tiistai 18. maaliskuuta 2014

KOLMAS PIIKKI

SAIN VATSATÄHYSTYKSESTÄ NIELEMISPANIIKIN

Heräsin vähän yli viideltä. Olin nähnyt rauhattomia unia ja oloni oli väsynyt. Nousin ylös ja menin olohuoneeseen. Vilkaisin ulos ja näin, että on pakkanen.

Talvi on tullut takaisin. Mittarissa yli 15 astetta. Onneksi kävin illalla takkapuut valmiiksi. Sytytän takan ja keitän vahvat uittokahvit, lisään kookosöljyä ja avaan säleverhoja.

Ulkona on kaunista. Valkoista ja puhdasta. Tällä viikolla minulla on piikkipäivä Lohjalla. Kolmas kerta kun botuliinitoksiinia pistetään niskoihini.

SAIN TUTKIMUKSISSA NIELEMISPANIIKIN

Minua jännittää jonkin verran vaikka neurologini on jo tuttu ja aina asiallisen ystävällinen. Itse asiassa minua jänistää.

Olen lukenut, että lääkeaineen määrän noustessa voi esiintyä myös nielemisvaikeuksia. Niitä juuri pelkään. Olen aina ollut herkkä nielemiselle. Pelkään syödessäkin vetäväni ruokaa henkeen.

Vatsatähystysletkun nieleminen eräässä tutkimuksessa oli syy siihen, että sain jonkinlaisen nielemispaniikin.

TUTKIMUS PELOTTI MINUA

Vatsatähystys tapahtui Lohjan sairaalassa vuosia sitten. Minulla oli ollut vatsakipuja pitkään ja kävin usein paikallisessa terveyskeskuksessa.

Lopulta vastaani tuli leppoisa vanhempi lääkäri, joka tutki minut ja antoi lähetteen Lohjalle vstsatähystykseen. Minua kammotti ajatus tutkimusletkun nielemisestä. Toisaalta myös vatsavaivat pelottivat.

Eräs tuttuni lapsuudesta, veljeni kaveri, jonka kanssa kävimme pieninä pulkkamäessä, sairastui nuorena vatsasyöpään ja lopulta menehtyi siihen.

HÄN SYÖKSYI ALAS KUIN RAKETTI

Hän oli jäyhän leppoisa, kaikin puolin rauhallinen kaveri ja muistan hänen olemuksensa vieläkin hyvin. Olimme pulkkamäessä soramontun laidalla ja alhaalla oli jyrkkä rinne.

Veljeni laski ensin, sitten olimme me siinä reunalla. Minä vilkaisin vierelläni odottavaa isompaa poikaa. Hän oli aivan montun reunalla.

En malttanut olla tönäisemättä. Sinne hän painui alas kuin raketti, syöksyi sorakuopan reunaa alas kuin ohjus. Minä nauroin vatsani kipeäksi, mutta osat vaihtuivat, kun hän tuli vauhdilla ylös pudottamaan minua.

HÄN KÄPPÄSI PUUHUN KUIN ORAVA

Hän oli erityisen hyvä kiipeämään puuhun. Käpppäsi kuin orava männyn kylkeä ilman oksien apua. Näytin hänelle puun ja hän käppäsi, meni ylös kuin hissi. Heilutteli voitonmerkin oksalta.

Meidän omakotitalon rakennustyömaallekin hän polki toiselta puolelta kaupunkia auttamaan. Nyt kun mietin sitä porukkaa, joka valoi pohjan ja istui siinä kahvilla, niin siitä on hengissä enää minä ja veljeni.

Toiset talkoolaiset poistuivat jo alle viisikymppisinä elämän näyttämöltä. Muistan, että kotipaikkakunnallani oli sanontakin "kun talo valmistuu, niin isäntä kuolee".

HARTIAPANKISTA LAINAA

En tiedä mistä sellainen sanonta tuli. Saattoi tulla pienistäkin tapahtumista, jos ihmiselämän päättymisestä niin voi sanoa.

Itse luulen, että moni veti itsensä rakennusvaiheessa liian tiukille. Teki talon "hartiapankista" lainaamalla, kävi töissä ja painoi illat, yötä myöten rakennuksilla. Terveys petti sitten jossain vaiheessa.

Eräs isäntä ehti saada talon valmiiksi ja viimeisteli sitä maalailemalla portaita. Siinä tuli sydänkohtaus ja nouti rakentajan taivaan rakennuksiin.

JUOPPO MAALARI

Oli varmaan paljon uupumista, jota ei voitu myöntää, sillä pohjoisen mies ja nainen kestää mitä vain.

Meille sattui talon rakennukselle juoppo maalari, joka oli pakko panna pois siinä vaiheessa, kun ulko- ja sisäseinä menivät sekaisin tärpätin ja koskenkorvan kanssa.

Äitini otti maalarin haalarit ja hoiteli homman kahvilan pidon ohessa. Niitä maalauksia hän maksaa tänäänkin kovilla niska- ja hartiakivuilla.

MUURARI KUIN ELVIS

Muurari oli leppoisa mies, jonka juttuja tapasin kuunnella lähietäisyydeltä. Olin jo silloin tarinankerääjä. Hänellä tarinaa riittikin. Pysyttelin takavasemmalla ja seurasin muurarin tekemisiä.

Hän oli tarkka mies siitä, mitä muurari tekee. Kaikki piti olla valmiina ja käsien ulottuvilla. Välillä tuli koomisiakin tilanteita.

Muurari seisoi metrin korkuisella tellingillä ja pudotti vasaran. Sen sijaan, etä hän olisi polvistunut ja noukkinut vasaran maasta, tai pyytänyt minua, poikasta sitä antamaan, hän huusi "isäntä, vasara putos".

Siitä tulikin lentävä lause meidän perheessä. Sitä käytettiin aina, kun joku otti elviksen roolin.

AINA ROISKUU KUN RAPATAAN

Muurari oli muutenkin värikäs persoona, joka osasi jekuttaa taitavasti. Takan rappaus oli mielenkiintoinen tehtävä ja nähtävä minulle.

Seurasin sitä tutulta paikaltani takavasemmalta ja kuuntelin samalla muurarin juttuja. Niitä tuli kuin radiosta, mutta ohjelma oli huomattavasti kiintoisampaa.

Kerran sitten muurari yllätti minut täysin. Sain konkreettisen opetuksen siitä, että aina roiskuu kun rapataan.

LAASTIT PÄIN NAAMAA

Seisoin parin metrin päässä muurarin takana ja ihastelin hänen työnsä jälkeä. Hän otti aina laastilapiollisen ja paiskasi sen takan kylkeen.

Jälki oli kaunis rypyläinen pinta. Olin lumoutunut, enkä huomannut välähdystä muurarin silmäkulmassa. Hän oli pannut merkille pikkupojan olkansa takana.

Seuraava laastilapiollinen olikin tavallista suurempi. Ajattelin, että se varmaan läsähtäisi komeasti keskelle takan kylkeä.

Muurari vetäisi käden taakse, mutta painauttikin kättä hieman ja koko satsi mäiskähti naamalleni.

ELÄMÄN SUURIA TOTUUKSIA

Muurari itse ei ollut edes huomaavinaan koko temppuaan, jatkoi vain vihellellen työtään. Minä juoksin äidin luokse.

En pystynyt edes itkemään, kun suu tuli täyteen laastia. Veljeni kaveri virnuili vieressä ja totesi, että opit juuri elämän suuria viisauksia, aina roiskuu kun rapataan.

MURHEET OLIVAT KAUKANA

Muutin Ruotsiin parikymppisenä ja sain kerran sinne veljeltäni kirjeen, jossa hän kertoi tuon kaverinsa, nuoren perheenisän, olevan sairaalassa viimeisillään vatsasyövän vuoksi. Pian hän kuolikin sairauteen.

Muistan aina, kun rakennustyömaan ruokatauoilla makoilimme pienessä teltassa.

Katto oli hailakan vihertävä ja sen läpi kumotti kirkas kesätaivas. Olimme kaikki nuoria ja murheet olivat vielä jossain kaukana.

LÄÄKÄRI JA HOITAJA KATOSIVAT

Oma tutkimukseni Lohjan sairaalassa oli kammottava kokemus. Makoilin kyljelläni hoitovuoteella, vieressä seisoi hoitaja ja lääkäri alkoi tunkea puutarhaletkulta vaikuttavaa putkea kurkkuuni.

Samalla hän katseli monitorista putken etenemistä. Sain hillittyä paniikin, joka pyrki koko ajan pinnalle ja tutkimus onnistui loppuun asti.

Lääkäri ja hoitaja poistuivat huoneesta mitään sanomatta ja jättivät minut yksin sinne. Odotin aikani, mutta ketään ei tullut, joten päätin poistua omatoimisesti.

POISTUIN PSYKIATRISEN OSASTON KAUTTA

Ongelma vain oli se, ettei sokkeloisilta sairaalan käytäviltä löytynyt kuin aina uusi käytävä. Harhailin aikani tyhjiä käytäviä, kunnes näin ulko-oven ja suuntasin sitä kohti.

Huomasin poistuvani ovesta, jossa luki Psykiatrinen osasto, ei huono valinta Lohjan sairaalasta poistumiselle.

Vaimoni odotteli kauempana ja nauroi, että päästivät sentään sinut sieltä pois. Minä hyppäsin autoon ja sanoin, että nyt lähdetään.

PAINAJAISET JÄIVÄT TÄHYSTYKSESTÄ

Tuosta oudosta käynnistä Lohjan sairaalassa jäi minuun jonkinlainen paniikki. Näin usein painajaisia, jossa jään yksin hoitohuoneseen valtava letku suussani.

Huone on tyhjä hoitajan ja lääkärin poistuttua paikalta. Revin letkua suustani, mutta olenkin pakkopaidassa ja ovella on kyltti Psykiatrinen osasto.

NIELEMISVAIKEUDET PELOTTAVAT

Nielemispelko on todellinen ja kammmottava. Varsinkin silloin jos syö jotain kiinteää ruokaa ja on kiire. Pyrinkin aina pureskelemaan ruokani huolella ja syön mieluummin keittoja.

Tällä viikolla menen piikille ja hieman jännittää niiden vaikutus. Olen alusta lähtien pelännyt nielemisvaikeuksia, koska olen lukenut monella olevan niitä.

PANIIKKI TULEE VÄLILLÄ

Toiset joutuvat syömään ruokansakin pillillä tai kaivamaan kurkusta sormillaan kiinteän ruuan. Välillä minuun iskee paniikki ja ajattelen perua koko pistosajan.

Kestäisin vain pään vedon vasemmalle. Sietäisin pään nykimisen selällään ja ottaisin särkylääkettä kipuihin. Käyn sisäistä kamppailua.

VASTETTA ON OLLUT

Toisaalta piikeistä on ollut apua, vastetta, niinkuin asiasta tietävät puhuvat. Vääntö on vähentynyt ja olen nukkunut patemmin.

Vielä on muutama päivä aikaa käydä sisäistä painia ja päättää menenkö piikeille Lohjan sairaalan poliklinikalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti