu. Katselemme ylös puiden latvoihin, mutta en näe lintua.

Ääni tulee jo läheltä kun näemme linnun lentävän puiden latvojen takana peltoaukean yli ja katoavan vaarakumpareen taakse. Samassa joutsenparvi lentää yli. On kevätmuuton kiivain vaihe menossa.

Kaverini kertoo, että pöllöjen pesissä alkaa olla jo munia. Kohta poikaset pääsisi rengastamaan. Kysyn mistä rengastajat tietävät poikasten kuoriutuneen.

Hän kertoo, että pesät kuvataan kameraan liitetyllä ohuella putkella, joka viedään pesäaukon sisään.




PÖLLÖN MUNAT

Pöllö on kuulemma ärhäkkä puolustamaan poikasiaan, kun rengastaja kiipeää pesälle. Rengastajat käyttävät kypärää ja vahvaa nahkatakkia pöllöjen hyökkäyksien torjumiseen.

Viisas lintu löytää kuitenkin aina heikon kohdan ja hyökkää reisiin. Sinne alas kun terävät kynnet iskeytyvät ja painuvat housujen läpi on kipu hirvittävä.

Mutta mitäpä ei mies tekisi päästäkseen tipun rengastamaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti