lauantai 19. huhtikuuta 2014

ARAT SANAT

VIA DOLOROSA KOULUTIELLÄ

Sanat ovat kaikonneet. Ne ovat pelästyneet ja piiloutuneet. En tiedä miksi. Sanat ovat arkoja, niitä on kohdeltava hellästi. Arat sanat, tarinat varjoista.

Minä pidän niistä eniten. Niillä on eniten kerrottavaa, mutta vähiten rohkeutta. On vain löydettävä ne ja kuunneltava hiljaa niiden tarinaa. Arkojen sanojen tarinaa.

On niin paljon suuria sanoja. Suuhun liian suuria, ruhjovia sanoja. Sanoja, joiden sanoma on niiden takana. On helppo pitää sitä piilossa, kun on iso. Suurten sanojen taakse kannattaa katsoa.

SINITIAISILLA ON KIIRE

Juon vahvat uittokahvit kookosrasvalla ja lähden lenkille. On kaunis aamu. Aurinko kultaa pihan ja soratien. Sinitiainen nököttää pöntönsuussa koivunurpu suussaan. Nyt on tosi kyseessä. On ehdittävä tehdä pesä ennen kirjosieppoja.

Kirjosiepot tulevat pian ja jos ne löytävät sinitiaisen pesästä pelkät munat, ne tekevät armotta pesän siihen päälle. Varsinaisia asunnonvaltaajia nämä yhden kertosäkeistön laulajat.

Mutta jos sinitiainen ehtii hautoa munat poikasiksi ei kirjosieppo enää pesää valtaa. Siksi tiaisilla on kiire. Niiden ilmeessä on tekemisen meininkiä. Hyvää lenkkipsyykkausta. Näin mennään ja tehdään hommat.


PIKKUVARPUNEN JÄKÄTTÄÄ

Pesintä on selvästi aikaisessa ja pieni vaara poikasten paleltumisesta on olemassa. Sinitiaiset pystyvät suojelemaan hautomiaan munia yöpakkasilta, mutta poikasia ne eivät ehdi pelastamaan. Ihan huoletonta ei pikku tiaisen elämäkään ole.

Istun terassilla ja kiinnitän lenkkareita. Syreenipensaaseen viereeni lentää jäkättävä pikkuvarpunen. Musta täplä hehkuu valkean poskiläikän keskellä. Itsekseen jäkättäen se hyppii nurin käännetyn saavin urasta noppimaan vettä.

ARAT SANAT TULEVAT

Lähden juoksemaan. On vielä varhainen aamu ja kaduilla hiljaista. Joku koirantaluttaja nauttii myös kauniista aamusta. Suuntaan päätien laitaa joelle ja juoksen alas jokisuistoon. Tikkapariskunta pyrähtää edestäni. Kalastaja laskeutuu virveli notkuen rinnettä virralle.

Katselen jokivartta ja annan ajatusten virrata veden tahdissa, poukkoilla koskikivissä ja oksiston tinttien mukana. Näen arkojen sanojen tulevan esiin. Täällä ne ovat turvassa. Täällä niitä voi kuulla. Täällä niiden tarinoita olen usein pohtinut.

KORSKEAT SANAT

Pienet ja arat sanat ovat sellaisenaan kuultavia. Sanoma on herkkä ja hiljainen, kuin vieno tuuli ja peipposen lurittelu oksan suojista. Ymmärrän sitä ja annan sen tulla sydämeeni. Minun on helppo kuulla niitä täällä virran rytmissä.

Arat sanat eivät meuhkaa. Niiltä on otettu luulot pois. Niitä on väheksytty ja käytetty hyväksi. Korskeat sanat lainaavat niitä mielellään. Yrittävät näytellä nöyrää niiden avulla. Toisinaan menee halpaan, mutta huomaa pian mistä on kysymys.

ARKOJEN SANOJEN SANOMA

Arat sanat eivät vaadi mitään, kaikki muut vaativat. Pane merkille se, anna sanojen vaikuttaa ja näet, että kaikki muut sanat pyrkivät mieleesi ja muuttamaan sinua haluamaansa suuntaan. Arat sanat haluavat vain kertoa tarinansa, sen jälkeen ne katoavat.

Arat sanat ovat sen takia minulle rakkaita ja arvostan niitä. Olen nähnyt ja kuullut niin paljon röyhkeitä, vaativia, julkeita sanoja, että arkojen sanojen ääni on voimistunut ja kaunistunut. Niiden sanoma elää vielä sen jälkeenkin, kun sanat ovat vaienneet. Arat sanat.

RUJOT SANAT

Elämä on joskus rujoa ja toisinaan kaunista, joskus kaunis on rujoa ja toisinaan rujo niin kaunis. Arat sanat ovat joskus rujoja sanoja. Niiden ulkonäkö voi pettää. Ajattelee, ettei niitä kannata kuunnella, on niin paljon kauniimpia sanoja, ehjiä ja kiiltäviä.

Usein näkökanta, kuulijan sijoitus ja kypsyys vaikuttavat eniten. Iän ja sairauden kypsyttämälle arat sanat näyttävät asioita, jotka ennen olivat näkymättömiä, kertovat tarinoita, jotka ennen olivat niin mitättömiä, mutta nyt huutavat. Arat sanat.

VANHUS RISTEYKSESSÄ

Me näemme ja koemme sen verran kuin kykenemme, eikä se ole paljon. Ihmeteltävää riittää loppuun asti. Kauneus lisääntyy ja sisääntyy iän myötä. Arkojen sanojen sanoma on täällä. Niin monta kertaa olen kuullut, että tiedän sen. Muistan niin monta tarinaa, että sydämeni täyttyy kiitoksesta.

Juoksen polullani risteykseen, josta lähtee kapea tie joelle ja ylös maantietä ja liikenteen melua kohti. Muistan erään vanhuksen vuosien takaa. Hän seisoi tässä keskellä risteystä ja katseli kevätaurinkoon. Hän oli äärettömän kaunis.

JÄÄVUORI SULAA SISÄLLÄ

Kasvot hehkuivat auringon lämpöä hänen kasvoiltaan. Hän kertoi tulevansa tähän ja antavansa auringon sulattaa sieluaan. Vuodattaa kyynelin sisäisen jäävuoren pienemmäksi. Elämä oli ajanut vanhuksen kylmille vesille. Jäävuoret olivat kasvaneet ja vasta nyt aurinko niitä sulatti.

Hänellä oli arkoja sanoja. Kovia kolhuja elämän varrelta. Iskuja, jotka eivät koskaan parane. Arpia, joita ei saa enää avata. Niiden kautta elämä virtaa ulos. Vuotaa kuiviin. On vain annettava olla. Annettava armollisen auringon lämmittää ja hoitaa.

TARINA PAHUUDESTA

Hetken kuljemme tuon vanhuksen kanssa ja hän kertoo tarinaansa. Arat sanat putoavat hiljalleen. Niissä on rytmi. Ikuinen rytmi elämän loputtomasta kärsimyspassiosta, joka jatkuu ihmiskunnan loppuun asti. Kuulen tarinan ihmisen pahuudesta ja äärettömästä julmuudesta.

Kokemus, jonka hän kertoo on jo vanha, mutta silti tuore ja arka. Kaikki tapahtui kauan sitten toisella paikkakunnalla, mutta jätti sisäiset kivut ja tuskat. Vain ihminen voi jättää sellaiset haavat. Arat sanat ovat tulleet esiin, nyt ne kertovat kaiken. Arat sanat.



ILOISEN KOULUMATKAN KÄRSIMYSTIE

Paljon taakkoja on tuo vanhus elämässään kantanut. Kokemuksia, joita ei pitäisi tapahtua. Hän kertoo tarinaansa siinä hiljalleen. Niistä on jo niin pitkä aika, että pystyy jo puhumaan. On helpottavaakin kertoa vieraalle ohikulkijalle. Tarina aroista sanoista. Tarina kärsimystiestä.

Tuon vanhuksen kärsimystie oli koulumatka kauan sitten. Kotoa kouluun, iloinen reitti oppimaan. Reppu selässä tien laitaa. Viereen pysähtyy auto ja sieltä tarjotaan kyytiä. Lapsi suostuu ja menee kyytiin. Hän saa kyydistä ikuiset arvet sieluunsa.

TEOT TOISTUVAT

Koulussa hän kertoo kaiken. Kotona tulevat syytökset kyytiin menemisestä. Lapsi ei ymmärtänyt, että ei olisi pitänyt mennä. Tekijä saadaan kiinni.

Hän on vanha rikollinen ja samat teot toistuvasti tehnyt. Pian hän on taas vapaana jahtaamassa seuraavaa uhria. Kärsimys toistuu jonkun toisen kohdalla.

VIA DOLOROSA

Vanhus risteyksessä kertoo arat sanansa ja lähtee jatkamaan tielle. Minä jatkan juoksuani joen vierustaa.

On pitkäperjantai. Ymmärrän nyt mitä arat sanat halusivat kertoa.

Ne kertoivat minulle Via Dolorosan kulkijasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti