keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

LINNUNPÖNTTÖ

HEITIN PETTYNEENÄ LINNUNPÖNTÖN KUOPPAAN

Tyhjensin epätoivoisesti viemäriä. Siinä oli jokin suuri esine, kuin vanha kattolamppu kaiken mönjän seassa, muuten mustaa törkyä.

Yritin saada veden taas virtaamaan. Näin putken, valkoisen putken kaiken keskellä. Tiesin, että tehtävä on toivoton.

Törkyä on liikaa. En saisi tätä puhtaaksi, en saa tätä enää toimimaan, mutta palasin aina takaisin. Yhä uudelleen yritin. Tartuin siihen mönjästä työntyvään putkeen ja kiskoin, kiskoin voimieni takaa.

KÄTENI OLIVAT LIKAISET

Siihen heräsin ja olin väsynyt, mutta onnellinen, että se oli unta. Menin keittämään kahvia, mutta pesin ensin käteni, koska ne tuntuivat likaisilta.

Tuntui, kuin olisin kainaloitani myöten tuossa uneni mönjässä. Olin epäonnistunut. En saanut vettä juoksemaan.

Minulle uneni sanoma oli siinä, että jotkut asiat täytyy vain jättää. Toiset asiat ovat mahdottomia enää muuttaa.

KERRAN KAIKKI PÄÄTTYY

On liikaa törkyä, liikaa elettyä elämää, liikaa saastaa ja ihmisen itsekkyyttä. Liikaa ahnetta omanvoitonpyyntöä. Liikaa halua peitellä menneisyyttä.

Ihminen on julma laji. Olen tullut omassa pienessä ajattelussani siihen tulokseen, että ihmisen suurin lahja on, että kaikki päättyy kerran. Mitä sitten seuraa on toinen juttu.

KAIVO ILMAN KANTTA

Olen kerran meinannut hukkua likakaivoon. Olin pieni poika, enkä osannut vielä varoa. Siihen aikaan ei oltu niin tarkkoja kaivojen kansien suhteen.

Eräskin tuttuni muisteli kerran vuosikymmenien takaa sukulaistaan, jonka lapsi katosi. Pitkien etsintöjen jälkeen tultiin lopulta kaivon reunalle.

Kantta kaivossa ei ollut, joten kaivoon oli lapsen ollut helppo pudota. Kaivon pohjalta olivat näkyneet vain pienet kengänpohjat. Pikku seikkailija oli juossut retkellään avonaiseen kaivoon.

PIDÄN KAIVON REUNOISTA KIINNI

Minulle kävi likakaivon kanssa muuten samalla tavoin, mutta sain pudotessani reunasta kiinni. Olin niin pieni, etten paljon tapauksesta muista.

Pidin reunoista kiinni ja näin naapurin tädin juoksevan puutarhan poikki. Näen vieläkin tuon tilanteen kuin haalistuneena kaitafilmipätkänä.

Tunnen voimieni loppuvan, sormeni väsyvät, olen luovuttamassa, mutta juokseva täti on tulossa. Jaksan vielä vähän ja nopeasti seison nurmella.

Saan tukkapöllyä siitä syystä, että putosin likakaivoon, mutta siinä on silittelyn maku. Lähden juoksemaan. Likakaivo jää taakseni. Juoksen vieläkin ja likakaivo on yhä siellä.

TILANNE ON TOIVOTON

Viime yönä palasin sinne ja yritin puhdistaa sitä likakaivoa. Tilanne oli toivoton. Nuo sanat tulivat voimakkaasti mieleeni.

Sanat lausui vuosia sitten eräs ystäväni, jota vein kauniina kesäiltana sairaalaan. Hän oli vakavasti masentunut ja toisti usein, että tilanne on toivoton.

Seuraavana aamuna hän juoksi järveen ja päätti lopullisesti toivottomuutensa. Toivon todella, että se päättyi ja hän sai rauhan sielulleen.

ON VAIN JUOSTAVA

Minä en koskaan päässyt pakoon. Juoksen yhä sitä likakaivoa karkuun. Näen sen kun katson taakseni. Näen naapurin tädin seisovan kädet puuskassa kaivon vieressä.

Näen hänen ilmeensä, suoran viivan ja tiukan katseen. Näen, ettei paluuta ole, on vain juostava. On mentävä eteenpäin.

On jätettävä likakaivot, joihin elämän poluilla putosi. Ei niitä voi puhdistaa. Törkyä on liikaa. Tehtävä on toivoton.

ELÄMÄN VIRTA VESSASSA

Muistan, kun asuimme Ruotsissa suuren kerrostalon alimmassa kerroksessa ja eräänä sunnuntaina talon viemäri meni tukkoon.

Yllättäen kaikki talon viemäriliikenne päätyi meidän kylpyhuoneeseen. Aluksi se pysyi siellä, mutta virta oli jatkuvaa ja kohina toisensa perään tiesi aina samaa.

Tiedän konkreettisesti miltä tuntuu olla likakaivo ja likakaivossa. Uskomaton määrä liikkuu kerrostalon putkistoissa ihmisjätettä ja kun se kaikki päätyy omaan vessaan on jotenkin likainen olo.

IKÄVÄ PUTKIMIESTÄ

Tuli putkimiestä ikävä. Onneksi käytävässä oli puhelinnumero ja ruotsalainen putkimies poikansa kanssa nopeasti paikalla.

Tunnin verran he rassasivat viemäreitä, kunnes putket aukesivat. Se tunti oli pitkä. Jokainen kohahdus yläkerroksissa säväytti sisintä.

Tiesi, että sieltä sitä taas tullaan kohti meidän kylpyhuonetta. Tervetuloa vaan. Isän ja pojan poistuttua jäi loppusiivous meille.

KOHINA SÄVÄYTTI

Ehkä siihen jonkun siivousfirmankin olisi saanut, mutta köyhä ja reipas siirtolaispariskunta kääräisi hihansa ja alkoi hommiin.

Ovet ja ikkunat auki ja siivoamaan. Kauan meni, että haju lähti. Kauan meni myös siinä, että yläkerroksista kuuluva kohina lakkasi säväyttämästä.

Kohinan kuullessa tuli alkuun vilkaistua kylpyhuoneeseen. Onni oli puhdas vessan lattia.

ON VAIN ELETTÄVÄ

Taakse jää aina sellaista, jota ei enää voi korjata. Elämässä tapahtuu asioita, jotka on vain jätettävä taakse.

Turha niitä on palata korjaamaan. On vain mentävä eteenpäin. Aika ei kaikkia haavoja paranna. Toiset ovat niin syvällä, lyöty niin kipeästi, ettei niitä pysty parantamaan, tai edes unohtamaan.

On vain elettävä. On vain juostava. Periksi antaessaan käy niin kuin ystävälleni. Hän ei enää jaksanut ja päätti itse lopettaa tuskansa.

VUODET KIITÄVÄT

Minä haluan vielä jatkaa. Haluan vielä juosta ja nähdä joen virtaavan. Nähdä lintujen tulevan taas uudelleen ja tekevän pesänsä.

Kerran tämä kaikki muutenkin päättyy ja lähellä se aina on jokaisella. Vuodet kiitävät niin nopeasti.

Tänään aion viedä yhden entisöidyn linnunpöntön puuhun. Otin sen viime syksynä pois puusta ja puhdistin sen.

PÖNTÖISSÄ PÖHISEE

Aioin talven aikana korjata sen katon, joka oli haljennut, mutta se unohtui verstaan nurkkaan. Eilen kävin lenkillä ja kuuntelin lintujen visertelyä.

Ajattelin, että äänissä on jo soidinmenon sävyä. Kohta olisi pöhinää pöntöissä. Kotiin palatessani huomasin vanhan linnunpöntön nurkassa.

Päätin korjata sen tänään ja viedä puuhun. Asetan sen sillä tavoin, että se on suojassa, mutta lintujen puuhia voi seurailla. Elämä jatkuu ja on ihanaa.

OMA LINNUNPÖNTTÖ

Muistan kun pienenä poikana päätin tehdä oman linnunpöntön. Olin varma taidoistani. Yksi pönttö syntyisi käsissäni tuosta vain.

Sahasin takapihan pinosta löytämiäni raakalautoja itseni väsyksiin. Millään niistä ei meinannut tulla sopivia, mutta en antanut periksi.

Naulat taipuivat joka iskulla mutkalle ja aloin oikoa niitä kiven päällä. Iskin olan takaa ja tietysti suoraan peukalon päähän.

HYPPELIN PÖNTÖN PÄÄLLÄ

Kipu kulki kuin salama lävitseni ja hypin kiljuen pitkin pihaa. Pompin ja pompin, kunnes lopulta pompin linnunpöntön päällä.

Hyppelin hökötykseni hajalle ja kävin heittämässä sen perunapellon taakse kuopan pohjalle. Sinne se jäi renksottamaan lippa vinossa.

Unohdin koko pöntön ja lähdin leikkimään. Seuraavana aamuna nousin ja söin aamupalan. Vilkaisin ikkunasta ulos, oli tulossa  aurinkoinen kevätpäivä.

LINNUNPÖNTTÖNI OLI VERANNALLA

Näin talitintin hyppivän oksalla, nyt olisi hyvä aika viedä pönttö sille puuhun. Harmitti se eilinen raivarini ja pöntön heittäminen kuoppaan.

Mietin, että saisikohan siitä vielä jonkunlaisen linnunpöntön. Lähdin takaovelle ja näin verannalla linnunpönttöni valmiina.

NAULASIN KATON PAIKOILLEEN

Isä istui verannan reunalla ja porasi reikää pönttöön. Avasin oven ja juoksin isän viereen. Hän vilkaisi minua ja kehaisi, että olitpa tehnyt hienon linnunpöntön.

Sanoi poraavansa siihen tinteille sopivan reiän. Hän näytti lautojen päällä odottavaa kantta, johon naulat olivat puolittain lyöty ja pyysi minua kiinnittämään lopuksi kannen. Naulasin sen paikoilleen.

Isä vilkaisi minua, iski silmää ja sanoi, että nyt viedään tämä linnunpönttö sellaiseen paikkaan, että voidaan seurata lintujen pesäpuuhia.




2 kommenttia:

  1. Huomaan, että siitäpä olet kehittynyt oikein linnunpönttöjen rakennusmestariksi!

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Jännityksellä odotamme ja seuraamme nyt lintuystäviemme kevätpuuhia!

      Kanssasi nikkaroi harzu

      Poista