maanantai 17. helmikuuta 2014

JUNAONNETTOMUUS

HYPPELIMME PANIIKISSA VAUNUSTA RINTEESEEN

Helsingin pikajuna on tulossa Rovaniemen sunnasta meitä vastaan. On sovittu, että ohitus tapahtuu pienellä, tyhjillään olevalla asemalla. Pikajunan kuljettajalla on ilmoitus ohituksesta.

Me olemme radanparannusryhmässä eli topparoikassa. Pitkä, kymmenien täysien vaunujen sorajunamme etenee peruuttamalla kohti ohituspaikkaa. Toiseksi viimeisenä on konduktöörinvaunu ja sen edessä vain auravaunu.

Painelemme tasaista vauhtia kohti vastaan tulevaa pikajunaa. Konnarimme seisoo vahdissa vaunun päätyovella radiopuhelin kädessään ja katselee radalle. Hän on mukava mies. Puhelias ja rento, niin kuin konduktöörit usein tapaavat olla.

HELSINGIN PIKAJUNA

Pikajunan ohituksen pitäisi tapahtua ennalta sovitusti rutiinilla pienen aseman edessä. Helsingin pikajuna hiljentäisi ja odottaisi sivuraiteella sorajunan ohituksen. Jatkaisimme siitä matkaa kohtaan, johon edellisenä päivänä olimme jääneet.

Meidän topparoikkamme istui konnarinvaunussa korttia pelaten. Turunlinna-kortit kuluivat sinä talvena usein käsissäni. Sököä, katkoa, pokeria ja venttiä. Korttia pelattiin joskus kahvitunnista ruokatuntiin.

TOPPAROIKALLINEN SYRJÄYTYNEITÄ

Topparoikka oli kerätty paikallisista työttömistä ja syrjäytyneistä. Minä olin nuorimpana joukon jatkona ja pääsin mukaan vähän sattumalta. Olin menossa armeijaan seuraavana kesänä.

Erittäin värikäs tuo porukka oli ja jätti mieleeni elämän pituisen muistijäljen. Persoonallisia kavereita jokainen. Olen iloinen, että kohtasin heitä silloin ja opin tuntemaan toisenlaisia ihmisiä ennen Ruotsiin ja etelään muuttoa.

Ennen kuin opin tuntemaan perin pohjin ihmisen kyltymättömän ahneuden, toisista piittaamattomuuden ja pahuuden. Uskoin silloin vielä ihmiseen.

TAUKOTUVAN SÖKÖRINKI

Uskon vieläkin, että se topparoikka kaikessa inhimillisessä heikkoudessaan ja värikkyydessään oli kerätty ihmisen rippeistä. Meistä reppanoista, syrjäytyneistä ja alkoholisoituneista työttömistä.

Muistan hyvin heidät kaikki. Osa jo koiranputken juurakoissa. Muistan äänet, eleet ja monet tarinat. Loputtomat korttiringit radan varren taukotuvissa. Makeat voitot, sätin kahmaisut ja kirvelevät tappiot.

Pikajunan ohimenot ja pohjoisen korpimetsien huminan radan varrella. Sateen ropinan muovisen kopin kattoon. Äänen, joka teki meidät onnellisiksi. Kortti maistui ja taukotuvassa oli tunnelmaa.

LOPUTTOMAT SUKUSAAGAT

Ratatyönjohtajakin istui sateella mieluummin kahvia hörppimässä ja kertoi monotonisella äänellään loputtomia sukumuistoja. Hän oli varma, että minua kiinnostaa vanhat sukujuhlat.

Minä kuuntelin niitä, jos ei ollut rahaa istua korttiringissä. Olin liian kiltti kieltäytymään, vaikka tarinat olivat kyllä nuoren miehen korvissa jatkuvaa tylsää ja tapahtumatonta sukusaagaa.

Tasaisen rauhallista kerrontaa säesti aina välillä naurunhörähdys kohdassa, joka ei mielestäni ollut millään tavalla huvittava.

KUUNTELIN NYÖKÄHDELLEN

En hennonut mukavalle miehelle sitä sanoa tai edes uskaltanut, koska hän oli työnjohtaja. Kuuntelin vain tarinan tarinan perään ja nyökkäilin sopivaan tahtiin.

Siihen porinaan ja sateen ropinaan usein nukahdin. Puhe vain jatkui ja jatkui, nytkähtelin välillä hereille voimakkaaseen hörähdykseen.

KORTIT PEILILASEISSA

Korttirinkiin en nukahtanut koskaan. Jännitys siellä oli joskus sietämätön ja mieluisimpia muistoja pelistä on kortin hidas pihistys ventissä.
Kulmaa alas vetäessä jännitys tiivistyi ja katse kävi aina välillä pöydälle kasaantuneessa sätissä.

Eräs topparoikan innokkaimmista kortinpelaajista oli työtön taksikuski, joka pelasi aina pilottilasit silmillään sisälläkin.

Kortit peilautuivat joskus laseista ja yritin niistä päätellä hänen kättään. Sopivassa valossa niistä kuvastui korttien väri ja kuva. Silloin tiesi olevansa vahvoilla ja pystyi iskemään saletissa sätin kiinni.

Kaikki topparoikassa olivat persoonaltaan erilaisia, mutta voimakkaita ja sanavalmiita. Elämän muovaamia miehiä. Alkoholi oli muutamalla jo kuningas elämässä ja vei tahtonsa mukaan minne vei.  Kaljalle useimmiten. Vääjäämättä.

TEHOKAS PELIMIES

Kerran eräs porukastamme, innokas korttimies tuli aamulla töihin ja morjensti kaikki. Pelasimme kierroksen, hän voitti sätin ja kävimme töihin. Paiskimme hommia sitten aamukahviin asti yhtä soittoa.

Olimme töissä lähellä linja-autoasemaa ja menimme sinne kahville. Sali oli täynnä ihmisiä ja katselimme juuri vapaata pöytää, kun salin perältä nousi käsi ja kuului iloinen huudahdus. Käsi oli saman miehen, joka oli tullut aamulla reippaasti töihin ja voittanut sätin.

Nyt hän istui tukevassa humalassa kaljalasi kädessään. Ihmettelimme miten hän oli onnistunut tekemään sen kaiken, niin että emme edes huomanneet miehen poistumista.

Hän oli tullut selvin päin hommiin, pelannut meiltä rahat pois, ottanut lapion, kävellyt radalle töihin ja istui nyt jo kuppilassa tuoppi edesään. Tehokas mies, tuumailimme. Pelimies.

SALETTI JA SÖKÖTYS

Nyt istun tuota miestä vastapäätä konnarinvaunussa ja minulla oli täyskäsi. Kamina hohkaa korttirinkimme vieressä ja vaunu kolisee. Sorajuna etenee tasaisesti kolkutellen kohti ohitusasemaa.

Ilmassa leijailee sinistä savua, kiemurtelee kuin käärme pienen ikkunan valokiilassa. Porukka on hiljainen. Muutama älähdys, korttislangiin kuuluva heitto kajahtaa jakojen jälkeen.

Pian tulee minun vuoroni asettaa panos ja tiedän olevani saletissa, voittaisin varmasti tämän kierroksen. Nyt olisi hyvä sököttää ja houkutella muut nostamaan panosta.

ARMEIJAN MATKARAHAT

Olen kuitenkin korttiringeissä jo oppinut, ettei saletissa saa sököttää, eli ohittaa kierrosta maksamatta panosta. Siksi teen ainoan järkevän vaihtoehdon. Laitan kaikki peliin. Työnnän rahani sättiin. Siinä kasassa olisi hyvät matkarahat armeijaan.

PIKAJUNA JA KONNARINVAUNU

Peililasit kiiltelevät kaminan loisteessa ja kipinä singahtaa aina välillä kuluneille lattialankuille. Konnarinvaunu on vanha ja hajoaisi kuin korttitalo jos pikajuna tulisi sitä päin. Onneksi Helsingin pikajunan kuljettaja tietää, että sorajuna on tulossa Rovaniemeltä meitä vastaan.

Me emme tiedä, että pikajunan kuljettaja on unohtanut saamansa varoituksen ja juna painattaa meitä kohti täyttä vauhtia.

TAKSIKOPIN KORTTIKONKARI

Peililasit nousevat otsalle ja minua katselee tiukka silmäpari. Etsii bluffia, vedätystä tai salettia. Hän itse harrastaa vedätystä ja nauttii, kun toinen heittää kortit pöytään ja luovuttaa.

Näyttää sitten tyhjän kätensä ja kahmaisee sätin virnuillen. Taksikopin korttikonkari ja vanha pelimies.

Tällä kertaa hän on kuitenkin epävarma. Hänellä täytyy olla hyvä käsi. Ilmeestä näkee, että hän käy sisäistä kamppailua. Ilmeettömyys sen paljastaa. Värinä ilmassa.

Tuttu virne leviää pian miehen kasvoille. Hän kaivaa povitaskusta lompakon. Hetken hänen kätensä tutkii setelipuolta, tuumivasti ja samalla minua katsellen.

NAUTIN VARMASTA VOITOSTANI

Vikkelä liike lennättää setelin kasan päälle. Hän maksaa ja minä tiedän olevani saletissa. Vilkaisen ympärilleni vielä. Pidättelen ja nautin tilanteesta.

Harvoin sitä pääsee näin varman voiton ottamaan. Varsinkin kun olen vasta täällä oppinut kunnolla pelaamaan rahasta. Topparoikassa oppi talven aikana paljon. Nyt on kuitenkin voiton aika ja vilkaisen vielä korttejani.

PIKAJUNA TULEE PÄIN

“Hätä punanen, hätä punanen, pikajuna tulee päälle”, kuulemme konnarin huutavan vaunun päätyovelta. Samalla konduktööri juoksee ohitsemme ja komentaa meitä poistumaan heti junasta.

Helsingin pikajuna on tulossa aseman ohi suoraan sorajunaa päin. Konnarin kasvoilla on silkka kauhu ja se tarttuu meihin kaikkiin.

Kortit lentelevät lattialle ja pöytä kaatuu, sätti hajoaa ja setelit lennähtelevät kaminan eteen. Pakokauhu tarttuu kaikkiin. Tunne on outo, muistan se vieläkin. En ole kokenut sellaista paniikkia kuin kaksi kertaa elämässäni.

NOPEA KONNARI

Karskit ja elämän perkaamat konkarit pelmahtelevat kuin pelokkaat pikkupojat pitkin käytävää. Konnari, joka hätävaroituksen huusi on kuitenkin nopein. Hän on nähnyt pikajunan tulevan kohti  ovilasista ja antanut pysäytyskäskyn.

Nyt konduktööri on jo toisessa päässä ulko-ovella ja hyppää vauhdista sepelipientareelle. Ihmettelimme ja ihastelimme jälkeenpäin miehen nopeutta.

PAKOKAUHUN PAINEAALTO

Minä juoksen ovelle ja odotan rysähdystä. Pakokauhu on kuin virta, jossa kaikki uimme, se yhdistää meidät. Pakokauhu tuntuu paineaallolta, joka väkisin painaa meidät ovelle.

Olen varma, että nyt tulee lähtö. Kukaan ei selviä jos pikajuna rysähtää auravaunuun edessämme. Konduktöörinvaunu on kymmenien täysien soravaunujen välissä ja hajoaa varmasti säpäleiksi. Mielessäni ei ole mitään muuta kuin paniikki.

HYPPÄÄN VAUHDISTA RINTEESEEN

Etenen paineessa ovelle ja edelläni juokseva hyppää suoraan ojan pientareelle. Metsä vilisee silmissäni ja opastintaulut sujahtelevat ohi kun hyppään sepelikköön.

Pyörin rinnettä alas ja pomppaan ylös. Pingon kirjaimellisesti hengen hädässä kohti metsää. Olen varma, että takana rytisee kohta ja junanvaunut lentävät kauas, siksi juoksen pitkälle metsään.

USKOMATON NÄKY

Lopulta pysähdyn ja katson taakseni. Näky on uskomaton. Hiljainen usva nousee ympärillä olevasta korpimetsästä. Kauempana on rata ja taustalla oranssinkeltainen pieni asema.

Helsingin pikajuna on muutaman kymmenen metrin päässä sorajunasta ja auravaunun puskureista. Onnettomuus on vältetty viime hetkellä. Miehiä valuu metsästä hiljalleen kohti konnarinvaunua.

PIKAJUNAN KULJETTAJAN VIRHE

Nousen sisään ja näen ensimmäisenä lattialla ruisleivän. Siinä on hammasrivistön jälki siistissä puolikaaressa voihin painuneena. Paniikki on iskenyt kesken evästauon. Kortit ja rahat ovat levällään lattialla ja hiljakseen alamme keräillä niitä.

Konduktööri tulee sisään ja kertoo, että pikajunan kuljettajalle oli sattunut virhe ja hän oli unohtanut varoituksen vastaan tulevasta sorajunasta.

JÄIN PELISSÄ VOITOLLE

Palaamme illalla kotiin ja isäni, joka on asemamies tietää jo tapauksesta. Lehdissä tai julkisesti, tuosta lähellä olleesta suuronnettomuudesta ei koskaan puhuta.

Olen usein ajatellut tuota tilannetta ja pakokauhua. Ihmeellisintä on, ettei kukaan loukkaantunut hypätessään paniikissa vaunusta. Opastintaulu tai jokin muu este radan vieressä olisi ollut kohtalokas.

Sökövoitto minulta meni sivu suun. Rahat menivät, mutta henki säilyi. Mielestäni jäin kuitenkin voitolle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti