lauantai 15. maaliskuuta 2014

PISARA TUULILASILLA

OIVALLUS ASUU PETTYMYSTEN BETONISEINÄN TAKANA

Sytytin aamulla takan ja istuin katselemaan sen loimua. Ulkona oli satanut yöllä lumen. Maa on taas puhtaan valkoinen. On kuin kaikki alkaisi alusta, kuin ensimmäinen päivä kuoleman jälkeen.

Tuo ajatus tuli niin voimakkaasti mieleeni, kun katselin erästä kuvaa. Muisto kaukaa menneisyydestä.

Mieleeni tuli miten herkkä ihmiselämän liekki on.

TAKAN LÄMPÖ KUIN YSTÄVÄN

Takassa roihuava tuli lämmittää kuin hyvän ystävän läsnäolo. Sitä voi katsella, tuntea sen lämmön ja kuunnella rätisevää pauketta, kuin lempeää puhetta.

Mutta kerran tuli sammuu. Puut palavat loppuun ja takka kylmenee. Ajatukseni kulkee kohti kuoleman pohdiskelua. Lähtöä, joka kerran on jokaisella edessä.

PISARAN MATKA TUULILASILLA

Pisarat valuvat lasilla kuin kyyneleet. Istun apteekin parkissa ja katselen sumeaa lasia. Ylhäältä pisarat lähtevät kauniin eheinä alas matkalleen. Ne kiemurtelevat ja kaartelevat, etsivät suuntaa.

Äkkiä ne törmäävät toiseen pisaraan, yhdistyvät ja leviävät kuin kaste lasilla. Pian niistä valuu noroja haaroina alas kohti pyyhkijän sulkia. Toisinaan kaksi pisaraa kohtaa, mutta aivan kuin hylkii toisiaan ja eroaa omalle reitilleen.

Ajattelen tuota kaikkea elämän vertauskuvana. Sadepisaroiden pyörteet tuulilasilla. Katoavaiset vanat ikkunassa. Hetken leikki, kauniin kastepisaran matka. Aika lähdöstä perille pieni odotus parkissa. Elämän mittainen.

ELÄMÄN PÄÄTEPISTE

Minua on aina kiinnostanut kuolema ajatuksena. Onhan se elämän päätepiste ja oikein aseteltuna voimanlähde. Tämä voi olla viimeinen päiväsi. Elä se täysillä. Nauti ja ota se vastaan kuin arvokas lahja.

Myös ystäväni Välläys on pohtinut kuolemaa ja kirjoittanut siitä ajatuksia paljonkin blogini kommentteihin. Tässä muutamia niistä.





VÄLLÄYKSEN POHDINTOJA ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA


MAAILMA JA AISTIT

Voin eläessäni väittää, että kuolemani jälkeen maailmaa ei ole olemassa. Näin on minun kannaltani. Koen maailman aistieni välityksellä.

Descartes sanoi: ”Ajattelen, siis olen olemassa”. Minä sanon: ”Aistin, siis olen olemassa”. Aistimeni antavat tietoa paitsi sisältäni myös ulkopuolellani olevasta maailmasta. Aivoni ja aistimeni lakkaavat toimimasta, kun kuolen.

PÄÄLLEKKÄISET MAAILMAT

Olen edelleen sitä mieltä, että meidän eri ihmisten maailmat ovat ainakin osittain päällekkäin, jotkut enemmän tai vahvemmin kuin toiset.

Vahvemmin päällekkäin olevissa maailmoissa voidaan kokea enemmän samoja asioita. Esimerkiksi lukea ja keskustella blogissa. Tai olla tunneyhteydessä läheisten kanssa.

En voi nähdä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. En usko helvetin olemassa oloon. Se on helpotus.

ELÄVÄÄ POHDISKELUA

Olen kopioinut tähän sanatarkasti erään vanhan jutun. Tämä ei ole sitä, mitä meinasin kirjoittaa kerran tänne mutta pyyhin pois.

Huomautan, että kirjoituksessa on vähän sekavaa mietiskelyä. Tässä on jotain samaa, mutta en ole ihan samaa mieltä joka asiasta. Varsinkin jutun lopussa on mielestäni aika lohdutonta asiaa.




NUOREN VÄLLÄYKSEN AJATUKSIA

Jos pienissä aivoissani toiminta lakkaisi, samalla lakkaisi olemasta yksi suuri maailma. Näitä samanlaisia maailmoita on olemassa monta miljardia päällekkäin yhteen sulautuneena.

Ne eroavat vain siinä, että jokaista ohjaa eri persoona. Tämä persoona voi vaikuttaa hyvin suuresti maailmansa kulkuun, vieläpä tehdä siitä lopun.

Mitä silloin meille tapahtuu, jos yksi maailma katoaa? Se maailma on poissa, mutta muissa elämä jatkuu ennallaan.

On siis aina olemassa maailma, mutta kenenkään yksityisen maailma ei kestä ikuisesti.

Monet miljoonat johtajat saavat ajallaan johdettavakseen yhden maailman, ja nämä yhtyvät yhdeksi, jossa on miljoonia alajohtajia.

Tätä suurta maailmaa johtaa Jumala. Hän pystyy yhtäaikaa olemaan mukana jokaisessa maailmassa, kun taas ihmisellä on vain omansa, ja toisen maailmaa hän ei näe. Siinäpä ero Jumalan ja ihmisen välillä.

Kun nyt sitten maailmoita katoaa paljon ajan mittaan, niin eikö voisi sattua, että ne loppuisivat kokonaan?

Kun persoonien omat sisäiset maailmat pyyhkiytyvät pois ja viimeinenkin lakkaa olemasta, niin onko tämä se maailmanloppu, josta meille on ennustettu?

Mitä silloin tapahtuu? Kuinka me pystymme näkemään sen, jos meidän osamme on ajat sitten pyyhitty pois?

Kuka olisi se viimeinen, jonka varassa maailma roikkuu ja joka kokee sen lopun kauhut? Eihän Jeesus puhunut vain yhden henkilön maailmanlopusta vaan koko ihmiskunnan.

Eiväthän ne, jotka eivät ole enää täällä näe sitä, ja jos se tulisi, vain sen hetken ihmiset kokosivat sen.

Tarkoittaako se yksityisen ihmisen maailmanloppua? Ei, kuinka silloin voitaisiin sanoa: ”Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.”

Ehkäpä Jeesus ei tarkoita maailmalla sitä, mitä me sillä ymmärrämme. Meidän ns. abstraktiseen maailmaamme kuuluu aika syntymästä kuolemaan, se aika, jonka me täällä maan päällä vaellamme.

Jeesuksen maailmaan kuuluu vielä väli kuolemasta tuomiopäivään, ylösnousemuksen tai kadotuksen hetkeen.

Jos voisimme maailmasta seurata tätä aikaa, olisi se kolme päivää, mutta kuoleman jälkeinen loppuaika on meille salainen, niin että emme tiedä, milloin se loppu tulee.

Mutta tiedämme merkkejä siitä, mm. että se on kauhea. Siellä loppu tulee kaikille yhtäaikaa, sillä ei tämä olotila ole aikaan sidottu.

Ja Jeesus antoi meille täällä maan päällä ilmoituksen kolmesta päivästä, että meillä riittäisi toivoa.

Vaikka ajallinen maailma loppuisi milloin tahansa, silloin olemme kaikki yhtäaikaa tuomion edessä. Tätä ei ajallinen ihminen ymmärrä.

Kun loppu tulee, siis siirtyminen maailmasta sinne toiselle puolelle, ei enää voi käydä tekemään tehtäviä, jotka ovat ajassa jääneet suorittamatta.

Siis emme voi palata takaisin, vaan loppu tapahtuu siinä paikassa, missä juuri silloin olemme. Ja toinen otetaan ja toinen jätetään riippuen siitä, kuinka he ovat maailmaansa hoitaneet.

Tämän rajan tuo puoli on ihmisaivoilla käsittämätöntä. Onko se sitten Jumalan maailma? Se maailma ei koskaan katoa, vaikka viimeinenkin ihmisen maailma katoaisi.

Siellä ei ole aikaa eikä paikkaa. Sen vain tiedämme, että se, joka otettiin, joutui ihanaan olotilaan, jota ei voi kuvata ihmisen sanoin, Jumalan valtakuntaan.

Mutta ne, jotka jätettiin, eivät jääneet maailmaan, sillä sehän oli lopussa, ja heidät ajamalla ajettiin sieltä ulos – siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Ulottuuko Jumalan valtakunta sinne asti?”

Kirjoittanut 16-vuotias Välläys, joululomalla 1964.





VÄLLÄYKSIÄ IHMISENÄ OLOSTA

Löysin kirjoittamani muistiinpanon Descarteesta:

"Olen jotakin, mikä ajattelee, siis epäilee, ymmärtää, käsittää, väittää, myöntää, kieltää, tietää vähän, on paljosta tietämätön, rakastaa, vihaa, tahtoo, ei tahdo, kuvitteleekin ja aistii."

En ole kirjoittanut muistiin, mistä olen löytänyt tuon. Aistiminen on Descarteella listan viimeisenä. Hänhän epäilee, hän epäilee myös aistiensa antamaa tietoa.

Sama epäily on käynyt minullakin mielessä: Entä, jos tämä kaikki onkin vain unen kaltaista tilaa?

Tiedetään, että aistit voivat antaa väärääkin tietoa. Aistien antama tieto ja aivoissa lopulta muovattu tieto voi olla erilaista eri ihmisillä.

Perusasioiden tiedot (käsitys) maailmassa olevaisesta ovat varmaan suurimmalla osalla ihmisistä samat.

Eiköhän niihin voi uskoa. Tieto tarkentuu ja lisääntyy koko ajan niin pienenevään suuntaan kuin laajenavaan suuntaankin, avaruuteen.

Mittauksillakin voidaan tiedon oikeutta todistaa epäileville ihmisille.

Näiden miettiminen on pienen ihmisen aivoille liian suurta ja loputonta, lienee turhaakin.

KIITOS POHDISKELUISTA YSTÄVÄNI

Veit minut sisälle pohdiskeluun, joka on ajaton ja kestää niin kauan, kuin ihmiskunta elämän kaarteilevaa ja mäkivoittoista tietään taivaltaa.

Elämän tie ja pohdiskelu pysyvät, me pohdiskelijat, jokainen ajallaan tulemme perille.

Pidän arvokkaana erilaisia näkemyksiä ja myös synkkiä värejä kirjoituksissa ja pohdiskeluissa.

TÄHDET LOISTAVAT PIMEÄSSÄ

Muista Ystäväni vanha totuus. Pimeällä yötaivaalla tähdet loistavat kirkkaimmin.

Me tarvitsemme myös synkät hetket ja pimeät pilvemme, ne valmistavat meitä erottamaan kirkkaat tähdet. Elämän suuntamerkit, jotka johtavat ymmärrykseen.

PETTYMYSTEN BETONISEINÄ

Oivallus asuu usein pettymyksen betoniseinän takana. On vain mentävä läpi pimeiden pilvien ja synkkien hetkien.

Niiden jälkeen olo seestyy ja valo sarastaa. Sydän oivaltaa ja valo voittaa pimeyden.





4 kommenttia:

  1. Koostitpa taas kauniin jutun. En nyt osaa muuta sanoa, kun mietin Helsingin matkaa ensi viikolla.

    Kaunista sunnutaipäivää!
    Tulvikoon kevät
    vuolaasti purojen lailla
    sanoja, kertomuksia lisää!
    Vesipisarat niin kuin sanat
    tahtovat vapauteen!

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Kylläpä on kaunis ja hersyvä runo täynnä iloa, kevättä ja tarinoiden sadetta!

      Kirjoitusten pisara harzu

      Poista
  2. Kiitos Harzu sanoista ja pisaroista!

    Eilen reissulla kipeässä polvessani jotakin revähti. Risaus kuului, kun bussi nykivästi jarrutti pysäkille tullessa.Tänä aamuna kipuja vähän siellä sun täällä. "Antskua" lainaten tuli taas pieni "romahdus". Tämmöistä elämä on. Vuoristorataa.

    VastaaPoista
  3. TV.ssä oli eilen ohjelma kuoleman rajalla käyneiden henkilöiden kokemuksista. Se on Areenassa katsottavissa:
    http://areena.yle.fi/tv/2152923

    välläys

    VastaaPoista