perjantai 10. tammikuuta 2014

YLIAJO

NEUROLOGIN SOITTOAIKA JA KOIRAN YLIAJO

Heräsin hieman ennen kuutta. Olin nukkunut hyvin enkä herännyt kertaakaan yöllä.

Laitoin kahvin kiehumaan ja kävin puntarilla.

Viime kesästä paino on pudonnut nelisen kiloa, ja painan tällä hetkellä 69 kiloa.

On kevyt olo, mukavempi juostessa. Mittaan iPhonella pulssin, joka näyttää 44 lyöntiä.

Tänään on neurologin soittopäivä. Kuulen tulokset magneettikuvista joulukuulta ja kerron viimeisimmän botuliinipiikin vaikutuksesta.

MINUN JA AKUN LEMPIASENTO

Mielestäni toisen piikin vaikutus on ollut vähäisempi kuin ensimmäisen. Tosin normaalissa, paineettomassa puuhailussa en kotona aina edes huomaa servikaalisen dystonian oireita. Pystyn tekemään lähes kaikkea oireetta.

Ainoastaan lepotila selällään makuulla, lempiasentoni, sama kuin Aku Ankalla, ei onnistu kuin jännittämällä pää sivulle. Jos annan pään olla rennosti suorassa se alkaa heilua.

Kyljillään pää alkaa nytkyä, mutta lievässä jännityksessä selällään, pää sivulle vääntyneenä voin makoilla.

NAUTIN AAMUHETKESTÄ

Hieman jännittää jo hammaslääkärin vuositarkastus, mutta en vielä mieti sitä. Elän tätä hetkeä ja nautin aamun suomasta terveyden tunteesta.

Haen kookoskahvia ja istun lempituoliini. Koira hyppää viereeni ja painaa pään jalkaani vasten. Välillä se kurkistaa onko minulla mitään syötävää. Katselee tutkivasti kasvojani.

On se niin älykäs ja tarkka. Haistaa kyllä syömisen vaikka yritän piilotella. Sen maha ei kestä kovin mausteista tai voimakasta syötävää. Niin käy aina jos heltyy sen katseeen alla ja minä hellyn antamaan murusia.

SINUA RAKASTETAAN

Katse on sellainen, että sillä saisi asuntolainan ilman korkoa.

Niin sulattavan katseen alla ihminen on kuin talia ja sitten se nuolaisee sinua ja huomaat palavasi kuin talikynttilä.

Hei, joku rakastaa sinua.

Koira on ihmisen paras ystävä. Olet liekeissä, täynnä virtaa ja valmis lenkille. Elämä on ihanaa.

ISÄLLÄNI PITI OLLA LINTUKOIRA

Meillä oli koira aina kotona kun olin pikkupoika. Isäni oli metsämies, erämies ja kalamies, hieno mies, jonka muisto on sydämessäni aina antamassa voimaa. Hänellä piti olla aina koira.

Kilpailijaluonteena isäni koiran piti tietysti olla kaunis pystykorva, oikea haukkuva lintukoira.

Kauneimpia koiriaan isäni käytti kilpailuissakin, ja voitti hienoja palkintoja niillä. Eräs koirista sai arvonimen “Muotovalio”, se oli erityisen kaunis suomenpystykorva.

VERINEN KÄSI

Ensimmäinen koira, jonka minä muistan oli aika vihainen luonne varsinkin vieraille. Kerran meille tuli kylään eräs isän metsästyskaveri. Hän ojensi kätensä kauniin punaruskealle pystykorvallemme rohkeasti.

Koira iski hampaansa miehen kämmenen läpi, niin että veri valui lattialle. En muista enää nähneeni meillä sitä koiraa.

Seuraava koira oli nimeltään Nuoli, koska sen kuono muistutti sitä. Olin lähdössä aamulla kouluun ja etsin uutta pystykorvaamme. Keittiön pöydän alta kuuului murinaa.

KUOLA VALUI SUUPIELISTÄ

Kurkistin sinne ja pieni Nuoli makasi kippurassa pöydän alla.

Sen hampaat olivat irvessä ja kuola valui nuolimaisen kuonon tuskaan vääntyneistä suupielistä.

Koiranpentua ei enää ollut meillä kun tulin koulusta. Isä kertoi, että sillä oli penikkatauti.

Nuoli-koiraa en enää koskaan nähnyt, mutta vieläkin, kun suljen silmät, näen sen keittiön pöydän alla.

Näen sen tuskaisen katseen ja  kouristuneen olemuksen. Kuolan valumassa irvistykseen vääntyneiden hampaiden raosta. Pienen koiranpennun tuskan ja kivun.

PIMU OLI KAUNIS

Kovinkaan kauan ei isä malttanut kuitenkaan olla ilman koiraa, hän halusi teerimetsälle haukkuvan pystykorvan.

Pimu ilmestyi meille eräänä päivänä harja pystyssä. Vaaleanruskea, kaunis suomenpystykorva. Pimu oli jo aikuinen koira.

Nimensä Pimu oli saanut jo edellisessä kodissaan, emmekä vaihtaneet sitä, vaikka minua nolotti kutsua kävelyllä sitä nimeltä.

OHI KULKI KIKATTAVIA TYTTÖJÄ

Kerran äiti pyysi minua käyttämään Pimua pihalla. Koira juoksi heti tien laitaan ja pelkäsin sen karkaavan.

Samalla käveli tietä pitkin kaksi tyttöä. Meidän koulun tyttöjä. Nauraen ja kikatellen. Minä en kehdannut huutaa kovalla äänellä Pimua.

Pelkäsin tyttöjen kuulevan ja luulevan minun huutelevan heille. Läiskytin kämmenellä jalkaani ja huusin koiraa luokseni.

KUISKAAMALLA KUTSUIN PIMUA

Matalalla äänellä sanoin aina Pimun, mutta ei se totellut vaan livahti tien yli tuoksujen perässä.
Tytöt menivät lopulta ohi, mutta Pimu oli jo karannut.

Minä juoksin tien laitaan huutelemaan sitä, mutta Pimua ei näkynyt enää missään.

NAAPURI SUUTTUI

Palasin sisään ja kerroin Pimun karanneen. Äiti arveli sen pian palaavan, mutta ei se palannut.

Kävimme iltayöstä huutelemassa sitä, mutta naapuri vain avasi ikkunan ja karjaisi, ettei ole pimuja täällä.

Aamulla olisi aikainen nousu töihin, joten äkkiä nukkumaan sieltä huutelemasta.

Niin meidän pystykorvamme katosi.

PIMU EI TULLUT

Meni päiviä, mutta Pimu pysyi kateissa. Odotin usein kuistilla ja katselin liiterikatoksen ja maakellareiden väliin.

Sieltä laskeutui polku tieltä puurivitalojen pihaan. Sieltä Pimu oli usein juossut kotiin.

Näin aina mielessäni kuinka Pimu juoksisi yli pihan pörheä häntä heiluen, haukkuen ja kieli roikkuen. Pimu ei tullut.

ETSIMME YMPÄRI ASEMAPERÄN

Lähdimme veljeni kanssa etsimään sitä yhdessä. Kuljimme asemaperän katuja koulun jälkeen iltaisin.

Huutelimme sitä nimeltä vaikka nolotti, kun ihmiset pihoilta katselivat.

Kerran sitten erään vinttihuoneen avoimeen ikkunaan ilmestyi mies hihattomassa paidassa.

Katseli minua ja veljeäni tovin ja kysyi sitten oliko meiltä koira hukassa.

Me sanoimme, että etsimme Pimu-nimistä pystykorvaa, joka karkasi muutamia päiviä sitten. Mies raapaisi korvallistaan ja katseli alas paloportaita.

MIES OLI NÄHNYT YLIAJON

Sitten hän karisteli kurkkuaan ja sanoi, että se koira taisi jäädä tuossa yksi päivä auton alle.

Paikallinen kauppias oli ruokatilausta tuodessaan ajanut koiran yli ja se oli kuollut.

Ikkunanpieleen nojaava mies kertoi nähneensä tapauksen.

Kauppias oli käynyt heittämässä koiran farmarinsa peräkonttiin, ruokalaatikoiden viereen.

Hän oli luvannut viedä koiranraadon kierroksen jälkeen kaatopaikalle.

KANNOIN KAUNAA YLIAJAJALLE

Me lähdimme apeina veljeni kanssa kotiinpäin. Minä kannoin kaunaa tuolle kauppiaalle joka oli ajanut koiramme yli.

Aikaisemmin muistin hänet mukavana kaupan setänä, joka jakoi joskus liikkeessään lapsille karkkeja. Nyt vihasin häntä ja hänen farmariautoaan.

HEITIN KIVILLÄ AUTOA

Kerran talvella olimme tiellä poikajoukolla kun kauppias kaahasi ohitsemme.

Minä heitin pikkukivillä autoa ja kirosin häntä kovalla äänellä koko pikkupojan sydämestäni lähtevällä inholla.

En tiedä osuivatko kivet, mutta kaupan setä pysäytti autonsa lumivallien viereen tien laitaan.

Kauppias mulkaisi meitä ja paineli polkua alas puurivitaloille.

AUTO PERUUTTI MINUA KOHTI

Sydämeni hypähti kurkkuun kun näin hänen astuvan kotiovestamme sisään.

Jonkun ajan kuluttua kauppias palasi posket punaisena kuin jouluomenalla.

Hän hyppäsi siniseen farmariinsa ja paukautti oven kiinni. Toiset pojat kipusivat lumivallin päälle, mutta minä jähmetyin tien laitaan.

Näin kauppiaan kääntävän autoaan ja peruuttavan suoraan minua kohti.

PUNAISET POSKET HEHKUIVAT

Kaverit huusivat kipuamaan ylös turvaan, mutta jalkani eivät totelleet.

Näin auton puskurin, joka painui vatsaani kuin liikkuva seinä. Hengitykseni salpautui.

Minua ei pelottanut, mutta en pystynyt liikkumaan tai puhumaan.

Punaiset posket hehkuivat taustapeilistä, kromi kiilsi puskureista ja minä tunsin litistyväni jäisen lumivallin ja puskurin väliin.

ÄKKIÄ OLIN VAPAA

Silmissäni alkoi sumenemaan ja pysyin pystyssä vain auton puskurin voimasta. En voinut tehdä mitään. Edes huutamaan en pystynyt.

Äkkiä olin vapaa. Auto kääntyi ja kauppias kaasutti pois. Putosin nelinkontin ja haukoin henkeäni.

Kaverit tulivat tukemaan minut ylös. Vähän ajan kuluttua kiipesin jo lumivallin päälle kuin orava. Leikimme kukkulan kuningasta ja taistelu oli hurjaa.

EN KERTONUT KOTONA

Kotona äiti odotti vihaisena. Kauppias oli tullut ilmoittamaan koiramme yliajosta kotiimme ja kertonut samalla kivien heittelystä.

Äiti oli arvannut minut heittäjäksi.

Puskurin ja lumivallin väliin jäämisestä en uskaltanut kertoa mitään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti