torstai 6. helmikuuta 2014

UNOHTUMATTOMAT

YSTÄVIENI VÄRIKKÄÄT KOMMENTIT

Istuin eilen hämärtyvässä kevättalven illassa takan loimussa ja kuuntelin kuusipuiden rätinää. Voimakkaasti ne paukahtilevat välillä ja välläyttelivät tulenliekkejä iloisesti. Mukava niitä oli seurata.

Ajattelin boligiani ja niitä hienoja kommentteja, joita olen sinne saanut. Itse olen kirjoituksissani voinut kertoa ja jakaa paljon. Eniten olen kuitenkin iloinnut palautteesta, jota olette antaneet.

Valtava määrä palautetta on sellaista, että siitä en voi puhua. On ystävyyden sulkemia sanoja, jotka jäävät kertomatta. Meillä on jokaisella raskaita taakkoja. Hyvä että niitä voi jossain purkaa ja huojentaa. Olemme sellaisia, kuin luoja meidät loi. Paukahtelemme ja rätisemme täällä vähän aikaa.

Muutamia kommentteja, jotka tänne blogiin on julkisesti kirjoitettu haluan tänään jakaa kanssasi. Ne löytyvät kyllä sivuiltakin, mutta unohtuvat sinne helposti. Nyt kokoan niistä muutaman tämän päivän blogiin.

Me olemme saaneet täällä blogissa yhdessä loimuta useankin kommentoijan kanssa. Välläys on ollut yksi aktiivisimmista kirjoittajista. Mielestäni kaikki hänen kirjoituksensa ovat olleet aitoja ja syvällisiä, joskus armottomiakin hänelle itselleen mutta usein leppoisan lempeitä muistoja.




PAUKKU JA TULEN LÄVÄHDYS
-kommentti Peikkometsä blogiin

Ukkoskertomuksistasi tuli mieleen, että meidän tuvassa aina räiskivät sähköjohtoja pitkin tulleet salamat. Kun sähköt oli saatu 1950-luvulla, ukkonen rikkoi jo ensimmäisenä kesänä mittaritaulun, joka oli tuvassa. Opimme aina ukkosella menemään turvallisempaan paikkaan peräkamariin. Välillä kuului tuvasta kauhea pamaus ja tulenleimaus näkyi sulaketaulusta. Joskus tulta löi myös jostakin jakorasiasta.

Kerran meillä oli joku asiamies, en muista, missä merkeissä hän oli. Hän istui tuvan pitkän pöydän ääressä. Ukonilma oli tulossa. Isä sanoi, että siirrytään tuonne peräkamarin puolelle, koska mittaritaulusta voi räiskiä tulta ukonilmalla. Mies rehvasteli, ettei hän pelkää ukkosta.

Jonkin ajan päästä tuli hirmu paukku ja tulen lävähdys. Patteriradio, joka oli hänen vieressään pöydällä tärisi, hyvä ettei kaatunut. Mies valahti aivan kalpeaksi, ja hän tuli kiltisti isän johdattelemana kamariin.

Minulla on monia muistoja niistä istumisista pelkäämässä kamarin sängyn päällä. Isän koin tuvalliseksi. Luulin, että hän ehkä voi tehdä pelastamiseksi mitä vain.

Aina, kun tuvassa räiskähti, isä meni varovasti katsomaan, että onko siellä jotakin tulessa. Jälkeen päin olen ymmärtänyt, että ei hän varmaan paljon olisi tulipalolle mahtanut. Turvallisuuden tunne kuitenkin meillä oli.

Meillä otettiin kyllä ukonilman uhatessa vettä ämpäreihin tulipalon varalta. Pääkytkimestä katkaistiin virta, eikä sähkörasioiden lähellä saanut olla. Ikkunat suljettiin. Hellan lähellä ei myöskään saanut olla. Jos tuli oli uunissa, niin sen annettiin hiipua.

Meille laitettiin melko alkuvaiheessa ukkosenjohdattimet pylvääseen. Ne eivät kuitenkaan toimineet riittävästi. Ne uusittiin paremmiksi, ja räiskiminen väheni.

Kerran, kun minä en enää ollut siellä maalla, oli kuulemma ollut niin kova tärsky, että se oli ylittänyt ukkossuojat ja sähkötaulun ja jatkanut muualle mm. peräkamariin asti.

Se sähkövirtapiikki oli sulattanut metallikuorisia sähköjohtoja toisin paikoin. Johtoja jouduttiin uusimaan. Talo oli silloin vain kesäkäytössä.

Paljon myöhemmin veljeni korjasi kuistin valoja. Hänellä oli mittauskynä, jolla hän kokeili, että tuleeko virtaa.

Yllätys oli kamala, hän huomasi, että rasiaan tuli 360 voltin voimavirta. Meillähän on ollut aikoinaan sähköllä pyörivä maatalousmoottori, jolla pyöritettiin mm. sirkkeliä ja puimakonetta. Voimavirtaa tarvittiin siihen.

Se hurja salamasykäys oli sotkenut sähkötaulussa jotakin, niin että voimavirta pääsi väärään paikkaan. Talossa ei ollut ollut voimakoneita enää pitkiin aikoihin. Kun me lapset olimme lentäneet maailmalle, vähäiset pellot oli pantu "pakettiin" ja osa metsitetty.

MAAILMAN VAHVIN USKO

Olipa hieno ukkosmuisto ystäväni Välläys ja taitava ajankuvaus. Henkeä salpasi, kun kerroit salaman voimasta. Olitte todella vaarassa, mutta onneksi varjelus suojeli teitä kaikkia.

Usko isäsi voimaan suojata teitä loi ehkä suojakentän. Lapsen usko on vahvinta uskoa tässä maailmassa. Uskoo ken haluaa. Minä uskon.

Muutenkin pidän kovin näistä muistoista joita tänne kirjoitat. Salaman voimaa ei aina ymmärrä. Minäkin lapsena sitä pelkäsin kovin. Aikuisena en enää ole osannut pelätä, en tiedä syytä mikä vei pelon.

Muistan kerran pohjoisessa eräkämpällä hurjan ukkosen. Kämppä oli suurten kuusien katveessa ja istuin terassilla ukkosen ajan. Otin kuvia ja yritin salamaa saada kuvattua.

Jälkeenpäin ajattelin, että olin varmaan suuressa vaarassa, koska salamat löivät lähelle, mutta silloin vain nautin jylisevästä ukkosesta ja salamoiden leimauksista.

Kerran vuosia sitten ukkonen soittikin meille, mutta emme uskaltaneet vastata. En tiedä asiaa, mutta puhelin oli pakastimen päällä ja salama välähti, yläkerrassa räsähti ja puhelin pirisi.

Menin jonkin ajan kuluttua nostamaan puhelinta ja sen alla oli musta, palanut täplä. Oli hyvä, että en vastannut, olisi varmaan ollut soittajassa virtaa enemmän kuin vastaajassa.



PÄIVIN RAGGARIVUODET
-kommentti Kolpakollinen ja aamulenkille blogiin

Kiitos hienosta kirjoituksestasi, nää aina laittaa mut ihan väkisinkin muisteleen omaa älytöntä nuoruuttani....

Putkassaolosta on mullakin kokemuksia, mutta hiukan erilaisia :)

Kun tulin Lontoosta takas suomeen vähän alle 17 vuotiaana niin meitä oli sellanen sekalainen älyttömän hauska porukka ja ajeltiin isoilla autoilla (oltiin siis raggareita) ja kokoonnuttiin Hämeenkadulla jossa meitä raggareita oli koko katu täynnä.

Asuin siihen aikaan Tampereen lähikunnassa, ihan Tampereen rajalla ja lopulta tää pikku kunnan poliisin päätti että meikäläiset tarvii vähän "opetusta" ja sulki meidät yöksi putkaan.

Me oltiin aina oman kylän poliisien kanssa ihan hyvissä väleissä, mutta tehtiin sellasta pikku jäynää puolin ja toisin :)

Olin kylän huoltiksella töissä ja kaikki kaveri oli tulleet sitä kautta koska ei oikeastaan ollut vanhoja kavereita kun olin asunut ulkomailla ja ne vanhat koulukaverit oli jääny muistoihin vaan.

Olin porukan nuorin, muilla oli jo ajokortti ja mullakin oli auto ja ajoin sillä aina työmatkat vaikka ei kortista ollut vielä tietoakaan. Jos "lentävät" oli partioimassa niin sain aina tutulta kyläpoliisilta tiedon ja tiesin pysyä pois auton ratista.

Kerran sitten päätettiin nostaa kyläpoliisien poliisiauto isolla tunkilla rengaskasan päälle kun poliisit oli kahvilla :) Siitä syystä tää "sankariporukka" vietti yönsä putkassa :)

Me tehtiin usein kaikenlaista jäynää kahdelle kyläpoliisille mutta siitä huolimatta me oltiin aina hyvissä väleissä, ei me ikinä rikottu paikkoja.

Ainoa varsinainen "rikos" mitä tein oli se että kaadoin kaupan joulukuusen kun opettelin peruuttamaan sellasta julmetun isoa 50-luvun Plymounth Fyrya ja kuusi sattu oleen just siinä takana.

Karkuunhan siitä lähdettiin ja lujaa mutta kyllä poliisit katsoi meitä "sillä silmällä" seuraavana päivänä, tiesivät ihan varmaan että ketkä oli olleet taas asialla :)

60 luvun loppu ja 70 luvun alku oli vielä aikaa jolloin mitään ei otettu kovin vakavasti, eikä ollut olemassakaan mitään vandalismia, sellasta pikku jäynää vaan..

Oli kylä ja kylän "kauhukakarat" ja kyläpoliisit jotka oli kaikkien kavereita, myös meidän .....

Jopa Tampereen kaupunki oli siihen aikaan tosi rauhallinen vaikka nuorisoa riitti pilvin pimein kadulle joka ilta tuttuja tapaamaan.

Joo - Maailma muuttuu Eskoseni :)

TARINANKERTOJA KAIKILLA MAUSTEILLA

Värikäs nuoruus sinulla Päivi ja aina yhtä lennokas kynä. Ilo lukea kirjoituksiasi. Elin kuin vuoristoradassa kerrontasi vauhdissa, olet sanan käyttäjä. Käytät sanaa kätevästi kuin toiset yleiskonetta.

Sekoitat sellaisen tarinan, että viet sillä minut kevyesti kioskille ja tarjoat, et mitään törkyruokaa, pitsaa sun muuta.

Tarjoat tarinassasi kunnon makkaraperunat kaikilla mausteilla. Päällä sipulilla höystettyä kurkkusalaattia. Nautin ja luin, luin ja nautin. Olet ylivertainen ja rohkea kertoja.

Toivoisin, että kertoisit vielä lisää tarinoita tännekin. Olet kokenut niin paljon. Olet niin värikäs luonne ja osaat kirjoittaa huumorilla kovistakin asioista.




SORSAN MUNAT
- Välläyksen kommentti Tervastulilla blogiin

Sinulta tulee juttuja sellaisessa tahdissa, ettei niihin ehdi laittaa kommentteja, vaikka joskus jokin asia tulee mieleen.

Vapaaksi pääseet minkit ovat monin paikoin Suomessa riesana. Olen nähnyt kuinka minkki on vienyt ja syönyt sorsan munat.

Kun kalastamme ja perkaan kalat, hautaan perkeet maahan. Vaikka siihen laittaisi kiviä päälle, niin minkki kaivaa perkeet ylös, yleensa vasta sitten, kun ne pilaantuneena haisevat oikein pahalle. Verkot ja katiskat ne repivät.

Meidän kotipuolessa ei ollut kauan sitten minkkejä mutta oli piisameita. Meidänkin lahdella ja lammella oli useita piisaminpesiä. Tyhjiä simpukankuoria oli kivien vieressä kasoittain piisamine jäljilta. Ruovikon ne niittivät talttahapaillaan täydellisesti pois.

Kun kalastettiin katiskoilla, piisameita meni silloin tällöin katiskaan ja hukkui. Isä nylki piisamit ja oikaisi tuppimaiset nahkat nurinpäin laudasta sopivan muotoiseksi tehdyn lastan (vähän niin kuin airon lavan muotoinen) päälle kuivumaan.

Silloin piisamin nahkoja käytettiin turkeissa, ja nahkoista sai kaupungissa rahaa. Kyllähän teurastettujen lampaiden ja lehmien nahatkin menivät käyttöön. Nahat täytyy kylläkin parkita.

Katselin aina, kun isä nylki piisamia. Harmittelin, kun minulla ei ollut piisameita. Mutta koira tappoi ja toi usein rottia. Niissäpä oli oiva nahka nyljettäväksi.

Puuhasin puukkoni kanssa jossakin aitan takana kivellä. Muistan, että joskus sain peukalooni vertavuotavan haavan.

Kietaisin siihen jonkin rätin ja piilottelin sitä, ettei sitä kukaan huomannut. Palkeenkielen ääriviivat näkyvät vieläkin peukalossani.

Levitin nahat samalla tavalla kuin isä piisamin nahat jonkin leveän lastan päälle. Laitoin ne kuivumaan painamalla lastan varren aitan seinän rakoon. Kyllähän ne sitten kaikki joskus huomasivat.

Minun rotannylkemisistäni puhuttiin vieraille huvittuneena. Minulle sanottiin: "Sinusta taitaa tulla I.T:n (nimeä en mainitse) seuraaja." Hän oli varmaan joku niillä seuduilla tunnettu teurastaja. Minä siihen tokaisin: "No veinkö minä nahkatkin kaupunkiin!"

Sain sitten joskus nylkeä jokusen oikean piisaminkin. Aluksi nahkaan tuli reikiä, mutta sitten nylkeminen sujui ihan hyvin. Olinhan harjoitellut rotilla.

Piisami oli tuotu Suomeen uutena tulokkaana. Nykyään sitä ei enää ole niin paljon kuin minun lapsuusaikoinani. Piisamiturkitkaan eivät enää kelpaa. Eikä turkki ylensäkään ole enää suosiossa.





ANNETAAN TARINAN ELÄÄ

Kevättalven ilta hämärtyi pimeäksi ja takan loimu ja kuusipuiden rätinä vaimeni. Paukahtelivat välillä viimeisiä kertojaan ja välläyttelivät tulenliekkejä iloisesti. Mukavaa seuraa.

Älä sinäkään turhaan murehdi itseäsi lukijani ja kommentoijani. Kiitos kun luet kirjoituksiani. Kiitos myös kun jaksat niitä kommentoida. Olet sellainen, kuin luoja loi. Paukahtelet ja rätiset täällä aikasi niin kuin me kaikki.

KERTOMUKSIA ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ

Minä ja sinä olemme saaneet täällä yhdessä loimuta.  Mielestäni kaikki teidän kirjoituksenne ovat olleet minulle rakkaita.

Monet hienot kommentit jäivät tästä pois, mutta ne löytyvät kyllä tarinoiden lopusta. Kannattaa käydä sieltä lukemassa hienoja ja eläviä kertomuksia elävästä elämästä.

Kirjoittele Ystäväni rauhassa ilman paineita aina kun siltä tuntuu tänne. Annetaan yhdessä tarinan elää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti