sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

REKKAMIESTEN MUNKIT

JEKKUPULLO ODOTTI PUISTON PÖYDÄLLÄ

Lenkillä näkee kaikkea ihmeellistä. Jätin välillä kuulokkeet kotiin, että akku riittäisi kuviin, no päässä soi laulut ja tarinat koko matkan. Kosken rannalla köllötteli pöydällä tyhjä Jägermaister pullo. Kuvasin jekkua kosken partaalla.

Mietin, että Koskenkorva olisi sopinut paremmin. Olisin saanut kuvan “koski koskea vasten”.

Koivikkoon oli lentänyt vaaleanpunainen häämainos, toivottavasti pari oli säilyttänyt rakkautensa. Yksinäinen katuharja roikkui ylhäällä koivussa. Odotti varmaan yötä ja kyydittäväänsä.

MIKKIHIIRI JA ALKOHOLISTIEN MÖKKI

Yksi kaunis närhikin lennähti oksalle, hidastin hiukan ja meinasin kuvata, mutta katseli minua hetken toisella silmällään, arvioi ja pyrähti peloissaan pusikkoon piiloon. Oli kyllä kaunis lintu.

Kaatopaikan mäessä törmäsin hassuun näkyyn. Vanha alkoholistien palanut mökki oli saanut lahjoituksena koulutuolin. Ojaan heitetty tuoli oli varustettu vielä mikkihiiri-kuosilla.  Otin siitäkin kuvan.

Mukana oli vielä keltainen köysi. Olisiko joku vanha koulu- tai työpaikkakiusaaja käynyt heittämässä vielä viimeisenä viestinään paketin. Tuli mieleen, että lyötyä lyödään tänä päivänä surutta.




TYÖPAIKKAKIUSAAMINEN ON YLEISTÄ

Runsas viikko sitten kirjoitin aiheesta työpaikkakiusaaminen. Moni on ajautunut itsemurhaan, alkoholistiksi ja ennenaikaiselle eläkkeelle kiusaamisen takia. Yllätyin valtavasta palautteesta, jonka kirjoituksesta sain.

Sain kuulla monta tarinaa työpaikkakiusaamisesta ja järkytyin niitä lukiessani. Yhtään tarinaa en voi julkaista, koska ne ovat niin henkilökohtaisia ja luottamuksellisia.

KIUSAAJAT SUOJELEVAT TOISIAAN

Näin, että työpaikkakiusaaminen ja koulukiusaaminen ovat vahvasti pitäneet paikkansa yhteiskunnassamme. On jopa niin, että narsistiset johtajat, jotka usein onnistuvat etenemään päätösvaltaan, valitsevat itsensä kaltaisia työnjohtajia, tiiminvetäjiä ja työntekijöitä.

Näin kiusaaminen pysyy hyvin mukana työyhteisöissä ja kiusaajat suojelevat toisiaan. Yksinäinen ihminen, joka nousee vastustamaan tuollaista klikkiä, lentää helposti pihalle seuraavissa yt-neuvotteluissa.

SUURET LUOKKAKOOT EDISTÄVÄT KOULUKIUSAAMISTA

Pelolla on helppo hallita, mutta seuraukset ovat tuhoisia. Yhteiskunta maksaa jo nyt kiusaajien jäljiltä hirvittävää hintaa monenlaisina menoina. Yksityinen kärsijä maksaa puolestaan kiusaamisen terveydellään tai hengellään.

Kouluissa suurin ongelma on suuret luokat, jotka antavat kiusaajille hyvän kasvualustan. Opettaja ei pysty huomioimaan riittävästi oppilaita vaikka haluaisikin ja herkimmät syrjäytyvät. Kovat luonteet ja kiusaajat jalostuvat ja kehittyvät kohti työelämää.

SANOJA VIRTASI PÄÄSSÄNI

Monenlaiset ajatukset virtasivat sydämeni läpi juostessani kauniissa säässä. Kyllä oli upeaa juosta virran rannalla.

Tuli niin paljon ajatuksia mieleen juostessa. Juoksu on äärettömän inspiroiva laji, samoin kuin myös kävely.

Minulle juoksu sopii kuitenkin paremmin ajatteluun. Tarinat kulkevat nopeasti ja tuntuu kuin lenkin aikana pään läpi kulkisi sanojen virta.



KIVUN KAUTTA SYNTYY KAIKKI ARVOKAS

Yksin juoksu on ajattelulle hedelmällisin tyyli. Toisen tai toisten kanssa juoksu menee helposti höpöttelyksi, mutta mukavaahan sekin on. Eräänlaista terapiaa.

Pidän itse kuitenkin eräänlaista spartalaista kärsimyksen tilaa äärettömän hedelmällisenä. En tiedä onko mitään hyvää kirjallisuutta, musiikkia tai vastaavaa luotu ilman kärsimystä.

Minusta tuntuu, että maailmassa kaikki kestävä syntyy kivun kautta. Kaikki arvokas. Vauvan syntymä jo yksin on lähes aina kovan kärsimyksen tila. Olen itse istunut synnytyssalissa ja nukkunut pari yötä Naistenklinikan takahuoneessa.

LOPUTON LUUPPI

Muistan loppuelämäni ne yöt ja kaikki tuskanhuudot. Sitä kipuhuutojen, kirkaisujen ja parkaisujen sinfoniaa soitettiin siellä tauotta. Huomasin silloin, että seurasin kuin jatkuvasti toistuvaa ohjelmaa, kuin luuppia, joka hieman muunneltuna jatkui ja jatkui.

Ensin alkoi kovaääninen puhe, sitten tulivat kovenevat valitukset ja huudot. Lopulta tuskanhuudot, sitten tuli hiljaisuus. Täydellinen hiljaisuus, jos sellaista voi sairaalassa tulla. Huutojen jälkeen se tuntui täydelliseltä hiljaisuudelta.

Hiljaisuuden jälkeen tuli vauvan parahdus ja riemukkaita huudahduksia, vapautuneita kikatuksia ja miehekästä hekotusta. Onnellisia ääniä. Elämän ääniä. Kuuntelin niitä ja ajattelin vaimoani, joka odotti synnytyksen alkamista viereisessä huoneessa.

“TÄNÄÄN ME TEEMME SEN”

Muistan aina sen aamun kun tuo ruotsinkielinen kätilö tuli. Olin horteessa takahuoneessa, mutta kuulin hänen äänensä kuin vierestä. Kuulin verhojen kiskaisun ja tunsin kuin aurinko olisi seinien läpi paistanut suoraan sydämeeni.

“Idag ska vi göra det”, kuulin kätilön sanovan painokkaasti. Tuli sellainen tunne, että toivo virisi sydämeen tuon kokeneen ammattilaisen sanoista. Iltapäivällä tuli sitten meidän vuoromme kokea tuo kaikki, jonka öiden aikana olin toistuvasti kuullut.

SERVIKAALINEN DYSTONIA

Kivun kautta tänne tulemme ja usein löydämme itsemme ennenpitkää kipujen sylistä. Omat kipuni olen kantanut elämäni varrella minäkin. Tavallisesti ne ovat menneet ohi ja olen parantunut. Viime kesänä sain diagnoosin sairaudesta, joka luultavasti ei parane.

Servikaalinen dystonia, joka minulla diagnosoitiin viime kesänä parin vuoden sairastelun jälkeen on myös kipuja aiheuttava sairaus. Minun sairauteni on lihasjännite, joka vetää päätä vasemmalle, mutta dystonia voi olla missä tahansa tahdonalaisessa lihaksessa.

Dystonia voi myös levitä, mutta neurologi kertoi, että se on harvinaista ja epätodennäköistä. Todennäköisempää on, että sairaus hoidon myötä hieman asettuu ja siihen jollain tavoin tottuu, mutta eroon siitä ei pääse.



ERILAISIA HOITOMUOTOJA

Toisinaan sairaus myös painuu unohduksiin ja voi tulla jopa oireettomia vuosiakin, kunnes oireet taas äkkiä palaavat. Dystonia on erikoinen ja harvinainen sairaus, jonka syntyä ei tunneta.

Dystoniaa hoidetaan botuliinipistoksilla, lääkkeillä ja DBS-leikkauksella eli syväaivostimulaatiolla. Myös liikunta on hyvää hoitoa ja vähentää sairauden oireita. Minulle juoksu on harrastus, joka auttaa monella tasolla elämässä ja sairastamisessa.

KOLMAS PISTOSKIERROS TULOSSA

Hoidoissa käyn noin joka kolmas kuukausi Lohjan neurologisella poliklinikalla botuliinipistoksilla. Seuraavaan pistoskertaan on pari viikkoa aikaa ja edellisen pistoskerran aineen vaikutus pitäisi olla jo päättynyt. Tosin vaikutus lisääntyy ajan ja pistosten myötä, joten vertailu ei ole niin yksiselitteistä.

Vielä tällä hetkellä tämän sairauden kanssa pärjäilee kyllä. Pahempiakin sairauksia on toki, paljonkin pahempia. Äidilläni on alzheimerin tauti ja hän on kärsinyt kovista nivelkivuista lähes koko elämänsä ajan. Nivelkivut ovat seurausta vuosikymmenien työstä asiakaspalvelussa.

NIVELKIVUT JA KIPULÄÄKKEET

Soitin eilen äidilleni autosta Nummelan cittarin parkista odotellessani vaimoani, joka jäi vielä kauppaan kiertelemään.

Kotiseudulla ei ollut vielä keväästä tietoakaan. Äidillä oli kuulemma kivulias päivä ja nivelet kipeinä. Onneksi hänelläkin on vertaistukensa, jonka kanssa voi jakaa taakkoja.

Nivelkivut ovat kovia, säästä usein johtuvia, eivätkä lääkkeet auta. Niitä pitäisi syödä niin paljon, ettei kenenkään terveys kestä sellaista syömistä. Äitikin on joutunut syömään kipulääkkeitä vuosia.

ASIAKKAAT OLIVAT KAVEREITA

Muistelimme siinä ostoskärrykaapin vieressä, samalla kun ihmiset kuljettelivat kärryjä kauppaan ja takaisin. Olimme siinä eräänlaisella elämän virralla.

Muistelimme siinä niitä aamuja ja vuosikymmeniä Unionin baarilla. Töihin hän lähti aina ennen viittä isän mukana, joka meni töihin asemalle.

Oli mentävä tekemään munkkitaikinaa, että asiakkaat saisivat tuoreita munkkeja aamukahvilla. Eikä munkkeja paistettu kenelle tahansa. Äitini piti aina asiakkaita myös juttukavereina, joiden kanssa oli aikaa myös vaihtaa kuulumiset.

“UNIONIN TYTTÖJÄ”

Siinä jutellessamme äitini muisti erikoisen palautteen vuosikymmenien takaa. Hän muisti, kuinka kerran matkalla Suomen halki kuumana kesäpäivänä pysähdyttiin uimarannalle.

Oltiin jossain Keski-Suomessa, oli tukalaa ja äitikin puki uimapuvun päälleen. Samaan aikaan  uimaan tuli myös pari rekkakuskia. Toinen heistä vilkaisi äitiäni ja huudahti, että katsos “unionin tyttöjä”.

AIKATAULUSSA TUOREET MUNKIT

Rekkamiehet olivat alkaneet siinä hiekkarannalla muistella, kuinka hyviä munkkeja siellä äidin baarissa sai. Kertoivat, että kun he Oulusta lähtivät pohjoista kohti, he laskivat ajoajan sen mukaan, että Kemijärvelle ehtisi sopivasti Unionin baarin tuoreille munkeille.

Sanoin, että tuon parempaa ja vilpittömämpää kiitosta ei voi saada. Rekkakuskit ovat herrasmiehiä ja muutenkin maanteiden makutuomareita.

Sinne minne he pysähtyvät tulevat aina muutkin asiakkaat. Rekkamiehet tietävät oikean munkin maun. He osaavat erottaa sen teollisesta terveyden pilaavasta valmistaikinasta paistetuista superpalloista.

SAUNA LÄMPIÄMÄÄN

Äiti kertoi siinä hampurilaisista, joita kehuttiin myös paljon aikoinaan. Hän kertoi tehneensä kaikki pihvistä sämpylään silloin itse. Siitä jäi maine ympäri Suomen ajavien rekkamiesten mieliin, mutta myös ikuinen kipu niveliin.

Muistan aina, kun äitini, joka aamuviideltä oli mennyt töihin, tuli iltaseitsemän aikoihin kotiin. Hänen jalkansa olivat tulessa päivän seisomisesta ja ensimmäiseksi hän pyysi aina lämmittämään saunan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti