lauantai 1. maaliskuuta 2014

SUOJATIE

JALANKULKIJA ON AINA VÄÄRÄSSÄ

Auto tulee keskustasta päin kovalla vauhdilla. Vauhti on selkeää ylinopeutta. Kuljettaja on nähnyt minut jo kaukaa tien laidassa odottamassa, mutta hänellä ei ole pienintäkään aikomusta pysähtyä suojatien kohdalle.

Vauhti kiihtyy kuljettajan huomattua minut suojatien edessä. Kokeilen astua suojatielle, mutta kuski kiihdyttää lisää vauhtia. Heilautan kättäni tuuulilasin edessä. Siinä lentäisi ohikulkija, joka olisi tämän kuljettajan edessä suojatielle astunut. En tiedä jäisikö kuljettaja selvittämään asiaa. Epäilen, ihmisen taipumus paeta tekojaan on liian tuttu.

SUOJATIET OVAT JALANKULKIJAN ANSOJA

Näitä ajattelen lenkillä. Niskojani vääntää taas voimakkaasti, piikeistä on yli kaksi kuukautta. Vaikutus on ehkä vähenemässä. Juoksu vaikeutuu ja katse on sivulle, syrjäsilmällä pidän juoksua oikeassa suunnassa. Täytyy olla tarkkana varsinkin teiden ylityksissä. Suojatiet ovat jalankulkijan ansoja nykyään.

Autoja kulkee kovalla vauhdilla teollisuuskylän ja keskustan väliä. Ruuhkat ovat aamulla, ruokatunnilla ja töiden jälkeen. Silloin kannattaa varoa. Ihmisillä on kiire töihin aamulla. Syömään tai kotiin ruokatunnilta ja kauppaan töiden jälkeen. Aina kiire. Ei siinä suojateiden eteen ehdi pysähtymään.

AJATUS ON PERILLÄ JA AUTO TIELLÄ

Toiset muuttuvat luonteeltaan, kun nousevat auton rattiin. Kannattaa ottaa aina huomioon joidenkin ihmisten taipumukset muuttua autossa hallitsijaksi. Keisariksi, joille jalankulkijat ovat alamaisia. Toiset eivät vain huomaa kuin edessä menevän tien ja päämäärän, lautakasan, lounaslautasen tai koneen, joka odottaa.

Ajatus on perillä. Auto vielä välillä. Vastuu ajattelusta on jalankulkijalla. Hän on aina väärässä, vaikka olisikin oikeassa. Sairaalan sängyssä tai patologin pöydällä on turha olla oikeassa.

KAIKESTA SELVIÄÄ SELITTÄMÄLLÄ

Autoilija kyllä selitykset keksii. Aurinko häikäisi ja jalankulkija hyppäsi eteen. Vauhtiakin vain parikymppiä. Ihminen on selitysten mestari. Ihminen pettää aina, on motto, joka pelastaa monesta tilanteesta. Kuuluu samaan sarjaan kuin pessimisti ei pety. Valitettavan usein pitää paikkansa.

Kuuntelin kerran kyläpaikassa erään nuoren pojan selityksiä äidilleen. Ällistyneenä kuulin tarinat, joilla poika pyöritteli itsensä irti pahoista teoistaan. Äidin mentyä hän vinkkasi silmää isälleen, joka tuumaili, että kaikesta selviää selittämällä.

SUOJAVALLIT AINOA SUOJA

Nousen lenkilläni joelta pyörätietä ylös suojatien reunaan. Tiedän pysähtyä tien laitaan odottamaan autovirtaan taukoa. Täällä ei suojatiestä piitata. Ainoastaan suojavallit saisivat autoilijat hidastamaan vauhtia. Niitä ei kuitenkaan ole, joten autoilijat eivät suojateistä piittaa. Varovaisuus ja odottaminen kannattaa.

Olen usein lenkillä törmännyt autoilijaan, joka röyhkeästi seisottaa menopeliään keskellä suojatietä. Siitä vain sitten kiertelet autojen takaa ja välistä tien ohi. Kerran lenkillä näin, kuinka tuollaisen suojatien päällä jurottavan auton edestä mateli hiljalleen poliisin pakettiauto. Poliisit eivät edes vilkaisseet suojatien päällä seisovaa autoa.


AUTON RIKKIMENO AINOA TOIMIVA PELOTE

Suojavallit ovat mielestäni paras tapa jalankulkijan kannalta. Olen huomannut, että suojavallien edessä kaikki autoilijat hidastavat ja jalankulkija ehtii hyvin yli. Auto on niin suuri henkinen egonjatke meille, että sen rikkimeno suojatien valliin törmätessä pakottaa autoilijan hidastamaan. Jalankulkijaan törmääminen ei autoa yleensä riko, joten se ei ole riittävä syy hidastaa vauhtia.

Kävely ja lenkkeily on harrastus, jossa näkee muutenkin paljon tämän päivän liikennekulttuurista. Juoksen lenkkini pienen kaupungin keskustan läpi ja olen huomannut, että ainakin päivällä nopeudet ovat kohtuullisen rauhallisia. Suojateiden kunnioittaminen tuntuu olevan suomalaisessa ajokulttuurissa kuitenkin heikolla tasolla.

TASAINEN AUTOVIRTA SUOJATIEN OHI

Olen joskus seurannut kuinka keskustassa saattaa joku perhepäivähoitaja lastensa kanssa joutua odottamaan pitkäänkin suojatien laidassa. Autovirta kulkee tasaiseen tahtiin ohi. Tiukasti eteenpäin tuijottavat, enimmäkseen mieshenkilöt köröttelevät vain eteensä tuijottaen.

Mikähän heidät saisi pysähtymään suojatien eteen. Mielestäni sopiva suojavalli jokaisen suojatien kohdalla on ainoa ratkaisu. Valitettavasti ihminen oppii vain pakon edessä. Omaisuutensa, elämänsä rakkauden, autonsa rikkimenon pelossa.

POLIISI EI JUURI VALVO SUOJATEITÄ

Poliisia en ole koskaan nähnyt valvomassa suojatiekäyttäytymistä. Tuntuu, että he ovat heittäneet hanskat tiskiin. Varmaan pakon edessä ja päivänselvissä tapauksissa törkeisiin tekoihin puututaan, mutta valvontaan ei varmaan riitä resursseja tai haluja valvonnasta päättävillä.

Toisinaan vastaan tulee kyllä myös iloisia yllätyksiä. On autoilijoita, jotka pysähtyvät suojatien eteen ja odottavat rauhassa tien ylityksen. Minulla on tapana kiittää silloin kuljettajaa käden heilautuksella. Monta kertaa olen tullut hyvälle mielellä tuollaisissa tilanteissa.

AUTO ON TOISILLE OMA VALTIO

Juoksulenkillä nämäkin asiat tulevat vastaan ja niitä joutuu pohtimaan. Olen niin monta läheltä piti tapausta kuullut ja onnettomuuksista lehdistä lukenut.

Eräs tuttu oli menettää lapsensa suojatiellä kaahanneen pakettiauton alle. Mies kopautti auton kylkeen nyrkillä.

Ovi avautui ja sieltä tunki tulipunaisena kiroileva kuljettaja. Kävelylenkki muuttui juoksulenkiksi. Auto on toisille valtio, johon koskeminen on sodanjulistus.

HEIKOMPI ON AINA VÄÄRÄSSÄ

Muistan aina nuoren pyöräilijän, joka istui lyhtypylvääseen nojaten ja ambulanssia odotellen. Pyörä oli mutkalla ojassa ja auto tien laidassa keula rutussa.

Kuljettaja istui poliisiauton takapenkillä ja ambulanssi saapui valot vilkkuen. En jäänyt katselemaan, koska tilanne oli ammattilaisten hallussa. Jäin miettimään, että aivan sama kumpi oli oikeassa, heikompi kärsii aina.

ETEENPÄIN MENNEISTÄ PIITTAAMATTA

Elämässä ei useinkaan ratkaise oikeassa oleminen. Elämässä ratkaisee henkiin jääminen ja tilanteiden ennakointi jos se on mahdollista. Voi tietysti lohduttaa itseään, että oli ainakin oikeassa, mutta laiha lohtu se on. Toisaalta laihuus on toisille tavoite.

Olinko oikeassa, teinkö oikein? Harvoin kuulee kenenkään tällaisia pohtivan. Tämän päivän sanoma tuntuu enemmän olevan, ettei menneistä kannata välittää. On parempi elää tätä hetkeä ja mennä vain eteenpäin.

Mielestäni ihmisen on mahdotonta elää muuta kuin tätä hetkeä. Nyt-hetki on saivartelijoiden kuningasajatus. Menneessä on kuitenkin hyvä piipahtaa aina silloin tällöin. Katsella ja kuunnella, ehkä sieltäkin on jotain opittavaa.

VEDEN UURTAMAN LAUDANPÄTKÄN TARINA

Minä olen aina rakastanut vanhoja asiota, kaikkea joka on mennyt jo pois muodista. Massojen takaa löytyy parhaat apajat. Mielestäni kaikessa, joka ei kiinnosta nyt-hetkessä eläviä on sitä jotain.

Vanha veden uurtama lauta, joka rannassa kolahtelee kivikkoon on minulle tarinan alku. Mistä se tuli, mikä oli sen käyttö ja tarina.

Kerran se ehkä naulattiin kesämökin laituriin. Kaikki oli uutta ja tuoretta. Riemua ja kiljuntaa. Kesää ja veteen sukeltelua saunasta.

Nyt on vain uurteinen laudanpätkä, joka hiljaa kolahtelee rantakiviin aaltojen rytmissä. Tarina meistä. Sinusta ja minusta.





1 kommentti:

  1. Viisitoistatuhatta, nyt!

    terveisin välläys

    VastaaPoista