perjantai 21. maaliskuuta 2014

VERTAISTUKI

VERTAISTUEN VOIMALLA KOHTI SINITAIVASTA

Toinen aamu kolmannen piikkipäivän jälkeen. Nousen puoli seitsemän aikaan ja napsautan kahvinkeittimen päälle.

Olen nukkunut hyvin ja näin jotain voimia antavaa unta. Uni jäi matkaani, istui sisälleni ja lähetti päivään. Mene ja elä sydämesi mukaan. Minä menen ja sytytän takan.

LUONTO KUTSUU

Talvi tuli ja talvi meni. Ulkona on neljä astetta lämmintä ja lumi nuoskaa. Käyn koirani kanssa pihalla ja avaan portin puoliksi, sitten lakaisen terassin, on raskas lenkkikeli, mutta luonto kutsuu, olen siitä riippuvainen.

En jaksaisi jos en pääsisi juoksemaan joelle tai kävelemään koiran kanssa. Luonto antaa uskomattoman sisäisen voimavaran. Hyväksyy ja halaa sisälleen kulkijan, universumin sisään.

Olemme kaikki siinä suuressa sylissä. Ihme, että maailmassa on niin paljon pahuutta, vihaa ja riitoja siitä huolimatta. Tai, ehkä juuri siitä syystä, olemme kaikki vielä sylilapsia, mutta onneksi tilaa riittää.

HYVÄT SANAT

Menen sisälle ja haen kahvia. Väkevät uittokahvit kookosrasvalla, jotka saisivat jäälautankin sulamaan.

Istun takan eteen ja luen uutisia pieneltä nettipäätteeltäni. Katselen aamun ajatuksia ja annan niiden sulautua sydämeeni. Hyvyys tarttuu ja vapauttaa.

Hyvien ajatusten voima on siinä, että ne uskoo kuin lapsi äitinsä sanat. Uskomalla ne sulautuvat sydämeen ja leviävät sieltä kaikkialle.

SANAT KUIN SUPPIKSET

Hyvien sanojen valta on suuri. Annan hyvien sanojen temmeltää. Katselen niiden leikkiä ja tarmoa. On voimaa ja iloa, nauru raikuu.

Hyvä, että huomasin ne. Hyvät sanat ovat vähän ujoja. Ne ovat kuin suppilovahveroja. Kävelen metsässä sienestämässä ja katselen ylös puihin, näen taivaan piirtyvän niiden latvusten läpi uskomattoman kauniisti.

Aivan kuin elämässä. Hyvyys tulee pimeyden oksien läpi ja kertoo tarinaa taivaasta, joka on siellä ja kaartuu kaiken ylle.

RUSKEAHATTUINEN HERRA

Katson sitten jalkoihini ja etsin sieniä. Näen pienen ruskean hatun sammalten seassa. Kumarrun lähemmäs katsomaan, kuka herra siellä istuu katseilta piilossa.

Samassa näen kymmenien suppisten hatturivin kuin hattukaupan yli pursuavat hyllyt. Suppilovahveroita on kaikkialla niitä on puun ympärillä ja sammalmättäillä.

Alan kerätä. Putoan polvilleni ja noukin hetkessä korin täyteen. Suussani tunnen jo lempisieneni maun ja istun kannon päälle ihailemaan sieniä.

KORI ON PIAN TÄYNNÄ

Suppikset yllättävät aina, joka kerta löydän ne samalla tavalla. Suppiksia pitää etsiä kuin neulaa heinäsuovasta ja kun näkee ensimäisen, niin tietää, että on löytänyt kaikki. Kori on kohta täynnä.

Samalla tavoin hyvät sanat ja ajatukset löytyvät. On oltava tarkkana. Kaikkialla on niin paljon asiaa, joka vie huomiokyvyn.

Hyvät sanat eivät huuda, ne odottavat rauhassa ja ne on löydettävä. Ne eivät nyi tai vilku, vaadi katsomaan ja kumastelemaan. Ne vain ovat ja odottavat.

HYVÄT SANAT HOITAVAT

Hyvät sanat antavat mennä jos ei kiinnosta. Niillä on siihen varaa. Hyvät sanat ovat omavaraisia, se harmittaa toisia.

Minä pidän siitä, noukin niitä ja nautin niistä. Koskaan ne eivät ole pettäneet minua. Aina olen ne löytänyt samasta paikasta ja samalla tavoin. Annan niille vallan.

Tiedän, että vain sillä tavoin ne toimivat. Minä en hallitse niitä. Hyvät sanat palauttavat voimani, hoitavat haavani ja täyttävät sydämeni. Jatkan matkaa kohti elämää. Olen valmis.

HYVÄ PÄIVÄ

Kolmas piikkikerta tuntuu jo nyt onnistuneelta vaikka siitä on vasta kaksi päivää, tai sitten hyvät yöunet ovat vieneet dystoniani oireet.

Tunnen itseni onnelliseksi ja terveeksi. Minun on tässä hyvä olla. Annan hyvien sanojen imeytyä sisälleni, jokaiseen sydämen sopukkaan.

Uskon, että tästä tulee hyvä päivä. Voiman päivä. Ilon päivä. Kirjoitan tämän blogipäiväkirjan ja sitten teen aamupäivälle ruokaa ja lähden lenkille.

POIKON PARONIN MATKASSA

Katselen vielä facebookin uutissivut. Olen löytänyt ystäväni vihjeestä sivun “Poikon Paroni Maailmalla”. Sivusto kertoo sähköpyörätuolilla Australiaa ja Uutta Seelantia kiertävästä miehestä.

Todella mielenkiintoinen ja antoisa sivusto. Käyn joka päivä katsomassa Poikon Paronin matkakuvia ja lukemassa tekstejä, tuntuu kuin olisi itsekin reissussa mukana.

Tikapuilta vuonna 2002 pudonnut Poikon Paroni kertoo sivullaan sairastavansa myös dystoniaa, joka on levinnyt koko kehoon ja aiheuttaa toimintakyvyttömyyttä ja lihaskramppeja. Siitä huolimatta hän matkustaa toisella puolella maailmaa ja kertoo kuvin ja sanoin kokemuksistaan.

OTAN OPPIA PARONISTA

Olen hyvin vaikuttunut hänen tarinastaan. Mietin miten rohkeus ja ennakkoluuloton asenne voi ylittää kaikki rajat. Kaikki on mahdollista maailmassa. Hyvä sivu löytää uutta asenetta elämään.

Olen kiitollinen ystävälleni, joka neuvoi minut Poikon Paronin matkaan. Aion ottaa oppia hänen hienosta asenteestaan elämän haasteisiin ja kohtaamiinsa ihmisiin.

KINKEREILTÄ LENKILLE

Kävin eilen ensimmäisen kerran lenkillä kolmannen piikityksen jälkeen. Neurologini sanoi, että piikityspäivänä lenkin voisi jättää väliin, mutta seuraavana päivänä voisi jo hyvin juosta.

Soitin ensin alzheimerin tautia sairastavalle äidilleni pohjoiseen. Hän kertoi, että sielläkin paistaa aurinko ja lunta on paljon.

Kerroin, että tännekin on nyt satanut maan valkoiseksi. Äiti oli lähdössä kinkereihin ja lopetimme puhelun ja lähdin lenkille.

PIIKKIEN TEHO

Juoksin varovasti ja kuuntelin ajatuksiani. Annoin niiden virrata vapaana. Päätä veti vielä vasemmalle ja piikkien vaikutus oli vielä vähäinen, kuitenkin jo hieman jännitystä lievittävä.

Piikkien tehon sanotaan olevan parhaimmillaan parin viikon sisällä, mutta minusta tuntuu kuin teho olisi jo väännetty päälle.

Juoksen ja katselen vasemmalle, siellä on aina kauneinta. Oikealla puolella olevia pitää katsoa silmäkulmasta tai vääntää väkisin päätä, mutta ei se minua enää häiritse.

OLEN ONNELLINEN

Olen jo tottunut dystonian vaikutukseen. Välillä kosketan leukaani ja saan sillä tavoin pään hetkeksi suoraan. Katselen ylös puiden latvoihin ja siitä sinitaivaalle. Olen onnellinen, että voin juosta.

Joella yritän etsiä katseellani koskikaroja, mutta en näe yhtään. Olisivatko ne jo lähteneet pohjoiseen.

Matkanneet kohti lapin tunturipuroja, sinne koskikiville kurottamaan kirkkaan veden pohjassa odottavia makupaloja.

VOIMALAN LATAUS

Juoksen ohi pienen, vanhan voimalaitoksen ja ajattelen kuinka se kerran tuotti virtaa. Annan virran kulkea olemukseni läpi.

Tämä on minun voimalani, tämä virtaa sydämeeni ja sytyttää valoni. Lämmittää sieluni ja virittää kehoni. Olen täynnä latausta, kun käännyn ylös kaatopaikan mäkeä.

Kaarran ohi raunioksi palaneen alkoholistien mökin ja ajattelen taas vanhaa ystävääni, joka siellä kerran asui ja nousi kerran uuteen elämään.

MIKKIHIIRI TUOLISSA

Näen mikkihiiri-kuosilla vuoratun tuolin, joka on nostettu tien laitaan. Ajattelen, että tuohon voisi vaikka istua ja katsella siitä palanutta rakennusta, katsella ja oppia.

Iloita siitä, että on oma koti ja elämä, joka kantaa. Niin moni vaeltaa tänäänkin kodittomana. Niin monien elämä on raunioina ja tuhoutunut jo varhain.

Ei kannata vaipua itsesääliin, kun näkee nämä rauniot. On sittenkin elämän valoisalla puolella ja kiitollisuutta täynnä. Mikkihiiri-tuoli opettaa minua pelkästään olemalla siinä.

LIPPU PUOLITANGOSSA

Juoksen siitä ylös teollisuuskylään ja lähden Porintien laitaa kulkevaa pyörätietä alas ohi syksyllä lopetetun Atrian tuotantolaitoksen.

Pitkälle syksyyn siinä oli Atrian lippu puolitangossa, mutta nyt lippu on poistettu. Juoksen siitä muutaman kilometrin ja otan välillä kuvia. Viimeiseen kuvaan kännykkäni hyytyy.

Matkaa on tullut siinä vaiheessa gps-reittiseurantaan vajaa 12 kilometriä ja jäljellä on vielä kolme.

VIIMEINEN KUVA

Vähän harmittaa tuo akun loppuminen, sillä minusta olisi ollut kiva saada matka tallennettua. Minulle käy usein näin, sillä kuuntelen kännykällä usein myös musiikkia ja kaikki käyttö syö akun tehot nopeasti.

Viimeinen kuva, jonka sain otettua on ollut minulle maamerkkinä monella lenkillä. Kuvassa vanha laho, myrskytuulen kaatama puu on kaatunut tolppaa vasten.

VERTAISTUEN VOIMALLA KOHTI SINITAIVASTA

Siinä tolpan varassa se kaatunut puu vielä kurottuu kenossa kohti sinitaivasta. Kenottaa ja jatkaa sillä tavoin elämäänsä. Halusin kuvan koska se on minulle vertaistuen esikuva.

Tällaista on mielestäni vertaistuki. Toisen pystyssä pitämistä, tukemista sillä hetkellä, kun muuten romahtaisi ja menettäisi otteensa elämästä.

Tukea, jonka ansiosta jaksaa elää ja kurottua toiveikkaana kohti sinitaivasta.




1 kommentti:

  1. "Tällaista on mielestäni vertaistuki. Toisen pystyssä pitämistä, tukemista sillä hetkellä, kun muuten romahtaisi ja menettäisi otteensa elämästä."

    Sellainen on harzu.
    Mie oon monta kertaa vähä romahtanu. Ja harzu nostaa.
    välläys

    VastaaPoista