sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

DYSTONIA JA AJOKORTTI

PORO LENSI TUULILASIN YLI KUIN HARMAA MATTO

Sain perjantaina neurologiltani kirjeen. Asia koski ajokorttiani. Olin käynyt terveyskeskuksessa lääkärintarkastuksessa koskien ajokorttini ikätarkastusta.

Terveyskeskuslääkärin tehtäviä hoitanut lääketieteen kandidaatti halusi liitteeksi mukaan hoitavan neurologin lausunnon ajokyvystäni.

Epävarman oloisen lääketieteen kandidaatin tutkimuksesta kerroin hieman aikaisemmassa blogissani.

On tietysti ymmärrettävää, että kandidaatti, joka muuten oli ystävällinen, vaikutti epävarmalta. Mielestäni hän kuitenkin käyttäytyi välinpitämättömästi ja poissaolevasti kertoessani servikaalisesta dystoniasta jota sairastan.

LÄÄKÄRIN TULISI KUUNNELLA POTILASTA

Ammattitaidon kannalta olisi aloittelevan lääkärin hyvä tulla potilaan tasolle ja kuunnella mistä tässä harvinaisessa sairaudessa on potilaan kannalta kysymys.

On harmi jos jo nuoret lääkärit ovat niin ylimielisiä, etteivät osaa asettua ihmisen tasolle ja kuunnella potilaan muutaman sanan kertomusta.

En ihmettele yhtään niitä hoitovirheitä, joita tänään sattuu jos ammattitaidon hankinta on sillä tasolla, ettei potilaan tarina edes kiinnosta.

PÄÄTIN HOITAA ASIAN ITSE

Hoitavan neurologini lausunnon kandidaatti kuitenkin halusi mukaan liitteeksi. Kysyin terveyskeskuksessa hoidanko lausunnon itse vai hoitavatko he?

Kandidaatti meni epävarmaksi ja sanoi kummankin käyvän ja voisimme kysyä hoitajalta. Minulle jäi hieman arveluttava olo asioiden eteenpäin menosta ja kun poistuimme lääketieteen kandidaatin kanssa hoitajan huoneeseen päätin hoitaa asian itse.

HOITAJA HUUSI PERÄÄNI

Sanoin, että voin pyytää lausunnon Lohjan polilta neurologiltani ja hoitaa sen poliisille. Ajattelin, etten uskaltaisi jättää papereita pyörimään tähän epävarmaan ympäristöön, koska ajo-oikeuteni loppuisi jos en saisi korttia ajoissa uusittua.

Lääketieteen kandidaatille ja vastaanoton hoitajalle se sopi hyvin ja he antoivat todistuksen minulle. Kysyin luukulta, että mitä tämä maksaa ja hoitaja sanoi, että lasku tulee perässä.

Huusi vielä selälleni, että meillä ei rahaa huolita. Taisi vähän liioitella, sillä viikon sisällä tuli käynnistä täysihintainen lasku.

EPÄVARMUUS HUOLETTAA

Vähän jäi mietityttämään mistä maksoin. Moniko liikeyritys kehtaisi lähettää tuollaisesta työstä täyden laskun.

Jäi myös mietityttämään, että pelottaisi todella joutua vakavasti sairaana noin epävarmaan paikkaan. Se päivä tai yö voi tulla koska tahansa.

Totuus on, että ihmisiä kuolee hoitovirheisiin.

NUMMELAN TOIMINTAA HÄMMÄSTELTIIN

Soitin Lohjan poliklinikalle ja siellä vastaanottovirkailija alkoi heti hämmästellä Nummelan terveyskeskuksen toimintaa. Hän ei voinut ymmärtää miksi minä itse pyysin neurologin lausuntoa. Miksei sitä pyytänyt terveyskeskus?

Yritin selittää hoitajalle, että asialla olisi hieman kiire, enkä uskaltanut jättää sitä terveyskeskuksen hoidettavaksi, etteivät paperit jäisi pyörimään johonkin.

HOITAJA RIEMASTUI

Siitähän neurologian hoitaja riemastui julistamaan, ettei polilla tapahdu mitään päivässä parissa. Yritin väliin sanoa, että ei sillä nyt ihan niin kiire olekaan.

Hän sanoi ottavansa asian hoitaakseen ja soittavansa seuraavaan päivään mennessä minulle.

Samana päivänä soittikin Lohjalta neurologisen polin sihteeri ja kertoi, että hoitava neurologi oli luvannut sanella lausunnon.

Saisin sen seuraavalla viikolla. Hän kertoi neurologinkin ihmetelleen Nummelan terveyskeskuksen toimintaa lausunnon pyynnössä.

"PALLO HUKASSA"

Sanoin, että mielestäni siellä oli vähän  "pallo hukassa" ja päätin hoitaa asian itse, että saisin asian ajoissa hoidettua.

Sihteeri ymmärsi ajatukseni hyvin. Kiittelin vielä Lohjan polia ja jäin odottelemaan lausuntoa. Nyt tuo lausunto oli edessäni avaamattomassa kirjekuoressa ja yllättäen pelkäsin avata sitä.

Pitelin kirjettä kädessäni. Katselin valkoista kuorta ja jostain muistoistani tulivat mieleeni valkoiset lumivallit vuosien takaa. Muisto oli niin voimakas, että eläydyin ja palasin siihen kuin tähän hetkeen.

POROKOLARI KUUSAMONTIELLÄ

Ajan kohti Kuusamoa kovalla talvipakkasella. On sininen hetki, kello jossain kolmen neljän hujakoilla. Täällä valo on hämärän kurotus hämärään.

Auton perässä on painoon menevän lehden suuri kansio. Sain sen Kemijärvellä ja lähdin heti viemään lehteä painoon Kuusamoon.

MATKALLA PAINOTALOON

Tarkoitukseni on viedä lehti painotaloon ja odotella Kuusamossa painamisen ajan, sen jälkeen lastaisin auton noin kymmenellä tuhannella aviisilla ja kuljettaisin ne takaisin Kemijärvelle aamuyöstä.

Seuraavana iltana ilmaisjakelulehdet jaettaisiin jokaiseen talouteen Kemijärven, Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen alueella.

OLEN MIELESTÄNI HYVÄ KUSKI

Syy siihen miksi lehti pitää painaa yli sadan kilometrin päässä Kemijärveltä, vaikka paikkakunnalla on oma painotalo, johtuu kilpailusta.

Hyvin kilpailivat, sillä tänä päivänä ei ole enää kumpaakaan. Lehtiä toki tehdään, painetaan ja jaetaan, mutta sehän on aina uusi tarina.

Olen mielestäni hyvä ajamaan autoa. Minulla on nopeat refleksit ja olen tottunut liukkaisiin teihin. Olen täysin varma siitä, että ehtisin reagoida, jos poro tulisi eteeni. Olin onnistunut väistämään niin monta kertaa.

HARMAA MATTO LENTÄÄ

Tällä kertaa poro tulee kuitenkin yllättäen maitolaiturin takaa suoraan auton eteen. En ehdi reagoida millään tavalla. Näen kuin harmaan maton lentävän Nissan Preerian tuulilasin yli.

Vauhti hidastuu hieman, mutta auto ei lähde edes heittelehtimään. Tiejyrän auraama valtatie on hiljainen ja ohjaan auton rauhassa tien laitaan. Katson ihmetellen kuin unenomaista näkyä.

PORONKELLOT KALISEVAT

Puskuri on tullut puolittain sisään ja höyry nousee lommojen välistä. Jäähdytysneste lorisee tielle. Nousen autosta ja katselen toiselle puolelle tietä.

Poronkellot kalisevat tunnelmallisesti hämärtyvässä iltapäivässä ja tokka jolkottaa tien yli ylös talolle.

Savu nousee lumivallien keskellä vaaleaseinäisestä talosta. Pihapiiri on hiljainen. Näen jotain harmaata toisella puolella tietä. Tuulilasin yli lentänyt poro makaa siellä kuolleena.

ISÄNTÄ NÄYTTÄÄ PUHELINTA

Kävelen yli tien kohti taloa. Hengitykseni höyryää ja pakkasilma käy kurkkuun. Porot menevät ruokailemaan. Ne ovat selvästi olleet tulossa syömään tien yli juuri kun ohitin taloa.

Avaan ulko-oven, sanon päivät ja kerron talonväelle tapahtuneen. Isäntä ja emäntä eivät juuri ylläty, tuntuvat rutinoituneilta.

Isäntä ojentaa käden kohti puhelinta ja näyttää numeron. Sinne pitäisi soittaa niin saadaan tarkastaja paikalle ja korvaukset vireille.

SOITAN PARI PUHELUA

Minusta tuntuu, kuin hoideltaisiin jokapäiväisiä asioita. Ei täällä yhtä porokolaria hätkähdetä, tai sitten niitä sattuu tasaiseen tahtiin.

Soitan tarkastajan paikalle ja otan perään vielä pari muuta puhelua. Ilmoitan lehteen kolarista ja soitan taksin paikalle.

Pian tarkastaja saapuukin, katselee tilanteen, ottaa tiedot ja allekirjoituksen. Tämä oli tässä. Taksi saapuu ja lähdemme kohti Kuusamoa.

PAKKANEN KIRISTYY

Samalla kun lehteä painetaan, minä tilaan kuorma-auton, jolla saisin lehdet Kemijärvelle yöllä. Samalla sovimme, että kolaroitu Nissan hinataan perässä korjaamolle.

Kuu kumottaa taivaalta, tähdet tuikkivat kirkkaina ja pakkanen kiristyy. Minä katselen satumaista näkymää painotalon ikkunasta ja olen onnellisen tietämätön aamuöisestä matkasta, joka on edessäni.

JÄÄKUKAT TUULILASISSA

Puolenyön jälkeen painomusteelle tuoksuvat lehdet on pakattu kuorma-auton sisään ja lähdemme kohti Kemijärveä. Välillä pysähdymme ja sidomme hinausköydellä Nissan Preerian kuorma-auton perään. Istun kuskin paikalle, joka on jäinen kuin hevosen reki.

Matkasta tulee eräs elämäni hurjimpia. Pakkasta on yli kolmekymmentä astetta ja Nissanin lasit jäätyvät kauniita jääkukkia täyteen. Kuorma-auton perävalot loistavat jääseinämän läpi kuin tuonelan porttien valot.

PUNAISET TAKAVALOT

Kuormuria ajava kuski kiihdyttää vauhtia ja matka etenee joutuisaan. Tärisen hillittömästi kylmästä ja yritän pitää Nissanin perävalojen välissä. Toivon ettei nyt sattuisi poroja autojen eteen. Jarrut eivät toimi enää kuin täysiä painamalla.

Äkkiä kuorma-auto edessäni lähtee kuitenkin jarruttamaan, ja minä heittäydyn koko painollani jarrujen päälle. Hitaasti, mutta varmasti punaiset valot lähestyvät. Juuri ennen törmäystä kuormuri kiihdyttää taas vauhtia. Tätä jatkuu loputtomiin.

AUTO MENI LUNASTUKSEEN

Kiduttavan parin tunnin matkan jälkeen tulemme perille ja hinaamme auton korjaamon pihaan. Viemme lehdet ja kuittaan hillittömästi täristen kyydin.

Seuraavana päivänä toimituksesta soitetaan ja kerrotaan, että minun pitäisi mennä vakuutusyhtiöön antamaan lausunto porokolarista. Auto menisi lunastukseen.

AIKA ON KULUNUT NOPEASTI

Katselen nyt tuota neurologin valkoista kirjettä ja huomaan käsieni vapisevan hiukan. Avaan kirjeen ja luen sairastavani kervikaalista dystoniaa, johon olen saanut botuliinihoitoa kaksi kertaa. Lausunnon antanut neurologi ei näe syytä ajo-oikeuteni kieltämiseen.

Liitän Lohjan polin neurologin lausunnon Nummelan terveyskeskuksen lääketieteen kandidaatin lausunnon mukaan ja suljen kirjekuoren. Kirjoitan päälle poliisiviranomaisen osoitteen ja vien sen postiin.

Matkalla muistan, kuinka ensimmäisen kerran vuosia sitten pidin kädessäni vaaleanpunaista ajokorttiani. Muistan sen tunteen ja muistan ne vuosiluvut. Aika on kulunut siivillä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti