perjantai 25. huhtikuuta 2014

ASIAT HALKI

TÄMÄ ARPA EI VOITA

“Olet katkera” sanon saarnamiehelle, hän nytkähtää ja tuntuu kuin Lada heilahtaisi hieman.

Hän ei suutu, mutta verbaalinen sanatulva on sitä luokkkaa, että kaipaan Nooan arkkia. Lada tulvii kirpeitä sanoja.

Olen päässyt kokeneen saarnamiehen “salkunkantajaksi” Ruotsiin puhematkalle ja käymme autossa monet keskustelut.

Ihmisten kodeissa tapaan ruotsinsuomalaisia ja nautimme heidän vieraanvaraisuudestaan.

Kuulen monta tarinaa siirtolaisuudesta. Olenhan itsekin kokenut sen ja tiedän miltä tuntuu asua vieraalla maalla. Tosin Ruotsissa se oli varsin kotoista, sillä suomalaisia on siellä niin paljon.

VILLA, VOVVE JA VOLVO

Eräässä kodissa mykistyn tavallisen tehdastyöläisen älykkyyden edessä. Hän puhuu niin vaikeista asioista luontevasti ja sujuvasti, että en edes ymmärrä mitä hän sanoo. Minä olen yksinkertainen mies ja ymmärrän vain kuvakieltä.

Hän kertoo, ettei kaipaa Suomeen takaisin. Pienellä paikkakunnalla, josta hän lähti oli tarjolla vain työttömyyttä. Täällä oli kuitenkin käsien ulottuvilla Ruotsalainen unelma “Villa, vovve ja Volvo”.

SUOMALAINEN NAAPURI

Hän muistelee ensimmäistä vuoroaan tehtaalla. Vuoron päätyttyä hän oli pukuhuoneessa tavannut suomea puhuvan miehen. Juttelu oli jatkunut kadulla ja edennyt uutta kotia kohti.

Hän oli kerrostalon pihassa ihmetellyt miksi mies tulee hänen matkassaan rappuun. Lopulta tämä oli astunut viereisen asunnon ovesta kotiinsa. Mies oli hänen naapurinsa.

MENESTYKSEN OJAT TULEVAT KORPISOILTA

Surumielisyys on suomalainen pohjavire, ei siitä pääse mihinkään huomasin erityisesti tuolla retkellä.

Voi olla, että se on pelkistetympää ihmisissä, jotka elävät siirtolaisina vieraalla maalla. Moni on joutunut lähtemään pakon edessä, koska töitä ei ollut kotimaassa.

Kyllä sen haikeuden tuntee kun tapaa ja keskustelee ihmisten kanssa, jostain taustalta se nousee kuin usva hallaiselta suolta.

Ollaan tultu metsien läpi, raivattu tie rämeiköistä ja kaivettu menestyksen ojat soiden halki. Nyt ne virtaavat muualle, menestyksen tuotot. Sellaista on nykymeno.

KATKERUUDEN SULOISUUS

Kuulen tuon matkan aikana monta hyvää puhetta, keskustelua ja pohdiskelua. Nautin minut matkaansa ottaneen saarnamiehen suorasta puheesta. Hän laukoo ajatuksiaan kuin Clint Eastwood. Kuuntelen aikani. Olen nuori ja kokematon, enkä tohdi sanoa vastaan.

Lopulta puhe menee hänen kokemiinsa vääryyksiin, niihinhän ne aina lopulta menevät. On hyvä purkaa sydäntään ja vapautua ahdistavista muistoista. Meitä kaikkia kohdellaan väliin väärin. Olemme siihen syyllistyneet useimmat itsekin.

PAHUUS KIRKASTUU HYVYYDESSÄ

Katkeruutta on kuitenkin raskas kuunnella tai lukea. Usein se on liian yksipuolista ja unohtaa oman osuutensa. Kaikella on syynsä ja lähtökohtansa. Usein olemme itsekin synnyttämässä katkeria muistoja. Oman puolen unohtaminen on ymmärrettävää, mutta kohtalokasta.

Olin silloin naivi nuori uskovainen ja ajattelin, että kaikkien tuli rakastaa toisiaan varsinkin uskovien yhteisössä. En ollut vielä oppinut, että pahuus kirkastuu siellä missä hyvyys on vallitsevaa. Raato kutsuu kotkia kaikkialla. Katkeruuden raato.

PAINO OLI RASKAS

Saarnamiehen puhe on tietenkin tavallista puhetta tehokkaampaa, onhan se virittynyt ihmisen mielen muuttamiseen ja kohdistaa painonsa aina vastustamattomaksi loppuhuipennokseksi.

Niin nytkin paino oli niin raskas, etten kestänyt sitä. Sanoin nuo alussa mainitsemani sanat. Kerroin tuolle saarnamiehelle, että hänen tulisi mennä ja sopia välinsä näiden katkeruutta tuntemiensa veljien kanssa.

Hän oli täysin eri mieltä eikä oikein edes noteerannut puheitani. Seisoin vuoren juurella ja katselin arkana ylöspäin. Kaiku vastasi huutooni.

HENKINEN MÄTÄPAISE

Saarnamies oli sitä mieltä, että hän oli tehnyt virheen avatessaan sydäntään nuorelle ja kokemattomalle uskovalle.

Hänen olisi pitänyt puhua kokeneemmalle, vanhemmalle uskovalle, joka olisi ymmärtänyt sydämen tuskan. Paine oli kova ja Lada tuntui ahtaalta.

En silti katunut sanojani. Katkeruutta oli tullut sanojen muodossa niin paljon, etten ollut sitä enää sietänyt. Minun oli pakko sanoa mielipiteeni.

Ellen olisi sanonut sitä niin se olisi tullut ulos itsestään. Olin puhkaissut henkisen mätäpaiseen ja nyt sitä tulvi ikkunoihin asti.

AUTO JA SUKKAHOUSUT

Muistan kuinka tuo saarnamies kertoi elämästään. Niukoista oloista, joista hän lähti vaimonsa kanssa. Kerran olimme heillä kylässä ja hän muisteli ensimmäisen auton ostoaan.

Nauraen hän muisteli, kuinka nuori vaimo oli huokaillut, että kuinka hän saa sukkahousut jos auto ostetaan.

Saarnamiehen mielestä oli hyvä vitsi verrata sukkahousuja autoon, ovathan ne sentään eri hintaluokassa. Hän nauraa hohotti ruokapöydässä vitsilleen ja mielestäni nolasi härskisti vaimonsa. Meitä ei naurattanut.

SANOIN SYDÄMESTÄNI

Nyt olin sanonut sisälleni pakahtuneen sanottavani ja sain täyslaidallisen niskaani. Olen edelleenkin tyytyväinen, että sanoin mitä sydämeni ajatteli, minulla on rauha siitä.

Emme riidelleet edes. Kuuntelin hänen rankan tarinansa ja paljolti ymmärsin häntä.

Jälkeenpäin kun olen tavannut hänenkaltaisiaan olen ymmärtänyt lisää. Näin se elämässä usein menee. Nämäkin ovat tarinataakkoja joita tarinankerääjän repussa tulee olla.

SAARNAMIEHEN NEUVO

Palasimme kotiin sopuisina. Mitään juopaa tuosta sanomisesta ja puolustusten tulvasta ei välillemme jäänyt. Opin sillä matkalla paljon ja olen iloinen että hän pyysi minut mukaansa.

Hän lopuksi jopa kehaisi minua sanomalla, ettei itse tuossa vaiheessa vielä puhunut noin hyvin. Olinhan muutaman kerran puhunut tilaisuuksien alussa.

Hän sanoi vielä neuvonaan, että älä lähde kiertäväksi evankelistaksi, koska se on niin kova tie, mutta jos seurakunnassa avautuu puhujan tehtävä niin mene sellaiseen.

Kumpaakaan minusta ei tullut, tuskin jatkuvaan puhumiseen olisin kyennytkään.




VIMEINEN TARINA

Hän oli suorapuheinen mies, mutta sydämessään mielestäni hyvää tahtova, eikä lähtenyt edes suuttuessaan henkilökohtaisiin loukkauksiin, jotka olisivat jääneet sieluani jäytämään.

En tiedä sanoinko oikein kun totesin hänen olevan katkeran, mutta sydämeni sanoisi sen tänäänkin.

Vielä yksi tarina, jonka hän kertoi jäi mieleeni elämään. Ymmärsin siinä tarinassa häntä ehkä kaikkein eniten. Suuren miehen suuren tuskan ja lahjan, jonka hän armosta oli saanut.

TÄMÄ ARPA EI VOITA

Hänet oli kutsuttu puhumaan seurakuntaan eräänä sunnuntaina päivätilaisuuteen. Sanoma ei vain millään tullut hänen sydämeensä. Ei mitään puhuttavaa. Tyhjyys huusi tyhjyydelle ja sai tyhjän vastauksen. Hän oli pulassa. Aamulla vähän ennen tilaisuuden alkua hän lähti vielä kävelylle.

Saarnamies käveli pururataa pitkin synkissä mietteissään. Oli tunti kokouksen alkuun. Pian hänen oli noustava ihmisjoukon eteen ja tarjoiltava uskovien laumalle hengen ravintoa, eikä hänellä ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Tuska oli kova.

Polulla hän näkee paperinpalasen ja kumartuu poimimaan sen, nostaa lapun ja huomaa sen olevan arpalipun. Saarnamies avaa sen ja lukee tekstin “Tämä arpa ei voita”. Sanoma vyöryy hänen lävitseen. Sanat tulvivat mieleen ja puhe on valmis ennen kotiin paluuta.

LUKIJAN PALAUTE

Tuo saarnamies ja hänen tarinansa tuli mieleeni eilen ollessani lenkillä. Pohdin erään blogini lukijan rankkoja kommentteja ja tilitystä. Kesken lenkin tulivat mieleeni nuo samat sanat katkeruudesta.

Tuo lukijani, joka kirjoitti minulle oli kokenut mielestään kovia erään yhdistyksen toimesta. Kyseessä ei ollut uskovien yhdistys vaan sairaiden tukiyhdistys. Hän koki saaneensa väärää kohtelua ja oli ottanut sen hyvin raskaasti

Vastasin hänelle, että mielestäni hän on hieman katkera ja se näkyy tekstistä. Kerroin, että toivoisin hänen pystyvän antamaan anteeksi ja vapautumaan tuosta painolastista. Sain tiukan palautteen vähän kuin tuolta saarnamieheltä. Liitän tähän loppuun vastauksen lukijani kommentteihin.



VASTAUS BLOGINI LUKIJALLE

Kiitos Ystäväni!

Tekstiäsi oli paljon, se oli alueeltaan ja ajaltaan laajaa ja polveilevaa, kävit ikäänkuin painia välillä itsesi kanssa. Kirjoitanko vai enkö kirjoita.

Onneksi voitit monta erää, varsinkin viimeisiä ja kirjoitit avointa, sydämeesi kertynyttä tarinataakkaa, luin mieluusti, olenhan tarinankerääjä.

Loppua kohden mielestäni tekstisi koko ajan tiivistyi ja parani, pääsit irti katkeruudesta henkilöitä kohtaan, sait otetta ja analysoit dystoniaa ja minun blogiani kuin tutkija.

Arvostan sitä puolta tekstissäsi kovimmaksi ytimeksi. Omaat selvästi viiltävän tarkan kritiikin lahjan ja oikeudentunnon, jonka on vaikea antaa anteeksi koettuja pettymyksiä.

Anteeksi antaminen ei ole helppoa. Täydellinen anteeksi antaminen vielä vaikeampaa. Huomaan, että olet jonkin verran katkera, mutta et ole antanut kokonaan katkeruudelle periksi.

Viimeinen erä on vielä käymättä. Uskon, että voitat itsesi siinä Ystäväni. Sana on vahva työkalu ja voitat sen avulla. Kirjoitat itsesi ulos katkeruudesta. Näin siitä jo vahvoja merkkejä viestiesi lopussa ja olin iloinen.

Kirjoitat siellä lopussa koko ajan tiivistyvää tekstiä, todella hyvää analyysiä. Rehtiä on myös tuoda tunteesi peliin, osa meistä on aina silloin tekstissä. Pisara kirjoittajan verta on tekstissä aina oltava.

Voin vielä tehdä tästä blogiin pohdiskelua. Moni asia jäi käyntiin ajatuksissani, asioita ei ole loppuun käsitelty ja peli on vielä kesken.

Kiitos syötöstä, pelasit mielestäni välillä paitsiossa ja palasitkin sinne, mutta lopulta tulit sitten taitavasti ja voimalla kentän läpi ja syötit pallon minulle.

Hyvä syöttö Ystäväni! Peli jatkuu...

...pallo jaloissa jatkaa harzu





2 kommenttia:

  1. Mietin, että koskeekohan tuo yllä oleva minua?

    Tulin juuri Veteraanijuhlasta. On ollut kiireinen viikko, ja tänä iltana tulee vielä vieraita.
    Viides antibioottikuuri, vaikka se muutti tilanteeni huonommaki kuin se olikaan, on sen jälkeen vaikuttanut aivan ällistyttävästi. Kuntoni on huomattavasti parantunut, ainakin toistaiseksi.

    Olen aikonut jo kauan sitten vähentää kirjoitteluani täällä ja osaksi tehnytkin niin. Olen ollut itsekäs ja aivan liikaa esillä. En ehdi tällä kertaa enempää.

    Uskollinen lukijasi ja ystäväsi välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Ystäväni!

      Tarkoitat varmaankin tuota loppuosan vastausta blogini lukijan kommenttiin.

      Tämä kirjoitus ei liity Sinuun eikä nimimerkkiisi mitenkään eikä miltään osin.

      Vastaus on toiselle nimimerkille, joka on myös kirjoittanut kommentin ja aktiivisesti seurannut blogia.

      Kirjoitus oli hyvin pitkä, henkilökohtainen ja sisälsi voimakasta kritiikkiä erästä yhdistystä kohtaan, joten lisäsin pelkästään vastaukseni blogiin.

      Toivon Ystäväni Välläys, että aina joskus kirjoittelet tännekin.

      Mielestäni et ole ollut blogissa liikaa esillä, päinvastoin mukava, että kirjoittelet.

      On ollut mukava lukea muistojasi ja kokemuksiasi sekä vaihtaa kanssasi ajatuksia elämästä.

      Toivon, että hyvä yhteistyömme jatkuu.

      Ystäväsi harzu

      Poista