maanantai 21. huhtikuuta 2014

AURINKO TANSSII

HUOLTOASEMALLE MURTAUTUJA TIESI AVAINKÄTKÖN

Nousen varhain toisena pääsiäisaamuna ja lähden heti ulos. Haluan nähdä auringon tanssivan. Olen kuullut, että tänä aamuna sen näkee ja kokee. On pilvetön sinitaivas ja asteen verran lämmintä.

Istun terassille iso muki uittokahvia kädessäni. Hörpin kookosrasvalla maustamaani, höyryävää voimajuomaa ja annan auringon ensisäteiden lämmittää kasvojani.

Nautin lintujen konsertista. Peipponen on päätähti nyt pihalla. Laulutaituri visertelee nokkelasti. Pikkuvarpuset hyppivät syreeneissä ja harakat kiitävät kuusen latvaan.

NÄRHI ON KAUNIS LINTU

Lähden juoksemaan hiljaisia katuja. Aurinko värittää jykeviä männynkylkiä kultaisiksi. Näen jotain harmaata vilahtavan oksistosta kiville. Västäräkki keikuttelee kälmin oloisena pyrstöään.

Ensimmäinen västini tänä keväänä. Teollisuuskylässä näen vielä västäräkkipariskunnan ja yhden närhen. Närhi on metka lintu, se lennähtää oksalle polun viereen ja katselee sivusilmällä minua.

Kaivan kännykän esille ja painautan kameran valmiiksi. Otan kuvan, mutta oksa on tyhjä ja närhi katselee minua kauempaa. Hiljaa se häipyy pusikkoon. Kaunis lintu.

KOLME JOUTSENTA

Peipponen on nyt sooloartisti metsikössä. Kaikkialta kuuluu sen iloista ja virkeää laulua. Punertavan kirjava urospeippo käy näyttäytymässä polun vieressä oksalla.

Juoksen alas joenvierustalle ja karkotan pientareelta sinisorsan lentoon. Kolme joutsenta lentää yli ja kohta toiset kolme perässä.

Koskikarat ovat jo palanneet lapin tunturipuroja kohti. Muistan samalla runon, jonka viime syksynä kirjoitin. Katselen ohi juostessani kiveä, johon runo päättyy ja ajattelen vastausta.

SIKARILAATIKON KANSI

Tulen kosken ja pienen voimalaitoksen juurelle. Juoksen ottamaan kuvia aamuaurinkon valossa kauniisti ryöppyävästä koskesta. Äkkiä näen jotain maassa. Kumarrun katsomaan ja näen sikarilaatikon kannen.

Peltinen, ruostunut kansi vie minut muistoissani nuoruuteen ja erääseen tapahtumaan, johon törmäsin sattumalta kesäisenä yönä. Otan peltisen kannen ja juoksen takaisin polulle.

KENEN OLOHUONEESSA ISTUT

Menen paikkaan jossa usein istun ja pohdiskelen katseilta kätkössä. Muistelen sikarilaatikon tarinaa. Katselen sen ruostunutta kantta ja hovinarrin kuvaa. Narri nauraa. Nauraa niin kuin minä nauroin silloin.

Vilkaisen suojaisen paikkani taakse ja näen sinne ilmestyneen pressun. Tajuan, että joku yöpyy täällä.

Paras tulla varovasti seuraavalla kerralla, etten herättäisi nukkujaa. Koskaan ei tiedä kenen olohuoneeseen saapuu. Kenties saan kuulla vielä uuden tarinan.

TUPAKKAA HAKEMASSA

Olen alle viidentoista ja tupakat loppuvat yöllä. Aurinko paistaa vielä aamuyöllä pohjoisessa kuin päivällä eikä nukkuminen huvita. Elämä virtaa kiivaana suonissa. Tupakkaa on kuitenkin saatava ja tiedän kuinka se onnistuu.

Äitini pitää baaria huoltoaseman yhteydessä ja teen siellä aina joskus tuurauksia. Palkaksi saan tupakkaa ja vähän taskurahaa. Tiedän missä baarin avaimet ovat, joten lähdemme kaverini kanssa sinne.

OVET KOLISEVAT

Pyöräilemme halki hiljaisen kaupungin katuja ja tulemme huoltoaseman pihaan. Avaan takaoven ja menemme sisään. Jostain kuuluu kolahdus. Jähmetymme hetkeksi, mutta sitten kävelen heilurioville ja nappaan hyllystä tupakka-askin.

Taas kolahtaa jossain ja kaverini sanoo jonkun liikkuneen lasi-ikkunan takana. Samalla ohi ajaa poliisiauto ja me painumme tiskin taakse. Ovet kolahtelevat ja yläkerrasta kuuluu askelia. Näen taksin lähtevän pihasta.

POLIISI PYYTÄÄ MUKAANSA

Sanon kaverilleni yläkerran asukkien tulleen kapakasta. Poistumme ja ajelemme kotiinpäin. Kaverini väittää edelleen, että joku siellä oli. Hän kertoo nähneensä jonkun piileksivän roskalaatikoiden takana.

Aamulla isä tulee herättämään. Hän pyytää keittiöön. Näen siellä leppoisan miehen, joka sanoo olevansa poliisi vaikka on siviiliasussa.

Isä kysyy olimmeko käyneet baarilla viime yönä. Minä kerron, että hain tupakkaa kun loppuivat. Poliisi pyytää meidät mukaansa.

ASEMAPERÄN POIKIA

Kävelemme hänen siviiliautoonsa ja poliisi kyselee ajomatkan aikana yön tapahtumia. Kerron käyneeni hakemassa tupakkaa kahvilasta omin lupineni, mutta saavani niitä palkaksi tuurauksista.

Poliisi vie meidät baarin keittiöön ja näyttää salissa istuvia asiakkaita. Hän kysyy näimmekö yöllä ketään heistä.

Näen joukossa tutun asemaperän ajoilta, lapsuudenystävän, mutta minua vanhemman. En nähnyt ketään heistä ja kerron sen poliisille. Kaverini on takanamme hiljaa.




MURTAUTUJA TIESI KÄTKÖN

Jälkeenpäin kaverini kertoo, että se asemaperän tuttu kaveri oli silloin yöllä siellä roskalaatikon takana. En usko häntä. Vanha tuttuni on mukava kaveri eikä mikään murtovaras.

Kuulen jälkeenpäin, että huoltoasemalle on murtauduttu alakerran lasioven kautta. Murtautuja on sieltä tullut ylös ja tiennyt tarkalleen kassakaapin avaimen piilon ruuvilaatikon pohjalla.

Rahaa varastettiin iso summa ja tekijä tuntui tietävän, että juuri silloin kassa oli suurimmillaan.

Tiesin, että vanha asemaperän tuttuni oli ollut huoltoasemalla kesätöissä, mutta kyllä avaimen piilon tunsi moni muukin.

HOVINARRIN KUVA

Meni muutama vuosi ja satuin paikalliseen ravintolaan. Näin siellä tuon vanhan kaverin ja hän vinkkasi pöytäänsä. Istuin ja juttelimme muutaman sanan.

Hän kävi ostamassa kaksi peltistä sikarirasiaa ja ojensi toisen minulle. Sikarilaatikkoa ojentaessaan hän katsoi minua silmiin. Ymmärsin katseen. Otin sikarilaatikon käteeni, siinä oli hovinarrin kuva.

REISSUMIES JA KISSA

Nousen pohdiskelupaikaltani seisomaan ja jatkan juoksua. Rullaan katujen yli ja tulen jokivartta kosken partaalle puistoon. Näen siellä miehen pyöräilemässä. Hän kysyy minulta olenko nähnyt mustaa kissaa.

Hän kertoo kissan olevan leikatun ja karanneen koska oli säikähtänyt jotain. Kerron siinä omia muistojani kadonneista lemmikeistä ja juttelemme hetken. Jatkan juoksua ja ajattelen Tapio Rautavaaran laulua “Reissumies ja kissa”.

MINNE UNELMAT KARKAAVAT

Eräänlaisia etsijöitä olemme kaikki. Meillä on jotain hukassa kaikilla. Ihminen on eksynyt elämään eikä tiedä mitä etsii. Toinen etsii puolisoa, joku omaisuutta, toinen työtä ja kolmas elämäänsä. Aina on jotain kadoksissa.

Unelmilla on aina taipumus paeta. Mitä kaikkein eniten haluaa on usein se mikä satuttaa eniten. Ajattelen sitä, kun juoksen aution talon ohitse. Talo on uutena rakennettu, mutta tietääkseni siinä ei ole koskaan asuttu.

Rakennus on jäänyt rakentajien ja rakennuttajien riitojen vuoksi tyhjäksi. Vuodet ovat olleet nopeita ja armottomia. Näen unelmien karkaavan vuosien myötä. Mitään ei aika armahda. Vain kaipaus on todellista.

KULKURI JA JOUTSEN

Istun alakertaan kirjoittamaan tätä blogia kun kuulen kovan pörinän. Näen valtavan kimalaisen lentävän ikkunassa. Muistan eilisen blogini ja pelkoni, jonka suuri kimalainen aiheutti.

Ajattelen nyt korjata tilanteen ja haen sankon saunasta. Otan levyhyllystä Tapio Rautavaaran LP-levyn “Kulkuri ja joutsen” ja menen ikkunalle. Ohjaan levylle kimalaisen sankkoon ja peitän sen.

Vien sankon ulos ja otan levyn päältä. Innokkaasti suristen kimalainen lentää vapauteen yli syreenipensaiden.





ELÄMÄN VIRRALLA



Pitkän lenkkini puolimatkasssa
saavuin tutun virran rannalle.
Nousin sileälle kivelle,
katsellen kysyvänä kuohuihin.

Mikä on elämän tarkoitus, pohdin?

Mitä näet, kun painat pääsi, virta kysyi?
Näen vain oman hahmoni, vastasin.
Katso vasempaan päin, virta jatkoi.
Näin lehmuksen oksan kuvastuvan vedestä.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin lehmukselta?

Kantaa metsän lintuja oksillaan, se sanoi.
Antaa niille pesä ja syötävää.
Kaatua sitten virtaan suojaksi kaloille.

Mikä on elämän tarkoitus, kysyin kaloilta?

Uida vastavirtaan, ne sanoivat.
Syödä ja tulla syödyksi, siinä kaikki.
Katselin sileää kiveä jalkojeni alla.
Vaiti se oli kuunnellut kyselyäni.

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Hioutua sileäksi särmistä, kivi vastasi.
Kantaa talven  jäinen kansi ja lumipeite.
Sulaa kevätauringossa paljaaksi.

Valkorintaisen koskikaran levähtää,
muuttomatkallaan pohjoiseen.
Keräämään voimia ja sukeltamaan syötävää.

Tule ensi keväänä tähän,
niin lupaan että se kertoo sinulle
elämän tarkoituksen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti