perjantai 28. maaliskuuta 2014

DYSTONIA JA PYÖRÄILY

STARTTIPISTOOLI OLI SILMISSÄNI KUIN LUMOTTUNA

En saa unen päästä kiinni. Uni väistelee, pakenee ja pujahtelee karkuun. Hyppää ohi kiitävään junaan ja vilkuttaa sieltä. Tiedän mitä junassa on.

Minun uneni on junassa. Minun unelmani on junassa. Tulossa junassa, tulossa kohti minua. Uni on siellä ja siksi olen hereillä.

Junassa on uusi pyöräni. Unelmieni pyörä. Käytetty, varakkaan sukulaispojan perheen vanha pyörä, mutta minulle uusi. Isä kertoi illalla, että pyörässä on kolme vaihdetta, rodeotanko ja pitkä satula.

Kiemurtelen vuoteella ja pohdin kuinka ajaisin pyöräni asemalta kotiin. Mietin, että lähtisin asemalta kakkosvaihteella, heittäisin ykkösen silmään mäessä ja hanat auki alamäessä kolmosella.

UNELMIENI PYÖRÄ

Ehdin ajaa tuolla unelmieni pyörällä muutaman kuukauden. Eräänä aamuna se on varastettuna pihalla. Tai, sen tyhjä paikka on. Etsin pyörää pitkään ja lopulta löydän sen kotimme läheltä metsiköstä.

Löydän sen, mitä pyörästä on jäljellä. Torso runko ja tynkäpolkimet, muuta ei uneni jättänyt. Rakentelin siitä vielä jonkinlaisen ajopelin, mutta unelmani oli varastettu ja tuhottu. En koskaan saanut tietää, kuka varasti unelmani. Opin, että elämässä on kestettävä myös unelmien varastamista.

TUNTURI POP

Muisto unelmieni pyörästä tulee mieleeni, kun haen tänä aamuna varastosta Tunturini. Myös se on unelmieni pyörä. Myös siinä on kolme vaihdetta, mutta ei sentään rodeotankoa tai pitkää satulaa.

Korvauksena näihin puutteisiin siinä on satulalaukut, kyllähän niissäkin rodeon makua on. Tunturin sain viime kesänä. Sain myös tämän pyörän lahjana, tällä kertaa omalta rakkaalta vaimoltani.

Olin katsellut ihaillen naapurin pappaa, joka ajeli aidolla Tunturilla ohitsemme. Haaveilin samanlaisesta. Vaimoni bongasi facebookin kirpputorilta tämän pyöräni ja huusi sen heti.

Aito Tunturi Pop alkuperäisellä pumpulla. Vaihteet oli jouduttu uusimaan, mutta muuten aito Tunturi. Hinta oli viisikymppiä. Kohtuuhinta.

“TUUMAUSPYÖRÄILYÄ”

Viime kesänä ajelin pyörällä kauppareissuja ja parinkymmenen kilometrin kuntolenkkejä. Servikaalinen dystonia, joka minulla diagnosoitiin viime kesänä alkoi vähitellen vaikeuttamaan pyöräilyäni. Päätä veti voimakkaasti vasemmalle ajaessa.

Pitelin kädellä leukaani oikeassa suunnassa ja ohjaustankoa toisella kädellä. Nimesin ajotyylin “tuumauspyöräilyksi”. Näytti siltä, kuin miettisin missä olen ja minne olen menossa. Syksyllä vein pyöräni, toisen unelmieni pyörän apeana talvivarastoon.

VALMIINA SEIKKAILUUN

Eilen kerroin siitä, kuinka palasin rullaluistimille ensimmäisen kerran sairauteni diagnosoimisen jälkeen. Kokemus oli hillittömän hauska ja innostava, niinpä päätin jatkaa samaan malliin. Tänään kokeilisin pyöräilyn. Vieläkö “tuumauspyöräily” olisi ainoa tapa edetä kakspyöräisellä? Päätin selvittää asian.

Haen pyöräilykypärän alakerrasta ja täytän vesipullon. Pumppaan ilmaa renkaisiin ja otan paikkaustarvikkeet sekä työkalut mukaan satulalaukkuihin. Vielä kupillinen uittokahvia, joka saisi omenapuutkin kukkimaan ja siihen kookosrasvaa, niin olen valmis seikkailuun.

PÄÄ KENOSSA ETEENPÄIN

Lähden pyöräilemään kotikatua ja sora rapisee renkaissa. Tuntuu hyvältä. Aurinko paistaa sinitaivaalta ja linnut laulavat. Mustarastaita näkyy nyt kaikkialla. Niitä hyppii paljon maassa nokkimassa syötävää ja livertelemässä oksilla.

Ajan pyörällä reittini alkuun, joka lähtee autoliikkeen vierestä nousemaan jyrkkää mäkeä. Laitan ykkösen silmään ja rullailen ylös. Päätä vetää hieman kenoon ja lievästi vasemmalle, mutta menoa se ei haittaa.

En tunne tarvetta pitää leuastani kiinni, veto on sen verran lievää. Viime kerran piikitys on ottanut paljon niskalihasten vedosta. Pystyn katselemaan eteenpäin, vaikka pää on lievästi vasemmalle kenolla.

NARSISTISET ALISTAJAT

Monet ajatukset ja muistot kulkevat mieleni kautta, kun ajelen halki uusmaalaisten peltojen. Maaseutu on heräämässä vehreyteen ja kaikkialta tunkee jo herkkää vihreyttä. Taivaalla hävittäjien vanat tekevät sineen ristin.

Ajatukseni kulkevat niihin kirjoituksiin ja muistoihin, joita viime aikoina on käyty uskonnollisten yhteisöjen vammauttamista ihmisistä. Siitä, miten ihmisten rakastaminen muuttuu henkiseksi väkivallaksi ja alistamiseksi.

Miten narsismi ja narsistinen ihminen hakeutuu aina sinne, missä voi jyrätä itsensä esille ja valtaan. Tämä tapahtuu samalla tavoin, olipa kyseessä koulu, työpaikka tai seurakunta. Ihminen ei muutu paikkaa vaihtamalla koskaan, eikä yhteisön nimi muuta ihmistä.

TUKIRYHMÄSTÄ OHJEITA

Monta tarinaa aiheesta kulkee mieleni läpi, monta muistoa. En kuitenkaan päästä niitä nyt pintaan. Elämässä on muutakin. Elämä on suurempaa. Elämä on kutsu kokemiseen ja osallistumiseen. Kaikilla on siihen oikeus. Oikeus rakastaa ja ymmärtää. Koskaan sitä ei ole annettu muuta kuin lahjana. Elämän lahjana.

Tuntuu hyvältä pyöräillä. Nautin joka polkaisusta. Eilinen rullaluistelu painaa vähän jaloissa. En purista liikaa, vaan rentoudun. Olen saanut hyviä ohjeita dystonian tukiryhmässä mukana olevilta asiantuntijoilta. Luotan täysin heidän sanaansa ja matka sujuu hyvin.

PILKKIJÖITÄ EI NÄY

Parsilanjärvi on vielä jäässä, mutta pilkkijöitä ei enää näy. Mieleeni tulevat monet pilkkiretket lapsuudesta. Olo on lähes haikea ja surumielinen, kun muistelen isäni ja veljeni kanssa tekemiämme pilkkiretkiä. Kävimme usein myös pilkkikilpailuissa ja mieleeni tulee eräs aamupäivä, kun veljeni lähti aamulla yksin pilkille ja tuli hienojen palkintojen kanssa kotiin.

Hän oli pilkkinyt aamuvarhain ja saanut reppuun mukavan määrän saalista. Pois lähtiessään hän oli rannassa nähnyt suuren ihmisjoukon. Oli alkamassa pilkkikilpailut. Veljeni ilmoittautui matkaan ja unohti saamansa saaliin. Pilkkikisan lopussa hän vei kalansa punnitukseen ja voitti komeasti nuorten sarjan.

VOITIN NUORTEN SARJAN

Minäkin voitin yhden kerran nuorten sarjan pilkkikilpailuissa. Sain parinsadan gramman ahvenen ja yllättäen se riitti kilpailun voittoon.

Palkintopaikalla tepasteli rinta rottingilla lähes aikuinen nuortensarjalainen, joka tavallisesti voitti kaikki nuorten sarjat.



STARTTIPISTOOLI

Nyt hän huomasi punnituksessa hävinneensä ja vinkkasi minut luokseen. Hän vei minut farmariauton luo ja näytti siellä odottavat palkinnot.

Hienot sukset hän hyljeksien työnsi syrjään ja sylkäisi maahan. Ei kelpaisi hänelle tuollaiset laudat hän hymähti.

Kaveri otti palkintojen seasta starttipistoolin, huokaisi syvään ja lähes itkua kitisten sanoi, että nyt sinä saat tämän, kun voitit kisan.

Minun silmissäni starttipistooli saa oudon hohteen. Olen kuin transsissa, kuin hypnotosoitu. Minä saisin nyt tuon starttipistoolin.

VALITSIN PALKINNON

Palkintojen jaon alkaessa isäni myhäili tyytyväisenä. Hän katseli suksia ja sanoi minulle, että otat sitten nuo sukset, kun saat ensimmäisenä valita.

Minun nimeni huudettiin nuorten sarjan voittajana ja megafonia kädessään pitävä mies käski mennä valitsemaan palkintoni auton takaosasta. Isä sanoi, että ota poika nyt ne sukset.

Minä kävelin autolle ja toiset miehet huusivat, että anna poika valitsee, kun voittikin. Minä kävelen kuin huumattuna suoraan starttipistoolin luo. Otan sen empimättä ja kävelen isäni ja veljeni luo.

KAKKONEN HALUSI SUKSET

Toiseksi tullut “neuvonantajani” kävelee suoraan suksien luo, vilkaisee meitä virnuillen ja sanoo lähtevänsä tästä hiihtelemään.

Siinä hetkessä minulle avautuu ikkuna ihmisen pahuuteen, häikäilemättömyyteen ja ahneuteen. Näen isäni ilmeestä pettymyksen, mutta en muista hänen toruneen minua. Kotimatkalla ihailen starttipistooliani ja mietin mitä sillä tekisin.

AMMUIN KERRAN VAHINGOSSA

Kotona kerran makoilin sängylläni ja pyörittelin pistoolia kädessäni. Starttipistooli laukesi vahingossa ja pamaus, joka seinistä kaikui oli mahtava.

Äiti oli samassa hetkessä ovella järkyttyneenä. En nähnyt starttipistooliani enää sen jälkeen. Olen usein miettinyt tuota hetkeä kilpailuissa ennen palkintojen jakoa.

Olen miettinyt tuon nuoren kilpakumppanin oveluutta ja omaa sinisilmäisyyttäni. Kun ajattelen elämääni nyt taaksepäin huomaan, että en siitä paljonkaan oppinut.

PARAS VALINTA

Sinisilmäisyys on liian syvällä minussa. Pahuus ei ole vieläkään paljastunut minulle, niin että osaisin olla epäluuloinen.

Niin, luulenpa että ottaisin vieläkin sen starttipistoolin. Nykyisin ajattelen, että ehkä se sittenkin oli paras valinta elämän mittaiseen kilvoitteluun.

“TUUMAUSPYÖRÄILY” UNOHTUI

Käännyn Haaviston entisen kyläkaupan kohdalla ylämäkeen. Parsilanjärveen vievässä joessa ui sinisorsia. Narskahdellen ne uivat sillan rummusta poispäin.

Haaviston mäki on jyrkkä ja vaihdan ykköselle. Nousu menee hyvin ja tuntuu mukavasti jaloissa. Pyöräilen loppumatkan kevyesti ja huomaan, että en ole pidellyt koko matkalla leuastani.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti