maanantai 10. helmikuuta 2014

OTSALAMPPU

ASENNEMUUTOS KÄÄNSI VALOKEILAN ETEENPÄIN

Olin eilen illalla lenkillä. Oli pimeää ja loskaista. Otin otsalampun matkaan, mutta huomasin juostessani, että se valaisee vasenta reunaa, vaikka juoksen oikeaa. Päätäni vetää voimakkaasti vasemmalle.

Siirsin otsalampun oikealle ohimolle. Valokiila näytti nyt suoraan eteen, vaikka pää oli kenossa. Asennemuutos on mielestäni, kuin tuo otsalampun siirto.

On mahdollista jatkaa jääräpäisesti matkaansa pimeässä. On mahdollista pitää vanha, tiukka asenne, jonka terveinä päivinä omaksui. Toinen mahdollisuus on muuttaa asennetta.

ENSIMMÄISET OIREENI

Dystonia sairautena on asennekysymys, ehkä moni muukin sairaus. Jatkanko samalla tyylillä kuin terveenä vaikka se ei enää onnistu, vai otanko huomioon sairauteni ja muutan asennettani.

Ensimmäiset sairauden oireet havaittuani yritin jatkaa entiseen tyyliin. Huomasin, että autolla ajaessani pääni lähti hiljalleen kääntymään vasemmalle.

Otin leuastani kiinni, alitajuisesti hieroin sitä, muka tuumien. Vähän aikaa ja pää taas lähti kääntymään vasemmalle. Taas sama toistui, kunnes olinkin jo töissä.

TAHTO PÄÄTTI OLLA TERVE

Töissä huomasin vaivan päätteellä töitä tehdessä. En vielä siinä vaiheessa tiennyt sitä sairaudeksi, mutta vaiva se oli, vaiva joka hiipimällä eteni.

Päätteellä syötin tietoja ja huomasin, varsinkin kiireen ollessa, että päätäni lähti vetämään vasemmalle. Tein samat korjausliikkeet kuin ajaessa.

Taas alitajuisesti, mieleni keksi selityksiä. Aloin oivaltaa, että tämä vaiva on jotain vakavampaa, mutta tahto olla terve, tahto olla mukana työssä ei päästänyt sairauden ajatusta pinnalle.

PEITTELIN VAIVAA

Kahvihuoneessa huomasin, että keskusteluissa, kun otin puheenvuoron, kerroin jotain ja minua katsottiin, niskani reagoivat heti. Pääni lähti kääntymään vasemmalle rennossa jutustelussakin.

Työpaikalla normaalissa huulenheitossa, jota ohimennen harrastetaan, mukava rupattelu, joka katkaisee rutiinit, paljasti lisää kytevän vaivan voimasta.

EN HALLINNUT ENÄÄ NISKOJANI

Niissä tilanteissa aloin tajuta, että leuan jatkuva, tuumiva hierominen oli vain tahdonvoimaa, henkinen tahto yritti olla väkisin terve ja mukana normaalissa elämässä.

Normaalin oloisena ja pää hallinnassa. Mutta enää se ei vain ollut hallinnassa. Tunsin niskoissani suuremman voiman, voiman joka väkisin käänsi pääni sivuun. Tahdonvoimani alkoi lähettää viestejä, ettei kaikki pysy hallinnassa.

ALOIN JUODA KAHVIT PÄÄTTEELLÄ

Aloin juoda kahvit päätteelläni. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, moni muukin teki niin. Luin siinä lehdet netissä ja tein niskajumppaa jos löysin hyvän videon. Ihmettelin, että vääntö vain paheni jumpan myötä.

Aloin myös syödä päätteellä. Ei siinäkään mitään ihmeellistä, moni muukin söi päätteellä. Sai olla omassa rauhassa. Leukaa pidellen tuumivasti. Eväiden syöminen ja kaikenlainen rento toiminta oli oireetonta.

VASEMMISTON MIES

Vasta keskittynyt tekeminen. Päätteen katsominen ja tietojen syöttö, ihmisen katsominen ja keskustelu, tien katsominen ja ajaminen, vasta ne laukaisivat vaivan. Vaiva oli outo vaiva, päätäni veti vasemmalle.

Erään työkaverin kanssa hieman asiasta puhuinkin, koska myös hänellä oli niskavaivoja. Naureskelimme, että minun poliittinen suuntaukseni taitaa olla vasemmalla.

VARASIN AJAN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRILLE

Eräänä aamuna ajelin töihin ja lähes koko matkan hieroin leukaani. Ymmärsin, ettei tämä ole vaiva, tämä on ongelma ja ehkä sairaus. Töissä tilasin ajan työterveyslääkärille Mehiläiseen.

Työterveyslääkäri oli leppoisa mies, joka tutki minut ja lähetti ortopedille. Sain myös normaalit lääkekuurit, peruslääkkeitä kipuihin ja rentoutumiseen. Söin lääkkeet ja menin ortopedille. Hän oli hoitanut minua aikaisemminkin.



KONTTASIN KOTONA

Välilevynpullistumani oli vuosia sitten niin paha, että konttasin kotona ja makoilin olohuoneen lattialla televisiota katsellen. Aurinkoisena päivänä konttasin pihalle ja menin laattojen päälle ottamaan aurinkoa. Kivut olivat sietämättömät.

Tämä kyseinen ortopedi hoiti silloin minut kuntoon ilman leikkausta, joten luottamukseni oli raudanluja, nyt selviäisi vaivani nimi. Itse ajattelin välilevynpullistumaa niskassa.

ORTOPEDIN PENKINSÄÄTÖOHJEET

Ortopedi tutki minut hyvin ja antoi lähetteen röngteniin, mutta ei vielä tässä vaiheessa pitänyt magneettikuvausta tarpeellisena. Työterveysläkärini kertoi myöhemmin, että ortopedi oli kirjannut sen seuraavaksi toimenpiteeksi, jos vaiva ei parane.

Tutkittuaan minut ortopedi totesi, ettei löydä mitään syytä vaivalleni. Lopuksi hän vielä kehoitti fiksaamaan autoni istuinta jos se auttaisi vaivaan. Lähdin tietysti pettyneenä pois.



KAIKKI OLI VASEMMALLA

Kävin röngtenissä ja sain soittoajan työterveyslääkärille. Kaikki kunnossa, kuulemiin, oli vastaus. Mutta kaikki ei ollut kunnossa. Ei sinne päinkään.

Kaikki oli vasemmalle päin. Eikä auton penkinsäätö vaikuttanut asiaan. Olisi pitänyt kääntää istuin oikealle, niin pää olisi vääntynyt menosuuntaan. Vuoden vielä kamppailin vaivani kanssa. Hieroin leukaani ja join kahvit päätteen edessä. Käsi leualla.

KUVAT JA VIDEOT PALJASTIVAT

Kesällä 2013 meillä oli perhejuhlat ja niissä kuvattiin paljon ja videokin pyöri. Katselin jälkeenpäin omia kuviani, lähes joka kuvassa olin käsi leualla, ei se edes näyttänyt fiksulta.

Näytti siltä kuin olisin pohtinut, miksikähän nyt juhlitaan. Tai onko tämä nyt juhlien väärti. Typerältä se minusta näytti ja harmitti.

Videolla sama juttu. Hetken rentoa oloa, mutta nopeasti käsi leualle. Ei kukaan sanonut mitään, mutta vaimoni kertoi panneensa asian merkille jo pitkään. Aloin olla aika väsynyt vaivaani.

VAIMONI VAATI LÄÄKÄRIIN

Eräänä yönä keskikesällä 2013 minä valvoin aamuyölle ja pidin päätäni väkisin paikoillaan. Pää liikkui edestakaisin selällään ja vääntyi paikalleen vain kouristuksenomaisesti vasemmalle. Olen sairas, tajusin lopulta.

Näin pitkään olin yrittänyt olla väkisin terve, mutta nyt, aamuyöllä, työpäivä edessä myönsin, että olen sairas. Keskustelin kuitenkin vielä rakkaan vaimoni kanssa asiasta.

Hän vaati minua heti lääkäriin uudelleen vaikka olinkin saanut auton penkinsäätöhjeita vain viimeksi. Olihan siitä nyt jo vuosi. Voi olla, että on tullut uudet penkinsäätöohjeet, voisin päivittää ainakin ne.



SERVIKAALINEN DYSTONIA

Niinpä menin uudelleen ja lopulta löysin itseni fysiatrin huoneesta. Hän totesi heti, että teillä on torticollis ja tulosti minulle monisteen servikaalisesta dystoniasta. Hän kirjoitti myös lähetteen Lohjan sairaalan neurologiselle poliklinikalle.

Olin nyt virallisesti sairas ja sairaudellani oli nimi servikaalinen dystonia. Tiesin nyt, että kaikki “vaivani” oireet olivat sairauden aiheuttamia. Olen näistä vaiheista jo aika paljon blogissani kirjoittanutkin.

TAHTO ANTOI LUVAN SAIRASTAA

Tästä alkoi sopeutumiseni servikaaliseen dystoniaan. Uusi elämäni alkoi, kun astuin ulos sieltä fysiatrin huoneesta. Paranemiseni alkoi siitä. Tahtoni oli ottanut vastaan sanoman sairaudestani ja lopetti pyristelyn. Tahtoni antoi nyt minulle luvan olla sairas.

Alkuun minua dystonian oireet pelottivat. Ja yrittävät pelot tulla vieläkin varsinkin aamuyöllä väsyneenä. Mutta kummasti sitä ihminen tottuu, kun antaa itselleen aikaa ja ottaa rauhallisesti nämä vaivat vastaan.

ALOIN KIRJOITELLA

Tahto ja sisäiset voimat oppivat löytämään hyviä puolia ja harrastuksissa ottamaan  huomioon tämän dystonian, joka on vain osa elämää, ei itse elämä, tai elämää pilaava voima.

Hyvinä puolina pitäisin ystäviä, joita dystoniaa sairastavien vertaistuesta saa, kerta kaikkiaan ihania ihmisiä! Löysin netistä Suomen Dystonia-Yhdistyksen sivut ja keskustelupalstan ja aloin kirjoitella sinne.



AVASIN BLOGINI

Myöhemmin päädyin avaamaan oman blogin, koska kirjoittaminen on minulle kuin hengittämistä, yhtä tärkeää ja oleellista. Blogini sai hyvän vastaanoton, lukijoita ja upeita kommentteja.

Huomasin, että sairaus toi myös hyvää elämääni. Sokeri oli kuitenkin vielä pohjalla, facebookin dystarit-vertaistukiryhmä. Niin hienoja ja rakastettavaa tukea antavia ihmisiä en edes tiennyt olevan olemassa. Olisin sairastunut varmasti jo pelkästään päästäkseni heidän joukkoonsa.

HAASTE NIMELTÄ DYSTONIA

Olen nykyisin ottanut tämän dystonian haasteena, jonka elämä on eteeni heittänyt. Haasteena, joka tarjoaa joka päivä uuden ottelun, joka yö asennevalinnan, olenko kiitollinen vai purnaanko pikku väännöstä ja vispauksesta.

Otan dystoniani myös puntarina, jolla punnitaan elämän arvoja. Jokainen dystonia on erilainen, olen huomannut sen vertaistukiryhmässä, mutta kokemukset ovat usein samanlaisia.

SUOMEN PARAS DYDTONIATIETOKANTA

Dystareissa on Suomen paras dystoniatietokanta koolla. Ja eläväisin. Kannattaa liittyä sinne jos epäilee tätä sairautta itsellään ja avoimesti kysellä vertaistukea. Minä olen saanut sieltä sitä aina.




13 kommenttia:

  1. Jokohan alat päästä sairauden rinnalle tai jopa yläpuolelle.

    Minä en ole oikein uskonut, että minulla olisi dystonia. Nyt kun kerrot leuan tukemisesta, niin se kyllä pahasti muistuttaa minun leuanpitelemistä. Olen uskonut, että minä paranen näistä lihasvaivoistani. Koska neuropolin lääkärikin oli epäileväinen eikä antanut Botoxia, niin minulla on varmaan jokin muu sairaus ja apua täytyy hakea muualta. Tai uskoa, että on terve.

    Minä en ole antanut sairaudelle valtaa, olen toiminut, niin kuin sitä ei olisi, sen mukaan, mitä olen pystynyt. Ihmetellyt vain. Eilen aloitin voimakkaan psyykkauksen pois pohjevaivastani. Tänään aloitin kevään merkkinä pienten oksien sahaamisen tontin laidalla. Sen jälkeen alkoi pääni vapista, mutta se meni onneksi ohi. Kyllä nämä vaivat menevät minulta pois. Minulla ei ole niin voimakasta vääntöä kuin sinulla, harzu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      Hieno asenne sinulla. Et ole päästänyt sairautta niskan päälle. Dystoniassa, ainakin minun tapauksessani se kirjaimellisesti pyrkii sinne. On vain uskottava terveyteen, se on oikea asenne.

      Onhan tervyttä vielä paljon jäljellä. Itse asiassa suurin osa on terveyttä, emmehän muuten täällä touhuilisi. Minäkään en blogiani kirjoittaisi ja sinä et hienoja muistoja kertoisi. Iloitaan tästä kaikesta.

      Kevät on myös suuri ilon aihe. Saamme siitä iloa ja voimaa paljon. Tartutaan näihin hyviin asioihin ja kurotutaan kohti parantavaa valoa.

      Kirjoitellaan taas harzu

      Poista
  2. Minulla oli tänään niskahieronta, ja hyppelin kevyin niskoin sen jälkeen. Menin sitten vanhusten kohtaamispaikalle. Näin jo ovesta, että siellä perimmäisessä pöydässä istui iloinen henkilö, jonka olin tavannut viikko sitten. Olin ohimennen kuullut, että hän käy esittämässä runoja siellä. Kun hän viime kerralla nousi pöydästä ja kulki ohitseni, sanoin hänelle, että sinäkö olet sellainen runotyttö.

    Tänään hänen iloa loistavat kasvonsa näkyivät jo ovelle asti. Minun oli pakko mennä sinne huoneen perälle valon johdattamana ja sanoa: "Hei, täällähän se runotyttö on!" Hän oli hurjan iloinen, kun puhuttelin häntä runotytöksi. Totesimme, että olemme presis samanikäisiä. Voimme siis vaikka letkautella toisillemme.

    Hän kysyi, että mikä minun nimeni on. Sanoin nimeni, ja että nimeni on tuolla luontokuvien alla. Hän esittäytyi, että hän on Brigitte Bardot. Siinä tuli hupihetki, sitten kysyin että mikä hänen nimensä on oikeasti. Hän vastasi, että etkö tunne minua. Minun täytyi häveten myöntää, että en. Osoittautui, että hän on kirjoittanut joitakin kirjoja ja tietenkin runoja. Sanoin, että minähän olen hienossa seurassa.

    Jo edellisellä kerralla oli tullut puheeksi, että minäkin käyn esittämässä runoja. Puhuimme nyt esityksistä. Hän kysyi, että kenen runoja esitän. Vastasin, että isäni. Hän kysyi, että onko isäni suuri kirjailija. Minä sanoin, että hän oli maanviljelijä ja kirjoitti koko ikänsä pöytälaatikkoon runoja ja muuta.

    Runotytön juuret olivat Karjalasta. Se näkyi hänen temperamentissaan. Hän oli vilkas, iloinen ja leikittelevä. Kehuin hänen valoisaa luonnettaan, ja että hän loistaa ympäristöönkin sitä valoa. Varmaan hänen esiintymisensä on harmaina päivinä vanhuksille iloksi. Minä en millään pysty samaan.

    välläys

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ystäväni!

    Mielestäni sinäkin olet usein ollut minun ja usean toisenkin harmaan päivän valon Välläys.

    Olet tuonut lempeillä muistoillasi tuulahduksen ajoista, menneistä hyvistä ajoista. Aina ne hyviltä tuntuvat, kun ne ovat menneet.

    Olen ennenkin kirjoittanut ja kirjoitan taas, että tätäkin päivää voisi joskus elää kuin menneisyyttä. Katsella sitä kuin ulkopuolelta, takaapäin ja armollisesti.

    Elää ikäänkuin nostalgisesti nykyhetkeä. Tarttumatta aikaan. Ilman otetta katoavasta. Vapaana omistamisesta. Tämän hetken omistamisesta.

    Ajatella, että en tiennyt silloin. En tiennyt, että aika on niin lyhyt, että kohta astun ikuisesti tuon hetken ohi enkä palaa enää koskaan.

    En enää koskaan astu tuohon samaan kohtaan virtaa. Ajan virtaan, joka kulki ohitseni. Olin siinä ja ajattelin, että koska tämä päättyy.

    Ja nyt minun on ikävä sitä kaikkea. Sellaisia me olemme. Olemme tässä ja tahdomme tuonne, missä olimme ja halusimme pois.

    Missä meillä on hyvä olla? Minun mielestäni ja minulla on hyvä olla siellä, missä minua ymmärretään, siellä missä minut hyväksytään.

    Tässä on hyvä olla, mutta sekin meni. Ja kohta menemme mekin.

    Ihmetteli ystäväsi harzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on paljon mietittävää. En ehdi nyt paneutua tarkemmin.

      Olin kaupungissa koko päivän. Täytyy tunnustaa, että kaupungilla kulkiessani oli pieniä muutaman sekunnin "romahduksia", mutta niistä on selvitty. Abit ajelivat ja ilo tarttui. Nuorta, ihanaa iloa, täynnä tulevaisuutta.

      Minusta tuntuu, että blogiasi rakennetaan kuin jotakin rakennusta. Jokainen tuo siihen oman tiilensä. Harzu teki perustan ja muuraa tukevia tiilejä, niin ettei rakennus sorru kesken.

      Tai sitten kudotaan räsymattoa. Jokainen kutoo siihen omanlaisensa rannun. Harzun ovat loimilangat ja perusrannut, siis rannut, jotka ovat tarpeen, että matosta tulisi yhtenäinen.

      ystäväsi välläys

      Poista
  4. Puhuit tuossa edellä esittämässäsi ihmettelyssä ajan kulusta ja ajan virrasta. Siinä on vähän samaa, kuin isäni runoista tekemässäni ohjelmassa vanhuksille. Ensimmäinen runo on Retkellä luonnossa, toinen Saunajuttu, kolmas on Kello ja neljäs Elämän aalloilla. Välillä on asiaan sopivia yhteislauluja: Saunavihdat, Kello ja Nyt tuulet nuo viestin jo toivat.

    Elämän aalloilla -runossa kerrotaan, miten ihmisen matkan tie on välillä pyörteistä kuin virrassa, tai myrskyistä aavalla merellä, välillä pursi kulkee vain mainingeissa. Todetaan, että niin kaun kuin purressa kulkee, on mentävä vain eteen päin. Vuodet vierivät ja jälkeen jää vain muistoja.

    Toisessa runossa Ajatuksia ihmisen ajasta ja rajasta, jota en nyt esitä, hän pohtii ihmisen elämän kulkua ja sitä, mitä sitten tapahtuu. Hän miettii, että jospa ihminen voisi jäädä ikuisesti johonkin hetkeen, jolloin hän on kokenut valtavan onnen tunteen. Se runo on minusta hieno.

    Näitä samoja ajatuksia ovat monet sukupolvet ennen meitä miettineet. Nyt harzukin miettii samaa. Hän ajattelee ehkä hieman eri tavalla kuin isäni: ehkä voisi katsella ikäänkuin ulkoapäin tai muistella jo nykyhetkeä menneenä.

    Mennyttä hetkeä ei saa jäljestä päin takaisin, mutta voihan menneeseen ihanaan hetkeen palata jälkikäteenkin muisteluissa!

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni!

      On suuri ilo, että kirjoitat tänne niin aktiivisesti, minulle ja kaikille lukijoille.

      Tekstisi, ajatuksesi ja isäsi henkinen perintö viisauden sanoineen ja aforistisine ajatelmineen on vankkaa, tanakkaa evästä matkaajalle, elämän vilpittömälle, rehelliselle etsijälle.

      “Nyt tuulet nuo viestin jo toivat” on tuttu laulu minullekin, se tuo mieleeni aina raikkaan muiston ja aavan ulapan.

      Matka on jännittävä ja hintansa arvoinen, vaikka sitä ei rahalla makseta eikä osteta.

      Lahjana saatu maksetaan elämällä. Täyttämällä oma mittansa. Käyttämällä mahdollisuutensa ja hyväksymällä mahdottomuutensa.

      Armahtamalla itsensä armahtaa toisetkin. Ymmärtää. Usein sen pystyy tekemään vasta jälkeenpäin, kun katselee taakse ja näkee kuinka reppanoita olimme.

      Siitä syystä puhun nykyhetkessä olemisen katselusta tulevaisuudesta. On usein helppo katsella menneisyyden virheitä tämän päivän näkökulmasta. Miksi emme voisi tehdä niin tässä hetkessä.

      Elää täysillä tätä hetkeä ja katsella sitä kuin mennyttä, ymmärtävällä viisaudella. Olimme rajallisia ja mahdollisuudet kävivät edessämme, mutta emme aina ymmärtäneet niiden arvoa.

      Kanssasi katseli harzu

      Poista
    2. Olin tänään vanhustentalolla esittämässä. Esityksen piti olla jo aiemmin, mutta he halusivat muuttaa sen päivän. Siellä oli muutama yli yhdeksänkymppinen vanhus. He olivat olleet lapsia 1920-luvulla, josta jotkin isäni runot kertoivat. 1930-lukua muistavia varmaan oli monia.

      Jotkut tulivat kiittämään kädestä pitäen ja toivoivat minun tulevan uudelleen. Joku sanoi, että hän piti runoista, kun niissä oli loppusointuja. Savusaunasta oli monilla kokemusta. Yksi runohan kertoi savusaunasta. Eräs vanha rouva kahvipöydässä istuessamme kertoi olleensa kansakoulun opettaja ja sitten äidinkielen lehtori.

      Esityksen jälkeen olen usein aivan uupunut. Nyt minulla on kuitenkin sametinpehmeä lämmin ja levollinen olo. En mieti, että menikö esitys hyvin tai huonosti tai mitä mokasin, niin kuin joskus mietin.

      Tämä on itsensä likoon laittamista. En ole lainkaan esiintyjätyyppi. Mutta isäni perintö vetää kummasti. Tunnen hänen voimansa apuna. Ajattelen, että minun pitää siihen pystyä. Alku- ja välirepliikit ja ”aasinsillat” ovat vaikeinta, koska en ole verbaalisesti lahjakas. Eläytyminen valmiiseen, kirjoitettuun tekstiin onnistuu. Kyllä minulla jalat tutisivat esityksen aikana.

      Seuraava esitys on huhtikuussa kansallisena veteraanipäivänä (Sotaanlähtö-runo).

      Välläys

      Poista
    3. Kiitos Ystäväni!

      Mielenkiinnolla luin kokemuksesi esityksestä. Oman pelkonsa ylittäminen, kuten sinä teit esityksessäsi on aina ihailtavaa. Ei ole helppo olla katseiden, edes ystävällisten ja vastaanottavaisten edessä esiintymässä.

      Kokonaisuus on pohdittava ja kuulijoiden kokemus, vastaanottokyky ja elämäntilanne otettava huomioon. Olet onnistunut merkittävän hyvin, kun saat palautetta ja pyynnön uuteen esitykseen. Onnittelut!

      Myös täällä blogissa mielelläni luemme esityksistäsi. Jos saat joskus innoituksen, niin voit laatia tännekin sellaisen. Kertoa omin sanoin tilaisuuden ja esityksen. Elävään tyyliisi.

      Tarina-aarteiden äärrellä harzu

      Poista
    4. Yritän muistella esitystäni vanhusten palvelutalolla.

      Hoitaja haali vanhuksia huoneista talon eri puolilta mukaan. Huonosti liikkuvien ihmisten ei tule helposti lähdetyksi pois huoneestaan, ellei heitä haeta. Kun olin yksin jo esityshuoneessa olevien ihmisten kanssa, yritin pitää heille seuraa. Esittelin itseni ja kerroin, että tulen lukemaan isäni kirjoittamia runoja. Kerroin, että isäni eli yli 90-vuotiaaksi. Runoista osa on kirjoitettu 1920-luvulla tai kertoo sitä ajasta. Arvelin, että täällä on varmaan joitakin yli 90-vuotiaita ja kysyin ketkä ovat. Totesin, että ikkunasta näkyy aivan ihana sisäpiha, luontoa, johon kesällä varmaan pääsee istuskelemaan. Sanoin, että ensimmäinen runo kertookin luonnosta.

      Kun väki oli haalittu mukaan, minut esiteltiin. Kerroin vähän perusteellisemmin samoja asioita, joista jo keskustelimme. Kerroin isäni nimen ja että isäni oli syntynyt 1913 ja hän eli 96-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 2009. Sanoin, että osa runoista kertoo 1920-luvusta. Sanoin, että teistä monet ovat olleet lapsia silloin ja muistikuvia on varmaan vielä useammalla 1930-luvulta.

      Kerroin, että isälle elämää kannattelevia voimia olivat erityisesti luonto ja laulu. Palasin kehumaan heidän ihanaa pihaansa, kappale kaunista luontoa. Teillä on varmaan kesällä mahdollisuus istuskella siellä luonnon keskellä. Miten rauhallinen paikka keskellä Turkua! Siellä voi katsella kukkasia, ja voi ehkä ainakin nähdä lintujakin, jos ei pysty kuulemaan niiden ääniä. Silloin eräs sanoi, että siellä liikkuu oraviakin. Ja joku jatkoi, että jäniksiäkin on näkynyt. Ja totesin, miten ihanaa.

      Sitten kerroin miten laulu oli isälle voimaa antavana niin ilossa kuin surussakin. Monet vanhat ihmiset muistavat laulun sanoja, vaikka muuten muisti onkin huonontunut. Kerroin, että olen kuullut, että tekin tykkäätte usein laulaa yhdessä. Siksi olinkin ottanut ohjelmaani mukaan runojen välillä virkistykseksi lauluja. Olin kirjoittanut runojen aiheisiin liittyvien laulujen sanat isoilla tekstillä, ja ne oli monistettu siellä.

      Ensimmäinen runo Retkellä luonnossa kertoi eräästä sunnuntaisesta luontoretkestä. Siinä isä kertoo mm. miten hän retken puolitiessä kävi levolle sammalpeitteiselle kalliolle suurten kuusien ja petäjäpuiden alle. Hän mietiskeli kallion vahvuutta ja tulen leiskuntaa maan kuoren alla. Ja vielä kun hän siinä loikoi, tuli mieleen kysyä noilta suurilta puilta, että mistä ne saavat hengen voimaa ja sitäkin, että onko kivaa vanhaksi elää. Ja lopulta hän nousi kulkemaan kotiin päin uusin voimin, elon eväin jne.

      Katsoin ikkunasta ulos ja totesin, että pihalla kasvaa puu. Sanotaan, että jos huoneen ikkunasta näkyy yksikin puu, sillä on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Kerroin puiden suuresta voimasta. Rungossa kulkee elämän nestettä puulle ylös ja juurille alas. Joidenkin mielestä puita halaamalla voi saada voimaa. Jos ei ole mahdollisuutta halailla puita – niin halatkaa omaisianne tai toisianne.

      Sitten lauloimme laulun Saunavihdat. Seuraava runo kertookin saunasta. Isän kotona oli 1920-luvulla savusauna, jossa nuoret veljekset sanomisen yhteydessä leikkivät ikään kuin olevansa kirkossa. Nii-in, siellä pestiin ulkokuori mutta myös sisältä sielukin pitkien saarnojen ja veisuun kera. He olivat ”saunaseuraveljekset”, toinen välillä suntiona luurasi, ettei kukaan päässyt yllätyksenä heitä kuulemaan. Mutta joskus joku sattui kuulemaan ja ihmetteli. He sanoivat että saunatontuthan ne siellä purpattelivat.

      Se oli keuhkotautista aikaa. Pojat käyttivät löylyvedessä keuhkotaudin estoon tärpättiä ja pikiöljyä. Se ei ollut seuraavana tulevien naisten mieleen. Tässä kerron, mutta esityksessä ei ollut puhetta: Isäni perheessä viidestä sisaruksesta kolme kuoli keuhkotautiin ja mahdollisesti isänisä myös kuoli siihen isäni ollessa 9-vuotias. Kysyin, ketkä muistavat olleensa savusaunassa. Käsiä nousi useita.
      Ehkä jatkoa myöhemmin, välläys

      Poista
    5. Jatkoa vanhusten palvelutalon ohjelmaan:
      Seuraavaksi laulettiin laulu Kello. Sitä helppoa sävelmää ei monikaan osannut, melkein yksin jouduin sen laulamaan. Seuraava runo olikin hauska runo Kello vuodelta 1943. Siinä kerrotaan myös kellon oikuista mm. ”Voihan saakeli, naakeli tai tappi vääntyy, kääntyy viisar, jousi ratkee.”- - - ”Väännäpäs vetoon soittovivut, silloin soittavat pirut, milloin nukkua ihminen meinaa...” Sitten puhutaan ajan kulumisesta. Aika ei ole lyhyt, kun hellu myöhästyy eikä pitkä kun velanmaksu lähestyy. Runon lopussa todetaan, että laiskalla ei paina työn taakka, mutta tekevälle on aikaa tarpeeksi ja kelloonkin riittää rahaa.

      (Tätä en kai muistanut ohjelmassa: Meillä maalla kelloina toimivat ohi kulkeva laiva, joka huusi tullessaan naapurissa olevaan laituriin ja pellolla työskentelevien kutsuminen muistaakseni klo 12.30:n uutisille ja kahville. Laiva kulki ainakin iltapäivällä viiden maissa, lienee kulkenut aamulla toiseen suuntaan. Peltotyön tai muun tekijät kutsuttiin soittamalla nurkkapään hirren rakoon työnnettyä rautaista vältinkieltä (auran osa) jollakin metalliesineellä. Muistan, kun veljenpojan kanssa oltiin kutsumassa joukkoja syömään, hän kalisteli sitä ja huusi: "Työääää!")

      Nyt kun ajasta puhuttiin, niin siirryttiin sitten puhumaan elämän ajasta. Ihmisen elämän aika voi olla vaihtelevaa: Välillä hurjaa menoa ja kohokohtia. Välillä taas on tasaista ja hidasta menoa. Joskus voi olla murhetta, jolloin mennään alhaalla. Elämää voidaan verrata matkaksi veden päällä: kuin oltaisiin purressa merellä tai järvellä tai virrassa.

      Runo Elämän aalloilla kertoo, miten elämän matka vie välillä aaltojen harjalle, on välillä tyrskyistä tai pyörteistä, välillä vain mainingit vievät venettä. Todetaan, että on vain mentävä eteenpäin niin kauan kuin kulkee elämän purressa. Vuodet vierivät ja niistä ajoista jää muistoja. Menneitä voi muistella.

      Näinhän se on, muistot kertovat menneistä. Myös tuleville sukupolville olisi hyvä kertoa niitä muisteloita.

      Lopuksi otettiin reipas ja iloinen laulu Nyt tuulet nuo viestin jo toivat. Kahvitarjoilu kutsui jo alakerrassa, ja lähdimme valumaan sinne hissillä pienin porukoin.

      Sitä kertomistahan täällä blogissakin tehdään.

      välläys

      Poista
  5. Viime viikolla kävin hakemassa näyttelykuvat pois vanhusten kohtaamispaikalta. Runotyttö ei ollut siellä silloin, mutta sain tietää, että hän oli käynyt siellä edellisenä päivänä. Kun menin sisälle, niin siinä pöydässä, jossa viimeksi tapasin Runotytön, istui yksinäinen mies. Kun menin kahvini kanssa siihen pöytään, huomasin, että hän oli tutun näköinen. Sitten tajusin, että hän oli se mies joka sai sairauskohtauksen eräällää käyntikerrallani.

    Sairauskohtauksen aikaan henkilökuntaa sattui olemaan vain yksi kahvilanpitäjän lisäksi. Lupasin mennä ohjaamaan kutsutun ambulanssin, joka jäikin korttelin verran liian kauas, oikeaan paikkaan. Ambulanssimiesten tultua sisälle jouduin lähtemään pois jonkin menon vuoksi.

    Mies osoittautui nyt hyvin mukavaksi, huumorimieheksi. Kertasimme sairauskohtauksen tapahtumat ja paljon muuta. Kun olin silloin edelliskerralla lähdössä, sairauskohtaus oli ilmeisesti jo mennyt ohi, koska mies vastaili kysymyksiin. EKG oli otettu. Häntä ei kuulemma viety silloin sairaalaan, vaan hän odotti nyt kirjallista kutsua tarkempiin tutkimuksiin. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei häntä silloin oltu viety. Saattoihan hänellä olla vaikka pieni aivoinfarkti. Toivon vain, ettei odotusaikana satu pehmpaa kohtausta.

    Meillä on oikein mukava keskusteluhetki. Siihen pöytään tuli myös joku rouva ja sitten Thaimaasta kotoisin oleva perushoitajaoppilas. Perushoitajaoppilaita oli pieni ryhmä ojhjaajineen yhdessä pöydässä. Tämä thaimaalainen opiskelija oli ollut Suomessa jo useita vuosia. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea, mitä puhuimme. Yritin hänelle selventää keskustelun asioita.

    Kun otin kuviani pois seiniltä, eräs vanha herrasmies, joka oli aiemmin ollut kiinnostunut syksykuvistani, kertoi, että tuolla istuu mies, jolla myös on luontokuvia. Kun siellä on pari tietokonetta käytettävänä, hän istui yhden koneen ääressä ja katseli kuviaan. Ehkä hän oli siellä sitä varten, että jos joku kävijöistä haluaisi katsella niitä hänen kanssaan.

    Istuin jonkin aikaa hänen vieressään katselemassa hänen ottamiaan kuvia. Huomasin heti, että ne ovat oikein kokeneen kuvaajan otoksia. Kehuin niitä, että ne ovat todella hienoja verrattuna minun kuviini. Hän oli erittäin vaatimaton ja kehui myös minun kuviani. Hän supatti minulle, että tiettynä päivänä hän näyttää kuviaan eräässä toisessa vanhustenkeskuksessa ja sinne voi tulla katsomaan jos kiinnostaa.

    Minua harmittaa kovasti, että en silloin kuvien näyttöpäivänä ollut oikein hyvässä kunnossa, että olisin jaksanut mennä Turkuun. Hän oli mielenkiintoinen tuttavuus. Niin kuin Harzukin kuvineen ja kertomuksineen on.

    välläys

    VastaaPoista
  6. Tänään kävin hakemassa kaksi unohtunutta kuvataulua vanhusten kohtaamispaikalta ja vietin hetken sen huumorimiehen ja thaimaalaisen hoitajan pöydässä. Meillä oli mukavaa. Jouduin lähtemään pian, koska oli paljon asioita ja kaksi fysioterapiaa kaupungissa, niska ja alaraajat. Huikkasin, että tavataan taas.
    välläys

    VastaaPoista