maanantai 3. maaliskuuta 2014

SYDÄNTEN SILTA

LÄHDEN JUOKSEMAAN JA OLONI ON KEVYT

Ylikulkusilta on tuttu. Olen kävellyt sellaisen yli jo pikkupoikana. Kuluneita, kolhiintuneita ja sileitä lankkuja.

Työnsä hyvin tehneitä lankkuja. Palvelleita lankkuja. Lankkuja, joita kukaan ei huomaa, mutta ilman niitä moni auto olisi mennyt rikki.

Ilman niitä lankkuja autot olisivat törmäilleet rataan, jumiutuneet kiskojen väliin ja jääneet junan ruhjomaksi.

Ajattelen kiitollisena niitä lankkuja yli kulkiessani. Näen, että korkealta katsottuna ne näyttävät samanlaisilta, kuin lankkumatolta.

SYDÄNTEN SILTA

Läheltä katsottuna, jos menen polvilleni ja katson tarkemmin, niin jokainen niistä on erilainen. Kaikki ovat kuluneet eri kohdista.

Tuhannet yli kulkeneet ihmiset, pyörät, autot ja junat, ovat jättäneet jälkensä, jokaiseen lankkuun omansa.

Yhtään samanlaista en löydä. Olen nähnyt elämän kuluttaman ihmisen. Aikojen ja kohtaamisten muovaaman, elämän kuluttaman ihmisen sydämen.

Sydämen, joka asettui tueksi toiselle. Asettui välille, jonka kautta pääsi toiselle puolelle. Ilman sitä tukea en olisi yli päässyt.

ELÄMÄN ANTAMA SILTA

Ilman niitä sydämiä, joista tuo elämän ylikulkusilta valmistettiin ei ylitys olisi ollut mahdollinen.

Olisin juuttunut siihen raiteiden väliin. Olisin jäänyt odottamaan varmaa tuhoa. Elämä antoi ne sydämet. Elämä antoi minulle ylikulkusillan vaikeuksien yli.

ALOIN ITKEÄ

Polvistuin katsomaan niitä lankkuja, jotka kantoivat minut yli ja näin, että ne olivat sydänpuuta. Aitoja sydämiä.

Sydämistä oli tehty minulle ylikulkusilta. Olin polvillani ja aloin itkeä. Itkin niiden sydänten päälle punaisia kyyneleitä ja ihme tapahtui. Sydämet alkoivat sykkiä.

NÄIN SILLAN YLI

Näin kuinka eläviä ne sydämet olivat. Näin, kuinka veri virtasi niissä kiihkeästi. Olin nähnyt elämän ylikulkusillan.

Olin nähnyt sydänten voiman. Rakkauden voiman. Nousin, kuljin yli kiitollisena ja vilkaisin vielä kerran taakseni. Näin yli punaisen sykkivän sillan.

Äärettömän kauniin ylikulkusillan takana, jotain sellaista, joka kuului menneisyyteen.

VIIME HETKELLÄ

Aikaan josta tulin. Aikaan, jonne en palaisi enää koskaan. Aikaan, joka oli vähällä eksyttää minut, viedä kujilleen ja kadottaa.

Onneksi löysin tämän sillan. Onneksi tulin tälle sillalle viime hetkellä. Sydänten ylikulkusillalle. Löysin tänne sattumalta.

SILTA AIDOISTA SYDÄMISTÄ

Tapasin kadulla ihmisen, joka näytti tätä siltaa minulle. Hän sanoi, että sitä kautta pääset yli, mutta mene varovasti yli, sillä se silta on tehty aidoista sydämistä.

Kysyin tuolta ihmiseltä, jonka kasvoja en nähnyt, koska hän peittyi kapean kadun varjoon, että pääseekö täältä pois mistään muualta.

OLI KIIRE

Hän kertoi, että muitakin reittejä on, mutta monet niistä ovat kadonneet ja useat romahtaneet. Hän tietää vain tämän yhden.

Hän jatkoi matkaansa ja kehoitti minua pitämään kiirettä, sillä juna oli tulossa ja minun oli ehdittävä yli ennen sitä.

EHDIN VIIME HETKELLÄ

Lähdin ystävällisen neuvojan opastamana siltaa kohti. Kuulin jo junan tulevan. Näin tumman varjon. Näin kuoleman kiirehtivän. Näin taakseni ja kiirehdin. Ehdin yli viime hetkellä. Sydänten silta oli kantanut minut yli.

Katsoin taakseni ja näin kaiken sen mistä olin tullut. Näin sen kaiken pimeyden, näin mustat seinät. Näin hämärät kapeat kujat. Näin valoisat lyhdyt, jotka olivat johtaneet minut tälle sillalle. Näin, että lyhdyt sammuivat yksi toisensa jälkeen. Näin pimeyden valtaavan kaiken.

KAIKKI JÄI TAAKSE

Katselin eteenpäin ja lähdin liikkeelle, minun oli kevyt olo. Huoleton olo. Huomasin, ettei minulla ole mitään matkassani. Vilkaisin vielä taakseni ja näin kaikkien matkatavaroideni jääneen sydänten ylikulkusillan toiselle puolelle.

Siellä olivat kaikki ne rakkaat matkalle keräämäni, tarpeelliset tavarat. Kaikki ne, joita pidin välttämättöminä. Kaikki ne olivat jääneet toiselle puolelle. Olin niin ihastunut sydänten siltaan. Olin lumoutunut sen sykkivään pintaan.

NÄIN JOKAISEN SYDÄMEN

Olin halunnut nähdä jokaisen sydämen. Olin katsellut kaikkien sisälle. En voi unohtaa mitä näin. En koskaan unohda. Sydämeen katsominen on vaarallista. Sydämen sisällä on niin kaunista, ettei sitä unohda koskaan.

Minä olin katsellut jokaisen sydämen. Olin nähnyt niin paljon, että olin lumoutunut. Olin unohtanut matkatavarani toiselle puolelle. Nyt ne kaikki näyttivät niin turhilta ja painavilta, että annoin olla.

KAIKKI OLI KRISTALLINKIRKASTA

Jääköön sinne, minä halusin jatkaa matkaa. Oloni oli niin kevyt, että hypähtelin kulkiessani eteenpäin. Siihen minä heräsin tänä aamuna ja olin pitkään uneni lumoissa. Makoilin vain ja katselin hiljalleen sammuvaa ja katoavaa untani. Olin herännyt.

Olin nähnyt unta ja tiesin herättyäni mitä se uni merkitsi. Ymmärsin täysin unen sanoman. Kaikki oli kristallinkirkasta.

EN KOSKAAN PALAISI

Tiesin tarkalleen kaiken sieltä mistä tulin. Tiesin jokaisen syrjäkujan, pääkadun ja kirkontornin, joka soi vieläkin päässäni.

Tiesin, että jotain oli jäänyt taakseni lopullisesti. En koskaan enää palaisi tuon sydänten sillan yli. En koskaan enää astuisi niiden sykkivien sydänten päälle.

ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

Olin tullut yli. Olin vapaa. Raikas tuuli kulki lävitseni. Puhdistava tuuli. Tunsin tuoksun. Tunsin viestin, jonka raikas tuuli toi.

Otin sen viestin vastaan koko olemuksellani. Olin kiitollisuutta täynnä. Olin saanut sanoman, jota olin toivonut, mutta jota en osannut enää odottaa.

Elämä on ihanaa. Elämä yllättää. Kannattaa olla varovainen.

VIISITOISTATUHATTA KIITOSTA

Olen pitänyt tätä blogiani nyt yli kolme kuukautta. Koskaan en olisi uskonut, että blogi saa näin hyvän vastaanoton.

En olisi uskonut, että tänään näitä sivuja on luettu yli viisitoista tuhatta kertaa. Kaikki se on minulle käsittämätöntä.

KOLME KIRJAA UNELMAANI

Kirjoitin muutamia vuosi sitten kolme kirjaa. Niistä otettiin muistaakseni kahden tuhannen kappaleen painokset. Kirjat ovat tietääkseni kustantajalta myyty loppuun.

Sain toteuttaa niissä kirjoissa lapsuuteni unelman omasta kirjasta. Sain pitää omaa, painettua kirjaa kädessäni, olin onnellinen. Nyt katselen niitä aikoja ja kirjoja haikeasti hymyillen.

ERÄNKÄVIJÖIDEN KLASSIKKO

Kirjoitin myös erätarinoita ja sain monet niistä julkaistua Eränkävijässä ja Erämaailmassa. Eräs toinen lapsuuteni unelma toteutui, kun sain eräkirjoituksiani julki Eränkävijässä. Erämiesten klassikkolukemistossa.

Lapsuudessani ja nuoruudessani lähes kulttimainen erätarinakirja oli lempilukemisiani nuoruudessa. Ahmin kaikki kirjastoon tulleet Eränkävijät heti niiden saapuessa Kemijärven kirjastoon. Olin ensimmäisenä jonossa ja selasin tarinoita jo bussissa matkalla kotiin.

ERÄNKÄVIJÄN KIRJOITUSKILPAILU

Kirjoitettuani kirjani huomasin, että Eränkävijää julkaistiin yhä. Huomasin myös, että Eränkävijän kirjoituskilpailu on yhä voimissaan ja jokavuotinen.

Päätin kirjoittaa siihen tarinan. Sijoitin tarinan täysin uuteen ympäristöön. Nykyiseen kotipaikkaani ja Karjaanjoelle. Keksin tarinani kokonaan mielikuvituksestani.

Millään tavalla se ei ole meriitti varsinkaan eräkirjallisuudessa, jossa arvostetaan enemmän kokemuspohjaisia tarinoita.

"TEHTAANKOSKEN HURJA"

Tarina nimeltä "Tehtaankosken hurja", valtasi kuitenkin sydämeni niin, että kirjoitin sen suoraan mielikuvituksestani. Annoin sanojen viedä ja uskoin jokaiseen kirjoittamaani sanaan. Uskoin, niinkuin aina kirjoittaessani uskon.

En tiedä toisista kirjoittajista, en ole koskaan huomannut kysyä, tai harvoin olen edes toisia kirjoittajia tavannut, että ovatko tarinat heille tosia. Minulle tarinat ovat aina tosia. Ne tapahtuvat viimeistään kirjoittaessani.

KIRJE OTAVALTA

Kirjoittaessani elän tapahtumat, elän ne oikeasti läpi ja voin sanoa, että kaikki on tapahtunut juuri näin. Kaikki on totta.

Lähetin tuon erätarinani kilpailuun ja sinä keväänä sain Otavalta kirjeen, joka sisälsi ilmoituksen kirjoituskilpailun voitosta.

Olin voittanut Eränkävijän kirjoituskilpailun kalastusaiheisen sarjan. Olin saavuttanut nuoruuteni unelman, oman eräkirjoituksen ihailemassani eräkirjassa.

"KAIRASSA SATTUU AINA"

Tarina julkaistiin Eränkävijän sen vuoden kokoelmassa ja myöhemmin myös kokoelmateoksessa "Kairassa sattuu aina", johon oli kerätty Eränkävijän kirjoituskilpailujen parhaita vuosikymmenien varrelta.

Nyt katselen tuota kaikkea ja näen miten hienoja kokemuksia ne olivat. Näen kirjat ja tarinat matkatavaroideni joukossa. Katson niitä hyväntahtoisesti hymyillen.

MATKA JATKUU

Sitten käännyn ympäri ja lähden juoksemaan. Minun on kevyt olo vaikka päätä vetää voimakkaasti vasemmalle.



1 kommentti:

  1. Unesi oli taas vahvasti vertauskuvallinen. Lankkusilta osui oikein hyvin. Ihan oikeastikin sydänpuu ja oksat ovat lankuissa vahvinta ja kuluvat vähiten, vain pyöristyen hieman. Oksat ja kuluneet vuosirenkaat voivat jopa näyttää sydämiltä, tai joskus perhosilta.

    Sinä kirjoitat koko ajan uutta kirjaasi, blogikirjaa. Kohta on sata kertomusta. Jos kirjoittaminen on auttanut sinua, kuinka monta lukijaa kertomuksesi ovatkaan auttaneet!

    Ystävä välläys

    VastaaPoista