maanantai 31. maaliskuuta 2014

KIUSAAJAN TYHJYYS

KIUSAAJA ON PEHMEÄ PÄÄLTÄ JA KOVA SISÄLTÄ

Kiusaajat ovat aina täällä. Sinä päivänä, kun et jaksa enää taistella, he ovat voittaneet sinut.

Sinä aamuna, kun et enää jaksa kuulla sydämesi unelmien ääntä, heidän sanansa ovat myrkyttäneet sinut lopullisesti.

Sinä aamuna, kun unelmasi ovat heidän sanojensa. Ja kasvojensa takana, he ovat vahvempia kuin sinä.

Kiusaajat eivät koskaan kuole. He uusiutuvat kuin rikkaruoho.

KIUSAAJA EI MUUTU

Tapasin kerran vanhan työpaikkakiusaajan vuosien takaa. Hän on pehmeä päältä, kova sisältä. Sellaisia ne usein ovat. Kiusaajat.

Juttelimme muutaman sanan. Näin että hän voi taloudellisesti hyvin ja hänellä on kaikkea mitä ihminen kaipaa.

Muistin kuitenkin minkälainen hän oikeasti lipevien sanojensa takana on. En antanut niiden hämätä itseäni.

Tunnen hänet liian hyvin. Tiedän mikä hän on. Hän on kiusaaja.

Näinkö mitään. Näin jotain. Näkemäni pelottaa minua. Näin jotain ikuista.

ÄLÄ ODOTA KIUSAAJALTA MITÄÄN

Näin rappeutuvan, uupuneen ihmisen. Uupuneen itseensä. Ihmisen, joka ei koskaan muutu, ei koskaan anna periksi.

Hän ei muutu, koska hän on synnynäinen kiusaaja. Tehtävänsä saanut ja suorittaa sen loppuun asti.

Älä odota hänen koskaan muuttuvan. Älä odota, että hän koskaan tulisi pyytämään sinulta anteeksi. Älä odota häneltä yhtään mitään.

KIUSAAJIEN TYHJYYS

Kiusaaja ei koskaan muutu. Vältä häntä. Ohita hänet ystävällisen viileästi, mutta älä kuuntele häntä vaikka kuuletkin hänen puheensa.

Se on lokkien kirkumista, anna sen olla sitä. Tiedät mitä lokit aina lopulta tekevät.

Kiusaaja on aina sama ihminen, he ovat aina samoja, ihmisiä jotka pysyvät kiusaajina loppuun asti.

He tulivat tyhjyydestä, palvelevat tyhjyyttään ja palaavat tyhjyyteen.

SINULLA ON ELÄMÄ

Kiusaajat yrittävät epätoivoisesti täyttää sitä sinulla. Elämälläsi. Sillä sinulla on jotain, mitä heillä ei ole.

Sinulla on elämä. Elämä on se mitä he katkerasti kadehtivat. Sinun lahjasi.

Tyhjyyden muuttaminen on mahdotonta. Ei se täyty omaisuudella, jota he keräävät. Kiusaajat tietävät sen kyllä.

Kiusaajat tunnistavat aina elämän sinussa. He tuntevat siinä oman tyhjyytensä. Kiusaajien tyhjyys on pohjaton kaiken vaurauden keskellä.

KIUSAAJA SITOO ITSEENSÄ

Sinun on nähtävä se ja ohitettava heidät. Sinun on muututtava. Sinun on murrettava kehä ulos heidän piiristään.

Sinun on löydettävä tie ulos labyrintista. Sinä löydät, sillä sydämesi tietää tien.

Sinun on tehtävä se kuitenkin itse. Astuttava ne askeleet ja jätettävä heidät. Rohkeutta se vaatii, sillä kiusaajat ovat taitavia sitomaan itseensä.

Heidän köytensä ovat tiukassa. Tiukassa, mutta ne katkeavat kun toimit oikein.

KIUSAAJAN VALO ON KIUSATTU

Kiusaajan ote on harha, hän yrittää saada sinut luulemaan, että tarvitset häntä. Se on hänen tehokas valeensa, ensimmäinen ja ratkaiseva.

Sinä et tarvitse häntä. Kiusaaja pelkää sitä hetkeä, kun ymmärrät sen.

Kiusaaja tarvitsee sinua. Hänen tyhjyytensä on pelottavan pimeä ilman sinua.

Tyhjyys on kiusaajan osa ja sinä täytät sen, siksi hän takertuu sinuun kaikin keinoin. Olet hänen valonsa. Kiusaajan valo on kiusattu.

KIUSAAJAN HYLKÄÄMINEN ON OVI

Kiusaaja kiusaa myös hylkäämällä sinut. Siinä hän tekee kuitenkin ratkaisevan virheen. Käytä sitä.

Hylkääminen on kiusaajan viimeinen ase, mutta myös sinun ovesi ulos. Tartu siihen, lähde ja iloitse hänen virheestään. Hän huomaa sen kyllä kohta.

Ei ole suurempaa lahjaa maailmassa kuin se, että kiusaaja jättää ja hylkää sinut.

KIUSAAJA PALAA AINA

Olet viimeinkin vapaa, mutta ole varma siitä, että ajan tullen hän yrittää palata takaisin.

Ensin lipevästi kiemurrellen, mutta lopulta myrkkyhampaansa paljastaen. Ota se huomioon. Ole valmis kun hän palaa, sillä hän palaa varmasti.

Kiusaaja ei luovuta koskaan. Hän ei koskaan hyväksy sitä, että tietää sydämessään sinulla olevan jotain paljon arvokkaampaa kuin hänellä. Sinulla on elämä.

TYHJYYS TÄYTTYY TYHJYYDELLÄ

Kiusaajat ovat aina. He ovat olleet aina ja heitä tulee aina uusia. He yrittävät täyttää tyhjyyden lisääntymällä.

Täyttämällä tyhjyytensä tyhjyydellä. Tyhjyys vain kasvaa lisääntymällä. Uusi kiusaajien sukupolvi nousee tyhjyydestä.

KIUSAAJA ASUU TYHJYYDESSÄ

Kiusaajilla ei ole muuta kuin tyhjyys. Heidän elämänsä on äärettömän tyhjä ja autio. Valoton kaiuton huone.

Sinä olet heidän valonsa. Siksi he kiusaavat sinua, koska heillä ei ole oikeasti muuta. Sinun on nähtävä heidän tyhjien kulissiensa taakse, kateuden ja pimeyden sisään.

Kavahdat sitä mitä siellä näet. Tyhjyys joka kiusaajan sisällä asuu on pelottava.

TYHJYYS ON ARVOITUS

Aikanaan kiusaaja väsyy, hänen voimansa vähenevät ja hän tarvitsee apua. Hän on ensimmäisenä vaatimassa apua ja ymmärrystä.

Hän on suorittanut tehtävänsä, palvellut loppuun ja kiusannut kiusattavansa. Mitä hänelle jää on arvoitus. Tyhjyys on aina arvoitus.

KIUSAAJIEN ELÄMÄ ON TYHJÄ

Kiusaajia on aina ollut ja tulee olemaan. Heidän lähellään tulee kiusaantunut olo.

Jotain puuttuu kiusaajien elämästä ja he tietävät sen. He haluavat täyttää tyhjyyden sisällään ja ottavat ensimmäisen, jonka arvoivat heikommaksi.

Muista, että sinulla on aina enemmän kuin kiusaajillasi. Eivät he muuten kävisi kimppuusi.

Jos heillä olisi oma elämä, se riittäisi. Elämä täyttäisi heidän tyhjyytensä ja sinä saisit olla vapaa.

LÄHDE TAI TAISTELE

Olen tavannut elämäni varrella koulukiusaajia, työpaikkakiusaajia ja seurakuntakiusaajia. Kaikissa heissä on jotain samaa.

Jokin pohjaton aukko, johon he yrittävät saada täytettä. Sinä ja elämäsi olette se täyte.

Kaikista kiusaajista pääsee kyllä eroon, mutta rohkeutta se vaatii ja joskus aikaa.

On uskallettava lähteä tai taistella. Kiusaaja kaipaa huomiota aina. Hän elää huomiosta.

KIUSAAJA KUIHTUU YKSIN

Voimakkain luonne voittaa kiusaajansa jäämällä ja hylkäämällä kiusaajan omaan arvoonsa. Ystävällisen vankan seinämän taakse.

Kiusaaja nujertuu silloin, kuihtuu ja kutistuu ellei saa vertaisiaan tueksi.

Toinen vaihtoehto on lähteä kiusaajien keskeltä pois. Usein se on työpaikkakiusaamisessa tai seurakuntakiusaamisessa paras vaihtoehto.

NARSISTIN UNELMA

On parempi vetäytyä pois kiusaajien keskeltä. Narsistiset kiusaajat kerääntyvät helposti yhteen ja käpertyvät toistensa ympärille kuin kasa käärmeitä.

Joskus suurin heistä nielee toiset ja kaikki ovat silloin samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä on narsistin unelma.

ELÄMÄSI VALO

Valinta on aina sinun, mutta muista, että mikään voima maailmassa ei voi sammuttaa sydämesi valoa.

Ei mikään muu voima, kuin sinä itse. Anna sen siksi palaa. Anna elämän lahjasi loistaa ja niin sinä olet voittanut.




sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

OMENAPUUN OKSASTAMINEN

OMENAPUUN VARTTAMINEN OMAAN PUUTARHAAN

Meillä oli heitetty huolimattomasti jonakin syksynä omenanperskeitä kasvimaan viereen. Mahdollisesti kasan päälle oli haravoitu lehtiä.

Omenansiemenet saivat talven aikana näin niiden itämisekseen vaatiman kylmäkäsittelyn. Hiiret eivät löytäneet niitä, eivätkä ne mädäntyneet.

Kesällä siihen paikkaan kasvoi koko joukko omenapuun taimia. En poistanut niitä, vaan annoin kasvaa muutaman vuoden. Siirsin niitä yksitellen parempiin paikkoihin.

Siemenestä kasvaneet taimet eivät tulevaisuudessa välttämättä tuota hyviä omenia, se on sattumaa. Nehän ovat emopuun ja siittäjäpuun risteymiä.

OMAN PUUTARHAN OMENAPUU

Näin muistelee ystävämme Välläys, jonka leppoisia ja maanläheisiä tarinoita olemme saaneet jo usein lukea. Tänään Välläys kertoo omenapuiden oksastamisesta eli varttamisesta.

Meillekin istutettiin viime kesän alussa oksastettu omenapuu. Puun taimen istutti tyttäreni, joka opiskelee puutarhuriksi.

Hän oli varttanut sen oppilastyönä ja omenapuun kasvamista on nyt mukava seurata omassa puutarhassa.

Välläys opettaa tämän päivän blogissa selkeästi ja elävästi miten tuo oksastus onnistuu jokaiselta viherpeukalolta.



VÄLLÄYKSEN OHJEET OMENAPUUUN VARTTAMISEEN


OMENAPUUN OKSASTAMINEN

Rupesin jonakin kesänä laittamaan niihin hyvästä lajikkeesta latvoja eli varttamaan niitä.

Kaikkiin en ehtinyt laittaa tarpeeksi ajoissa latvaymppiä, vaan jotkut kasvoivat vähän liian pitkiksi ja tekivät oksia.

Myöhästyneet jaloymppäykset laitoin sitten latvaan ja oksiin eli oksastin ne. Joihinkin puihin olen jättänyt alkuperäisen oksan tai oksia, nähdäkseni millaisia omenia ne tuottaisivat.

Olen myös ympännyt joihinkin puihin useampaa lajiketta tehnyt niistä ”perhepuita”.

Kaupallisetkin omenapuut ovat yleensä johonkin talvenkestävään perusrunkoon jalostettuja.

Olen laittanut jalostuksia myös vanhempiin puihin. Hauskannäköisiä puita, joissa on eri värisiä omenia!

LYIJYKYNÄLLÄ OMENAPUITA

Jalostusoksat otetaan halutun lajikkeen edelliskesäisistä oksista. Olen käyttänyt myös vanhempiakin oksaosia menestyksekkäästi.

Jalostukseen sopivan oksan paksuus on suunnilleen lyijykynän paksuista, mutta yleensä otan oksan suurempana oksana.

Oksat otetaan puun ollessa lepotilassa talvella, mutta ei hirveän kovalla pakkasella. Yleensä otan niitä kevättalvella.

OKSAT JÄÄKAAPPIIN

Pidän oksia ensin lumen alla niin pitkään kuin voi, tai sitten varjon puolella vaikka vanhassa roskiksessa.

Pääasia, että ne eivät ole liian lämpimässä tai eivät kuivu.

Lumen sulettua katkon oksat lyhyemmiksi pitäen silmällä käyttökelpoista paksuutta ja poistan haarat jättämällä tyngän.

Usein pistän maalarinteippiä päihin estämään kuivumista. Laitan ne oksat sitten muovipussiin, johon laitan kosteaa sanomalehteä mukaan.

Pussin suu hieman auki homehtumisen estämiseksi ja pussi jääkaappiin. Jos on hyvin tilaa jääkaapissa, niin oksat voivat olla pitempinä.

YMPPIEN MÄÄRÄ

Jalostus alkaa, kun vastaanottavien puiden silmut alkavat paisua ja neste varressa virrata.

Tavallisesti jalostan toukokuussa, joskus jopa kesäkuussa, jotkut aloittavat jo huhtikuussa.

Helteiset säät ja pitkät kuivat kaudet eivät ole hyväksi ympeille. Otan jääkaapista oksan, ja katson, että montako ymppiä siitä tulisi.

VAHVUUS ON TÄRKEÄ

Liian ohut oksa ei ehkä onnistu, koska siinä ei ole vesivarastoa paljon ja se kuivuu helposti.

Lyijykynää paksumpi, jo vahvasti puutunut oksa on taas vaikea vuolla, mutta onnistuu kyllä aika hyvin.

PARI SILMUA

Jalosteessa tulee olla n. pari silmua, voi olla useampikin, jos siinä on esimerkiksi haaran tynkä.

Jos ei talvella otettuja oksia ole ollut, ymppäys on onnistunut jopa samaan aikaan otetusta oksasta.

TEROITUSVÄLINEET LÄHELLE

Työhön tarvitsee ohut- ja suorateräisen, terävän veitsen, oksasakset ja maalarinteippiä.

Teroitusvälineet on hyvä olla, sillä veitsi tylsyy nopeasti. Minulla sattuu olemaan vähän huonohkoja veitsiä.

Ympin sidontaan käytetään monenlaisia tarvikkeita, maalarinteipin lisäksi niinestä kumi- tai muovisuikaleeseen ja laboratoriokelmuun asti, kuka mitäkin.

Minusta maalarinteippi sopii hyvin, se lahoaa muutamassa vuodessa sopivasti pois.

Haavanhoitoainettakin joskus käytin, mutta ei sitä välttämättä tarvita.

Katsotaan sopiva vastaanottajaoksa ja sille sopivanpaksuinen ymppi. Katkaisen oksasaksilla vastaanottajaoksan tulevasta ymppäyskohdasta.

Katkon siitä myös pois liikoja haaroja, jotta ne eivät vie vettä ja ravintoa tulevalta ympiltä.

VIISTO VUOLAISU

Vuolaisen oksan katkaisukohdan viistoksi, mahdollisimman suora viistous, mielellään yhdellä vuolaisulla.

Ei se minulta yleensä onnistu yhdellä vuolaisulla, korjailen sitä usein.

Viistous on n. 3 cm:n pituinen ja ohuin pää on ihan ohut, lopulta pelkkä kuori.

HYVÄ SILMU

Ymppioksa katkaistaan oksasaksilla yläpäästä ja lisäksi alapäästä siten, että jää viistousvara ja sitten ne pari-kolme silmua.

Alapäähän tehdään vastaavanlainen viistous siten, että hyvä silmu jää paikalleen asetettaessa oksan yläpuolelle.

Alin silmu voisi olla varmin, sillä oksan kärki saattaa kuolla, mutta tyvi jää eloon. Oksa lähtee kasvamaan ylöspäin.

VIISTOUKSIEN KULMA

Viistouksien pitäisi osua tarkalleen ja tiiviisti kohdakkain. Kun paksuus on valittu sopivasti, niin kuorten ja nilojen pitäisi osua kohdakkain ainakin yhdellä sivulla ja tuleva oksa on normaalin näköinen.

Kokeillaan osuvuutta ja vuollaan uudelleen, jos viistouksien kulma on vääränlainen tms.

NOPEA JA VIILEÄ

Silmuja varotaan vahingoittamasta. Tässä vuoluvaiheessa pitäisi olla aika nopea, ettei liitospaikka ehtisi kuivua.

Viileämpi sää olisi parempi. Vuolupaikkaa ei saisi kosketella millään likaisella.

TEIPPI TIUKALLA

Ripustan maalarinteippirullan johonkin oksantynkään ja asetan vuolukohdat täysin vastakkain.

Katkaisen teipistä n. 5 cm:n pätkän ja alan kiertää liitoskohdan toisesta päästä spiraalimaisesti sitä liitoksen ympärille.

Toisella kädellä pidän liitosta, ettei se liikkuisi paikaltaan. Teippiä on vedettävä tosi tiukalle.

SOPIVASTI TEIPPIÄ

Sitten otan toisen pätkän ja jatkan kiertämistä vetämällä teippiä tiukalle täysillä voimilla hampaat irvessä.

Jos ei ole avustajaa, niin lisää teippiä pitää pystyä katkaisemaan rullasta yhdellä kädellä, koska toinen käsi pitää koko ajan liitosta paikallaan.

Jos ottaa teippiä liian pitkän pätkän kerrallaan, se takertuu helposti johonkin ja saa roskia mukaansa.

USEITA SPIRAALEJA TEIPPIÄ

Teippiä kierretään täysillä voimilla useita kerroksia spiraalimaisesti koko liitoksen matkalle jatkuen vielä yli liitoksen molempien päiden.

Lopulta teippikerros on paksuin liitoksen kohdalta ja ohuempi sen molemmin puolin. Ymppioksan päässä on pieni teipinpala estämässä haihtumista.

YHTENÄINEN KUORI

Liitoskohtaan kasvaa yhtenäinen kuori. Jos liitoskohdan teippi ei muutaman vuoden sisällä itsekseen lähde pois, vaikka liitoskohta näyttää hyvin kehittyneeltä, niin teippiä voi varovasti repiä irti.

OKSIEN MERKKAUS

Omenapuun leikkauksissa vastaanottajaoksasta leikataan haaroja pois. Ymppioksan lähellä olevia villejä oksia poistetaan myös, jotta ymppioksa mahtuu kasvamaan ja saa valoa hyvin.

Eri lajikkeen oksat on hyvä merkata värillisillä langoilla tai maalitäplillä, ettei niitä vahingossa leikattaisi villeinä pois.

Pihallamme oli tänne tullessamme kaksi pienehköä valkeaa kuulasta. Niihin olen laittanut erilaisia oksia ja tehnyt niille reilusti tilaa.

YMPPÄÄMINEN ONNISTUU HELPOSTI

Omenapuun jalostus onnistuu kyllä aika helposti vähän huolimattomastikin tehtynä. Ei se ole vaikeaa.

Itse yllätyin, kun hyvin kiireesti ja vähän huolimattomasti ympättyäni kriikunapuuhun luumupuun oksia ne onnistuivat kaikki.

Ymppäys yleensä on mahdollista lähisukulaislajien välillä.

Muistan lukeneeni, että joku on saanut onnistumaan jopa omenapuun oksan ymppäämisen pihlajaan.

Opin tuon jalostustaidon isältäni, kun hän teki 50-luvulla uusia omenapuita entisten, paleltuneiden tilalle.

Lapsena kokeilin ymppäystä pajuun, kun en ymmärtänyt, että ei se tule onnistumaan.





lauantai 29. maaliskuuta 2014

URSKAILUA

ELÄMÄN SEIKKAILU ALKAA KOTIOVELTA

Kello on tasan kuusi. Olen nukkunut hyvin lähes kuusi tuntia. Näin unia, mutta unohdin ne saman tien kun heräsin. Päätäni nykii vähän ja vetää vasemmalle.

Viime päivinä olen lenkkeillyt ja liikkunut paljon kuntooni verrattuna. Keväinen ilma ja auringonpaiste on kuin sahanpurun tuoksu sirkushevoselle, joka hirnahtelee onnesta tuntiessaan purujen tuoksun.

Samoin kevään lämpö ja aurinko tekee minulle. Odotan ulos pääsyä, vapautta ja luonnon ääniä, seikkailua, joka alkaa kotipihalta.

EN KAIPAA KAUKOMAILLE

En ole koskaan kaivannut kaukomaille seikkailemaan. En ole tuntenut vetoa istua kymmeniä tunteja ahtaassa asennossa lentokoneessa päästäkseni jonkun rämeikön keskelle tai tunkkaiseen hotelliin.

Voihan olla, että siellä irtautuu arjesta ja pääsee ahtaasta arkiminästään irti. Minä riisun sen jo lenkkivaatteita vaihtaessa ja syöksyn luontoon kuin turisti kaukomaille. Olen sisällä elämän suuressa seikkailussa.


LÄHTÖ ANTAA PALAAMISEN ILON

Ymmärrän toki niitä, jotka käyvät näitä matkoja ja jaksavat jauhaa niiden elämää muuttavasta voimasta. Onhan siinä aina kotiinpalaamisen ilo. Tunne siitä, että kotonakin on pitkästä aikaa mukava olla. On kerrottavaa ja jotain koettua.

Minä en kaipaa sellaista. Minulla ei ole varaa sellaiseen. Yritän siksi löytää seikkailuni lähempää.


KODITON KULKURI

Uskon muutokseen ilman muutosta, sisäiseen muutokseen ilman ulkoista muutosta. Sisäinen ilotulitus on joskus kauniimpi kuin suurkaupungin tuhansien eurojen pauke.

On joskus kauniimpaa katsella ajatusten vapaata lentoa sielun taivaalla kuin kymmenen tuntia istuimen selkänojaa.

Ihminen on ikuinen pakenija. Koditon kulkuri, joka aina tulee perille, päätyäkseen haaveilemaan lähdöstä.

ELÄMÄN KAHVA

Matkasta, joka muuttaisi tämä ainaisen olemisen erilaiseksi. Matkasta, jonka aikana saisi viimeinkin elämästä otteen. Käsi löytäisi sen kahvan, jota se on koko ikänsä etsinyt.

Usein se kahva jää kotiin. Odottaa siellä ja löytyy palatessa. Piti käydä maailman toisella puolella, että löysi sen. Tiesi kyllä, että siinä se on, mutta näkymätön seinä, elämän labyrintti oli kierrettävä.

OTA TAI JÄTÄ

Köyhältä puuttuu puute tarpeesta tuhlata aikaa etsimiseen. On otettava mitä saa. On tartuttava, kun tarjotaan.

Ota tai jätä. Kaksi vaihtoehtoa, joita puntarissa punnitaan. Otat ja nöyrryt, tai jätät ja menet. Olet osa seikkailua, olet osa nähtävyyttä.

KÖYHIEN GAALAJONO

Köyhiä katsomaan ei aina tarvitse mennä leipäjonoon. Todella köyhiä näkee gaaloissa ja kättelyjonoissa, siellä köyhyyttä korostetaan pukeutumisella.

Vapaa se, joka ne välttää ja löytää seikkailunsa sieltä minkä maailmanmatkaajat unohtivat. Kotioven takaa.

URSKAILUA ASEMAPERÄLLÄ

Meillä oli lapsena tapana urskailla Kemijärven asemaperällä. Urskailu oli seikkailua. Kilpailua hengestä, elämän seikkailua.

Urskailija meni edellä ja seuraajat tulivat perässä. Valittiin keväinen rämeikkö, johon oli sulanut vettä, niin että soiseen maahan jäi vain mättäitä sinne tänne.

Urskailija meni edeltä. Hän hyppeli mättäältä toiselle ja muut seurasivat. Koin huikeita jännityksen hetkiä urskailussa. Monta kertaa upposin syvälle liejuun ja pääsin vaivoin pois.




HYPPY ILMAAN

Toinen urskailun laji oli katoilta hyppely. Lumeen tehtiin kasa. Kiivettiin katolle ja juostiin reunalle.

Hyppy ilmassa oli huikea tunne. Oli lennettävä suoraan lumikasaan. Kerran teimme kasan yli jäisen polun kauas toiselle puolelle.

Olin intoa täynnä ja kiipesin rakennuksen katolle. Kävin päädyssä kurkkaamassa ja näin että alas oli useiden metrien matka ja ponnistuksen tuli olla voimakas, että lentäisin yli kovan polun pehmeään lumikasaan.

JÄINEN POLKU ODOTTI

Urskailijan on kuitenkin ansaittava tittelinsä aina uudelleen, niinpä paluuta ei ollut. Oli vain kaverini, joka katsoi vierestä. Oli hänen arvostuksensa. Urskailun mittapuu.

Minua hirvitti, jäinen polku kaukana maassa oli silmissäni. Mutta ennen kuin pelko loi kuvan putoamisesta otin katon harjalla vauhdin ja pinkaisin puolesta välistä kattoa täyteen vauhtiin.

Ryntäsin katon harjaa kohti kulmaa. Näin kauas asemaperän yli veturitalleille asti. Näin kääntösillan liikkuvan ja olin samalla harjan kulmalla.

KATON KULMAHARJA

Astuin tarkalleen askelmerkkieni mukaiselle kulmalle ja tunsin jäisen kattohuovan lipeävän kengänpohjan alla. En saanut ponnistettua, en ehtinyt.

Olin ilmassa ja ehdin nähdä alapuolellani jään kovettaman polun. Kaikin voimin ojensin oikean jalkani taakse ja tunsin katon kulmaharjan painuvan jämäkästi jalkapohjaani.

Vipusin siitä itseni lentoon ja kiisin kuin liito-orava yli jäisen polun suoraan lumikasaan. Pölläys kävi ja lumi tuprahti kuin pommista ilmaan.

URSKAILIJAN TITTELI

Helpotus ja onnistumisen tunnevyöry syöksyi lävitseni. En pohtinut miksi selvisin. Minusta se oli itsestäänselvää.

Tunsin itseni niin taitavaksi, että selviäisin mistä vain. Urskailijan titteli oli taas tienattu oli aika rynnätä uuteen seikkailuun.



NUORUUDEN USKO

Olen usein jälkeenpäin pohtinut, kuinka lähellä kuolemaa tai vammautumista olin tuossa hetkessä.

Minua suojeli nuoruuden pohjaton usko omaan selviämiseen. Usko siihen, että vaikka lennän sen polun yli.

KOTISEUDUN SEIKKAILIJA

Urskailu on sana, jota en ole vuosiin kuullut. Minun mieleeni se tulee aina keväisin, kun näen lumien sulavan ja kinosten kerääntyvän talojen katoille.

Silloin me asemaperän pojat lähdimme seikkailemaan, lähdimme urskailemaan. Minkälainen on tämän päivän urskailija.

Vieläkö minusta löytyy sitä samaa leikkimieltä, joka löytää kotikulmilta seikkailun. Urskailijaa, jonka ei tarvitse istua ahtaassa lentokoneessa kymmeniä tunteja astuakseen sisälle elämän seikkailuun.

ELÄMÄ ON SEIKKAILU

Urskailijan on ansaittava tittelinsä yhä uudelleen. Elämän haaste on löydettävä joka päivä. Mikä se on tänään. Mikä on tämän päivän seikkailu. Mistä löydän tämän päivän urskailun.

On hyvä muistaa, ettei kysymyksessä ole muu kuin sen hyväksyminen, että elämä itsessään on seikkailu.

ELÄMÄN IHME

Ei tarvitse lähteä kalliille matkalle turistina kulkemaan. Voi olla turisti ja elämän ihmettelijä, vaeltaja myös kotikulmilla.

Voi katsella kaikkea ympärillä tapahtuvaa suurena elämän ihmeenä. Ihmeenä, jonka sai kokea, ja joka kerran otetaan pois.

Koskaan enää en palaa tähän matkakohteeseen. Koskaan enää en palaa näille kulmille. Olen matkani tehnyt, urskaillut ja seikkaillut.

LÄHTEÄ SAADAKSEEN PALATA

Olen usein pohtinut tuota ihmisten tarvetta lähteä sinne, mistä halutaan tulla tänne. Tarvetta poistua paikasta, jonka joku muu haluaa tulla katsomaan.

Mennä kuuhun nähdäkseen kuinka kaunis maapallo on. Mennä kauas nähdäkseen lähelle. Mennä saadakseen palata. Lähteä tullakseen.



TURISTI KOTIKADULLA

Karkuun on päästävä hinnalla millä hyvänsä, mutta joskus hinta on liian kova. Toisinaan elämä on niin halpaa, ettei siihen ole varaa.

Ei ole varaa nauttia siitä, koska se ei maksa mitään. Ilmaista ei osata arvostaa. Maksettuna matkana kotikulmilla kävelykin olisi turistikohde. Haaveiltu ja harvoin saatavilla. Sitä odottaisi kuin unelmien täyttymystä.

ISOISÄN VIISAUS

Isoisäni oli ajattelija. Hän teki vanhoina päivinäänkin pitkiä kävelyretkiä sorateitä pitkin. Lähti aamuvarhain ja palasi illalla.

Hänen hoikka, huojuva vartalonsa liikkui pitkin peltojen reunaa kuin lipuen. Katselin joskus hänen menoaan, rauhallista kävelyä, seikkailua kohti tuntematonta.

VAIKEIN OPITTAVA

Kerran pappa kysyi meiltä pirtissä, kesäillan auringon vielä viipyessä räsymatoilla, että mikä on vaikeinta maailmassa?

Minä vitsailin jotain kaljupäiden tukasta sitomisella, mutta isoisä pysähtyi keskelle pirtin lattiaa tuiman näköisenä. Hän seisoi valkeaksi kalkitun uunin edessä värikkään räsymaton päällä ja katseli meitä.

ITSENSÄ TUNTEMINEN

Tuo sodat käynyt arvoituksellinen, usein hiljainen ja äkkiväärä luonne, joka sanoillaan saattoi ajaa vieraan ulos kuin säikyn riekon, nyökytteli päätään ja hymähti itsekseen.

“Elämässä vaikeinta on oppia tuntemaan itsensä”, hän sanoi ja lähti iltakävelylle.

Me lähdimme yökalaan. Urskailemaan.




perjantai 28. maaliskuuta 2014

DYSTONIA JA PYÖRÄILY

STARTTIPISTOOLI OLI SILMISSÄNI KUIN LUMOTTUNA

En saa unen päästä kiinni. Uni väistelee, pakenee ja pujahtelee karkuun. Hyppää ohi kiitävään junaan ja vilkuttaa sieltä. Tiedän mitä junassa on.

Minun uneni on junassa. Minun unelmani on junassa. Tulossa junassa, tulossa kohti minua. Uni on siellä ja siksi olen hereillä.

Junassa on uusi pyöräni. Unelmieni pyörä. Käytetty, varakkaan sukulaispojan perheen vanha pyörä, mutta minulle uusi. Isä kertoi illalla, että pyörässä on kolme vaihdetta, rodeotanko ja pitkä satula.

Kiemurtelen vuoteella ja pohdin kuinka ajaisin pyöräni asemalta kotiin. Mietin, että lähtisin asemalta kakkosvaihteella, heittäisin ykkösen silmään mäessä ja hanat auki alamäessä kolmosella.

UNELMIENI PYÖRÄ

Ehdin ajaa tuolla unelmieni pyörällä muutaman kuukauden. Eräänä aamuna se on varastettuna pihalla. Tai, sen tyhjä paikka on. Etsin pyörää pitkään ja lopulta löydän sen kotimme läheltä metsiköstä.

Löydän sen, mitä pyörästä on jäljellä. Torso runko ja tynkäpolkimet, muuta ei uneni jättänyt. Rakentelin siitä vielä jonkinlaisen ajopelin, mutta unelmani oli varastettu ja tuhottu. En koskaan saanut tietää, kuka varasti unelmani. Opin, että elämässä on kestettävä myös unelmien varastamista.

TUNTURI POP

Muisto unelmieni pyörästä tulee mieleeni, kun haen tänä aamuna varastosta Tunturini. Myös se on unelmieni pyörä. Myös siinä on kolme vaihdetta, mutta ei sentään rodeotankoa tai pitkää satulaa.

Korvauksena näihin puutteisiin siinä on satulalaukut, kyllähän niissäkin rodeon makua on. Tunturin sain viime kesänä. Sain myös tämän pyörän lahjana, tällä kertaa omalta rakkaalta vaimoltani.

Olin katsellut ihaillen naapurin pappaa, joka ajeli aidolla Tunturilla ohitsemme. Haaveilin samanlaisesta. Vaimoni bongasi facebookin kirpputorilta tämän pyöräni ja huusi sen heti.

Aito Tunturi Pop alkuperäisellä pumpulla. Vaihteet oli jouduttu uusimaan, mutta muuten aito Tunturi. Hinta oli viisikymppiä. Kohtuuhinta.

“TUUMAUSPYÖRÄILYÄ”

Viime kesänä ajelin pyörällä kauppareissuja ja parinkymmenen kilometrin kuntolenkkejä. Servikaalinen dystonia, joka minulla diagnosoitiin viime kesänä alkoi vähitellen vaikeuttamaan pyöräilyäni. Päätä veti voimakkaasti vasemmalle ajaessa.

Pitelin kädellä leukaani oikeassa suunnassa ja ohjaustankoa toisella kädellä. Nimesin ajotyylin “tuumauspyöräilyksi”. Näytti siltä, kuin miettisin missä olen ja minne olen menossa. Syksyllä vein pyöräni, toisen unelmieni pyörän apeana talvivarastoon.

VALMIINA SEIKKAILUUN

Eilen kerroin siitä, kuinka palasin rullaluistimille ensimmäisen kerran sairauteni diagnosoimisen jälkeen. Kokemus oli hillittömän hauska ja innostava, niinpä päätin jatkaa samaan malliin. Tänään kokeilisin pyöräilyn. Vieläkö “tuumauspyöräily” olisi ainoa tapa edetä kakspyöräisellä? Päätin selvittää asian.

Haen pyöräilykypärän alakerrasta ja täytän vesipullon. Pumppaan ilmaa renkaisiin ja otan paikkaustarvikkeet sekä työkalut mukaan satulalaukkuihin. Vielä kupillinen uittokahvia, joka saisi omenapuutkin kukkimaan ja siihen kookosrasvaa, niin olen valmis seikkailuun.

PÄÄ KENOSSA ETEENPÄIN

Lähden pyöräilemään kotikatua ja sora rapisee renkaissa. Tuntuu hyvältä. Aurinko paistaa sinitaivaalta ja linnut laulavat. Mustarastaita näkyy nyt kaikkialla. Niitä hyppii paljon maassa nokkimassa syötävää ja livertelemässä oksilla.

Ajan pyörällä reittini alkuun, joka lähtee autoliikkeen vierestä nousemaan jyrkkää mäkeä. Laitan ykkösen silmään ja rullailen ylös. Päätä vetää hieman kenoon ja lievästi vasemmalle, mutta menoa se ei haittaa.

En tunne tarvetta pitää leuastani kiinni, veto on sen verran lievää. Viime kerran piikitys on ottanut paljon niskalihasten vedosta. Pystyn katselemaan eteenpäin, vaikka pää on lievästi vasemmalle kenolla.

NARSISTISET ALISTAJAT

Monet ajatukset ja muistot kulkevat mieleni kautta, kun ajelen halki uusmaalaisten peltojen. Maaseutu on heräämässä vehreyteen ja kaikkialta tunkee jo herkkää vihreyttä. Taivaalla hävittäjien vanat tekevät sineen ristin.

Ajatukseni kulkevat niihin kirjoituksiin ja muistoihin, joita viime aikoina on käyty uskonnollisten yhteisöjen vammauttamista ihmisistä. Siitä, miten ihmisten rakastaminen muuttuu henkiseksi väkivallaksi ja alistamiseksi.

Miten narsismi ja narsistinen ihminen hakeutuu aina sinne, missä voi jyrätä itsensä esille ja valtaan. Tämä tapahtuu samalla tavoin, olipa kyseessä koulu, työpaikka tai seurakunta. Ihminen ei muutu paikkaa vaihtamalla koskaan, eikä yhteisön nimi muuta ihmistä.

TUKIRYHMÄSTÄ OHJEITA

Monta tarinaa aiheesta kulkee mieleni läpi, monta muistoa. En kuitenkaan päästä niitä nyt pintaan. Elämässä on muutakin. Elämä on suurempaa. Elämä on kutsu kokemiseen ja osallistumiseen. Kaikilla on siihen oikeus. Oikeus rakastaa ja ymmärtää. Koskaan sitä ei ole annettu muuta kuin lahjana. Elämän lahjana.

Tuntuu hyvältä pyöräillä. Nautin joka polkaisusta. Eilinen rullaluistelu painaa vähän jaloissa. En purista liikaa, vaan rentoudun. Olen saanut hyviä ohjeita dystonian tukiryhmässä mukana olevilta asiantuntijoilta. Luotan täysin heidän sanaansa ja matka sujuu hyvin.

PILKKIJÖITÄ EI NÄY

Parsilanjärvi on vielä jäässä, mutta pilkkijöitä ei enää näy. Mieleeni tulevat monet pilkkiretket lapsuudesta. Olo on lähes haikea ja surumielinen, kun muistelen isäni ja veljeni kanssa tekemiämme pilkkiretkiä. Kävimme usein myös pilkkikilpailuissa ja mieleeni tulee eräs aamupäivä, kun veljeni lähti aamulla yksin pilkille ja tuli hienojen palkintojen kanssa kotiin.

Hän oli pilkkinyt aamuvarhain ja saanut reppuun mukavan määrän saalista. Pois lähtiessään hän oli rannassa nähnyt suuren ihmisjoukon. Oli alkamassa pilkkikilpailut. Veljeni ilmoittautui matkaan ja unohti saamansa saaliin. Pilkkikisan lopussa hän vei kalansa punnitukseen ja voitti komeasti nuorten sarjan.

VOITIN NUORTEN SARJAN

Minäkin voitin yhden kerran nuorten sarjan pilkkikilpailuissa. Sain parinsadan gramman ahvenen ja yllättäen se riitti kilpailun voittoon.

Palkintopaikalla tepasteli rinta rottingilla lähes aikuinen nuortensarjalainen, joka tavallisesti voitti kaikki nuorten sarjat.



STARTTIPISTOOLI

Nyt hän huomasi punnituksessa hävinneensä ja vinkkasi minut luokseen. Hän vei minut farmariauton luo ja näytti siellä odottavat palkinnot.

Hienot sukset hän hyljeksien työnsi syrjään ja sylkäisi maahan. Ei kelpaisi hänelle tuollaiset laudat hän hymähti.

Kaveri otti palkintojen seasta starttipistoolin, huokaisi syvään ja lähes itkua kitisten sanoi, että nyt sinä saat tämän, kun voitit kisan.

Minun silmissäni starttipistooli saa oudon hohteen. Olen kuin transsissa, kuin hypnotosoitu. Minä saisin nyt tuon starttipistoolin.

VALITSIN PALKINNON

Palkintojen jaon alkaessa isäni myhäili tyytyväisenä. Hän katseli suksia ja sanoi minulle, että otat sitten nuo sukset, kun saat ensimmäisenä valita.

Minun nimeni huudettiin nuorten sarjan voittajana ja megafonia kädessään pitävä mies käski mennä valitsemaan palkintoni auton takaosasta. Isä sanoi, että ota poika nyt ne sukset.

Minä kävelin autolle ja toiset miehet huusivat, että anna poika valitsee, kun voittikin. Minä kävelen kuin huumattuna suoraan starttipistoolin luo. Otan sen empimättä ja kävelen isäni ja veljeni luo.

KAKKONEN HALUSI SUKSET

Toiseksi tullut “neuvonantajani” kävelee suoraan suksien luo, vilkaisee meitä virnuillen ja sanoo lähtevänsä tästä hiihtelemään.

Siinä hetkessä minulle avautuu ikkuna ihmisen pahuuteen, häikäilemättömyyteen ja ahneuteen. Näen isäni ilmeestä pettymyksen, mutta en muista hänen toruneen minua. Kotimatkalla ihailen starttipistooliani ja mietin mitä sillä tekisin.

AMMUIN KERRAN VAHINGOSSA

Kotona kerran makoilin sängylläni ja pyörittelin pistoolia kädessäni. Starttipistooli laukesi vahingossa ja pamaus, joka seinistä kaikui oli mahtava.

Äiti oli samassa hetkessä ovella järkyttyneenä. En nähnyt starttipistooliani enää sen jälkeen. Olen usein miettinyt tuota hetkeä kilpailuissa ennen palkintojen jakoa.

Olen miettinyt tuon nuoren kilpakumppanin oveluutta ja omaa sinisilmäisyyttäni. Kun ajattelen elämääni nyt taaksepäin huomaan, että en siitä paljonkaan oppinut.

PARAS VALINTA

Sinisilmäisyys on liian syvällä minussa. Pahuus ei ole vieläkään paljastunut minulle, niin että osaisin olla epäluuloinen.

Niin, luulenpa että ottaisin vieläkin sen starttipistoolin. Nykyisin ajattelen, että ehkä se sittenkin oli paras valinta elämän mittaiseen kilvoitteluun.

“TUUMAUSPYÖRÄILY” UNOHTUI

Käännyn Haaviston entisen kyläkaupan kohdalla ylämäkeen. Parsilanjärveen vievässä joessa ui sinisorsia. Narskahdellen ne uivat sillan rummusta poispäin.

Haaviston mäki on jyrkkä ja vaihdan ykköselle. Nousu menee hyvin ja tuntuu mukavasti jaloissa. Pyöräilen loppumatkan kevyesti ja huomaan, että en ole pidellyt koko matkalla leuastani.





torstai 27. maaliskuuta 2014

RULLALUISTELU JA DYSTONIA

SAIRAUS ON TUONUT PALJON HYVÄÄ ELÄMÄÄNI

Rakastuin rullaluisteluun jo ensimmäisellä koelenkillä. Tämä on minun lajini tunsin heti.

Siitä on nyt kymmenisen vuotta aikaa. Rakkaus ei ole ruostunut, vaan kypsynyt vuosien aikana.

Eilen olin koiran kanssa kävelyllä ja huomasin, että kaupunkimme pyörätiet on ystävällisesti puhdistettu.

Katujen kutsu iski minuun kuin tuhat volttia, meinasin heti lähteä luistelemaan, mutta ilta tuli liian pian. Aloin odottaa seuraavaa päivää ja päätin rynnätä tielle heti aamun koitossa.

SINITIAISEN PESÄPUUHIA

Aamulla heräsin seitsemän maissa, keitin uittokahvit jotka saisivat mustarastaatkin pyydystämään kissoja. Höystin sen kookosrasvalla ja luin vielä päivän ajatukset.

Katselin ikkunasta sinitiaisen touhuja pöntöllään. Mukavasti se pyöräytteli päätään ja matki syömisliikkeitä. Pesäänsä se kävi kurkkaamassa ja vei sinne valmiiksi jotain pehmikettä.

Hain vintiltä rullaluistimet, alakerran verstashuoneen hyllyltä kypärän ja autotallista sauvat. Vielä reppu ja vesipullo niin olin valmis. Istuin verannan tuolille ja katselin puutarhaan.

VIISI MUSTARASTASTA

Omenapuun alla oli upea näky. Viiden mustarastaan parvi noukki syötävää maasta ja hyppi välillä penkille. Hieman harmitti, että minulla ei ole kunnon kameraa zoomilla. Nyt olisi saanut hienoja kuvia laulumestareista.

Kiinnitän lenkkarit ja käynnistän Endomondo Sport Trackerin. Odotan, että se löytää alueen ja laitan musiikin soimaan.

Heitän repun selkään, otan luistimet toiseen ja sauvat toiseen käteeni ja lähden juoksemaan. Asumme soratien varrella, joten ensimmäinen kilometri matkasta sujuu juoksemalla.

LOISTAVA RULLAILUSÄÄ

Tulen pyörätien päähän ja sähkökaapin kohdalla vaihdan luistimet jalkaani. Ilma on kuin maitovelliä, lämmin ja aurinkoinen. Maaliskuu kauneimmillaan.

Loistava rullailuilma. Nostan lenkkarit reppuun, kiinnitän sen tiukasti vatsan ja rintakehän ympäri ja lähden luistelemaan.

En ole luistellut viime heinäkuun jälkeen. En kertaakaan sen jälkeen kun minulla diagnosoitiin servikaalinen dystonia.

Viime kesänä luistelin paljon touko- kesäkuun aikana. Luistelin Lohjanharjuntietä kymmeniä kilometrejä. Nautin jokaisesta retkestä suunnattomasti. Dystonia muutti kaiken.

ON VAIKEAA OLLA VÄKISIN TERVE

Servikaalisen dystonian oireet pahenivat viime heinäkuussa tolkuttomiksi. Pääni heilui kuin kellon heiluri makoillessani.

En enää nukkunut kuin pari tuntia aamuyöstä, pyörin vain tyynyllä. Yritin olla väkisin terve, mutta pitkän päälle se on vaikeaa kun on sairas. Mahdottomaksi se kävi minullekin lopulta.

Eräänä viime heinäkuun aamuyönä, valvottuani ja pyörittyäni alkuyön, myönsin lopulta, että olen sairas.

Olen niin sairas, että nyt se on pakko myöntää. Itkin siinä tuskaani ja jotenkin myöntäminen helpotti, nukahdin itkuuni.

VAIMO VAATI LÄÄKÄRIIN

Samana iltana juttelin sairaudesta vaimoni kanssa. Hän vaati minua työterveyslääkärin pakeille, mutta yhä se oli minulle vaikeaa.

Olin käynyt siellä vuotta aikaisemmin turhin tuloksin. Työterveyslääkäri oli kyllä ottanut vaivani vakavasti ja antanut lähetteen ortopedille.

Ortopedi oli tutkinut minut ja määrännyt röntgeniin, mutta ei nähnyt magneettikuvausta vielä tarpeellisena. Kerroin hänelle oudosta vaivastani autolla ajaessa.

PENKIN SÄÄTÖ EI AUTTANUT

Päätäni veti voimakkaasti vasemmalle, kun ajoin autoa. Ortopedi ei löytänyt tutkimuksissaan syytä sairauteeni. Hän kehoitti minua lopuksi kokeilemaan auton penkin säätämistä avuksi vaivaani.

Nyt siitä oli vuosi aikaa ja auton penkin säätövaran olin käyttänyt jo loppuun. Päätä veti vain aina enemmän vasemmalle. Vaiva oli tullut myös töihin.

Päätetyöskentelyssä jouduin pitämään toisella kädellä leuasta kasvojani eteenpäin ja syöttämään tiedot toisella kädellä. Aloin olla henkisestikin umpikujassa.

TORTILLOJA JA TORTICOLLISTA

Onneksi lopulta noudatin vaimoni neuvoa ja menin uudelleen työterveyslääkärille. Hän totesi, että ortopedi on koeponnistettu, nyt kokeillaan fysiatri. Tämä kokeilu kannatti.

Fysiatri tervehti, istui tuoliin ja alkoi lukea päätettä. Vilkaisemattakaan minua, hän tokaisi, että teillä on torticollis. Ajattelin ensin hänen puhuvan tortilloista, mutta pian ymmärsin hänen puhuvan sairaudesta.

KAALISTA SOOSIA

Fysiatri tulosti minulle esitteen, jonka otsikko oli “Kervikaalinen dystonia” ja siinä kerrottiin sairaudesta nimeltä “Torticollis”.

Menin kotiin ja sanoin vaimolle, että tänään onkin sitten ruokana tortilloja kaalisella soosilla. Vaimo naurahti, että lopeta vitsailu ja kerro mitä lääkäri oikeasti sanoi.

VUODENVAIHTEESSA TULI KÄÄNNE

Rullaluistelu loppui silloin ja aloin odotella hoitoja Lohjan neurologisella poliklinikalla. Juoksua jatkoin, mutta syksyn aikana olin vähällä lopettaa senkin.

Oloni kävi niin huonoksi, että valvoin suurimmat osat yötä päätä vispaten. Sain ensimmäiset piikit ja joulukuussa seuraavat. Vuodenvaihteen aikoihin tapahtui olossani käänne parempaan.

Opin juoksemaan dystoniasta piittaamatta. Aloin elämään täysillä ja jättämään dystonian omaan osaansa. Osaan, joka kuuluu elämääni, mutta ei millään tavalla estä sitä.

SYDÄNTEN SILTA

Sairaus ei estä juoksemistani tai siitä nauttimista, eikä ota liian suurta roolia tekemisissäni. Sisäistin tämän kaiken vuodenvaihteen paikkeilla ja astuin yli synkän virran.

Kirjoitin myöhemmin blogin “Sydänten silta”, jossa unen kautta näin matkani synkästä sairauden kaupungista pois.

Löysin sillan dystoniaa sairastavien tukiryhmästä. Koin, että siellä sain sydämellistä tukea ja ystävyyttä. Sieltä löysin sydänten sillan yli sairauden kuilujen.

Menin yli tuon sydänten sillan ja lupasin, että en koskaan palaa takaisin. En ole palannut.

NEUROLOGI PIIKITTI HYVIN

Nyt luistelen pitkin sileitä pyöräteitä ja nautin vauhdista. Päätäni vetää jonkun verran vasemmalle, mutta se ei haittaa yhtään luistelua.

Välillä pidän päätäni myös eteenpäin ja huomaan, että se onnistuu vähän aikaa. Oloni on loistava.

Neurologini Lohjan polilla tuntuu onnistuneen hyvin piikityksessä. Olen kiitollinen hänelle.

AKKU HYYTYY

Pysähdyn välillä juomaan vettä ja otan pari kuvaa. Kännykkä hyytyy kuvauksen aikana ja sammuu. Minua harmittaa, koska olen vasta puolimatkassa.

Päätän kokeilla kännykkää vähän ajan päästä uudelleen. Onneksi saan sen heräämään kilometrin päässä penkillä.

Käynnistän reittiseurannan uudelleen enkä uskalla enää ottaa kuvia, että saan kevään ensimmäisen lenkin tallennettua.

HYVIÄ YSTÄVIÄ TUKIRYHMÄSTÄ

Matkalla monet ajatukset kulkevat mielessäni. Ajattelen niitä hyviä asioita, joita sairastamani servikaalinen dystonia on tuonut elämääni.

Ajattelen niitä hyviä ystäviä, joita olen saanut sairaiden tukiryhmästä. Eräs heistä kävi meillä muutama päivä sitten kylässä.

Me kävelimme kaupunkimme hienot koskipaikat jutellen elämästä ja kokemuksistamme. Illan istuimme vielä takkatulen loisteessa ja tarinaa riitti.

Olen kiitollinen sairaudelleni, että sain tutustua häneen ja lukuisiin toisiin ystäviin. Elämä yllättää joskus myönteisesti myös sairauden kautta.

POIKON PARONIN HAASTATTELU

Olen luistellut yli kaksi tuntia ja vajaa kolmekymmentä kilometriä, kun tulen perille.

Vaihdan luistimet lenkkareihin ja lähden juoksemaan kotiinpäin.

Kuuntelen samalla Australiassa matkaavan Poikon Paronin haastattelun Brisbanen radiosta.

DYSTONIA UNOHTUI LUISTELLESSA

Poikon Paroni, jonka etunimi on Pasi, sanoo, ettei koskaan saa antaa sairaudelle periksi ja jäädä neljän seinän sisälle mököttämään.

On lähdettävä ulos raittiiseen ilmaan, siellä sairauskin unohtuu ja jää taka-alalle.

Tulen kotiin ja ajattelen miten totta Pasi puhui. Minäkin olin unohtanut dystoniani rullaluistellessani.





keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

KULTAINEN SORKKARAUTA

SISÄINEN PARANEMINEN ALKAA AVAUTUMISESTA

Istumme pienen hämäläisen helluntaiseurakunnan tilaisuudessa. Puhuja on lempeä mies. Hän on entinen nuorisotyöntekijä, nykyisin seurakunnan saarnaaja.

Hyvin ystävällinen ja empaattinen luonne, ihmisten kanssa toimeentuleva.

Seurakunnan saarnaaja kertoo jutelleensa erään nuoren kanssa. Tämä nuori ei kokenut tulleensa hyväksytyksi seurakunnassa.

ÄÄNTÄ EI TULE

Saarnaaja sanoo ensimmäisen kerran tulleensa siihen tulokseen, että vika ei ole tässä nuoressa, ettei häntä hyväksytä seurakuntalaisten keskuudessa.

Yllättäen mies pyytää tuon nuoren naisen eteen kertomaan ajatuksiaan. Nuori nainen lähtee takaosasta liikkeelle, hän on persoonallinen ja värikkäästi pukeutunut kaikin puolin erilainen olemukseltaan kuin muu väki.

Hän menee eteen ja kakistelee kurkkuaan. Yrittää puhua, mutta ääntä ei tule. Hän painaa päänsä ja palaa paikalleen.

PARAS PUHE KOSKAAN

Seurakunnan saarnaaja on kuitenkin kuin kissa, joka putoaa jaloilleen, hän pyytää kuoron laulamaan ja toteaa nuoren ystävän rohkeuden loppuneen nyt kesken.

Hänellä olisi ollut tilaisuus puhua. Olisi ollut paikka ja aika sanoa, mutta sanat jäivät sanomatta.

Jäin miettimään ja ajattelen aina joskus tuon nuoren puhetta. Ehkä se oli paras puhe, jonka koskaan kuulin seurakunnassa.

Hän ymmärsi olla hiljaa. Sanat puhuivat sanomatta.




SYDÄMIÄ EI AVATA SORKKARAUDALLA

Puhetta ja puhujia riittää kyllä. Hiljaisuudesta on pulaa. Pulaa niistä ihmisistä, jotka ymmärtävät, että sanoilla on paikkansa ja hetkensä.

Sanat ovat kuin avaimia, joskus niitä voi olla paljon, mutta yksikään ovi ei aukea, yksikään sydän ei kuule puhetta. Sydämiä ei avata sorkkaraudalla, ei edes kultaisella.

Tytön poistuttua takaosaan kaikki jatkui niin kuin ennenkin, mikään ei muutu, rutiini ei saa mennä rikki.

SHOWN ON JATKUTTAVA

Olisihan se ollut katastrofi jos kokous olisi keskeytynyt ujoon teiniin. Puhe ei saa loppua, shown on jatkuttava, palkka ja osallisuus toiminnassa tienattava.

Olisi ääretöntä, kunnioituksen ansaitsevaa rohkeutta keskeyttää tilaisuus ja jäädä hetkeksi pohtimaan puhumattoman julistuksen sanomaa. Ymmärsikö kukaan?

Kuoro nousee laulamaan. Ottaa kansiot ja säestys alkaa. Eräs laulajista on johtavia vanhemmiston veljiä.

Naimisissa oleva mies, mutta ihastunut erääseen kauniiseen kuorolaiseen.

ROOLI TOIMII

Hän vie roolinsa hyvin läpi, laulut soivat kauniisti ja kaikki menee kaavojen mukaan. Saarnaaja saarnaa. Ammattimies ei petä. Mikään ei muutu. Tilaisuus on pelastettu.

Tilaisuuden jälkeen veli pyytää salaa tuota kaunista kuorolaista ajelulle kanssaan. On niin paljon puhuttavaa. Vaimolle näistä on vaikeampi kertoa. Ajelulla hän kertoo ihastumisestaan.

He tapaavat myöhemmin naisen kotona. On aika astua seuraava askel kulissien suojassa. Miehen hartioita särkee, hän pyytää naista hieromaan niitä.

SANATON PUHE

Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, kulissit pidetään pystyssä, toiminta on eheää. Taustalla tapahtuva jää taustalle, sitä ei päästetä rikkomaan pintaa. Peilityyntä pintaa.

Minä kuuntelen edelleenkin sitä nuoren pitämätöntä puhetta, se oli rehellisin puhe, jonka olen koskaan kuullut seurakunnassa. Sanaton puhe.

KULISSIEN ALLA MÄTÄNEE

Nämä pari pientä tarinaa olivat näkemiäni ja kuulemiani kokemuksia ja molemmat tapahtuivat aikoja sitten.

Kerroin ne tuon nuoren kunniaksi. Hän edes yritti tulla esiin.  Hän yritti rikkoa valheelliset kulissit ja kiiltokuvan, jonka alla oli paljon mätää.

Olisiko jotain merkittävää lähtenyt liikkeelle rehellisen avautumisen kautta. Uskon, että olisi, mutta nyt kaikki jatkui kuin ennenkin.

PARANEMINEN ALKAA AVAUTUMISESTA

Kulissit horjuivat, mutta pysyivät pystyssä. Avautumisen voima on siinä, että jotain mätää pääsee ulos ja paraneminen alkaa.

Vaikeinta siinä on se, että valtarakenteita yllä pitävät usein häikäilemättömät ja muutokseen täysin kykenemättömät ihmiset. Vallan sokaisemat, jotka rautaisella otteella pitävät ohjia käsissään.




KAKSI BLOGIA

Kirjoitin muutamia aikoja sitten kaksi blogia, jotka herättivät tavallista enemmän keskustelua taustalla.

Toisessa puhuin työpaikkakiusaamisesta ja toisessa käsittelin innostamisen ja lannistamisen välistä eroa.

Kerroin esimerkin seurakunnasta ja erään uusimaalaisen helluntaiseurakunnan saarnaajasta, joka tylyillä sanoillaan lannisti minut.

AVOINTA SYDÄNTÄ HAAVOITETAAN

Näitä esimerkkejä on tietysti paljon enemmänkin. Ilkeys ja pahat sanat tulevat samalla tavoin ihmisen suusta helposti, olipa hän uskovainen tai uskomaton.

Luulen, että pahojen sanojen voima on suurempi seurakuntien sisällä sen takia, että siellä ihminen on avoimempi ja paljaampi.

Suojaukset on laskettu alas ehkä elämän iskujen voimasta ja odotetaan rohkaisevaa ja nostavaa lohdutusta. Siihen kun isketään terävien ja tylyjen sanojen teuraskirves, niin sydän halkeaa.

MAAN HILJAISET

Sain suuren palautemäärän blogistani ja kuulin monta tarinaa seurakunnista. Keskustelut ja kommentit ovat luottamuksellisia, joten en niitä kaikkia käy läpi.

Ongelmia näyttää olevan samalla tavoin kaikissa seurakunnissa aika tavalla tasapuolisesti. Monta hyvää asiaa seurakunnissa myös tapahtuu ja tehdään pyyteetöntä työtä.

Maan hiljaiset ovat usein vastuunkantajia merkittävimmissä tehtävissä. Puhujapaikoille heillä harvoin on hinkua. On myös sanottava, että lempeää ja innostavaa puhujaa jokainen seurakunta aina tarvitsee.

PAHUUS KRISTALLISOITUU

On kuitenkin olemassa myös järkyttäviä esimerkkejä julmasta ja häikäilemättömästä vallankäytöstä, erään sellaisen kertomiseen olen saanut myös luvan.

En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä tosiasiaa, miksi pahuus kristallisoituu siellä, missä hyvyyden pitäisi olla läpinäkyvää.

Siellä pahuus, vallanhimo ja kovuus kiteytyy ja nostattaa itsensä valoksi, kelmeäksi loisteeksi kaikkien eteen. Miksi näin on, sitä voi kysyä.

KIUSAAMINEN ON HELPPOA

Mikä saa ihmisen välittämään toisesta? Mikä,saa meidät ottamaan vastuun lähimmäisen hädästä. Miksi on helpompi olla kiusaaja kuin tukea kiusattua.

Näyttää siltä, että se on huomattavasti helpompaa. Vaikuttaa siltä, että kiusatessaan ihminen toteuttaa, jotain sisäistä innoitettaan. Yleensä huumorin varjolla kuitenkin.

LEIKIN VARJOLLA

Harva kiusaamistapaus on tosissaan tehty, yleensä jälkeenpäin kiusaajat vetoavat leikkiin. Mopon karkaamiseen käsistä ja kiusatun huumorintajuttomuuteen.

Yleensä kiusattu ajetaan nurkkaan ja ulos koulusta, työpaikalta tai seurakuntayhteisöstä.

PAHUUS JALOSTUU

Pahuudella näyttää olevan tapa jalostua mitä lähemmäs hyvyyttä se pääsee. Siitä syystä seurakunnissa esiintyvä julmuus on timantinkovaa koska sen oikeutus nähdään pyhänä.

Erehtyminen on vaikeaa silloin kun käsissä on viimeinen totuus.

“Olin väärässä, tein ja toimin väärin, voitko antaa minulle anteeksi”. Siinä, eräät maailman vaikeimmat sanat silloin kun ne lausutaan sydämestä.

PALUU LÄHTÖRUUTUUN

Milloin viimeksi kuulit nuo sanat? Milloin viimeksi lausuit nuo sanat? Moni ajaa mieluummin rekkaa päin, kuin tunnustaa olleensa väärässä ja aloittaa alusta. Palaa lähtöruutuun.

Mitä merkitsee alusta aloittaminen? Miten ihminen voi aloittaa alusta? Mistä se lähtee liikkeelle. Onko se ajatus? Onko se sana? Onko se teko?

Virhe, joka muuttaa koko elämän suunnan ei useinkaan ole suuri. On vain pieni valinta, joka näyttää vähäpätöiseltä, mutta ohjaa lopulta koko elämän uuteen suuntaan.

ANTEEKSI!!

Mikä on se valinta, joka tänä päivänä näyttää pieneltä. Onko syytä pohtia, kulkiko jo ohi sen valinnan.

Voiko vielä palata takaisin ja lausua nuo vaikeat sanat. Lausua sen sanoista vaikeimman. Anteeksi!