tiistai 25. helmikuuta 2014

PAPPANI JA BUSSIRAHAT

SULA VOINOKARE KUUMAN RIESKAN PÄÄLLÄ

Mario Puzon Kummisetä keinuu tasaisessa rytmissä isoisäni sylissä. Hän on tuonut kirjan palatessaan päivällä kaupungista. Mukanaan hänellä oli myös Kalle Päätalon Tammettu virta.

Keinutuoli narahtelee hiljalleen, keittiöstä kuuluu kahvikuppien kilinää ja rupattelua. Mummi puhelee itsekseeen iltakahveja tehdessään.

Minä istun ikkunan vieressä ja luen Hymy-lehteä, se oli myös isoisäni kaupungista tuoma. Yleensä en sitä pääse näin nopeasti katselemaan, mutta nyt uusi kirja on temmannut isoisän niin mukaansa, että jopa hänen lempilehtensä on unohtunut.

En varsinaisesti kuitenkaan lue. Olen kuulolla. Seuraan asioiden ja ajatusten liikkeitä pirtissä. Ilmassa liikkuvia aaltoja. Ne ovat hitaita maalla. Pysyy hyvin mukana. Tunnelma on raukea ja unettava.

PIIPUNPERÄT SUUHUN

Isoisä keinuu hiljalleen. Hän on käynyt kaapista tilkan anisviinaa ja polttanut sikarin. Ilmassa leijuu makea, hieman imelä tuoksu. Sinervä savu kiemurtelee kohti takaikkunaa. Siitä näkyy peltojen yli järvelle. Tyynelle, kutsuvalle järvelle. Yökalaan kutsuvalle.

Tavallisesti isoisä polttaa piippua. Hän keinuu tuolissaan ja imee savuja, jotka puhaltelee nautinnollisesti yli kirjan sivujen. Lopuksi hän kopistelee piipun koppaan jääneet mustat, vielä punertavana hehkuvat jämät kämmenelleen ja nakkaa suuhunsa.

Kapeat, luisevat leuat jauhavat piipunperiä hartaasti ja tarkkaan, jokainen makunystyrä on käytössä. Tupakkka on saanut arvoisensa käyttäjän isoisässäni.

SODAT KÄYNYT MIES

Tänään piippu on jäänyt hyllylle odottamaan, on kaupunkipäivä. Pitkä kävelymatka sorateitä pitkin pysäkille ja siitä Rovaniemelle on iso tapahtuma. Kaupunkiin lähtöä odotetaan, siitä puhutaan jo päiviä ennen ja kun se tapahtuu, niin kaikki katsovat ikkunasta isoisän matkaa portille.

Hänen pitkä, hoikka vartalonsa, pikkutakki ja hattu hieman kenossa liikkuu rennon nopeasti. Hän on tottunut kävelijä. Kaikki sodat käynyt mies. Hiljainen olemukseltaan, mutta sukkela ja terävä suustaan, iskee kuin kuningaskobra. Jättää pohtimaan sanottua.

VOINOKARE LÄMPIMÄN RIESKAN PÄÄLLE

Isoisän tuloa odotetaan aina. Katsellaan tielle, harmaiden porttien väliin, siitä hän kääntyisi pihatielle, ohi liiterin ja suuren halkopinon, läpi tasaisen kamaran koivun vierestä porstuaan. Eteisessä rykimistä, pakettien rapinaa ja kenkien kolinaa.

Mummi siinä touhuilemassa pirtin keskellä. Työntämässä pitkävartisella puulapiolla rieskaa punervana hohkaavaan uuniin. Pöydällä kasa tuoreita, vereksiä rieskoja, huumaavasti tuoksuvia. Rieskoja, joiden päällä voinokare sulaa ja lipuu reunalta toiselle kun sitä haukkaa.

MUMMI ON KUIN PIHAKOIVU

Mummin touhuilua on hauska seurata. Hän on lempeä, tomera ihminen. Aina puuhaamassa, aina huoltamassa ja leipomassa. Hyvällä tuulella kuin kesäilma. Mummi on kesätuuli.

Hän on koivu pihalla. Humisee ja räplättää. Juttelee tarinoita. Hän on pääsky räystäällä, lennähtää sinne toukka suussaan, mukanaan aina jotain annettavaa.

SYVÄ JÄLKI

Mummillakin on aina jotain annettavaa. Hän on jo mennnyt, mutta jätti minuun jäljen. Polun jonnekin. Katselen sitä jälkeä, minne se johtaa. Jälki on syvä kuin virta.

Virta joka juoksee halki aikojen, kohti suuria kohisevia koskia. Yli vaarojen ja vesien, kaartelee siellä sinitaivaalla kuin pääskynen, kirskuu ja kieppuu. Sellaisen jäljen mummini jätti minuun.

TARINOIDEN MAAILMA

Hän puhuu aina tehdessään. Juttelee ja tarinoi. Kuuntelen sitä puhetta. Olen nukkuvinani laatikkosängyssä. On jo aamupäivä ja olemme tulleet yökalasta.

Mummi lakaisee lattiaa ja puhelee kovalla äänellä. Hänellä on sellainen tapa. Kuuntelen puhetta. Aivan kuin radio olisi auki puhekanavalla. Mutta tulee parempaa ohjelmaa, tarinoiden maailmasta tulee aina parempaa ohjelmaa.

ISOISÄ SIKARI SUUSSA

Pappa tulee pirttiin. Hän on saapunut kaupungista lakki hieman kenossa. Luisevilla poskilla kevyt puna. Sikari suussa ja salkku kainalossa, molemmissa käsissä käärepaketteja. Kirjoja varmaan arvioin silmäkulmasta. Näen samalla isoisän lähestyvän laatikkosänkyä.

Hän ei pidä siitä, että nukumme näin pitkään, mutta olemme olleet yökalassa ja tulleet vasta viiden aikaan. Tavallisesti nukumme puojissa, koska siellä saa olla rauhassa. Hakea kellarista itse säilöttyä nötköttiä peltipurkin, limpun tai mummin rieskan ja pullon kotikaljaa.

NAUTIMME NÖTKÖTTIÄ JA KOTIKALJAA

Aitta, eli puoji on tullessamme täynnä sääskiä. Ininä on kuin sinfonia, joka muuttuu loppufanfaariksi, kun suihkutamme raidia purkista puojin sisään. Suljemme oven ja istumme portaille syömään.

Avaame peltipurkin puukon kärjellä, nostelemme lihanpalasia rieskan päälle ja haukkaamme siitä himokkaasti. Päälle jääkylmää kotikaljaa pitkä ryyppy. Västäräkki hyppii harmaalautaisen kaivon kannella ja katselee meitä pää kallellaan, kuin arvioiden.

Pirtin ovi narahtaa auki ja mummi tulee ulos. Hiljaa keinahdellen hän kävelee kesänavettaan. Me siirrymme puojiin. Hyttysten kuolinmessu on soinut ja kaivaudumme uupuneina odottamaan oven ryskytystä. Pappa tulisi muutaman tunnin päästä herättämään heinätöihin.

SIKARINSAVUA PEITON ALLE

Nyt nukumme pirtin laatikkosängyssä koska isoisä on kaupungissa käymässä. Kello lyö kymmenen kertaa, joten tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Näen silmien raosta papan lähestyvän. Hän kumartuu meitä kohti ja raottaa hieman peittoa. Näyttelen nukkuvaa ja puhaltelen raskaita henkäisyjä.

Isoisän ilme menee kälmiksi. Posket painuvat lommoille ja sikarin pää hehkuu tulipunaisena voimakkaasta imusta. Saatuaan riittävästi savua keuhkoihinsa pappa puhaltaa savupilven peittomme alle ja heilauttaa vällyt päällemme.

Sikarinsavussa peiton alla ei kauan pysty olemaan. Pomppaamme ylös ja minua hieman vanhempi enoni kiroilee raskaasti yskien. Pappa menee hekotellen ja kirosanoja päräytellen avaamaan kaupungista tuomiaan paketteja.

PAPERITOLLO TULIAISINA

Mummi nostelee lisää tuoreita rieskoja pitkälle pirtin pöydälle. Me leikkaamme lämmintä rieskaa ja kaapaisemme päälle voita. Vilkaisen isoisän kirjoja. Paksut romaanit näyttävät houkuttelevilta ja tuoksuvat jännitykseltä, huumaavilta.

Pappa touhuilee pakettiensa kanssa ja mummi kysäisee toiko tämä mitään hänelle. Isoisä puristaa kirjapaketin paperin palloksi ja ojentaa sen mummille. Sanoo, että tämän hän toi.

MUMMI ON JOUSTAVA LUONNE

Näen mummin ilmeestä ja kuulen nöyrän hiljaisesta tuhahduksesta, että häneen sattui. Huumori ei toimi, ilmassa liikkuu viivoja, poikittaisia ja päällekkäisiä. Paperi lentää leivinuuniin.

Mitään ei tapahdu. Pappa jatkaa pakettiensa availua, mummi rieskojen leipomista. Viivat ilmassa alkavat taipua, ne mutkittelevat, joustavat na kieppuvat toistensa ympärillä, mummi on taipuisa luonne.

PAPPA TARJOAA BUSSIRAHAA

Isoisä ei erikoisesti pidä siitä, että minä olen mummilassa. Hän lähinnä sietää minua. Ei hauku tai moiti koskaan, mutta välillämme on hitaasti liikkuvaa ilmaa, vaikeasti kuljettavia esteitä. Merkkejä, jotka tunnistan. Sanoja, jotka kantavat sisällään viestiä, naamioitua sanomaa.

Toisinaan pappa tarjoaa enolleni bussirahaa. Pyytää antamaan minulle jos haluaisin lähteä jo kotiin. En halua. Minä viihdyn mummilassa. Olen siellä pitkään joka kesä ja nautin kaikesta.

JÄNNITÄVÄ YÖKALASTUS

Erityisesti nautin yökalaaan lähdöstä. Hiljaisesta utuisesta sänkipellosta, jonka poikki kuljemme iltayöstä rantaan.

Jännityksen tiivistämästä ilmapiiristä. Virveleiden kolahduksista veneen laitaan ja ensimmäisestä heitosta. Surinasta ja vieheen pulahduksesta tyynessä vedessä.

MIKSI HÄN EI PIDÄ MINUSTA

Isoisän käytös minua kohtaan hieman vaivaa aina minua. Pohdin joskus miksi hän ei pidä minusta. Miksi hän haluaa, että lähtisin pois.

Myöhemmin elämässäni olen huomannut, että vastaani tulee aina välillä isoisäni kaltaisi ihmisiä. Ihmisiä, jotka mielellään antaisivat minulle bussirahat jos lähtisin pois.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti