sunnuntai 23. helmikuuta 2014

TARINATAAKKA

VARKAAKSI LEIMAAMINEN JÄTTI HAAVAN SIELUUN

“Rahoista puuttuu osa”, äitini sanoo ja katsoo minua tiukasti. Isä seisoo vieressä ja sanoo soittavansa liikkeeseen varmistaakseen asian.

Minä olen ymmälläni, sillä olen tuonut rahat suoraan kotiini ja nyt minua epäillään varkaaksi.

Minun oli pitänyt tuoda kaupungilta tullessani kahvilan kassa kotiin. Huoltoasemaketjun kupeessa sijainnut pieni kahvio oli tavallisesti äitini yksin hoitama.

Lauantait hänelle yleensä tuurasi joku vapaaksi. Nyt sisareni oli tehnyt äidille vapaapäivän. Päivä oli ollut hiljainen lauantaipäivä ja kassa muutenkin pieni.

Minun vastuulleni annettiin rahojen tuominen kotiin ja nyt kassasta puuttui osa. Isäni soitti liikkeeseen ja isosiskoni kertoi mukaani antamansa päivän myynnin. Vertailussa rahaa puuttui eikä sanojani uskottu. Syöksyin huoneeseeni ja iskin oven täysillä kiinni.

KAHVIO HUOLTOASEMAN KUPEESSA

Äitini hoitama kahvio oli pieni, mutta yksin pidettävänä kannattava, tai ainakin hyvin työllistävä. Hän meni töihin jo varhain isäni kanssa. Isäni oli asemalla töissä ja hänen työvuoronsa alkoi jo varhain aamulla. Äiti meni leipomaan munkkeja aamukahville

Munkit paistettuaan äiti yleensä valmisteli lounaan päiväksi. Pienessä keittiössä kävi kova hyörinä, kun äitini valmisteli päivän ruokaa. Istuin usein ennen kouluun menoa keittiössä aamun lehteä lukemassa. Söin munkkeja, jotka olivat niin tuoreita, että polttivat sormia.

ÄÄNET KAHVIOSSA

Kuuntelin kahvion puolelta tulevaa juttelua. Äänet olivat kovia. Autonasentajien ääniä, rasvamontun pohjalta viritettyjä meuhkaisuja. Huoltoaseman myyjien liukkaita liippaisuja ja sulavia sutkauksia, asiakkaiden toilailuista. Automyyjien tarinanpätkiä, pontevia ja polleita pullisteluja koeajoista ja vaihtoautoista. Paikallisten rekkamiesten ja kuorma-autoilijoiden huuteluja väliin.

Monta tarinaa kantautui keittiön nurkkaan ja tarttui hiljaisen, munkkiaan mutustelevan pojan korviin. Ulkopuolisiin korviin. Aina ulkopuolella. Lähellä tarinaa, kuuloetäisyydellä, mutta seinän takana, ei koskaan keskipisteessä. En olisi halunnutkaan sillä olin ujo poika ja olisin tärissyt.

Paitsi nyt kun minua epäillään varkaaksi. Nyt olen huomion keskipisteessä. Minä, joka tavallisesti tulen ohikävellyksi huomaamatta. Olen tottunut siihen. Pidän roolistani. Pidän yhä. Olen tarinamies. Tarinankantaja. Kuuntelija.

LIIKKEIDEN RYTMI

Kuuntelin äidin askelia, kun hän touhusi keittiössä. Niissä oli rytmi. Tunsin sen rytmin, se oli tahdikas ja täsmällinen, mutta jämäkkä. Aivan kuin äitini kaikessa. Hän liikkui keittiön ruokapadoilta kahvion kassalle kääntöovi heilahtaen. Pyyhkäisi kätensä essuun ja seisoi tomerana tiskin takana.

Autoilijoiden pöydästä kuuluvaan kovaääniseen keskusteluun hän heitti terävän huomautuksen ja sai miehet hetkeksi hiljenemään. Sitten nämä ahavoituneet miehet, kuluneet lakit takaraivolle työnnettynä nauroivat osuvalle letkautukselle, niin että vatsat hytkyivät ja kahvikupit kilisivät.

JUOPPOJEN NURKKAPÖYTÄ

Äitini oli terävä suustaan. Hän iski sanoilla heti ja tarkasti, vaiensi monta suunsoittajaa hiljaiseksi kyräilijäksi. Rähjäämään alkavan juopon äitini heitti joskus omin käsin ulos kahviosta. Heitä tuli aina välillä sinne koska huoltoaseman vieressä oli Alko.

Juopot ostivat korkeintaan kupin kahvia ja istuivat kupit kalisten suojaisaan nurkkaan. Siellä he yrittivät ottaa huikkaa tai kaataa kohmelon vapisuttamilla käsillään kahvin sekaan viinaa.

VIINAN KAATAJAT PIHALLE

Äitini huomasi sen joskus tai joku kahvilla olleista huoltoaseman työntekijöistä vinkkasi. Silloin äitini käski viinan kaatajaa poistumaan. Toisinaan he kuitenkin nostivat metelin ja alkoivat rähjäämään.

Isokokoiset autolijat katselivat aikansa rähjäämistä omasta pöydästään, mutta nostivat joskus juopon kylmästi pihalle.

KANTAPÄIDEN KATKU

Kerran he kuitenkin antoivat erään juopon rähistä niin kauan, että äitini pinna paloi ja käämit kärähtivät kunnolla. Kärähtivät niin että katku nousi. Katku syntyi rähjäävän juopon kantapäistä, kun äitini otti takaapäin hänen kainaloistaan kiinni.

Iso juoppo meni kevyen näköisesti ohi ihastelevien huoltoaseman kahvittelijoiden ja lensi pihaan raskaasti kiroillen. Yritti vielä takaisin ovesta, mutta silloin jo eräs autoilijoista nousi ovelle portsariksi.

KÄVIN ÄIDILLE KIOSKILTA LEHTIÄ

Päivällä kahvion lounasajan mentyä ohi keittiössä oli jäljellä tyhjät kattilat ja tiskivuori. Ennen iltapäiväkahvia ja uusia kovaäänisiä tarinoita äitini selvitti sen. Hän oli nopea kaikessa. En koskaan lakannut ihmettelemästä miten hän ehti kaiken tekemään. Siinä ohessa hän palveli vielä asiakkaat.

Iltapäiväkahvin jälkeen tuli hiljaisempaa ja oli aikaa lukea lehtiä tai kirjoja. Äitini oli innokas lukija. Kävin hänelle usein kioskilta lehtiä tai kirjasia. Niitä hän luki ja istui heilurioven lasin takana.

HAMPURILAISIA TUOREISTA SÄMPYLÖISTÄ

Vielä ennen sulkemisaikaa hän myi hampurilaisia töistä palaaville tai iltavuoron työntekijöille. Eivätkä ne olleet mitään pikaruokaa, einespihvejä ja valmissämpylöitä, vaan itse paistettuja jauhelihapihvejä ja aamulla leivottuja sämpylöitä.

Muistan vieläkin kuinka herkullisia ne hampurilaiset olivat. Tämän päivän pikaruokaloiden mättömössöt ovat niiden rinnalla rotanruokaa. Hampurilaiset olivat niin suosittuja, että pihvit loppuivat yleensä kesken. Minua se harmitti koska olisin koulun jälkeen halunnut aina sellaisen.

SEITSEMÄLTÄ KOTIIN JA SAUNAAN

Isäni tuli yleensä asemalta töistä kuuden jälkeen ja haki samalla äidin kahvilasta. Kaksitoista tuntia oli yleensä äidin normipäivä kahviossa, vähintään.

Hän laski kassan, teki loppusiivouksen isäni kanssa ja valmisteli seuraavan aamun töihin tuloa. Kotona hän oli seitsemän maissa ja halusi aina saunan löylyihin jalkojaan lepuuttamaan lauteille.

PUHEENVUORON ODOTTELU EI OLE KUUNTELEMISTA

Vietin paljon aikaa siinä pienessä kahvion keittiössä. Istuin porrasjakkaralla, luin jotain, join kahvia ja kuuntelin. Painoin kaiken mieleeni. Tuoksut, äänet ja ilmassa leijuvat tarinat. Olin jo silloin tarinankerääjä. Huomasin, että kaikilla on kerrottavaa, mutta kukaan ei ehdi oikeasti kuuntelemaan.

Kuunteleminen on näyttelemistä, jolla peitetään oman puheenvuoron odottelu. Peitetään huonosti, mutta innokas selittäjä ei sitä huomaa. On niin oman tarinansa lumoissa. Kuuntelija on harvinaisempi kuin puhuja. Suhde ei täsmää. Siitä syystä hyvä kuuntelija on huomattavasti arvokkaampi kuin taitavinkaan puhuja.

HYVÄT PUHUJAT OVAT HARVOIN KÖYHIÄ

Suhde on sama kuin moukalla ja hevosella shakissa. Täytyy kuitenkin ottaa aina huomioon se tosiasia, että moukasta tulee toisinaan kuningatar, mutta hevosesta ei koskaan. Elämä ei tosin ole shakkia.

Tämä pätee kuitenkin toisissa tapauksissa. Varsinkin silloin, kun taitavan puhujan sanan siemenet tapaavat rikkaan maapohjan. Niissä tapauksissa sato voi olla runsas ja loppuelämä leppoisa. Taloudellisesti puhuminen on joskus hyvin kannattavaa. Hyvät puhujat ovat harvoin köyhiä.

KUUNTELIJALLA ON TARINATAAKKA

Kuuntelijatkaan eivät ole yleensä köyhiä. Heidän omaisuutensa on kuitenkin erilaatuista kuin puhujien. Heidän omaisuutensa ovat tarinat.

Puhujilla ne ovat sanoja. Hyödyksi rakennettuja pyydyksiä, joihin tarttuu aina joskus isompikin kala. Pyristelee aikansa, panee vastaan, mutta väsyy ja nousee lopulta hyvän puhujan veneeseen. Kuuntelijalle sanat kerääntyvät tarinan kautta virraksi. Tarinavirraksi tai taakaksi.

PELKO LEIJUI PÖYDÄN PÄÄLLÄ

Minä olin kuuntelija ja tarinat virtasivat lävitseni. Toisinaan ne täyttivät minut ja etsivät ulospääsyä. Kirjoitin runon ja tein hieman tilaa. Valitsin sopuisat sanat, yksinkertaiset ja ystävälliset, sellaiset jotka pitivät minusta. Sanat, jotka haluavat kertoa tarinan.

Kerran näin pelon leijailevan keskellä kahvion pöytää. Siinä istui kaksi karskia autoilijaa keskustelemassa hiljaisella äänellä. Tavallisesti he puhuivat kovaa ja kajauttelivat nauruja, jotka pomppivat kuin pallot seinästä seinään. Nyt he lähes kuiskailivat ja pelko leijui heidän yläpuolellaan.

Näin sen jo kaukaa ovelta, kuulin äänenpainoista ja tunsin tuoksun. Pelko on ilmapiiri, jonka sisällä kaikki muuttuu kovaksi ja hauraaksi. Kuulin pöydiltä kuppeja kerätessäni pelon syyn. Toinen miehistä oli menossa leikkaukseen. Näin, että karski mies muuttuu kun tulee pelon hetki. Me kaikki muutumme. Kaikki, jotka ymmärtävät pelätä. Tämä on kuuntelijan tarinataakka. Osa sitä.

PARIN EURON ARVOINEN SETELI

Nyt minua epäillään varkaudesta omassa kodissani. Äitini, jonka työn rasittamat nivelet turpoavat välillä palloiksi ja kahvion lattioita kuluttaneet jalat uupuvat hervottomiksi, on minulle vihainen. Olen omassa huoneessani ja makaan sängyllä. Olen epätoivoinen. Minua ei uskota.

Kassasta, jonka toin kahvilasta puuttuu yksi seteli. Kympin seteli, mutta arvokas silti. Setelit ovat harvinaista ja vaikeasti hankittavaa rahaa. Tiukalla budjetilla elävän työläisperheen rahaa.

Sisareni, joka on kahvilassa päivän tuurannut on ilmoittanut mukaani antamansa summan. Minun tuomissani rahoissa on kuitenkin tuo yksi seteli vähemmän.

SIELUUNI JÄI TAAKKA EPÄILYSTÄ

Minua ei uskottu. Asia jätettiin siihen, unohtui, mutta jäin varkaaksi. Koskaan asiaan ei enää palattu. Minun mieleeni se kuitenkin jäi. Aiheeton varkaan leima. Valehtelijan leima. Puheillani ja vakuutteluillani ei ollut katetta.

Taakka, joka siitä epäilystä ja syyllistämisestä jäi päälleni on vieläkin minussa. Koskaan en siitä pääse eroon. Oma perheeni ei uskonut sanojani.












3 kommenttia:

  1. Sinusta on varmasti tuntunut pahalta. Kun kerrot tarinoita ulos, niin taakat kevenevät.

    Ystäväsi välläys

    VastaaPoista
  2. Herra Alzheimer ja enkelikeinu-jutustasi: "En varsinaisesti ole huomannut vielä kovin dramaattista muutosta äidissä. Hänen kanssaan voi keskustella päivän politiikasta, taloudesta, juoruilla tutuista ja sukulaisista ja nauraa televisio-ohjelmille."

    Voisitko ottaa puheeksi tuon setelin katoamisjutun? Kysyä, että muistaako hän sen tapauksen. Ystävällisesti kerrot, että sinua painaa se asia, kun sinä et ollut ottanut sitä rahaa. Että voitaisiinko tehdä sovinto. Ei tarvitse etsiä syyllistä.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Ymmärrän hyvän tarkoituksesi. En kuitenkaan enää halua avata vanhoja haavoja, jotka ehkä ovat jo painuneet mielen syvyyksiin. Olen ne itse anteeksi antanut ajat sitten.

      Tarina, joka siitä minulle annettiin on vielä tuore ja löysin kirjoittaessani siihen yhteyden. Tunsin vielä kivun, joka epäilystä ja leimaamisesta aiheutui ja sieluuni jäi.

      Osittain se vaikutti siihen mitä minusta tuli, pieneltä osaltaan, niin kuin kaikki mitä meille tapahtuu. Enemmän tänään uskon tapauksen vaikuttaneen ihmistuntemukseeni. Opin arvokkaan asian meistä ihmisistä.

      En itse usko asioiden parsimiseen jälkeenpäin. Mennyt on mennyttä, virheet on tehty ja niiden kanssa on vain elettävä.

      Selkeät rikokset on tietysti tunnustettava ja selvitettävä, mutta vain omat rikokset voi tunnustaa.

      En kirjoituksillani hae oikeutta tai asioiden selvittelyä uudelleen. Olen tarinankertoja. Tarinankertojana pyrin etsimään kadonneita virtoja, unohtuneita uomia ja luomaan sanoilla niihin yhteyden.

      Haluan nähdä kuinka sanat virtaavat tähän päivään.

      Tarinatulilla kanssasi harzu

      Poista