maanantai 10. maaliskuuta 2014

RANTASAUNA

KAAPIT OLIVAT TÄYNNÄ RAAKOJA TOMAATTEJA

Sikoja oli aina kaksi. Toisen nimi oli "nehru" ja siitä tuli tutumpi. Nimi tuli jonkun sen ajan valtiomiehen mukaan, mutta ei siinä varsinaisia valtiomiespiirteitä havaittu.

Asuimme muutaman kilometrin päässä keskustasta ja sikojen pito oli siellä sallittua. Isäni, joka oli idearikas mies keksi ajatuksen ilmaisista joulukinkuista ylimääräisistä ruokajätteistä.

Äitini hoitamasta kahvilasta jäi päivittäin ruokajätettä, joka meni yleensä kaatopaikalle. Isäni huomasi, että syöttämällä jätteet sioille, saisimme jouluksi kinkut kuin lahjaksi.

SIAT SÄKISSÄ

Söpöt pienet porsaat tulivat meille loppukeväästä säkissä. Ne saivat oman karsinan kauempaa talosta koirankopin takaa. Siellä niitä oli mukava käydä ruokkimassa ja jututtamassa.

Isompi pakastearkku oli tietysti myös hommattava, koska lihaa tulisi loppusyksystä paljon. Muistan hyvin, kun meille tuotiin valtava pakastin.

Toinen kantajista oli mukava sukulaismies, jonka kyydissä istuin kerran, kun isä lainasi hänelle uuden autonsa.

POROTOKKA JOLKOTTELI

Ajoimme kohti Rovaniemeä ja eräällä pitkällä suoralla setä vilkaisi minua, virnisti ja sanoi, että kokeillaanko mitä tällä isäsi autolla pääsee.

Hän painautti jalan kaasupolkimella pohjaan ja pösön moottori ulvaisi. Suora oli pitkä ja imevä. Vilkuilin nopeusmittaria ja tunsin kihelmöinnin vatsanpohjassa.

Tien sivussa vilisivät puiden kyljet ja rauhallisesti laiduntavat porot. Edessä jolkottavan porotokan setäni ohitti juuri kun tulimme suoran päähän.

SETÄ NOUSI ARKUSTA

Nyt tuo mukava setä oli kantamassa pakastinta meille. Hän oli aina nähdessäni leikkisä. Nytkin hän vilkaisi minua tutulla virneellä, avasi arkun ja meni sisälle pakastimeen.

Hän asettui sinne selälleen ja naureskeli, että tännehän vaikka mies mahtuu. Se oli viimeisiä muistikuviani tuosta mukavasta sedästä. Muutamien vuosien kuluttua hänet asetettiin oikeaan arkkuun ja laskettiin maan multiin.

Nyt hän kuitenkin nousi arkusta naureskellen ja lähti pois kaverinsa kanssa. Me jäimme hoitamaan sikoja, jotka kasvoivat nopeasti komeiksi ja muhkeiksi.

SIAT RÖHISIVÄT TYYTYVÄISINÄ

Äitini teki hyviä ruokia kahvilassaan myös possujen mielestä. Aina kun isä ja äiti tulivat illalla baarilta, heillä oli mukanaan iso sankollinen ruokajätettä.

Kävin usein viemässä sitä sankollisen possuille. Kaadoin ne kaukaloon ja seurasin sikojen röhinää ja herkuttelua.

Ne todella nauttivat syömisestä. Saatuaan kaiken syötyä ne pyörivät mustaksi kuohiutuneessa maassa, niin että multa pölysi ja maata röhnöttivät tyytyväisinä.

SIKOJEN TEURASTUS

Koko kesän seurasin niiden kasvamista ja possuista, varsinkin “nehrusta” tuli minulle läheinen. Sitä oli kiva rapsutella ja turinoida sen kanssa. Kova paikka oli, kun teurastus lähestyi syksyn pakkasten tullessa.

Teurastusaika tuli yöpakkasten myötä. Siat olivat hyvässä kunnossa, lihavia ja hyvinvoivia. Parhailla makupaloilla ruokittuja. Laatusikoja.

Teurastajaksi kutsuttiin kokenut ammattimies joka tehtäviä,oli ennenkin hoitanut. Hän oli leppoisa mies, harkitseva ja tyyni. Piippu suupielessä, lippalakki ja hailakka katse. Luotettavuus tuli savuna ulos hänestä.

TEURASTAJA LÄHTI TAUOLLE

Pian ensimmäinen sika oli hänen jalkojensa välissä. Kirves kohosi ja hamara mossahti imelästi otsaan. Possu putosi iskusta tajuttomana maahan, siitä laskettiin veret ja sika nostettiin telineelle.

Äiti oli keittänyt tulikuumaa vettä paljon ja sitä alettiin valella sikavainaan päälle. Terävällä puukolla rapsuttamalla karva irtosi helposti sian nahasta.

Ennen puolta päivää ensimmäinen possu oli paloina ja pakastimessa. Teurastaja lähti kotiin syömään ja lepäilemään.

HELPPO HOMMA

Tauko venyi pitkäksi ja veljeni kävi hermostuneeksi. Hän ei olisi malttanut odottaa teurastajan tuloa. Lopulta hän katosi ja ajattelin hänen menevän valmistelemaan teurastuspaikkaa. En tiennyt, että hän oli päättänyt hoidella homman itse.

Kerrankos sitä nyt sika teurastetaan, veljeni oli tuuminut. Hän oli nähnyt ensimmäisen teurastuksen vierestä, kolkkaamisen ja verenlaskun. Ei se kummoiselta hommalta vaikuttanut kokeneen metsämiehen silmissä.

SIKA VATUKOSSA

Äkkiä ulo-ovi kiskaistiin auki ja veljeni ryntäsi sisään. Hän kertoi ottaneensa tilanteen haltuun sikakarsinalla. Possun hän oli painanut polviensa väliin ja ojentanut kirveen hamaran ylös.

Armoniskun pudotessa sika oli kuitenkin luikahtanut karkuun veljeni jalkojen välistä. Kirveen hamara oli uponnut multaan ja sika kadonnut vatukkoon.

TEHOKASTA TOIMINTAA

Minä ryntäsin ulos etsimään “nehrua” ja veljeni juoksi hakemaan kivääriä. Sika löytyikin vatukosta ja sain raahattua sen aitaukselle. Yksi kiväärinlaukaus lopetti possun elämän ja päästimme veret siitä maljaan.

Raahasimme possun etupihalle ja nostimme telineen päälle. Olimme juuri raaputtamassa pintakarvaa, kun isä ja äiti tulivat paikalle.

He olivat aluksi vihaisia, mutta paikalle ajoi samalla tauolta palannut teurastaja. Hän kehaisi meitä, että täällähän on tehokasta toimintaa. Veljeni myhäili tyytyväisenä.

SUKELSIMME HANHIA KIINNI

Parina kesänä meillä sikoja pidettiin ja sitten isä väsyi niiden pitoon. Hän innostui herkästi, mutta innostus loppui sitten yleensä, kun asia tuli kokeiltua. Olen ehkä perinyt isältäni tuota herkkää innostumista.

Eräänä kesänä meillä oli myös hanhia. Ne olivat pihalla vapaana ja kakkivat joka paikan. Talon viereisellä lammella ne uivat ja usein yritimme saada niitä kiinni.

Sukelsimme veljeni kanssa pontoonilta ja yritimme veden alta saada hanhen jalan kiinni, mutta aina se onnistui karkaamaan.

HANHEA OLI AMMUTTU

Kerran sitten eräs hanhista liikkui pihalla veri kaulasta vuotaen. Katselimme sitä tarkemmin ja huomasimme, että hanhea oli ammuttu ilmakiväärillä kaulaan.

Osuma oli tullut lammen rannalta vaanivalta ampujalta. Ihmeeksi kyllä hanhi toipui haavasta ja eli syksyyn asti.

Syksyllä hanhet tapettiin ja niistä tehtiin paistia. Toisina kesinä meillä ei enää hanhia ostettu. Niiden touhuja oli kyllä hauska seurata, mutta ulosteita oli joka paikka täynnä.

KASVIHUONE JA TOMAATIT

Eräänä kesänä isä keksi, että meille tehdään kasvihuone. Siihen aikaan ne olivat harvinaisia pohjoisessa, mutta isä uskoi saavansa tuoreita tomaatteja loppukesästä.

Muovinen kasvihuone nousi alkukeväästä etupihalle ja taimet kasvoivat ikkunoilla. Kesän aikana komeiksi kasvaneet varret puskivatkin kauniin vihreitä tomaatteja. Syksy vain alkoi painaa päälle ja tomaattien kypsyminen oli hidasta.

KAAPIT TÄYNNÄ TOMAATTEJA

Lopulta isä kuuli, että tomaatit kypsyisivät pimeässä kaapissa. Niinpä syksyn pakkasien alta keräilimme vihreät tomaatit talteen.

Ne aseteltiin kaappeihin kypsymään. Talven mittaan kypsiä tomaatteja sitten osui käsiin milloin mistäkin kaapin perältä.

Seuraavana kesänä kasvihuone toimi varastona ja purettiin lopulta pois. Isä ei tästä lannistunut. Hän sai uuden idean. Rantasauna oli hänen uusi projektinsa.

RANTASAUNA ALAS LAMMELLE

Meillä oli talon rakennusvaiheessa tehty varasto, joka oli jäänyt tarpeettomaksi. Isä teki sinne lauteet ja tilasi kaveriltaan uuden, rantasaunaan sopivan kiukaan.

Rantasauna oli nyt valmis. Oli vain saatava se alas jyrkkää mäkeä lammen rantaan. Moni olisi luopunut yrityksestä, mutta isäni näki rantasaunan alas viemisessä vain haasteen.

ENSIMMÄINEN JA AINOA KERTA

Hän pohti ja keksi lopulta tavan, jolla rantasauna saataisiin muutaman kymmenen metrin matka alas rantaan. Sinne se myös lopulta saatiin. Muistan vieläkin ensimmäiset löylyt siinä rantasaunassa ja uimisen lämpimässä lampivedessä.

Yksi kerta jäi myös ainoaksi kerraksi. Loppukesän saunailtaa rantasaunalla seurasi pian kylmä syksy. Syksyä seurasi jäätävä talvi ja isän kuolema vuodenvaihteessa. Ideat jäivät.






6 kommenttia:

  1. Tuo sian teurastushomma sai hymyn huulille. Hyvä, etteivät hanhenne joutuneet vieraaseen pataan.

    Meillä ei ollut sikoja minun aikanani. Mutta olin kerran possuja salvamassa (= kuohita, kastroida, poistaa sukupuolielimet). Kun olin ajatellut eläinlääkärin ammattia, niin halusin saada vähän tuntumaa ammattiin. Eräässä naapurikunnassa oli sisareni entinen luokkatoveri eläinlääkärinä.

    Ajoin ensin aikamoisen kilometrimäärän polkupyörällä isomman tien varteen. Nousin siellä linja-autoon ja ajoin sillä erääseen kirkonkylään. Sieltä lähdimme eläinlääkärin autolla maalaistaloon, jossa oli nuoria possuja. Pääsin nukutuslääkäriksi, pidin eetterituppoa possun nenän lähellä, kun tuo nuori nainen teki salvamisen.

    Meilläkin oli hanhia yhden kesän, Matti ja Liisa. Aluksi niitä pidettiin aitauksessa, mutta eivät ne tainneet siinä pysyä. Ne uivat sitten meidän rannassa vapaana. Kerran ne olivat karanneet. Monen kilometrin päästä kylältä ilmoitettiin, että ovatkohan meidän hanhet siellä rannassa. En muista, että miten ne saatiin sieltä pois. Sitten ne katosivat lopullisesti. Ehkä joku sai niistä hyvät paistit. Uskoin pitkään, että ne vielä löytyvät, näin jopa unia niistä.

    Tomaatteja olen kasvattanut monina kesinä. Viime ja tänä keväänä en laittanut tomaatin siemeniä enää kasvamaan. Kyllä sormet syyhyivät helmikuussa, että laitanko vai en. Taimikasvatuksessakin on oma vaivansa useine koulimisineen. Meidän talossa on pienet ikkunat ja pitkät räystäät. Jos valoa ei ole tarpeeksi, taimista tulee silloin honteloita.

    Muistissani on omien tomaattien herkullinen maku, mutta toisessa vaakakupissa on sidonnaisuus kesällä niiden kastelun kanssa. Helteellä kasvihuoneessa ne tarvitsevat kastelua usein. Jos lähtee pitemmäksi ajaksi muualle, kastelijaksi pitää pyytää joku siksi ajaksi. Viileämmillä säillä olisi hyvä pienentää ilmastointia yön ajaksi. Meidän kasvinhuoneessa ei ole automaattiluukkuja.

    VastaaPoista
  2. Pidin kovasti tomaattien kasvatuksesta. Siitä tuli jokavuotista rutiinia. Löysin hyvän tomaattilajikkeen. Yhden siemenpussin siemenet riittivät ja säilyivät ainakin kolmeksi vuodeksi. Sitten otin siemeniä niistä itse kasvatetuista tomaateista. Niitä siemeniä on nytkin viileäkaapissani.

    Kasvatin tomaatteja rikki menneissä tai rei'itetyissä ämpäreissä. Ämpärin alla oli pesuvati tms. astia estämässä muurahaisten valloitusta mullassa. Pienet muurahaiset kaivavat mullan ontoksi, ja tomaatin juuret kärsivät helposti kuivuudesta. Alusastia estää myös kasteluveden ja mahdollisen lannoitteen lirisemisen suorinta tietä maahan. Kastelun määrää voi säädellä tarkasti sen mukaan, minkä verran alusastialle tulee vettä. Jos sitä ei tullut yhtään, niin kastelin jonkin ajan kuluttua lisää. Saatoin kastella niitä useamman kierroksen odottaen välillä, että imeytyykö vettä takaisin. Liikaa vettä ei saa jäädä astiaan lillumaan. Yleensä kastelin sen verran, että astiaan jäi jonkinmoinen kerros vettä. Kun emme olleet joka päivä mökillä, jossa kasvihuone oli, tomaatit menestyivät kuitenkin näin muutamia päiviä, jos ei ollut aivan paahtava sää.

    Minulla oli enimmillään yli kaksikymmentä tomaattikasvia. Kun laitoin siemeniä kasvamaan, niin en raaskinut heittää pois liikoja taimia. Molemmilla pitkillä sivuilla oli ämpäreitä limittäin vierivieressä ja päädyssä myös. Silloin oli aika ahdasta.

    Multana käytin kuorma-autolla tullutta savimultaa ja lannoitettua kasvuturvetta sekoitettuna suunnilleen 1:1. Sisällä kasvatetut hontelot tomaatintaimet voidaan istuttaa ämpärissä syvälle, niin että vartta jää vain vähän näkyviin. Varren tyviosan voi vaikka laittaa vähän vinoon. Ämpäriin laitetaan tukikeppi. On paras laittaa jo heti aluksi riittävän korkea keppi, lähes tavallisen kasvihuoneen korkuinen. Pensastomaatit ovat eri asia, ne eivät kasva korkeiksi.

    Kaikkein eniten pidän kasvavien tomaattikasvien hoidosta. Se on minulla melkein "taidetta" ja kasveihin syntyy hellä hoitosuhde. Sidon varret keppiin kankaasta, esimerkiksi vanhasta lakanasta revityllä suikaleella, se ei kiristä tai ärsytä kasvia. Varren ympärille ensin löyhä silmukka, siihen yksinkertainen solmu. Jonkin matkan päähän toinen solmu, ja sen jälkeen vasta sidotaan keppiin. Näin jää vähän löysyyttä, ettei keppi hankaa vartta. Laitan keppiin mieluummin vetosolmun sitä varten, että jos on tarvis muuttaa sidontapaikka tai kiristää sidontaa. Kun kasvi kasvaa pituutta, laitan uusia sidontoja ylemmäs, yleensä mieluummin oksanhangan alapuolelle, sillä oksa pitää sidosta luisumatta. Kasvihuoneessa on katon lähellä vaakasuorat rimat, joihin kasveja voi vielä ylhäältä lisäksi sitoa. Paljon tomaatteja kantavat kasvit ovat aika painavia. Jopa terttuja joutuu sitomaan kiinni retkahduksen estämiseksi.

    Varkaiden poistaminen on tärkeää. Joka lehtihangasta tunkee aika ajoin uusia latvaversoja. Ne vievät kasvin energiaa hedelmien kasvatuksesta, joten ne pitää nyppiä pois. Jos tomaatteja haluaa aiemmin, niin ei kannata jokamiehen kasvihuoneessa antaa kasvaa kuin pari kukkaterttua. Kukkaterttuja voi ravistella, jotta siitepöly suorittaa tehtävänsä. Olen joskus jättänyt kolme tai kauniina kesänä jopa viisi terttua ennen latvan katkaisemista. Viisi terttua alkaa olla liikaa. Kasvi ei ehdi kasvattaa ylimpiä kunnolla, ja alimmatkin kypsyvät myöhään. Jos kasvihuoneessa on lämmitys ja valaistus, niin silloin on eri asia. Liikoja alimpia lehtiäkin voi poistaa, kun alimmat tertut alkavat kypsyä. Näin saadaan lisää valoa, jos kasveja on tiheässä.

    Kasveja pitää lannoittaa säännöllisesti. Kun taimet on vasta istutettu ja kasveilla on aluksi turvemullan lannoitetta käytettävänään, lannoitus aloitetaan vasta myöhemmin. Lehtien väristä voi vähän päätellä lannoitustarvetta. Käytän jauheena olevaa kasteluravinnetta.

    Ennen pakkasia otan kypsymättömät raakileet sisälle ja toimin niin kuin harzunkin kotona toimittiin. Muistan lapsuudesta yhden syksyn, jolloin meillä oli vinttihuoneessa lattialla iso pärevasullinen kypsymässä olevia tomaatteja. Kävin siellä usein syömässä niitä.

    VastaaPoista
  3. Teidän rantasaunan hilaamisesta tulee mieleeni isäni kertomus valtavan puimakoneen raahaamisesta laivasta pienoista ylämäkeä heidän kotiinsa. Telojen avulla se raahattiin.

    Kun puimakone sitten oli yhteinen meidän ja isän kotitalon kanssa, niin sitä jouduttiin vetämään hevosella epätasaista rantatietä pitkin meille ja takaisin. Kerran isä oli jäänyt kallistuvan puimakoneen alle ja oli viimeisillä voimillaan saanut sen nostetuksi, niin että pääsi sen alta pois.

    Puutarha on minulle intohimo ja rakkauden kohde. Siihen voi puskea murheensa ja istua keinussa iloitsemassa yhdessä luonnon kanssa. Meidän puutarhamme ei ole mikään säntillinen, tiptop-hoidettu kukkaloistopiha, mitä näkee puutarhalehdissä ja -liikkeiden mainoksissa.

    Harzulla taitaa olla yhdessä kuvassaan verkon alla mansikkaa. Suoritin tänään ulkoiluni pihalla haraamassa kahta mansikkapenkkiäni (a 3m). Mökillä mansikkaa on hieman enemmän. Rikkaruohojen nyppiminen on nyt aika vaikeaa, kun en pysty kyykistymään polvivikojeni vuoksi.

    Olen hankkinut marjapensaita villeistä metsäpensaista tai entisten versoista. Omenapuita olen tehnyt paljon, antanut niitä naapureillekin. Vaikka mitä teen ja kokeilen puutarhassani.

    Voisin joskus kertoa omenapuiden alusta asti teosta ja jalostuksesta, jos se jotakuta kiinnostaa.

    välläys, nuo edellisetkin olivat minun juttujani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Kirjoitit taas elävästä elämästä hienosti ja värikkäästi. Olet tarinankertoja ja välittäjä. Tämäkin on kasvattamista, joka kantaa hyvin hoidettuna hedelmää. Arvokkaita muistoja.

      Monet elävät lapsuutensa, nuoruutensa ja lukuisat elämänvaiheensa uudestaan tarinoidesi kautta. On hyvä, että käytät kirjoittajan lahjaasi. Monet saavat mieleensä uusia oivalluksia kertomustesi myötä.

      Odotan innolla kertomustasi omenapuiden teosta ja jalostuksesta. Uskon, että aihe kiinnostaa monia lukijoita, kuten tarinasi ovat tähänkin asti kiinnostaneet.

      Kanssasi kasvamassa harzu

      Poista
    2. Omenapuiden teko

      Meillä oli heitetty huolimattomasti jonakin syksynä omenanperskeitä kasvimaan viereen. Mahdollisesti kasan päälle oli haravoitu lehtiä. Omenansiemenet saivat talven aikana näin niiden itämisekseen vaatiman kylmäkäsittelyn. Hiiret eivät löytäneet niitä, eivätkä ne mädäntyneet. Kesällä siihen paikkaan kasvoi koko joukko omenapuun taimia. En poistanut niitä, vaan annoin kasvaa muutaman vuoden. Siirsin niitä yksitellen parempiin paikkoihin.

      Siemenestä kasvaneet taimet eivät tulevaisuudessa välttämättä tuota hyviä omenia, se on sattumaa. Nehän ovat emopuun ja siittäjäpuun risteymiä. Rupesin jonakin kesänä laittamaan niihin hyvästä lajikkeesta latvoja (= varttaminen). Kaikkiin en ehtinyt laittaa tarpeeksi ajoissa latvaymppiä, vaan jotkut kasvoivat vähän liian pitkiksi ja tekivät oksia. Myöhästyneet jaloymppäykset laitoin sitten latvaan ja oksiin (oksastus). Joihinkin puihin olen jättänyt alkuperäisen oksan/oksia nähdäkseni, millaisia omenia ne tuottaisivat. Olen myös ympännyt joihinkin puihin useampaa lajiketta (= ns. ”perhepuu”). Kaupallisetkin omenapuut ovat yleensä johonkin talvenkestävään perusrunkoon jalostettuja. Olen laittanut jalostuksia myös vanhempiin puihin. Hauskannäköisiä puita, joissa on eri värisiä omenia!

      Jalostusoksat otetaan halutun lajikkeen edelliskesäisistä oksista. Olen käyttänyt myös vanhempiakin oksaosia menestyksekkäästi. Jalostukseen sopivan oksan paksuus on suunnilleen lyijykynän paksuista, mutta yleensä otan oksan suurempana oksana. Oksat otetaan puun ollessa lepotilassa talvella (ei hirveän kovalla pakkasella). Yleensä otan niitä kevättalvella. Pidän oksia ensin lumen alla niin pitkään kuin voi, tai sitten varjon puolella vaikka vanhassa roskiksessa. Pääasia, että ne eivät ole liian lämpimässä tai eivät kuivu.

      Lumen sulettua katkon oksat lyhyemmiksi pitäen silmällä käyttökelpoista paksuutta ja poistan haarat jättämällä tyngän. Usein pistän maalarinteippiä päihin estämään kuivumista. Laitan ne oksat sitten muovipussiin, johon laitan kosteaa sanomalehteä mukaan. Pussin suu hieman auki homehtumisen estämiseksi ja pussi jääkaappiin. Jos on hyvin tilaa jääkaapissa, niin oksat voivat olla pitempinä.

      Jalostus alkaa, kun vastaanottavien puiden silmut alkavat paisua ja neste varressa virrata. Tavallisesti jalostan toukokuussa, joskus jopa kesäkuussa, jotkut aloittavat jo huhtikuussa. Helteiset säät ja pitkät kuivat kaudet eivät ole hyväksi ympeille. Otan jääkaapista oksan, ja katson, että montako ymppiä siitä tulisi. Liian ohut oksa ei ehkä onnistu, koska siinä ei ole vesivarastoa paljon – se kuivuu helposti. Lyijykynää paksumpi ja jo vahvasti puutunut oksa on taas vaikea vuolla, onnistuu kyllä aika hyvin. Jalosteessa tulee olla n. pari silmua, voi olla useampikin, jos siinä on esimerkiksi haaran tynkä. Jos ei talvella otettuja oksia ole ollut, ymppäys on onnistunut jopa samaan aikaan otetusta oksasta.

      Työhön tarvitsee ohut- ja suorateräisen, terävän veitsen, oksasakset ja maalarinteippiä. Teroitusvälineet on hyvä olla, sillä veitsi tylsyy nopeasti. Minulla sattuu olemaan vähän huonohkoja veitsiä. Ympin sidontaan käytetään monenlaisia tarvikkeita, maalarinteipin lisäksi niinestä kumi- tai muovisuikaleeseen ja laboratoriokelmuun asti, kuka mitäkin. Minusta maalarinteippi sopii hyvin, se lahoaa muutamassa vuodessa sopivasti pois. Haavanhoitoainettakin joskus käytin, mutta ei sitä tarvitse.
      jatkuu myöhemin
      välläys

      Poista
    3. Oksastuksesta

      Katsotaan sopiva vastaanottajaoksa ja sille sopivanpaksuinen ymppi. Katkaisen oksasaksilla vastaanottajaoksan tulevasta ymppäyskohdasta. Katkon siitä myös pois liikoja haaroja, jotta ne eivät vie vettä ja ravintoa tulevalta ympiltä. Vuolaisen oksan katkaisukohdan viistoksi, mahdollisimman suora viistous, mielellään yhdellä vuolaisulla. Ei se minulta yleensä onnistu yhdellä vuolaisulla, korjailen sitä usein. Viistous on n. 3 cm:n pituinen ja ohuin pää on ihan ohut, lopulta pelkkä kuori. Ymppioksa katkaistaan oksasaksilla yläpäästä ja lisäksi alapäästä siten, että jää viistousvara ja sitten ne pari-kolme silmua. Alapäähän tehdään vastaavanlainen viistous siten, että hyvä silmu jää paikalleen asetettaessa oksan yläpuolelle. Alin silmu voisi olla varmin, sillä oksan kärki saattaa kuolla, mutta tyvi jää eloon. Oksa lähtee kasvamaan ylöspäin.

      Viistouksien pitäisi osua tarkalleen ja tiiviisti kohdakkain. Kun paksuus on valittu sopivasti, niin kuorten ja nilojen pitäisi osua kohdakkain (ainakin yhdellä sivulla) ja tuleva oksa on normaalin näköinen. Kokeillaan osuvuutta ja vuollaan uudelleen, jos viistouksien kulma on vääränlainen tms. Silmuja varotaan vahingoittamasta. Tässä vuoluvaiheessa pitäisi olla aika nopea, ettei liitospaikka ehtisi kuivua. Viileämpi sää olisi parempi. Vuolupaikkaa ei saisi kosketella millään likaisella.

      Ripustan maalarinteippirullan johonkin oksantynkään ja asetan vuolukohdat presis vastakkain. Katkaisen teipistä n. 5 cm:n pätkän ja alan kiertää liitoskohdan toisesta päästä spiraalimaisesti sitä liitoksen ympärille. Toisella kädellä pidän liitosta, ettei se liikkuisi paikaltaan. Teippiä on vedettävä tosi tiukalle. Sitten otan toisen pätkän ja jatkan kiertämistä vetämällä teippiä tiukalle täysillä voimilla hampaat irvessä. Jos ei ole avustajaa, niin lisää teippiä pitää pystyä katkaisemaan rullasta yhdellä kädellä, koska toinen käsi pitää koko ajan liitosta paikallaan. Jos ottaa teippiä liian pitkän pätkän kerrallaan, se takertuu helposti johonkin ja saa roskia mukaansa.

      Teippiä kierretään täysillä voimilla useita kerroksia spiraalimaisesti koko liitoksen matkalle jatkuen vielä yli liitoksen molempien päiden. Lopulta teippikerros on paksuin liitoksen kohdalta ja ohuempi sen molemmin puolin. Ymppioksan päässä on pieni teipinpala estämässä haihtumista. Liitoskohtaan kasvaa yhtenäinen kuori. Jos liitoskohdan teippi ei muutaman vuoden sisällä itsekseen lähde pois, vaikka liitoskohta näyttää hyvin kehittyneeltä, teippiä voi varovasti repiä irti.

      Omenapuun leikkauksissa leikataan vastaanottajaoksasta haaroja pois ja ymppioksan lähellä olevia villejä oksia pois, jotta ymppioksa mahtuu kasvamaan ja saa valoa hyvin. Eri lajikkeen oksat on hyvä merkata värillisillä langoilla tai maalitäplillä, ettei niitä vahingossa leikattaisi villeinä pois. Pihallamme oli tänne tullessamme kaksi pienehköä valkeaa kuulasta. Niihin olen laittanut erilaisia oksia ja tehnyt niille reilusti tilaa.

      Omenapuun jalostus onnistuu kyllä aika helposti vähän huolimattomastikin tehtynä. Ei se ole vaikeaa. Itse yllätyin, kun hyvin kiireesti ja vähän huolimattomasti ympättyäni kriikunapuuhun luumupuun oksia ne onnistuivat kaikki. Ymppäys yleensä on mahdollista lähisukulaislajien välillä. Muistan lukeneeni, että joku on saanut onnistumaan jopa omenapuun oksan ymppäämisen pihlajaan.

      Opin tuon jalostustaidon isältäni, kun hän teki 1950-luvulla uusia omenapuita entisten, paleltuneiden tilalle. Lapsena kokeilin ymppäystä pajuun, kun en ymmärtänyt, että ei se tule onnistumaan.

      Mukavia kokeiluja!
      välläys

      Poista