tiistai 25. maaliskuuta 2014

AAMULENKKI

JUOKSEN PITKIN KYYNELTEN RATAPOHJAA

Herään kuuden maissa. On tulossa kaunis aamupäivä. Keitän uittokahvit, jotka saisivat norsunkin soittamaan Louis Armstrongin tavoin.  Höystän sen kookosöljyllä, juon kahvit ja lue päivän ajatukset. Syön vähän proteiinia ja lähden aamulenkille.

Juoksen halki hiljaisen Sudetin asutusalueen. Ihmiset ovat matkalla töihin. Terveyskeskuksen ja palvelutalon viereen rakennetaan lisäosaa. Vanhusten uusi hoitokototi valmistuu nopeassa tahdissa.

RUOTSALAISTEN LAHJOITTAMAT TALOT

Kaupunginosamme puutalot on valmistettu samanlaisiksi ruotsalaisten ansiosta. Talot rakennettiin sotien aikoihin ruotsalaisten lahjoittammasta puutavarasta.

Kosken partaalle rakennetun suuren metallitehtaan työmiehet rakensivat talot sitten valmiiksi. Olen nähnyt vanhan kuvan tästä asuma-alueesta ja talot ovat siinä viivasuoria ja täysin samanlaisia.

Taloja rakentamassa oli myös inkerinsuomalaisia miehiä. Osa heistä asui perheineen näissä taloissa vaikka ne olivat vielä keskeneräisiä.

SUDETTI TULI SAKSALAISILTA

Naapurini on kertonut, kuinka nämä talot olivat jaettu kahteen osaan. Pieneen taloon mahtui kaksi perhettä.

Tehtaan herrasväelle tehtiin isommat talot sementtiseinillä ja rahvas erotettiin heistä sankalla kuusiaidalla.

Nimekseen asuinalue sai kansan suussa Sudetti ohi virallisen nimeämisen. Nimi tuli siitä, että rakentamisen alkuaikoina saksalaiset valtasivat Tsekkoslovakian sudettialueet. Näin nopeasti kansan suussa nimet syntyvät.

ITKULLA MUUKALAISET MATKAAN

Inkeriläiset, jotka taloja olivat rakentamassa kokivat karun kohtalon. Stalinin hallinto vaati sotien jälkeen heidän palauttamistaan ja myös nämä rakennusmiehet ja talojen asukkaat vietiin paikkakunnan asemalle.

Nykyisin se on jo purettu ja vanhaa ratapohjaa pitkin menee lenkkipolku. Naapurini kertoi, kuinka he itkun myötä lähettivät tutut inkeriläiset kaverinsa asemalta matkaan.

Rata kulki siitä asemansuon halki ja oli Suomen pisin kapearaiteinen rautatie. Pikkupässi veturin kiskomana se veti muukalaiset ohi Kytäjän kartanon kohti suurta Venäjänmaata.

MUUKALAISTEN KOHTALO

Näin muukalaiset tulevat ja menevät. Sama osa meillä kaikilla on lopulta, ajattelen kun juoksen vanhaa ratapohjaa.

Ajattelen, että minunkin talossani asui muukalaisia. Minusta se tuntuu hyvältä. Olenhan itsekin muukalainen täällä.

PAKO SUOMESTA

Muistan muutaman inkeriläisen niiltä ajoilta kun asuin Ruotsissa. Eräs heistä opetti meille ruotsia tehtaalla. Toinen oli työkaverini, joka opetti minut koneelle. Hän oli leppoisa mies ja kertoi kuinka pakeni aikoinaan Suomesta.

Inkeriläisiä rahdattiin silloin väkisin Neuvostoliittoon ja työkaverini päätti välttää tuon kohtalon. Hän päätti paeta Ruotsiin monen muun tavoin.

Hän matkusti länsirajalle pohjoiseen ja meni rannikolla olevaan taloon kysymään neuvoa. Sieltä kerrottiin ohjeet ja hän sai sukset, joilla hiihti Suomen puolelta Ruotsiin.

HYMY HUULILLA

Ruotsissa alkoi uusi elämä. Paljon tuo työkaverini oli kokenut, mutta millään tavalla katkera hän ei ollut.

Hän oli leppoisa mies, joka iloitsi pienistä asioista. Kertoi ne hymy huulillaan ja sanoi kotiutuneensa tehtaalle niin hyvin, että se oli kuin toinen koti.

VIHREÄT PAVUT

Hänellä oli hauska tapa kertoi asiat kaikille tarkalleen samoilla sanoilla. Minulle hän selitti juurta jaksaen ja pieniä yksityiskohtia myöten, kuinka hän kävi kaupasta ostamassa vihreitä papuja, jotka olivat äärettömän herkullisia.

Minä kerroin tarinan vihreistä pavuista tyttökaverilleni, tulevalle vaimolleni, joka oli töissä samassa paikassa.

Seuraavana päivänä hän tuli työpisteeseeni ja istui inkeriläisen työkaverini viereen. Tämä alkoi kertoa vihreistä pavuista ja niiden ostosta tarkalleen samoilla sanoilla.

INKERILÄINEN OPETTAJA

Hän oli lempeä mies ja muistan aina hänen tarinansa. Näin silloinen Suomi kohteli muukalaisiaan, tietysti pakon sanelemana.

Inkeriläinen ruotsinopettajani oli tarkka siitä, että häntä ei sanota inkerinsuomalaiseksi. Hän korjasi heti jos teimme niin. Hän oli inkeriläinen.

MAJURIN NATSIUNIVORMU

Tehtaalla oli töissä myös entinen Saksan armeijan majuri. Kerrottiin, että hänellä on täydellinen natsiunivormu kotonaan.

Hän oli pieni pyylevä mies. Näin hänet usein tehtaan sivuovella seisomassa ryhdikkäänä. Hänellä oli käsi ojossa ja siinä kämmenellä pullanpaloja.

Pikkulintu lennähti pullealle kämmenelle ja ryhtyi nokkimaan syötävää. Mies seisoi kämmen ojossa, liikkumatta kuin patsas.

SIPERIAN MATKA

Juoksen vanhaa ratapihaa pitkin ja ajattelen, että tämä on kyynelten rata. Naapurini kertoi, kuinka Sudetin rakentaneet inkeriläiset saatettiin itkun kanssa matkaan.

Olen usein juostessani tästä ajatellut heidän kohtaloaan. Historian kertoman mukaan heille kävikin huonosti Stalinin vainoissa ja useat varmaankin päätyivät Siperiaan.

RATAPOHJAN MURHAMYSTEERI

Vanhaa ratapohjaa juostessani ajattelen myös murhamysteeriä, joka siihen liittyy. Eräänä kauniina keskikesän päivänä muutama vuosikymmen sitten kävelyllä ollut pariskunta huomasi ratapohjan ojanpielessä nuoren naisen ruumiin.

Hirvittävä teko on yhä tänään selvittämättä. Murhattu oli helsinkiläinen nainen. Tapauksesta löytyy tietoja jonkun verran myös netistä.

KURVIN KULMA

Nainen oli laitapuolelle elämää ajautunut nuori nainen ja toimi viinanmyyjien apulaisena niin sanotulla Kurvin kulmalla.

Hän oli eräänlainen houkutuslintu ja viinanhankkija trokareille. Naisen viimeiset vaiheet jäivät osittain hämärän peittoon ja tekijä löytämättä.

Paikallispoliisin lisäksi alueelle saapuivat tietysti Helsingistä rikospoliisin asiantuntijat, mutta tekijät pääsivät karkuun.

KYYNELTEN RATAPOHJA

Tutkimuksissa selvisi, että nainen oli mukiloitu hengiltä noin kaksikymmentä tuntia aikaisemmin ja tuotu paikalle autolla.

Ajattelen juostessani tuon nuoren naisen lyhyttä elämää miesten hyväksikäyttämänä ja lopulta tappamana.

Ajattelen miten julmia ihmiset voivat toisilleen olla. Tämä on kyynelten ratapohja. Ajatus tuntuu kauniin luonnon keskellä käsittämättömältä.

KOLME VIIKKOA PESINTÄÄN

Juoksen joelle ja siitä joen reunaa ylös teollisuusalueelle ja palaan Porintien laitaa kotiin. On jo aamupäivä ja sinitiaiset valmistelevat uutta kotiaan.

Noin kolmen viikon päästä ne ryhtyvät varsinaiseen pesäntekoon. Toivottavasti ne ehtivät ennen kuin kirjosiepot tulevat valtaamaan pesät.

SATUMETSÄ ILTA-AURINGOSSA

Iltapäivällä lähden kaverini avuksi metsään tukkeja kiskomaan. Kävelemme metsätietä yli jäisten polanteiden ja poikkeamme siitä metsän siimekseen.

Ilta-auringon valossa suurten juurakoiden kehystämä kuusimetsä on kuin satumetsä. Kaukaa kuuluu joutsenten konsertti, jota pikkulintujen viserrys säestää.

KISKON TUKKIPULKKAA KUIN VETURI

Kiskon pulkalla tukkikuormia metsästä tien laitaan. Työ on rankkaa, mutta mieluista. Aamun juoksulenkki ei enää paina jaloissa ja nyt tulee hyvää lihaskuntoharjoittelua. Ei tarvitse kuntosalille lähteä.

Pulkka kulkee hyvin ryteikössä vaikka lunta on vain osalla matkaa. Puuskutan kuin höyryveturi perillä, tämä tekee hyvää hapenottokyvylle.


UJOT JOUTSENET

Joutsenten ääni yltyy korvia huumaavaksi ja kuulen niiden olevan tulossa suoraan yli. Kaivan nopeasti kännykän taskustani ja ajattelen, että jos ne lentävät suoraan yli, niin saan komean kuvan.

Joutsenet kuitenkin välttävät aukeaa linjaa ja lentävät kuusikon suojassa valtavan trumpettisoolon siivittämänä. Saan kuvia vain sinitaivaasta.

MUSTARASTAAN ILTAKONSERTTI

Kuskaamme tukkeja auringonlaskuun asti. Puoli seitsemältä se painuu taivaanrantaan ja me suuntaamme polulle.

Mustarastas alkaa jossai kuusikossa lurittelunsa. Kaverini kertoo, että pöllöillä ja tikoilla on juuri menossa pesintä.

KEVÄTMUUTTO ON VAUHDISSA

Hän sanoo nähneensä viikonvaihteessa jo punarinnan ja kertoo kurkienkin saapuneen. Lintujen kevätmuutto on jo täydessä vauhdissa.

Olemme seitsemän aikaan autolla ja puolen tunnin päästä on jo lähes pimeää. Onneksi sauna on kotona lämmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti