lauantai 8. maaliskuuta 2014

UITTOKAHVIT

VÄISTIN KORTTIEN TAAKSE OHI LENTÄVÄÄ KUPPIA

He palasivat vihollisen puolelta hiihtämällä järven yli. Oli varhainen aamu, vielä hämärää ja pakkasutua.

He olivat palaamassa partioretkeltä takaisin linjojen taakse ja kaukaa jo he näkivät toisen partion tulevan heitä vastaan.

Toinen partio oli tulossa myös tiedusteluretkeltä linjojen takaa. Vähitellen hahmot tarkentuivat ja erottuivat vihollispartioksi.

KAKSI PARTIOTA

Etäisyyttä oli enää sen verran, että pystyi jo ampumaan. Miehillä oli takanaan raskas tiedusteluretki ja he olivat uupuneita.

Aseet olivat kuitenkin valmiina ja katseet seurasivat lähestyvää vihollispartiota. Jokaista liikettä pidettiin silmällä.

Nuo kaksi partiota kohtasivat toisensa siinä jäällä aamuhämärissä. Hiljaa ne hiihtivät toisensa ohi laukaustakaan ampumatta.

YKSIKIN LIIKE JA AMPUMINEN ALKAA

Molemmat partiot olivat olleet tiedusteluretkellä vihollisen puolella. Molemmat partiot olivat palaamassa kotirintamalle.

Siinä jäällä miehet katselivat toisiaan tarkkaan ohi hiihtäessään. Yksikin väärä liike olisi johtanut ammuskeluun.

Yksikin uhkaava ele ja jäälle olisi jäänyt verisiä ruumiita. Mutta sitä ei tehty. Hiljaa nuo vihollispartiot hiihtivät aamun pakkasusvaisella järvellä toistensa ohi ja palasivat kotiin.

JURO JA ARVAAMATON MIES

Tämän kertoi minulle eräs vanha venemies, kun olin nuorena uitossa parina kesänä. Hän oli juro mies, hiljainen ja arvaamaton. Kahvin piti olla sopivan vahvaa tai hän suuttui tulisesti.

Me keitimme uittoporukassa kaikki kahvit vuorollamme valtavassa kahvipannussa. Kahvinkeittäjän tehtävä oli minulle aina mieluinen. Pääsi kelluvalle taukotuvalle ennen toisia rauhassa puuhailemaan.

TIIRAT JA SALAKAT

Vedessä kelluvan taukotuvan laidoilla oli hauska kävellä ja istahtaa tupakalle. Katselin kahvin kiehuessa tukkilauttojen yli järvelle, oli varhainen aamu ja raukaisi mukavasti.

Aurinko lämmitti ja vesi liplatti taukolautan tukkeihin. Linnut kaartelivat yläpuolella, taisivat olla tiiroja, tulivat alas kuin siimasta vetämällä ja nousivat salakka suussa.

Kahvi oli unohtua, kun niitä seurasin. Näin uittoveneiden ilmestyvän näkyviin kokka kohisten. Nousin sisälle höystämään kahvia. Tämä oli kriittinen hetki.

HYVÄN KAHVIN RESEPTI

Nyt punnittiin nuori uittomies. Tiesin, että kahvista piti tulla sopivan vahvaa. Vanha työnjohtajamme osasi täydellisesti sen taidon.

Hänen vuorollaan kahvi oli aina hyvää, väkevää, mutta sopivan vahvaa, kuin tervaa, joka herätti uppotukitkin vedessä tanssimaan.

Minä keitin taas liian laihaa kahvia. En ollut tottunut keittämään niin isolla pannulla. Näin sen kahvin väristä, kun nokastin sen. Vaalean ruskeaa ja hengetöntä litkua.

LIIAN LAIHAA KAHVIA

Tiesin mitä tulisin kuulemaan. Uittoveneet kolahtivat taukotuvan hirsireunoihin ja lautta keinahteli. Kovaääniset miehet tunkivat huudahdellen tupaan.

Ikkunan alle kerääntyi heti korttirinki katkolle höyryävät kahvikupit kourissaan. Miehet aloittivat pelin ja minäkin sain korttini.

Maistelin varovasti kahvia ja vilkaisin vanhaa työnjohtajaa. Hän oli iso ryhdikäs mies, jonka posket olivat aina punertavat ja rokonarpiset.

Näin hänen muikeasta ilmeestään, että kahvi oli aivan liian laihaa. Hän nautti tilanteesta ja seurasi vanhan uittokaverinsa ilmeitä.

JURO UITTOJÄTKÄ

Tämä ei ollut vielä maistanut kahvia onnekseni. Hänen reaktionsa olivat joskus arvaamattomia. Selasin korttejani vähän hermostuneena ja pohdin mielessäni, mikä salaisuus kahvinkeitossa on?

Koskaan en sitä saa riittävän vahvaksi. Kahvista tulee laihaa litkua tai mustaa puuroa. Pohdin, kuinka saisin selville työnjohtajan reseptin hyvään kahviin. Hän oli ainoa, joka osasi keittää kahvit, johon jätkäporukka ei rutissut koskaan.

Vanha venemies kertoi kahvin jäähtymistä odottaessaan tuota sotamuistoa. Hän oli yleensä hiljainen. Jurotti teräsveneen moottorissa ja hinasi tukkilauttoja.

SANAT ISKIVÄT KUIN LAPINLEUKU

Hän oli varsinainen uittojätkän prototyyppi. Kuin suoraan laulusta "Kaksi vanhaa tukkijätkää".  Muuten leppoisa mies, mutta omapäinen ja hyvä sanomaan, kun piti laukaista tilanne.

Sanat iskivät silloin kuin lapinleuku, leikkasivat oksat pois. Hän kertoi sotatarinaansa, kuinka partiot ohittivat toisensa laukaustakaan ampumatta silloin aamuhämärissä jatkosodan aikana.

Monet jätkät olivat keskittyneet korttipeliin ja irvistelivät kiroillen laihaa kahvia, mutta he eivät kuunnelleet sotajuttuja.

KATKON MITTAINEN TAUKO

Niitä tarinoita tuli joka tauolla kuin radion puhekanavalta nykyisin. Vanhat jätkät kertoivat muistojaan taukoamatta koko tauon ajan ja tauko oli yleensä muutaman katkon mittainen tauko.

Minä kuuntelin tarinat aina kaikki tarkasti. Keskityin molempiin, korttipeliin ja kertomuksiin. Sinä aamuna piti kuitenkin olla tosi tarkkana. Oli keskityttävä myös kahvinjuontiin.

Tiesin, että kuppi saattaisi lentää livakasti jos kahvi olisi liian laihaa ja silloin oli hyvä olla nopea väistämään.


KORTTIRINGIN POTISSA TUPAKKARAHAT

Korttiringissä oli pieni panos joka kierroksella, mutta siitä kertyi porukassa mukava summa. Tupakkarahat olivat kasassa ja pelissä olivat mukana vanhat korttihait, ahavoituneet tukkijätkät.

Tarina vei kuitenkin minut mukanaan ja kortit menivät vähän summassa, vaikka niillä olisi pitänyt kyllä pärjätä.

Näin tarinaa kuunnellessani itseni hiihtämässä aamuisella pakkasjäällä udussa. Näin vihollisten ilmeet ja tunsin kylmän liipasimen sormessani.

SAMA KYSYMYS

Näin vihollispartion tulevan kohdalle ja mietin kuka tekee ratkaisun, kuka ampuu ensin?

"Miksi kukaan ei ampunut"?

Kuulen ajatukseni tulevan vanhan työnjohtajan suusta ja hätkähdän. Myös hän oli miettinyt samaa kysymystä.

Pöytää vasten kyröttävä vanha venemies kumartuu kohti kahvikuppia ja vilkaisee minua. Hän nostaa kupin ja hörppää ennen kertomistaan.

NOPEA RANNELIIKE

Olen jännittynyt kuulemaan syyn miksi tilanteessa ei ammuttu. Miksi sodassa ei sodittu. Hiihdettiin vain vierestä ohi ja katseltiin toisia kuin pilkkiretkellä.

Olen unohtanut keittämäni laihan kahvin. Olen unohtanut korttiringin ja tupakkarahat. Siksi vanhan venemiehen liike yllättää minut.

Salamannopea käden heilautus heti ensimmäisen kahviryypyn jälkeen lennättää kupin kovien kirosanojen siivittämänä.

KUPPI LENTÄÄ ILMASSA

Väistän vaistomaisesti korttieni taakse ja emalikuppi lentää kolisten kaminan päälle. Kahvi sihisee ja käryää siellä.

Jätkät alkavat kiroilla katkua ja työnjohtaja hekottelee tyytyväisenä. Minä päätän, että selvitän vielä sen kahvireseptin ja keitän kerrankin oikeat kahvit.

Tiedän, että nyt alkavat tulla letkautukset, nyt heitetään löylyä ja sanat ovat kuumia kuin kiuaskivet.

NAURUNRYPPY SILMISSÄ

Onneksi olen jo tottunut tähän menoon. Tiedän, ettei tuo jurottava vanha mies ole koskaan tosissaan.

Olen nähnyt huumorin hänen silmäkulmistaan. Niissä on aina pieni ryppy, mielestäni se on naurunryppy.

Ajattelen sitä ranneliikettä ja kupin lähtöä kädestä, en olisi ehtinyt väistää jos hän kohti olisi heittänyt.

VASTAUS OLI ILMASSA

Partioiden kohtaamiseen laukaustakaan ampumatta ei koskaan enää palattu, mutta minä olin saanut vastaukseni.

Vastaus oli salamannopea kädenliike ja kahvikupin iskeytyminen kaminaan. Liike oli niin nopea, että muuta vastausta en tarvinnut.

SALAISUUS SELVIÄÄ

Kahvireseptin sain selville lopulta eräänä pilvisenä aamuna. Vettä sataa tihuutteli ja työskentelimme sadetakit päällä.

Venemies vaihtoi öljyt suuresta sivumoottorista ja antoi minulle tehtäväksi viedä vanhat öljyt taukotuvalle.

Otin tehtävän mieluusti vastaan, sillä tiesin työnjohtajan olevan kahvivuorossa. Nyt näkisin oikeat mitat hyvään kahviin.

HYVÄN KAHVIN RESEPTI

Soutelin hiljaa uittolautan vierelle ja nousin varovasti reunalle. Kurkistin avonaiselta ovelta ja näin lippalakin kahvipannun edesä.

Mies oli syventynyt kahvin mittailuun eikä huomannut minua. Panin merkille määrät, jotka hän mittasi pannuun, näin myös pienen salaisuuden ja huomasin siinä hänen suosionsa kahvikokkina.

Painoin kaiken mieleen ja poistuin paikalta hiljaa. Nyt tiesin. Nyt osasin ja odotin innolla omaa vuoroani.

VÄRINÄ SUUPIELISSÄ

Tulisin nauttimaan joka hetkesti. Tulisin erityisesti nauttimaan siitä hetkestä, kun vanha työnjohtaja vilkaisisi minua juuri ennen kuin venemies hörppää kahvia.

Vilkaisisi velmusti, pieni värinä jo valmiina suupielissä. Odotin niin sitä hetkeä ja omaa vuoroani keittää jätkäporukalle aamukahvit.

TAPASIMME SAIRAALAN VUOTEISSA

Vuosia myöhemmin sairastuin ja jouduin hoidettavaksi vuodeosastolle. Siellä viereeni työnnettiin vuode, jolla makasi tuttu vanha mies.

Entinen työnjohtajani uitosta oli valkotukkainen iso, mutta iän kuihduttama ja hyvin sairas vanhus.

Hän ei muistanut enää minua, mutta jutteli viimeisistä työvuosistaan ja kertoi ensimmäisestä sydänkohtauksestaan.

TYÖN VÄSYTTÄMÄ SYDÄN

Viimeiset työvuodet hän kertoi tehneensä jo sydänvikaisena miehenä. Totesi niiden olleen työtä ja tuskaa.

Lääkäri kertoi hänelle siinä, että sydän on niin loppu, että jos mies olisi nuorempi niin hänet laitettaisiin sydämensiirtojonoon.

Lääkärin mentyä vanha uittotyönjohtajani vilkaisi minua. Hänen suupielensä värisi, kuin silloin kerran kelluvalla taukotuvalla kahvin maistelua odottaessamme.

HAUDAN HILJAISUUS

Hänen huulensa vapisivat hieman, mutta ääni oli vahva kun hän muisteli, kuinka eräs puhelias mies oli kerran arvioinut kuoleman tuloa.

Hän oli sanonut, "ettei se kuoleman tulo niin pelota, mutta se haudan hiljaisuus pelottaa”.

VANHA VENEMIES

Pääsin sairaalasta pian enkä koskaan enää tavannut tuota uittokesieni vanhaa työnjohtajaani.

Myöhemmin tapasin partioretkestä kertoneen venemiehen pojan sattumalta jossain kadulla. Tunsimme hyvin ja hän tiesi minun olleen uitossa isänsä kanssa.

Hän kertoi isänsä hiljattain kuolleen johonkin sairauteen. Muutaman vuoden kuluttua tuo poika itsekin kuoli.

UUPUNUT HALUAA VAIN KOTIIN

Minä olen pohtinut usein sitä partioretkeä pakkasaamussa järven jäällä. Vihollisten kohtaamista ilman laukaustakaan.

Olen miettinyt, että ihminen väsyy joskus kaikkeen, väsyy vihaamiseenkin.

Haluaa vain päästä kotiin ja unohtaa tämän kaiken sotimisen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti