tiistai 11. helmikuuta 2014

PEUKALOPOIKA

OIREISTA PÄÄTELLEN MINULLA ON ISOROKKO



Rakastan peukaloni imemistä. Lutkutan sitä kuin tuttia. Peukalo on mukavan muotoinen, se painuu pehmeästi kitalakea vasten ja kielellä on hyvä painella kovaa kynttä rytmikkäästi.

Nautiskeluni tiellä on äitini. Hänen mielestään näin ison pojan ei enää pitäisi imeä peukaloa. Olen eri mieltä, mutta minun mieleni on toissijainen. Äidin mieli on aina ensisijainen. Epäreilu maailma.

Minä imen salaa peukkuani. Nautiskellen lumpsuttelen. Olen selin eikä kukaan huomaa, paitsi äiti. Hän on edessäni sormi ojossa. Taas jäin kiinni. Nyt siitä tehdään loppu äiti sanoo. Nyt loppuu peukalon imeminen meidän pojalla.

ETIKKAA PEUKKUUN

Näen äidin nousevan tuolille keittiössä ja ottavan pullon käteensä. Kuulen hänen puhuvan etikasta. En tiedä mitä se on, mutta kohta peukaloni on kasteltu sillä.

Äiti kastaa peukaloni ja sanoo, että siinä se on, peukalo. Ime nyt. Nauraa ja menee. Minä yritän, mutta maku on hirveä ja irvistän. Nukahdan käsi edessäni.

Herkullisen näköinen, ällöttävältä maistuva peukalo silmieni edessä. Näen äidin voitonriemuisen hymyn. Aamulla herään peukalo suussa. Paha maku on kadonnut, olen imenyt sen pois. Lutkutan onnellisena peukaloani.



KEMIALLISET ASEET

Äiti ei luovuta. Hän koventaa otetta ja ottaa kemialliset aseet käyttöön. Näen äidin otteissa pelotttavaa varmuutta. Pysäyttämätöntä voimaa. En edes yritä taistella vastaan. Äitiä ei voi voittaa. Tiedän sen. Peukaloni ja minä olemme avuttomia. Suojelen sitä ja piilotan sen äidiltä. Suuhuni.

Äiti menee isän kalastuskaapille. Nyt on jotain pahaenteistä ilmassa, tunnen sen, vaistoan. Näen äidin kädessä pienen pullon. Hän lähestyy minua. Käännyn peukalo suussa seinään päin.

HYTTYSMYRKYN OVELA TUOKSU

Äiti istuu vuoteen vierelle ja käännäyttää minut nopealla liikeellä ympäri. Olen siinä kuin kilpikonna selälläni, avuttomana ylivallan edessä. Pullo äidin kädessä on hyttysmyrkkyä.

Äiti sivelee hyttysmyrkyn peukalooni. Katselee sitä tuumivana. Pohdin, haluaisiko hän maistaa sitä, mutta äiti asettaa käteni alas. Hän sulkee pullon korkin ja silittää päätäni.

Huokaisten äiti kävelee isän kalastuskaapille ja asettaa pullon hyllylle. Olen hieman huolissani. Peukaloni ei tuoksu pahalle. Siinä on jännittävä tuoksu. Mielestäni tuoksu on ovela.



NUOLAISEN PEUKKUA

Mieleeni tulee pärskyvät vedet. Matka mökille ja sätkivät ahvenet. Aine jota on peukussani suojeli minua pistäviltä hyttysiltä. Nyt se on vallannut peukaloni.

En ole varma siitä, onko tämä tuoksu ystävä vai vihollinen. Nuuskin peukkua toiveikkaana, nuolaisen sen päätä. Kieltä kirvelee, yököttää.

PELASTAN KOKO PERHEEN

Työnnän käteni kauemmas ja piilotan peukaloni peiton alle. Äiti vilkaisee ja hymyilee, mutta kutoo samalla kiivaan keskittyneesti. Nukahdan ja näen yöllä unta, että olemme mökillä ja siellä on valtavasti hyttysiä.

Onneksi minulla on salainen ase. Peukalossani on hyttysmyrkkyä ja aina kum imen peukkuani kaikkoavat sääsketkin. Koko perhe katselee minua ylpeänä. Olen pelastanut heidät imemällä peukaloa.

Koko perhe katseleekin minua aamulla. Taas se imee tota peukkua, kuulen äidin huokaavan. Minä aavistan, että olen langennut taas yöllä. Peukalo suussani vahvistaa oivallukseni. Kiskaisen peukun ulos ja katselen sitä. Kurttuinen iho kertoo totuuden, olen selvästi imenyt sitä koko yön.

SEURAAN ÄITIÄ KUIN HAI LAIVAA

Seuraavaksi peukaloni voidellaan ruskealla mönjällä, joka näyttää järkyttävän pahalta ja tuoksuu oksettavalta. Lopuksi äiti käärii mönjän päälle suojan, etteivät lakanat sotkeudu.

Nyt on tilanne toivoton ajattelen ja nukahdan apeana. Aamulla herään peukalo suussa. Naamani on ruskeassa mönjässä, mutta peukaloni puhdas ja hyvän makuinen.

Äiti ottaa aikalisän. Hän ei koskaan luovuta, mutta peukalo on kova vastus. On syytä olla ovela ja äidit ovat. Minä tiedän sen. Pohdin asiaa ja imen sohvan nurkassa peukkua. Seuraan samalla äidin liikkeitä kuin hai laivaa.




HÖYRYÄVÄ KATTILA

Sairastun kovaan kuumeeseen ja kurkkukipuun. Menee monta päivää ja vanhempani alkavat huolestua. En pysty nielemään, peukaloa sentään pystyn imemään. Vanhempani soittavat lääkärille, joka tulee katsomaan minua kotiin.

Hän määrää lääkekuurin ja äitini keksii uuden juonen. Hän hankkii lääkäristä liittolaisen peukkusotaan. Äiti lavertelee lääkärille peukalon imemiset ja yrityksensä vieroittaa minut hänen mielestään huonosta tavasta.

Myrkyistä hän ei puhu mitään. Otan peukalon suustani ja yritän sanoa väliin niistä, mutta kurkustani tulee vain korinaa. Lääkärisetä seisoo höyryävän kattilan takana. Hengitän siitä aina välillä lämmintä höyryä, joka tuoksuu makealle.



LÄÄKÄRI HÖYRYPILVESSÄ

Lääkäri selittää minulle kuinka vaarallista on imeä peukaloa. Höyryn takana hän näyttää leijailevan ilmassa. Imen peukaloani voimakkaasti ja hän leijailee katon läpi ja häviää.

Aamulla herään, mutta peukalo ei ole suussani. Katson sitä ihmetellen. Peukalo näyttää hienolta. Pyörittelen sitä ja yritän saada napsautuksia keskisormea vasten, niinkuin isoveljeni tekee.

TELEVISIOLÄÄKÄRIN DIAGNOOSI

Kuume on hieman laskenut ja lepäilen päivän. Illalla makaan olohuoneen sohvalla. Olen vielä huonovointinen ja kovassa kuumeessa. Kurkkua särkee vaikka sain jo lääkärin määräämää lääkettä.

Televisio on auki, mutta en jaksa katsoa ohjelmaa. TV-lääkäri puhuu ohjelmassa isorokosta. Pääni olen painanut tyynyn ja reunan väliin, tärisen siinä. Imaisen välillä peukaloani, mutta näen silmissäni höyryssä leijailevan lääkärin. Otan peukun suusta ja lääkäri katoaa.




MINULLA ON ISOROKKO

Äkkiä hätkähdän horteestani. Kuulen tv-lääkärin puhuvan isorokon oireista. Kuuntelen sedän puhetta, kun hän luettelee mistä taudin tunnistaa. Alan ymmärtää. Minulla taitaa olla isorokko. Olen kuolemansairas.

Nyt ymmärrän äidin huolestuneen katseen. Nyt ymmärrän miksi veljeni lupasi minulle tuolin alareunaan painamansa purukumin. Nyt ymmärrän huolestuneet katseet kun he menevät ohi.

Kuumeisena höristän korviani kuullakseni televisiolääkärin puheen. Kaikki oireet täsmäävät ja luultavasti herään aamulla yltä päältä täynnä isorokkoja jos herään. Jos herään. Tajuan lopulta. On mietittävä mitä sitten?


NAAPURIN TYTÖN SILKKINAUHA

Ajattelen tarzan-purukumin mukana tulevia kuvia. Minulla on suuri kokoelma tyynyn alla. Siinä päätynaapurin tytön hiusnauhan vieressä. Löysin sen heiltä, kun olimme pelaamassa afrikan tähteä. Kuka saisi purkkakuvani?

Entä sitten Viimeinen mohikaani, joka on patjan alla. Siinä on naapurin pojan nimi, sen joka on jo lähes aikuinen, melkein viisitoista. Veljeni varmaan palauttaa sen takaisin naapurin vintille ajattelen.

Sitten muistan Tintti-albumini. Yksisarvisen salaisuuden. Albumi on kesken ja jännittävässä kohdassa. Nukahdan pohtiessani loppuratkaisua. Sukellan Tuhatkaunon pienellä sukellusveneellä meren pohjassa.

YKSISARVISEN SALAISUUS

Aamulla herään omasta vuoteestani. Minut on kannettu siihen nukahdettuani. Käteni on tyynyn alla ja tunnen silkin sileän pinnan sormenpäissäni. Siirrän hieman kättä ja tunnen korttipinon.

Silitän ihoani ja huomaan olevani hengissä. Olen parantunut isorokosta. Valtava helpotus täyttää koko olemukseni. Katson ulos ja närn valoverhojen läpi sinitaivaan.

Vilkaisen pöydälle. Siinä odottaa Tintti ja “Yksisarvisen salaisuus” minua. Olen terve. Hyppään ilmaan ja syöksyn tuolille.



OLEN PARANTUNUT

Kiskaisen vaatteet päälleni ja juoksen olohuoneeseen, pinkaisen keittiön läpi ohi ällistyneen äitini ja huikkaan meneväni leikkimään pihalle.

Minulla on kova kiire kertomaan, että olen asemaperällä ensimmäinen, joka on parantunut isorokosta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti