keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

APULAISTOIMITTAJA

JUTUISSA OLI TÄRKEINTÄ, ETTÄ NIMI OLI OIKEIN

Heräsin hieman ennen kuutta. Olin nukkunut rauhattomasti. Näin unta eräästä vanhasta toimittajasta ja ajoistani pienessä paikallisessa aviisissa.

Olin silloin avustajana paikallislehdessä. Tuo uneni toimittaja oli ärhäkkä ja vikkelä mies suustaan. Hän letkautti partaveitsenterävän vastauksen jo ennen kuin ehdin edes suuni sulkea.

TÄYTIN TYHJÄN AUKON

Persoonallinen mies. Oman tyylin ja tiensä kulkija. Tunsi silloin kun tarvitsi täytettä ja tarinaa paikallislehteensä, muulloin oli omassa kastissaan.

Niinä päivinä, kun tulin toimitukseen ja toin avustajan juttuni, tunsin itseni kuin konsanaan kollegaksi.

Toimitusryhmä,oli kokoontunut tutkimaan seuraavan päivän lehteä ja minut huomioitiin erityisen teatraalisesti.

Tämä persoonallinen mies leväytti kätensä ja huudahti pelastavan enkelin saapuneen taloon. Näin parin palstan aukon lehden skeemassa pöydällä ja arvasin siinä olevan kyseisen enkelin paikan. Jätin juttuni siihen ja lähdin.

KUPLIVA SAOS

Usein tarjolla olisi ollut myös toimituksen kahvia, mutta vilkaisu mustaan jäteöljyltä näyttävään, pannunpohjalla kuplivaan saokseen sai ulkoilman tuntumaan raikkaalta ja kutsuvalta. Poistuin paikalta huomaamatta, joka oli toimituksessa helppoa.

Tein avustajan juttuja muutaman vuoden. Välillä kuvittelin olevani oikea toimittaja. Tili avustajan jutuista, joka yleensä maksettiin kun jaksettiin oli niin pieni, että hyvä jos bensarahat sai juttupaikalle.

JURIDINEN JOURNALISTI

Joskus sattui paikalle myös tuo persoonallinen toimittaja. Meidät oli käsketty vahingossa samaan paikkaan jutuntekoon.

Hän ei mitenkään huomioinut avustajan läsnäoloa. Teki vain selväksi kumpi on oikea toimittaja, juridisesti journalisti.

Hän teki sen selväksi haastattelemalla minutkin ja ottamalla kuvan. Koskaan ne jutut eivät päätyneet lehteen, mutta tehokkaasti niilä pystyi paikan avustajalle näyttämään.

HYÖTYKÄYTTÖÄ JA HENKIINJÄTTÖÄ

Värikkäät muistot tuosta toimittajasta jäi ja monta tarinaa mieleen. Hän oli väriläiskä elämän harmaassa massassa.

Minä jotenkin pidin hänen tavastaan hoidella lehden avustajia. Kuin muurahaiset kirvoja, hyötykäyttöä ja henkiinjättöä. Olemassa saatte olla, mutta meitä ette ole. Saavumme paikalle kun tarve on.

Hän oli rehellinen. Koskaan hän ei arvostellut juttujani. Ei millään tavalla hyvään tai pahaan suuntaan. Jutut tulivat enimmäkseen läpi sellaisina kuin ne lehteen vein.

PIKKUKIVAA AVUSTAJAN KUSTANNUKSELLA

Poikkeus oli eräs toimitusapulainen, joka joskus halusi tehdä kiusaa, tai ehkä vain järjestää itselleen hieman hupia, pikkukivaa. Hänelle jutun viedessäni tiesin, että nyt olisi mielenkiintoinen juttu tulossa.

Olin aina tarkka oikeinkirjoituksesta, jopa pilkuntarkka. Vein juttuni niin valmiina kuin pystyin.

Toimittajat ne sellaisinaan yleensä julkaisivatkin. Oli kiire, eikä ollut aikaa avustajan töherryksiä tutkia.

NIMI OLI TÄRKEIN

Tärkeintä, että näytelmäkerhon sketsiryhmä työväentalolla oli oikeilla nimillä kuvassa. Nimistä tuli kovimmat yhteydenotot, ne piti olla oikein ja oikeassa muodossa. Muuten oli vähän se ja sama mitä juttuun selosti.

Itse luin varmaan juttuni tarkimmin. Ja odotin lehteä kuin auringonnousua. Katselin aina, että onko oma juttuni lehdessä.

KISSANRISTIÄISIÄ PIISASI

Olin onnellinen kun näin jossain kulmassa mainosten välissä tuhruisen kuvan, jonka olin räpännyt. Haastateltavan silmät olivat usein kiinni, tai sitten pelkät valkuaiset loistivat kuin zombiella ja parin palstan teksti komeasti siinä alla.

Minä olin onnellinen. Minun juttuni oli lehdessä. Lähdin lenkille ja tunsin itseni toimittajaksi. Odotin uutta toimeksiantoa ja niitähän kyllä riitti.

Kaikenlaisia kissanristiäisiä ja joulutorttujen myyjäisiä piisasi paikkakunnalla ja jokaisesta oli juttu tehtävä, tietysti kuvilla ja nimillä.

Oikeat toimittajat eivät ehtineet kaikkiin arpajaisiin tai myyjäisiin, joten meille avustajille jäi aina pienimmät tapahtumat.

OLIN OMASTA MIELESTÄNI TOIMITTAJA

Toimitusavustaja oli kuitenkin innokas käymään tekstit läpi. Hän korjasi kaikki jutut, mutta toiseen suuntaan. Hänestä oli hauska tehdä avustajan jutuista pilaa.

Muistan eräänkin kirjoituksen, joka oli parin liuskan mittainen ja täysin oikein kirjoitettu. Tarkastutin juttuni aina vielä kieliopin hyvin hallitsevalta, eikä siinä ollut yhtään virhettä.

Olin sitä mieltä, että myös toimitusapulainen teki lehdelle hyvää ja laadukasta työtä. Olinhan omasta mielestäni lähes toimittaja.

SILMÄT KIINNI KUVISSA

Vein juttuni lehteen ja koska muita ei ollut paikalla jätin sen toimitusapulaiselle. Lähdin tyytyväisenä, mutta hieman huolissani kotiin ja odottelin lehteä seuraavana iltana.

Tavalliseen tapaan kuvan henkilön silmät olivat puoliksi ummessa ja toisessa kuvassa täysin kiinni. Näytti kuin haastateltavalla olisi uniapnea.

Paras osa oli kuitenkin juttu itse. Parin sivun tarinaan oli saatu mahtumaan monta kymmentä tahallaan tehtyä virhettä.

KOOMINEN JUTTU

Vertailu alkuperäisen, viemäni jutun ja lehdessä olevan välillä paljasti, että virheet olivat tahallaan tehtyjä.

Toimituksessa oli järjestetty hauska pila avustajan kustanuksella. Juttu oli kyllä koominen kuvineen kaikkineen.

Hieman nolotti tavata ihminen, josta jutun tein, hän oli erittäin nyreissään ja piti minua syyllisenä tekstin tuhoamiseen.

AVUSTAJA ON MENNYT ETEENPÄIN

Sanoin vieneeni jutun täysin virheettömänä, mutta näin ettei haastateltava uskonut. Kysyin haluaisiko hän kuvat itselleen.

Hän vilkaisi minua epäuskoisena ja kysyi kumpaa meinasit? Muistin siinä silmänvalkuaiset ja poistuin vähin äänin paikalta.

Nykyisin tuo toimitusavustaja on mennyt eteenpäin elämässään ja hoitaa pullonpalautusautomaattia jossain päin maailmaa .

VALTAVA VONKALE

Persoonallinen toimittajani jatkoi omalla tyylillään. Hän innosti tekemään juttuja avustajana ja antoi juttuja pieniin tapahtumiin.

Tein juttuja kalasaaliista, kuorolaulajista ja ojan vihkiäisistä. Eräs haukisaaliin saaja soitti toimitukseen parinkymmenen kilon hauesta.  Valtavasta vonkaleesta ja uskomattomasta taistelusta.

PITKÄ RIUKU TÄYNNÄ MIEHIÄ

Krokotiilin kokoisen hauen saanut oli pyytänyt tietysti toimittajaa paikalle. Minä sain tehtävän koska kala oli saatu syrjäkylillä, eikä itse toimittaja kerinnyt paikalle.

Kalan saanut mies oli niin tohkeissaan kuin kalamies vain voi olla. Hän selosti tarkkaan pyynnin monet vaiheet ja soitti monta puhelua.

Kohta kyläkaupan edusta oli täynnä miehiä. Kalan saanut kävi hakemassa hauen ja se asetettiin pitkään riukuun.



HAUKI EI OLLUT SOPIA KUVAAN

Kymmenkunta miestä ja matkan varrella kuivunut, muutaman kilon keventynyt hauki oli vaikea saada kuvaan mukaan. Kaikki miehet oli kuitenkin kuvaan saatava ja nimet oikein.

Lähtiäisiksi kalamies antoi minulle varsinaisen ultimaatumin. Hän oli kirjoittanut pitkän selostuksen ja käski julkaisemaan sen sellaisenaan. Lupasin viedä,tekstin toimitukseen, mutta en luvannut mitään.

Vein kuvat ja jutut. Olin taas pelastava enkeli, sillä pöydän ylle kumartunut toimitus mietti parhaillaan skeemansa edessä valkoista aukkoa.

TYYTYVÄINEN TOIMITTAJA

Toisinaan nuo aukot täytettiin “vahingossa” samalla jutulla uudelleen, toisinaan keksittiin kissanpelastus kirkontornista. Nyt ei tarvinnut, oli tosi juttu ja julma haukisaalis.

Persoonallinen toimittajani otti tyytyväisenä jutun ja filmirullan. Hän oli niin tyytyväinen, että tarjosi kahviakin. Vilkaisin kuplivaa saosta joka herättäisi sammuneen norsunkin ja kiitin tarjouksesta, oli vähän kiire.

JUTTU SAI KOVAT KEHUT

Poistuin kotiin tyytyväisenä. Iltapäivällä sain puhelun toimittajalta, hän kysyi, että kuka se laiha mies siinä keskellä on ja missä hauen kuva on?

Minä sanoin, että hauki on varmaan juurikin se laiha mies siinä riukua kannattelevan porukan keskellä. Toimittaja sanoi ahaa ja lopetti puhelun.

Illalla näin suhruisesta kuvasta, ettei hauesta näkynyt kuin pitkä sivu miesporukan keskellä, mutta nimet olivat oikein.

Muutama rivi kalastuksenhoidostakin oli mahtunut lehteen. Kalan saannista ilmoittanut oli soittanut toimitukseen ja kiittänyt hyvästä ja laadukkaasta jutusta.

HALPA KELPAA

Minä aloin jo haaveilla toimittajan urasta. Juttuja sai tehdä niin paljon kuin halusi ja kaikki julkaistiin.

Kehaisin asiasta eräälle isommassa lehdessä olevalle ammattitoimittajalle. Hän vilkaisi minua ja totesi, etteivät ne sinua siksi pidä siellä, että olisit hyvä, vaan siksi, että olet niin halpa.

VÄSYIN AVUSTAMAAN

Tein vielä muutamia kuukausia avustajan töitä, mutta kyllästyin sitten tekemään juttuja myyjäisistä, museoille lahjoitetuista kiuluista, lahjakorttien arvonnoista ja katuhaastatteluista.

Väsyin kuviin, joissa valkuaiset muljahtelivat oudosti ja jutut saivat kummallisia muotoja humoristisen toimitusavustajan käsittelyssä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti